Kitinä

Ajattelin, etten koskaan halua miestä/suhdetta. Haaveilin tulevani yksinhuoltajaksi. Se haave karisi kuitenkin jo kauan ennen kuin tulin täysi-ikäiseksi. Eli tarkemmin ajatellen, olen kai joskus halunnut lapsia: silloin 10-13 -vuotiaana.

Vadim kirjoitti:

Geetzu kirjoitti:

-Superior- kirjoitti:-- En koskaan osannut kuvitella että aikuisena voisi vaikuttaa näin paljon omiin tunnetiloihinsa sekä siihen mitä on.

Hitto miten hyvältä kuulostaakin. Jatkan harjoittelua.

Mikähän lääkitys sillä on? Olen kiinnostunut.

Olen monen vuoden ajan nähnyt päässäni mielikuvan krematoriossa palavasta ruumiistani. Pidän huvittavana sitä, että äärettömän kokoisessa avaruudessa - siinä kaikkein uskomattomimmassa ihmeessä - sattuu pyörimään pallo, jolla Pirkko-Liisa yrittää selviytyä seksihuolistaan, ruokaostoksistaan ja pakahduttavasta lomastressistään.

Pidän tätä kaikkea niin absurdina, etten vain osaa suhtautua oikein mihinkään arjessani ja elämässäni olevaan ongelmaan niin kuin kyseessä olisi mitään muuta kuin ratkaisua odottava asia. Omaan itseensä on jollain tavalla vielä helpompi suhtautua kevyesti. Minussa on isoja vikoja, en aina toimi niin kuin kuuluisi ja moni muu ihminen on huomattavasti mielenkiintoisempi kuin minä. Yksinkertainen huvittava totuus. En osaisi rakastaa itseäni yhtään vähempää, eikä itsetuntoni ole kiinni enää oikeastaan mistään. Elämä on masentavaa ja vaikeaa, mutta onko se viime kädessä muuta kuin hilpeän järjetöntä? Ihme. Varsinkin kun katsoo ympärillä olevia ihmisiä omine pikku ongelmineen.

-Superior- kirjoitti:Pidän huvittavana sitä, että äärettömän kokoisessa avaruudessa - siinä kaikkein uskomattomimmassa ihmeessä - sattuu pyörimään pallo, jolla Pirkko-Liisa yrittää selviytyä seksihuolistaan, ruokaostoksistaan ja pakahduttavasta lomastressistään.

Siskoni ei ole päässyt tuosta vieläkään yli. Hänen mielestään tämä ajatus ei ole huvittava, vaan kauhistuttava; miten mitätön hippu kaikkeudessa me olemmekaan.

Minen taas ajattele asiaa ollenkaan, vaan keskityn hartaasti päivän vitutuksiin, kitinöihin ja lätinöihin. Alkumeressä porisee.

AarneAnkka kirjoitti:Hänen mielestään tämä ajatus ei ole huvittava, vaan kauhistuttava; miten mitätön hippu kaikkeudessa me olemmekaan.

Onnellisinta ja hilpeintä on se, kuinka tarkoituksetonta tämä kaikki on.

AarneAnkka kirjoitti:

-Superior- kirjoitti:Pidän huvittavana sitä, että äärettömän kokoisessa avaruudessa - siinä kaikkein uskomattomimmassa ihmeessä - sattuu pyörimään pallo, jolla Pirkko-Liisa yrittää selviytyä seksihuolistaan, ruokaostoksistaan ja pakahduttavasta lomastressistään.

Siskoni ei ole päässyt tuosta vieläkään yli. Hänen mielestään tämä ajatus ei ole huvittava, vaan kauhistuttava; miten mitätön hippu kaikkeudessa me olemmekaan.

Minen taas ajattele asiaa ollenkaan, vaan keskityn hartaasti päivän vitutuksiin, kitinöihin ja lätinöihin. Alkumeressä porisee.

Suosittele ihmeessä siskollesi samaa, jos häntä oma pienuutensa ahistaa. Omiin Musertaviin Epäonnistumisiin™ tosin antaa kummasti perspektiiviä, kun ryhtyy miettimään asiaa maailmankaikkeuden näkökulmasta. (Ellei sitten ole onnistunut vahingossa särkemään koko maailmankaikkeutta. )
Toisaalta omat Loistavat Voitot™ tietysti kutistuvat myös olemattomiin, jos asiaa noin miettii.

Elämä on hassu ilmiö ja sitten se loppuu.

-Superior- kirjoitti:Pidän huvittavana sitä, että äärettömän kokoisessa avaruudessa - siinä kaikkein uskomattomimmassa ihmeessä - sattuu pyörimään pallo, jolla Pirkko-Liisa yrittää selviytyä seksihuolistaan, ruokaostoksistaan ja pakahduttavasta lomastressistään.

Pidän tätä kaikkea niin absurdina, etten vain osaa suhtautua oikein mihinkään arjessani ja elämässäni olevaan ongelmaan niin kuin kyseessä olisi mitään muuta kuin ratkaisua odottava asia. Omaan itseensä on jollain tavalla vielä helpompi suhtautua kevyesti. Minussa on isoja vikoja, en aina toimi niin kuin kuuluisi ja moni muu ihminen on huomattavasti mielenkiintoisempi kuin minä. Yksinkertainen huvittava totuus. En osaisi rakastaa itseäni yhtään vähempää, eikä itsetuntoni ole kiinni enää oikeastaan mistään. Elämä on masentavaa ja vaikeaa, mutta onko se viime kädessä muuta kuin hilpeän järjetöntä? Ihme. Varsinkin kun katsoo ympärillä olevia ihmisiä omine pikku ongelmineen.

Sä olet nainen täyttä asiaa taas. Mä en vaan osaa sanoa asioita noin hyvin, teetkö sen jatkossakin mun puolesta?

AarneAnkka kirjoitti:Tykkään aikuisuudesta. Saa tehdä mitä haluaa, ja mikä parasta: ei tartte tehdä kotiläksyjä. Pakolliset siivoamiset, ruuanlaitot ja lasku / vero / tms -paperisodat ovat pikkujuttu verrattuna kotiläksyjen vapaa-ajan turmelevaan kiroukseen. Eikö riittänyt että menee kouluun oppimaan, pitikö vapaa-aikakin pilata läksyillä? Lapsena kadehdin aikuisia jotka töistä kotiin tultuaan olivat vapaita työhön liittyvistä velvoitteista.

Juuri näin ajattelin ja ajattelen itsekin. Tykkään nykyisestä aikuiselämästäni satatuhatta kertaa enemmän kuin köyhäilevästä ja "kaiken" vapaa-ajan vievästä opiskeluajasta.

Vaikka periaatteessa silloin oli 2½ kuukauden kesälomia, nekään harvemmin olivat todellisia kesälomia, koska silloinhan piti aina mennä kesätöihin jotta olisi edes jotain rahaa. Tai sitten piti vaihtoehtoisesti opiskella. Jos yritti pitää kesäloman kesälomana, sai olla varma että oli ihan vitun köyhä eikä ollut varaa tehdä mitään tai mennä minnekään.

Ei kiitos enää. Seuraava tavoitteeni on eläkeikä, jolloin vapaa-aika senkun lisääntyy.

Elukka kirjoitti:Omiin Musertaviin Epäonnistumisiin™ tosin antaa kummasti perspektiiviä, kun ryhtyy miettimään asiaa maailmankaikkeuden näkökulmasta.

Jos nyt vain on omanarvontuntonsa kanssa ongelmissa oleva pullopersesika, voisi olla parempi tehdä asialle jotain kuin miettiä sitä itsestäänselvyyttä, että on olemassa monimutkaisempiakin asioita kuin oma loputon surkeutensa.

-Superior- kirjoitti:

Elukka kirjoitti:Omiin Musertaviin Epäonnistumisiin™ tosin antaa kummasti perspektiiviä, kun ryhtyy miettimään asiaa maailmankaikkeuden näkökulmasta.

Jos nyt vain on omanarvontuntonsa kanssa ongelmissa oleva pullopersesika, voisi olla parempi tehdä asialle jotain kuin miettiä sitä itsestäänselvyyttä, että on olemassa monimutkaisempiakin asioita kuin oma loputon surkeutensa.

Mutta mitä?

En ole koskaan kovin tarkkaan miettinyt mitä tulevaisuus tuo tullessaan omassa elämässäni, enemmänkin sitä miten maailma ympärillä muuttuu. Oikeastaan vain sen verran että olen aina uskonut tekeväni töitä tekniikan tai tieteen parissa kiinnostusteni vuoksi. Olen enemmän keskittynyt siihen että olisi hyvä olo nyt, seurauksia ja tulevaisuutta toki mitenkään unohtamatta.

En muista miettineeni kovinkaan paljon sitä, että mitä aikuisuus on, mutta muistan kyllä kun 18-vuotiaatkin tuntuivat niiiiiiiin vanhoilta ja aikuisilta. Tälle olen saanut nauraa jälkeenpäin.

Pari vuotta nuoremmat olivat vielä ihan vauvoja.
Itseasiassa nyt kohta 27-vuotiaana voin edelleen katsoa ajassa kaksi vuotta taaksepäin, ja todeta, että olenpas minä ollut silloin vielä lapsellinen. Mietin, että loppuuko se koskaan, vai ajattelenko 42-vuotiaana samaa 40-vuotiaasta minästäni...

No, väliäkö tuolla, sillä...
Se ei oo kiinni ajasta, oisin 60 vuotta vanha ennemmin kuin aikuinen, uskothan sen..?

Parikymppisenä haaveilin vauraasta elämästä it-maailmassa. Nykyisin teen töitä juuri sen verran että tulen toimeen ja pyhitän muun ajan omille erikoisuuksilleni, varsinkin kun nykyisessä toimenkuvassa saa itse päättää mitä ja milloin tekee.

Ainut suuri ero on, että haavekuvien naiset ovat muuttuneet huomattavasti naisellisemmiksi kiiltokuvista.

Bluntly kirjoitti:Ainut suuri ero on, että haavekuvien naiset ovat muuttuneet huomattavasti naisellisemmiksi kiiltokuvista.

Olet selvästi yksi Aidon Kauheuden Puolesta -kampanjan valitettavista uhreista.

Lapsena kuvittelin, että aikuiset eivät ole koskaan epävarmoja. He tietävät kaiken ja heillä on tilanne hallussa.

ajattelin, että teen samoja asioita kuin lapsena mutta hieman eri tavalla, minulla on enemmän rahaa ja matkustelen enemmän. kerron kuinka oikeaan osuin sitten kun minusta tulee aikuinen.

Muistan kakarana (alle 10-v) ajatelleeni, että olisi kiva olla aikuinen kun ei olisi mitään tyhmiä kotiläksyjä. Heillä on sen takia kivaa ja helppoa.
Ja joskus 13-vuotiaana ajattelin, että jos en ole viimeistään 19-vuotiaana naimisissa niin sehän se vasta kamalaa onkin.

No, läksyjä ei ole joka on kyllä kieltämättä kivaa. Laskuja ei ikävä kyllä kukaan maksa puolestani. Mitenhän sitä ei tullut sillon miettineeksi, että itse täytyy kaikki hoitaa aikuisena.
Naimisissa en ole (vielä), eikä minulla ole ollenkaan kamalaa vaikka 19-vuotis synttäreistä on aikaa 6 vuotta.