Sivu 2/3
Lähetetty: 13.07.2006 6:57
Kirjoittaja voyager2
Olen pari kertaa ollu sivusta seuraamassa tällaista avointa suhdetta. Toinen päätyi eroon muutaman kuukauden päästä, toisen jatkuessa edelleen monona. Ongelmaksi molemmissa tapauksissa muodostui se että toisella oli jonoa, toisen jäädessä pääasiallisesti vonkaamaan kavereiden pokia tai tyttöystäviä mukaan leikkiin. Vaikeaa kuvitella omalle kohdalle kyseistä toimintamallia. Mitä sitten jos tulee useamman kertaa eteen tilanne jossa itseä nuzzututtais, mutta toinen ei nyt jaksa kun oli juuri harrastamassa meidän Polyamoria toisaalla? Fuckbuddy periaatteella tai light-suhteessa saattaisi toimia, mutta että kahden ihmisen välillä jotka oikeasti Kunnioittavat Toisiaan?
Lähetetty: 13.07.2006 7:59
Kirjoittaja Riemumieli
voyager2 kirjoitti:Fuckbuddy periaatteella tai light-suhteessa saattaisi toimia, mutta että kahden ihmisen välillä jotka oikeasti Kunnioittavat Toisiaan?
En tiedä, luitko linkkiä, mutta ajatus lähti toiselta palstalta, jossa kolmiosuhteen mies kertoilee blogissa elämästään kahden naisen kainalossa.
Lähetetty: 13.07.2006 17:42
Kirjoittaja mustakikkeli
Pitäisi varmaan vastata (jos sellainen vaihtoehto olisi) "en ole varma", mutta todennäköisesti EI, ainakaan jos puhutaan vakavasti otettavista parisuhteista. Jos yksi nainen ei pysty parisuhteessa tarjoamaan minulle kaikkea tarvitsemaani (ja päinvastoin), hän ei liene minulle se ns. Oikea, ja minä en hänelle? En osaa sanoa mikä edes ajaa ihmisiä polyamid... polymorf..isiin suhteisiin. Onko se oikeasti se että kyseiselle henkilölle on jokseenkin mahdotonta löytää yhtä ihmistä jonka kanssa synkkaa kaikilla tasoilla, vai onko taustalla pelkkä vaihtelunhalu?
Etäisesti voisin kuvitella että jonkinlainen seksisuhde jossa jommallakummalla olisi muitakin kumppaneita (joista en välttämättä kuitenkaan haluaisi kuulla) saattaisi toimia jonkin aikaa. Mutta luultavasti vain jonkin aikaa.
Ps. Se mitä naispuolisia ystäviäni olen kuullut, tällaiset monisuhteet tuntuvat olevan yllättävänkin yleisiä (miehistä en osaa niin sanoa, en ole kuullut heiltä samanlaisia tarinoita). Edellinen "seurustelukumppanini" taisi mainita jopa kahdestakin naisystävästään joilla on kaksi samanaikaista suhdetta (ja varsin usein vieläpä varattujen miesten kanssa). Ties vaikka hänelläkin oli, mistä minä sen tiedän.
Lähetetty: 13.07.2006 19:53
Kirjoittaja CoqAuVin
Meinasin kirjottaa nuijan setäni ja sen nuijan vaimon häävastaanottokirjaan että "Jos haluat yksiaviosuutta, nai joutsen." En kirjottanu, ois pitäny.
Pakkohan ei ole mihinkään suhteeseen ryhtyä, jos haluaa nusutella ympäriinsä. Minulle riittäisi se yksi mies, joka olis minun toiveeni ja haaveeni ja kaikki anteeksi.
Lähetetty: 13.07.2006 20:10
Kirjoittaja EveryWoman
Teoriassa rajoja ei ole. Käytännössä uskon, että elämisen haasteellisuus lisääntyy sitä mukaa kun sitä (tasa-arvoisesti) jakavien joukko kasvaa.
Nuorallakävelyvertaus sopii tähän hyvin, koska onnellisuudentavoittelukin on jatkuvaa tasapainon hakemista. Yksin on helpointa oppia elämään onnellisena tai kävelemään nuoralla, kaksi ihmistä samalla nuoralla tai parisuhteessa on jo huomattavasti mutkikkaampaa - ja kolmella suoritus lähestynee käytännössä mahdottomuutta (vaikka miksei erityisen hyvällä kombinaatiolla voisi joissakin tapauksissa onnistuakin).
Tässä tapauksessa helpompi vaihtoehto houkuttelee. Vaikka olen biseksuaali, olen iloinen että satun olemaan rakastunut mieheen, koska tässä yhteiskunnassa kaikki on sillä tavalla niin paljon helpompaa. Samoin olen onnellinen siitä, että meidän elämän jakamisen halumme kohdistuvat ainoastaan meihin kahteen. Jos tilanteessa olisi mukana joku kolmas, ja jakaminen tapahtuisi tasapuolisesti kaikkien kesken, olisin kyllä valmis yrittämään tällaista järjestelyä. Mutta olen ihan iloinen siitä, että minun ei tarvitse.
Re: Oletko polyamorinen?
Lähetetty: 13.07.2006 21:28
Kirjoittaja Jyrki73
Riemumieli kirjoitti: Seuraavasta linkistä löytyy asian harrastajan kannanotto asiaan, tosin vain ruotsiksi.
http://www.hbl.fi/pagespeed/url/News/story/3208043
Miten on, oletko sinä polyamorinen vai eikö ajatus ilon jakamisesta toisen kanssa innosta?
Voisko joku kääntää tämän suomeksi? Hemmetti vituttaa etten sittenkin opetellut ruotsia paremmin peruskoulussa. Jag tala dolig svenska. Va?
Re: Oletko polyamorinen?
Lähetetty: 15.07.2006 1:27
Kirjoittaja KisSandra
Riemumieli kirjoitti:Naisilla homma varmaan sopii paremmin, horoja kun kaikki ovat.

Eikä sovi. Ehdottoman yksiavioinen olen aina ollut ja tulen aina olemaan. Yhden kerran olen miehelle anteeksi antanut vaikka jäi rysän päältä kiinni, ei olisi pitänyt antaa ja toisten en erehdy. Jos en riitä yksinäni (kuten minulle on valitsemani mies riittävä) niin sittenpä etsii sopivamman.
Lähetetty: 16.07.2006 1:42
Kirjoittaja Herra Manala
-Superior- kirjoitti:Herra Manala kirjoitti:Olen kai tulossa vanhaksi kun alkaa tuntumaan siltä, että se on jopa tärkeämpää että joku on itselle ainoa, kuin että saa olla ainoa jollekin toiselle.
Helvetti miten vaikea lause.
Sen tekee vaikeaksi vain muoto "tuntumaan", kun alkaa-sanan kanssa sen pitäisi olla aina perusmuodossa.
Pus, hanibani...

Vitsi sä olet kyllä ihan superhomo.
Lähetetty: 16.07.2006 15:32
Kirjoittaja Larla
Juu en voisi kuvitellakaan seurustelevani useamman kanssa kerrallaan ja odotan samaa myös toiselta osapuolelta.
Re: Oletko polyamorinen?
Lähetetty: 16.07.2006 20:39
Kirjoittaja segma
KisSandra kirjoitti:Riemumieli kirjoitti:Naisilla homma varmaan sopii paremmin, horoja kun kaikki ovat.

Eikä sovi. Ehdottoman yksiavioinen olen aina ollut ja tulen aina olemaan. Yhden kerran olen miehelle anteeksi antanut vaikka jäi rysän päältä kiinni, ei olisi pitänyt antaa ja toisten en erehdy. Jos en riitä yksinäni (kuten minulle on valitsemani mies riittävä) niin sittenpä etsii sopivamman.
Olen aina ihmetellyt tätä ihmisten taipumusta kumota stereotypiat vastaamalla käänteisesti niihin omana itsenään. Ei kukaan voi puhua kollektiivisesti mitään stereotypioita vastaan, kun voivat kuitenkin vastata vain omasta puolestaan.
[/brainfart]
Lähetetty: 16.07.2006 22:25
Kirjoittaja Vadim
En ole, olen monologinen, monofoninen ja useimmiten monotoninen.
Lähetetty: 21.07.2006 12:02
Kirjoittaja Herra Manala
Minä taas olen polyaromaattinen.
Lähetetty: 22.07.2006 18:49
Kirjoittaja hermine
Jos voisi kuvitella, että homma oikeasti toimisi 100% rehelliseltä/avoimelta pohjalta ja yhteisymmärryksessä ilman vastuunpakoilua, niin mikä ettei. Sitä en yhtään epäile, etteikö tuo olisi tosi harvinaista. Ei mua nytkään erityisemmin satuttaisi, jos mieheni olisi jonkun muun naisen kanssa sillain. Jos saisin jotain muuta kautta tietää, niin luottamuksen pettäminen kyllä satuttaisi, tai jos muitten kanssa huvittelu olisi toiselle jonkinlainen pakopaikka kotitöistä ja parisuhteen ikävämmistä päivistä tms. arjen kasassapitämisestä niin en kyllä jaksais sellaiseen suhteeseen jäädä. Mutta ei tuossa ole ongelma varsinaisesti se, että miehellä (tai mulla) olisi muita naisia.
Kait sitäkin voi joskus harvoin tapahtua, että monta ihmistä ihan oikeasti rakastaa tasapuolisesti toisiaan parisuhdemielessä.
Lähetetty: 31.08.2006 0:34
Kirjoittaja mozart
Aviossa olen, voisin olla monenkin kanssa. Tässä suhteessa kuitenkin on yhteiset pelisäännöt, joten yksiavioisuudessa olen ja tulen olemaan niin kauan kuin onnea kestää.
Re: Oletko polyamorinen?
Lähetetty: 03.09.2006 20:16
Kirjoittaja Tiikeriankka
Riemumieli kirjoitti: Naisilla homma varmaan sopii paremmin, horoja kun kaikki ovat.

Tjaa.. Itse olen liiankin yksiavioinen nykystandardeilla ilmeisesti. Naisista en tiedä ovatko kaikki horoja tai polyamorisia.. Suurin osa naisista, jotka tunnen ovat kyllä vakaasti vain yhden miehen kanssa, sen aikaa siis kuin suhde kestää. Eli ei kovin kauan. Uuteen vaihtuu ennen kuin ehtii sanoa "assik". Moni tuntemistani naisista kyllä harrastaa polyamoriaakin, tosin kertomatta tai sopimatta siitä kumppaninsa kanssa.
Lähetetty: 29.11.2010 15:27
Kirjoittaja Riemumieli
Lähetetty: 29.11.2010 16:31
Kirjoittaja Vagabondo
Roborally
Ennemmin polyamoria kuin sarjamonogamia. Kummastakaan ei tosin ole kokemusta.
Lähetetty: 29.11.2010 16:44
Kirjoittaja Riemumieli
Onhan se kiva tulla Jounin/Antin liukkaille, esileikkiä ei tarvita.
Lähetetty: 29.11.2010 16:50
Kirjoittaja Elppis
Mulla asuu duunikaveri morsiamensa ja tämän tyttöystävän kanssa yhdessä, one big happy family.
Lähetetty: 29.11.2010 17:25
Kirjoittaja Riemumieli
Rane: Anne, anna pillua!
Anne: Päähän koskee.
Rane: Anna, anna pillua!
Anna: Toki saat.
Rane: Anna, anna pillua!
Anna: Päähän koskee.
Rane: Anne, anna pillua!
Anne: Toki saat.
Rane: Anne, anna pillua!
Anne: Päähän koskee.
Rane: Anna, anna pillua!
Anna: Päähän koskee.
Rane: Alan oleen myös Annun kanssa.
Rane: Annu, anna pillua!
Annu: Toki saat.
win-win * ääretön
Lähetetty: 29.11.2010 17:26
Kirjoittaja huima
Lähetetty: 29.11.2010 17:44
Kirjoittaja nowaysis
Periaattees joo, toinen husbandi vois hoitaa kodin ja lapset, toinen tienata massii koko köörin ylöspitimiksi ja itse voisin keskittyä olennaiseen, mitä se nyt sitten kullakin hetkellä sattuisi olemaan. Hmm.
Tai siis ehkä ei.
Lähetetty: 29.11.2010 18:59
Kirjoittaja Pulkannaru
Oman parisuhteen (jos ois) kohdalla ei polyamoriaa.
Lähetetty: 30.11.2010 1:10
Kirjoittaja Zeb
nowaysis kirjoitti:Periaattees joo, toinen husbandi vois hoitaa kodin ja lapset, toinen tienata massii koko köörin ylöspitimiksi ja itse voisin keskittyä olennaiseen, mitä se nyt sitten kullakin hetkellä sattuisi olemaan. Hmm.
Tai siis ehkä ei.
Voisin mäkin sen verran tätä amoriaa jakaa, että joku mies voisi siivota meillä pari kertaa viikossa. Halutessaan vaikka vähissä vaatteissa jos on hyvännäköinen ja lapsi on muualla. Kunhan ymmärtää kuitenkin pitää lapsesta ja minusta näpit irti.
Lähetetty: 30.11.2010 9:31
Kirjoittaja NuoriD
Olen monityydyttymätön rasvahappo.