Kitinä

Melkein vastasin, että rakastan.... mut joo, jos tänhetkiset epäkohdat (resurssit ei ihan kohillaan, koko kesä taitaa mennä yhen työntekijän vajeella ja sit tietty se, ku lähiesimies eilen totes näin: "Me ei meiän toimintakäytäntöjä muuteta tästä mihinkään, kun nämä kerran vuosia sitten on hyviksi havaittu, ni mitään muutosta ei tapahdu ainkaan tän kesän aikana, vaikka asiakaskunta olisikin muuttunut...". vaikka just edellisenä päivänä kun oltiin kokouksessa -jossa lähiesimies ei paikalla- päätetty tietyistä toimintakäytännönmuutoksista tulevaa kesää ajatellen) huomioi, ni silti ihan hyvin menee.
Palkitsevaa työni kuitenki pääosin on, näkee tuloksia, vaikka toki niitä takapakkejakin tulee, kuuluu niin ikään homman nimeen. Kyllä mä tätä varmastikin voisin tehä vaiks kui pitkään.

Mun duuni on sen verran absurdia, että tätä on vaikea analysoida tarkemmin.

mustaenkeli kirjoitti:"Me ei meiän toimintakäytäntöjä muuteta tästä mihinkään, kun nämä kerran vuosia sitten on hyviksi havaittu, ni mitään muutosta ei tapahdu ainkaan tän kesän aikana, vaikka asiakaskunta olisikin muuttunut...".

Tuo "Näin meillä on aina ennenkin tehty! " -tauti istuu kyllä valitettavan tiukassa suomalaisilla työpaikoilla.

Lolita kirjoitti:Ihan kivasti menee. Välillä rakastan ja välillä on tylsää, mutta tiedän, ettei missään voisi olla tämän paremmin. Työpaikan henki on hyvä ja oma työni lopoisaa.

Aika paljolti juuri näin meikäläisenkin työssä. Joskus on tylsää, ja joskus taas sormet sauhuaa kun on paljon mielenkiintoisia töitä. Kyllä tätä tekee, tosin pääkipu tulee helposti kun silmät ja hartiat rasittuu. JUMPPAA PUMPPAA!

Talvella ekan kerran vitutti oikein kunnolla organisaatiomuutoksesta johtuen. Tuntui että kaikki työt kaatuvat niskaani. Seuraava päivä oli jo helpompi.

Mukavasti tuntuu taas menevän uusi työkaveri tuonut vaihtelua työpäiviin.

Itsenäisesti saan omassa kopissa touhuta, tulla ja mennä ilman selittelyjä.

On hetkiä, joina rakastan työtäni: kun tuttu abipoika tulee marketissa vastaan ja huikkaa "kiitos muuten siitä puheviestinnän kurssista, niistä jutuista oli hyötyä kun oon miettinyt puhetta mun yo-juhliin", tai kun melkein kaksi vuotta seinille hyppinyt häirikköryhmä yllättäen viitoskurssissa onkin jotenkin kasvanut eikä kukaan marise eikä intä vastaan ja tunnin pitäminen sujuu sulavasti, tai kun olen kärsivällisesti korjannut esseestä 1000 kielivirhettä ja sitten huomaan, että saman opiskelijan seuraavassa esseessä niitä virheitä on enää 500. Rakastan työtäni silloin, kun näen sen tuottavan jotain edistystä jossain ja kun ympäristö on yhteistyöhaluinen.

Yritän muistuttaa itseäni näistä hetkistä silloin, kun mennään alamäkeä.

Viihdyn töissä juhannukseen asti. Sen jälkeen menen muualle viihtymään.

Rupesin eilen illalla matkalla kotiin taas miettimään työpaikkaani. Firma on todella hyvässä tilanteessa ja hyvissä rahoissa eli työpaikka on todella turvattu (mikä tällä alalla on lottovoitto), ja palkka on hyvä. Mutta ilmapiiri on hieman ikävä. Ikävä ilmapiiri tuntuu näivettävän luovuuttani ja positiivisuuttani, mutta roikun työsuhteessa koska puitteet ovat niin hyvät.

Mikä olisi minulle tärkeintä? Haluaisin tuntea olevani tärkeä, hyödyllinen ja työkaverien hyvä kaveri. Nyt olen vaan se sooloilija joka istuu kammiossaan ja jolle tullaan puhumaan vain jos tarvitaan jotain joskus.

Vaan onko minulla paljon vaihtoehtoajaan?

AarneAnkka kirjoitti:Mikä olisi minulle tärkeintä? Haluaisin tuntea olevani tärkeä, hyödyllinen ja työkaverien hyvä kaveri. Nyt olen vaan se sooloilija joka istuu kammiossaan ja jolle tullaan puhumaan vain jos tarvitaan jotain joskus.Vaan onko minulla paljon vaihtoehtoajaan?

Kvaakku,älä ajattele liikaa,ekan vkon perusteella mun nykynen tallennushomma on sellasta et siellä saa aika rauhassa duunata vaikka
keskinäistä vittuiluakin esiintyy,mihinkähän pensaaseen mieki oon menny pääni työntämään,kaikki atk-nörtit on parikymppisiä äijiä,asiakaspalvelu
on uskottu naisille x 2 ,ihan kiva löytötavarapalvelu silti.Mutta kai sä mieluummin kuitenkin teet duunia kun lojut työttömyyskortistossa
nimim kokemusta on,kolme vuotta pelkillä päivärahoilla ja teki tod.tiukkaa.

Mulla alkaa pikkuhiljaa tulla paniikki. Tieto siitä, että rakas baarimme sulkee ovensa 11.6. kiristää ohimoita. Eilen pääsi oikein itkukin asian takia. Itse en enää (toivottavasti) joudu tiskin taakse sinne ennen maailmanloppua, mutta silti surettaa. Kohta 11 vuotta sitten ko. paikassa baari-alalla aloittanut, ja nyt ne sulkevat sitten ovet. Mihin mein kantikset menee? Mihin minä menen? Tuleekohan siihen millainen uusi omistaja, ja MILLOIN? Äh, mä en ees halua pohtia tätä asiaa, menee pilalle koko päivä....

Ja kyllä, inhoan koko baari-alaa nykyään, kyse taitaa olla kiintymyksestä paikkaa kohtaan. Ja asiakkaita, joista on osasta tullut vuosien varrella myös ystäviä.

Vastasin "Rakastan työtäni", vaikka se on ehkä turhan voimakas ilmaus... Yrittäjän/freelancerin on pakko "rakastaa" duuniaan

Mä en usko, että kovin moni vihaa itse työtään vaan siihen liittyviä muita asioita, kuten aivan järjettömiä työaikoja tai johtamistaidotonta pomoa tai epätervettä työympäristöä tai sitä, että puolet työajasta menee raivostuttavaan byrokratiaan kuten työajan-ja tehtävienseurantajärjestelmien ja kaikenmaailman palautekyselyiden täyttelyyn tai koulutuksiin, jotka ovat pakollisia vaikkeivat liity millään tavalla omiin tehtäviin.

Mä kyllä tykkään oikeasti nykyisestä työstäni ja mulla on semmoinen kiva tunne, että olen oikeasti itselleni sopivalla alalla ja työpaikalla kaikki toimii tosi hyvin ja työnantajanikin on tosi kiva ja reilu. Mutta sitten mullakin on näitä omia juttuja jotka tekevät siitä työstä välillä aika kohtuuttoman ahdistavaa, kuten (musta tuntuu aika pahaksi mennyt) työ-yhteisön sosiaalisten tilanteiden pelko, joka saa ihan mitättömät asiat aiheuttamaan turhaan kamalaa stressiä ja jonka takia paljon hyviä mahdollisuuksia ja omia lahjojakin jää käyttämättä.

Äänestin "Ihan kivasti menee" -vaihtoehtoa.

Viihdyn, koska työstä maksetaan kohtuukorvaus, eikä tällä hetkellä ole pakottavaa tarvetta viettää työpaikalla liikaa aikaa. Työkaverit ovat kivoja ja pomonkin kanssa pärjää. Työsuhde-edut ovat hyvät, työmatka ei ole liian pitkä ja tehtävä vastaa koulutustani edes jollain tavoin.

Olen kuitenkin edelleen ensimmäisessä vakituisessa työpaikassani. Neljä ja puoli vuotta on pitkä aika, vaikka tehtävät ovatkin hieman vaihtuneet ja kehittyneet matkan varrella. Uran ja ammatillisen kehittymisen kannalta työpaikan vaihto voisi tehdä hyvää.

ihan kivasti menee
en ihan rakasta duuniani, mut tykkaan kylla siita mita teen ja viihdyn muutenki hyvin

AarneAnkka kirjoitti:Vaan onko minulla paljon vaihtoehtoajaan?

Ala järjestämään erilaista toimintaa työpaikallesi!

Kitinä auttaa viihtymään työpaikalla.

Aiheeseen liittyen näin viikon mittaisessa pätkätyöduunihommassani kahvitauolla yhdellä peltiseppäamiksella mukin, jossa luki näin:

Jos nautin työstäni,

niin istun alas ja

ODOTAN ETTÄ KOHTAUS MENEE OHI!

segma kirjoitti:Aiheeseen liittyen näin viikon mittaisessa pätkätyöduunihommassani kahvitauolla yhdellä peltiseppäamiksella mukin, jossa luki näin:
Jos nautin työstäni,
niin istun alas ja
ODOTAN ETTÄ KOHTAUS MENEE OHI!

Wanha!!11

Mun kahvimukissa lukee: "Mitä pahaa olen tehnyt, kun minulla on tällainen työpaikka?"

Tästä voisikin perustaa uuden ketjun: Ärsyttävätkö ainaiset "WANHA!1" -huutelut ja huutelijat? Seuraavaksi voisi pystyttää ketjun "Ärsyttävätkö nämä ainaiset ärsyttävätkö -gallupit?" Ja sitten vain sukellus fraktaalimuodostelmaketjujen syövereihin.

ninnithequeen kirjoitti: Mun kahvimukissa lukee: "Mitä pahaa olen tehnyt, kun minulla on tällainen työpaikka?"

Mistä noita saa?! Tahtoo!!!!!!!!11111

yhes duunipaikas oli kellon alapuolella tammonen kyltti: tata kelloa et voi varastaa, silla tyontekijat tarkkailevat sita koko ajan

Tavallaan rakastan työtäni vaikka tätä on väännetty jo todella kauan. Kuitenkin tuon työmotivaation pilaa aina, valtava kiire ja pomon painostus takana. Huomaa, että tässä iässä tykkää jo enemmän tuosta verkkaisesta työtahdista kuin kiireisestä sellaisesta. Nuorempana sitä jaksoi stressata jne, mutta ei enään. Olenkin ottanut tavaksi, että kiireismmät työt annan mielusti nuorimmille kolleegoilleni, jos vain pystyn. Tehköön he ne kiireiset työt, kun ovat nuoria ja innokkaita.

Olen jotenkin pettynyt kun martzan vastauksessa ei mainittu ihanan rakkaan intohimoisesti rakastelemista.

Melnais kirjoitti: Olen jotenkin pettynyt kun martzan vastauksessa ei mainittu ihanan rakkaan intohimoisesti rakastelemista.

Joo, mä kanssa jäin kaipaamaan edes pientä mainintaa SuperPillusta. Turvallisuuden tunteeni on järkkynyt. Mihinkään ei näköjään voi luottaa.

Melnais kirjoitti: Olen jotenkin pettynyt kun martzan vastauksessa ei mainittu ihanan rakkaan intohimoisesti rakastelemista.

Unohtuiko se. Kyllä rakasteltiin intohimoisesti taas viikonloppuna. Jeeeee....
On se vaan ihmeellistä, kun rakkaus on ja pysyy kuumana ja intohimosiena vaikka oltu jo 3 vuotta yhdessä. Se on hassua, mutta totta.
Luulenpa, että se johtuu yksistään siitä, että on tavannut juuri sen oikean ihmisen ns. sielunkumppanin. Olemme oikeassa määrin samanlaisia, mutta myös sopivassa suhteessa erilaisia.

Turbohaltija kirjoitti: Joo, mä kanssa jäin kaipaamaan edes pientä mainintaa SuperPillusta. Turvallisuuden tunteeni on järkkynyt. Mihinkään ei näköjään voi luottaa

SuperPillu on ihana ja etenkin sen omistaja.
Eikö ole mukavmapaa lukea onnellisia kirjoituksia noin yleensä kuin valittavia tekstejä. Vai onko Kitinä vain valittajille?
Kyllä mä tulen paljon onnellisemmaksi siitä, kun saan lukea myös toisten onnesta. Näitä valittajia ja säälin kerjääjiä riittää tässä maailmassa ihan tarpeeksi.