Kitinä

No siis miten tätä nyt tulkitsisi: A) Haluatko naimisiin ehdottomasti ja hinnalla millä hyvänsä? Vai B) Oletko periaatteellisista syistä avioliittoinstituutiota vastaan?

Tuulenpuiska, siis.

Minua ei kiinnosta mennä naimisiin. En näe siinä mitään sellaista ihanuutta, että näin pitäisi tehdä. Häät ovat kalliita ja koko hössötys tyhjänpäiväistä. Häämatkoja voi tehdä ilman naimisiinmenoakin. Njet njet...

Joo, en miekään mitään vuoden kestävää hössötystä halua. Enkä liiemmin satapäistä yleisöä todistamaan hetkeä.
Vielä vähemmän mitään ääliömäisiä kana-polttareita.
Mieluiten ihan kaikessa hiljaisuudessa tärkeimmät ja läheisimmät ihmiset ympärillä.
Veikkaampa vain, ettei tule onnistumaan.

1108 kirjoitti:Tuli paineita.

Sie rengastit miut jo. Oisit miettinyt noita paineita ennen sitä.

pajazzo kirjoitti:Häät ovat kalliita ja koko hössötys tyhjänpäiväistä.

Noh.... Esim. meidän hääbudjetti oli 300 euroa. Sormuksen hinta. Siinä kaikki
Ei hössötystä, kun valikoi vaihtoehdon Maistraatti, Ei Vieraita, Kaksi Todistajaa (ja nekin mokomat viraston puolesta)

Tahdon, joskus kyllä.

En vain tässä elämässä.

Mietin vain että kuinkahan monta kertaa asiaa on jollain tapaa Cityn/Kityn/Kitinän historiassa kysytty, ja että miten tällä kertaa muotoilisin "no se nyt riippuu"-vastaukseni.

Tahdon.

En uskonut koskaan haluavani naimisiin, yhdestä kosinnastakin kieltäydyin. Nyt kuitenkin olen avioliitossa, omalla kohdallani se siis oli kiinni siitä, että eteen ei vielä ollut tullut sitä ihmistä jonka kanssa valat haluaa vannoa.

Jees jees. Sitoutumiskammoisuuteni ja ronkeliuteni yhdistettyä siihen, että tahdon tietää mihin paskaan olen käteni iskemässä (eli tarpeeksi pitkä tutustumisajanjakso) tarkoittaa käytännössä sitä, ettei lopullinen pariutumiseni ole maistraatissa kuulutettu ihan näinä päivinä. Haasteista pitävät, kannattaa kokeilla kepakolla kovettunutta vettä.

Mutta avioliitto ja jälkikasvu siis olisi se juttu, mihin tässä kaikessa hulluudessa ollaan pyrkimässä.

Pehmis kirjoitti:Tahdon.

Awww. Todella söpöä. Kukas on se onnellinen poika?

tonttu kirjoitti:

1108 kirjoitti:Tuli paineita.

Sie rengastit miut jo. Oisit miettinyt noita paineita ennen sitä.

Eikös teillä ollutkaan sitä hääpäivää vielä sovittuna?

huima kirjoitti:

Pehmis kirjoitti:Tahdon.

Awww. Todella söpöä. Kukas on se onnellinen poika?

En tiedä, kenties se voit olla vaikka sinä!

Sinkkumatti kirjoitti:Eikös teillä ollutkaan sitä hääpäivää vielä sovittuna?

On toki.

tonttu kirjoitti:

Sinkkumatti kirjoitti:Eikös teillä ollutkaan sitä hääpäivää vielä sovittuna?

On toki.

Elokuun 11. ?

Ehdottomasti tahdon. Harmi vaan ettei kukaan tunnu tahtovan mun kanssa.

En kyllä näin sinkkuihmisenä voi mitenkään vastata, että "tahdon naimisiin". En minä osaa haaveilla meneväni naimisiin sen jonkun tyypin kanssa sitten joskus jos hänet joskus kohtaan ja jos hän olemassa on. Tiedän, että jotkut haaveilevat siitä pelkästä häähommasta itsestäänkin, mutta kun sen ihmisen ja sen suhteenhan siinä pitäisi olla se pointti. Ja mistä minä tiedän vaikka se miss oikea ei esim. itse halua naimisiin.

Ei tähän voi sanoa kuin EOS.

En halua naimisiin.

Kenen kanssa?

Vastaan, että en tahdo. Kysymykseen myönteisen vastauksen antaminen tuntuisi siltä, että a) haluisin jotain, mikä olisi jokin ihannekuva muutoin täysin arkipäiväisestä asiasta, b) pitäisin avioliittoa ja naimisiinmenoa jonain itseisarvona, c) olisin valmis hyppäämään muutaman elintärkeän portaan ylitse.

Näen kuitenkin naimisiinmenon todennäköisenä ja mieleisenä jatkumona tulevaisuudessa kestävän ihmisuhteen löydettyäni. Löydänkö tällaisen ihmissuhteen? Juuri nyt asian pohtiminen ei ole merkityksellistä.

En tahdo.
(Tunne vain vahvistui katsoessani filmaattisen itsemurhakatastrofin Noora menee naimisiin päätösjakson, joka oli kaikessa naurettavuudessaan puistattava)
En tarvitse papin aamenta tietääkseni, että edessä nököttävä nassu on se jonka kanssa tahtoo pidempäänkin olla ilman että menee paneskelemaan kaikkia muita. Niin enkä kirkosta eronneena papilta vihkivettä enempää saisikaan. Ilmank kirkkoa viimeinenkin perinteinen tilpehööriunelma katoaa, eli mitä järkeä on suorittaa periaatteessa sama toimitus (ilman kristillistä hapatusta) jonkun takapihalla.
Ei kiitos.

Huh, otsikosta jo luulin että tämä on "Noorajumi menee naimisiin" Kitinä-versio.

En katso mitenkään epäonnistuneeni elämässäni, jos en ikinä päätyisikään naimisiin. Asia on tällä hetkellä aivan samantekevä puoleen ja toiseen.

Razormaid kirjoitti:En tarvitse papin aamenta tietääkseni, että edessä nököttävä nassu on se jonka kanssa tahtoo pidempäänkin olla ilman että menee paneskelemaan kaikkia muita.

Et ilmeisesti ymmärrä sitä, että juridisesti avo- ja avioliitolla on eroa lähes yhtä paljon kuin yöllä ja pvällä. Avoliitto ei luo psoiden välille oikeusvaikutuksia kuin muutamissa harvoissa tapauksissa, niissä, joissa laeissa on nimenomaan niin sanottu. Esimerkkinä perintöverotus, jossa edellytetään vielä yhteistä lasta, jotta pääsee ns. halvimpaan luokkaan.

Muuten esim. omistussuhteet lähtevät nimiperiaatteesta eli jollei molempien nimeä löydy papereista, jää omaisuus sille, jonka nimi löytyy. Tietysti eron hetkellä voi lähteä sotimaan siitä, että voimassa oli suullinen sopimus, jonka mukaan molemmat omistivat, mutta se on epävarmaa, kallista ja turhaa, koska avioliitto on keksitty. Halvempaa ja ja yksinkertaisempaa omaisuudenjakosopimusta saa etsiä. Lisäksi voi tehdä avioehtosopimuksen, jolla määrittää tarkemmin psoiden suhteita ongelmien ilmaantuessa. Ja kun saa lapsen avioliitossa, ei väestötietojärjestelmässä lue ikuisesti että AU-lapsi, vaikka siis vanhemmat menisivät myöhemmin keskenään naimisiin. Tuo on toki sivuseikka, mutta ärsyttävää kuitenkin.

Eihän yo. asioilla ole tunteiden kanssa mitään tekemistä, mutta järjen kanssa kyllä. Turha itkeä enää siinä vaiheessa, kun paskat ovat jo housussa, eikä kommunikaatiosta ole tietoakaan.

En oikein tiedä. Jotenkin mennyt usko ja mieli tuosta avioliitto-asiasta. Avioliittovalojen kanssa niin paljon eri mieltä, etten sellaista voi luvata.

Miten helvetissä sitä voi kukaan luvata loppuelämästään? Minä ainakin voisin luvata vain "toistaiseksi". Yhtä vähän voisin luvata asuvani lopun elämää samassa asunnossa vaikka tämä ihana onkin, tai olla leikkaamatta hiuksiani lyhyeksi, vaikka olenkin usemman vuoden ollut pitkien hiusten linjalla. En minä voi tietää mitä tapahtuu 10, 20, 35 vuoden päästä, en sen suhteen olenko naimisissa tai sen suhteen mikä minun postinumero on.

Mites se "myötä- ja vastoinkäymisissä" sitten? Pitääkö oikeasti pysytellä parisuhteessa vaikka menisi kuinka perseelleen? Vaikka niitä myötäkäymisiä ei olisi näkynyt viimeiseen vuoteen? Viiteen vuoteen? Ei minustakaan. Miksi sitten sellaista pitäisi luvata?

"Jumalan kasvojen edessä" minä en ainakaan halua tahtoa yhtään mitään. Yhtä henkeäsalpaava ajatus kuin lupautua joulupukin ja tonttujen, tai metsänpeikkojen edessä niinkin vakavaan tilanteeseen, kuin olla aviopuolisoita.

Mutta toisaalta... En näe avioliittoa täysin mahdottomana ajatuksena,kunhan molemmat osapuolet on samaa mieltä avioliiton merkityksestä ja siitä mitä on luvattu, ja kenelle.

Edit:
Niin... viimeinen kappale antaa oikeutuksen pyörtää kaiken edellä kerrotun, eikö? Jos kerran molemmat on samaa mieltä avioliitosta niin siihen voi uskoa...

Minua ei kiinnosta naimisiin meneminen, hyviä bileitä voi pitää muutenkin ja poikaystävänikin muistaa tasaisesti kohdella mua kuin prinsessaa jo nyt!

Jos Hän kuitenkin haluaisi vuosien kuluttua juhlistaa rakkauttamme virallistamalla suhteemme, voisin siihen sitten ehkä suostuakin. Mutta tuskinpa hänkään haluaa.