Sivu 2/6

Re: Ei kulta näin

Lähetetty: 09.04.2006 21:03
Kirjoittaja Noriyumi
hermine kirjoitti:
Patz kirjoitti: [*]välitön vetäytyminen, suihkuun juokseminen ja pahimassa tapauksessa röökille meno.
[/list]
Todellakin! Pahimmillaan siitä jää siitä jää semmonen olo niinkuin olisi joku saastainen jäteämpäri, jota toinen ei enää kestä nähdä silmissään kunhan on mällinsä saanut sinne spruitattua. Ei oikein lisää yhteenkuuluvuudentunnetta tai saa jatkossa enää haluamaan seksiä kyseisen ihmisen kanssa.
No siitähän tunnistaa sen kuka on hyvä tai huono sängyssä... Hyvä sänkykumppani osaa ajatella kumppaninsa tunteita. Niin nainen kuin mieskin.
hermine kirjoitti: Pahimmillaan tää piirre on sellaista törkeää vastuuttomuutta, kuten jatkaa panemista vaikka huomaa kondomin hajonneen eikä sano mitään tms.
Aika uskomatonta hölmöyttä mieheltä. Jos ne sit väkisin tahtoo jonkin taudin tai elatusvelvollisuuden lapseen, niin siinäpä hölmöilevät. Huh!
hermine kirjoitti:
Suurin vastenmielisyyden aiheuttaja on silti vihamielinen asenne aitoa naiseutta ja naisellisuutta kohtaan. Naisvartaloon kuitenkin kuuluu jotain silikonitissejä ja töröhuulia huomattavasti useammin ihan luonnollisena osana tietty määrä selluliittia, läskimakkaroita, limaisia eritteitä ja hassuissa paikoissa kasvavia karvoja ja ennenkaikkea luonnollinen taipumus tulla raskaaksi...ihanaa olla miehen kanssa, joka osaa olla rennosti ja nauttia omasta vartalostaan vaikkei näyttäisikään ihan kreikkalaiselta jumalalta ja näinollen sallii saman myös naiselleen vaikka tämä muistuttaisi enemmän pakettiautoa kuin barbinukkea.
Niin... J K Rowling pahoitteli joku päivä sitten lehdessä sitä että hänen tyttärensä joutuu kasvamaan tässä laihuutta ihannoivassa maailmassa. Tilanne ei näytä myöskään yhtään helpottuvan...

Läskeinä (=rumina) pidetään tällaisia naisia:

Kuva

Kuva

Kun taas naisen kuin naisen odotetaan näyttävän tältä:

Kuva

Onneksi sentään kaikki miehet eivät odota naiseltaan täydellistä kropan muotoa, vaan arvostavat häntä muutenkin kuin ulkonäöltään. Monissa naisissa on usein tissiä ja persettä, ja onneksi se ei joidenkin miesten mielestä ole huono asia. Ei nainen ole 15-vuotiaan tyttösen näköinen lopun ikäänsä. He jotka ovat, ovat poikkeuksia.

Mitä miehet sanoisivat jos minä katsoisisin 15-vuotiaita poikia joilla kivekset tuskin ovat laskeutuneet, äänenmurros tullut ja lihaskasvu kehittymätöntä, ja perse vielä luuperse?? :D

Lähetetty: 09.04.2006 21:28
Kirjoittaja segma
Vaola kirjoitti:Spontaanittomuus. Esim. ensin ehdotetaan seksiä, sitten riisudutaan, käydään vuorotellen suihkussa ja asetutaan sänkyyn ja sit niinq aloitetaan. Tosi liikuttavaa.
Höh. Minulla ainakin kuuluu jostain käsittämättömästä syystä sellaiseen "kerran elämässä" -kokeiltavien fantasioiden joukkoon juuri tuollainen kylmän tieteellinen, mekanistinen kokeilu. Ei mitään ylimääräisyyksiä, vain täydellisiä, tasapainoisia raajakulmia, liikeratoja ja tasaista, suorastaan tappavan tasaista (hidasta) liikettä. Ymmärrän tietysti, että tuollainen käytös AINA on vähintäänkin tylsää ja puuduttavaa. Kokeiluna silti varmasti kiva - tärkeintä että molemmat olisivat leikissä mukana.

Ja täysin teoriapohjalta tässä vielä. Käytäntö antaa odottaa itseään. (Ja ehkä vähemmän yllättäen tästä syystä en vastaakaan alkuperäiseen galluppiin.)

Lähetetty: 09.04.2006 21:41
Kirjoittaja AarneAnkka
syttiK kirjoitti:Niskalaukaus.
Juu ei. Laukaus tisseille on paljon kiveNpaa.
Sannnu kirjoitti:Jääkö mies seksuaalisuuden herättyä ikuisesti siihen ainainen panetus tilaan...?
Se loppuu sitten kun mies kyllästyy sinuun, don't worry.
Bliss kirjoitti:Jos et olis nainen, saattaisin rakastua ihan tuon kirjoittamasi perusteella :h:
Sinä rakastat latteita tuhat kertaa kuultuja ja silti edelleen jatkuvasti jankutettavia itsestäänselvyyksiä?

Tuliko päivän puujalkakiintiö täyteen jo?

Lähetetty: 09.04.2006 21:46
Kirjoittaja slam
LillyMunster kirjoitti:Eniten ärsyttää kykenemättömyys kommunikointiin.
Jos kommunikaatio pelaa, kaikki muukin saadaan helpommin pelaamaan.
Minä en aina jaksa puhua, kun ei vain halua. Toisella kertaa puhuu sitten enemmän.

Itse topikkiin... äivän sama.

Lähetetty: 09.04.2006 22:05
Kirjoittaja Noriyumi
AarneAnkka kirjoitti:
Bliss kirjoitti:Jos et olis nainen, saattaisin rakastua ihan tuon kirjoittamasi perusteella :h:
Sinä rakastat latteita tuhat kertaa kuultuja ja silti edelleen jatkuvasti jankutettavia itsestäänselvyyksiä?
tuota noin, ne ei ole itsestäänselvyyksiä kovinkaan monelle. Katsopa mun postaukseni tuossa pari pykälää ylempää.

Lähetetty: 09.04.2006 22:25
Kirjoittaja AarneAnkka
-Superior- kirjoitti:Itse ainakin edellytän, että mies arvostaa minua sellaisenaan.
Juu. Vähän kuten Red Bull virkistää, minä haluan rakastaa kehoa ja mieltä.

Ja Nori, kyllä, näin postauksesi. Ei se silti tarkoita ettenkö olisi jo kuullut noita dogmeja yli tuhatta kertaa. Varmasti suurin piirtein kaikki muutkin täällä ovat jo.

Vaan koskahan www.ihanoikeastiaidonkauneudenpuolesta.fi -liikkeeseen osallistuu myös miesmalleja?

Lähetetty: 09.04.2006 22:41
Kirjoittaja syttiK
AarneAnkka kirjoitti:
syttiK kirjoitti:Niskalaukaus.
Juu ei. Laukaus tisseille on paljon kiveNpaa.
Jos mä oisin miäs, aNpuisin naamalle :oops:

Lähetetty: 09.04.2006 22:47
Kirjoittaja mustaenkeli
Georgina kirjoitti:Musta on aivan käsittämättömän raivostuttavaa jos tiedotetaan että nyt multa tulee, ihan kohta, ihan kohta, nyyyytt.....!!!
tekee mieli sanoa että älä? Hei en olis ikinä huomannut, hyvä kun kerroit.
Suihin ottaessa mun mielestä on lähinnä kohteliasta/huomaavaista ilmaista ennen laukeamista, että kohta tulis. Tykkään, nam. Vaikkei kyllä välttämätöntä olekaan. Muissa tilanteissa kyllä sen useimmiten miesten kohdalla huomaa muutenkin...

Mut tietty se, kun (lähinnä hetero-)seksin jälkeen miehen laukeamisen jälkeen kuulee kysymyksen: "Saiksä?"... ni se ei välttis niiqu ois sillai ihquu kuulla, junou. Vaikka kyllä tunnustan itsekin joskus moista kyselleeni...

Re: Ei kulta näin

Lähetetty: 09.04.2006 23:42
Kirjoittaja Noriyumi
-Superior- kirjoitti:
Noriyumi kirjoitti:Onneksi sentään kaikki miehet eivät odota naiseltaan täydellistä kropan muotoa, vaan arvostavat häntä muutenkin kuin ulkonäöltään.
Anteeksi nyt vain, mutta eikös tuo jo kuulosta hieman epätoivoiselta?
Katso huviksesi esim Cityn deittisivuston miesten seuranhakuilmoituksia niin näet mitä naiselta nykymiehet vaativat. Aikamoista täydellistä nukkea, sanon minä.

Re: Ei kulta näin

Lähetetty: 09.04.2006 23:58
Kirjoittaja Hallusinaatio
Noriyumi kirjoitti:
-Superior- kirjoitti:
Noriyumi kirjoitti:Onneksi sentään kaikki miehet eivät odota naiseltaan täydellistä kropan muotoa, vaan arvostavat häntä muutenkin kuin ulkonäöltään.
Anteeksi nyt vain, mutta eikös tuo jo kuulosta hieman epätoivoiselta?
Katso huviksesi esim Cityn deittisivuston miesten seuranhakuilmoituksia niin näet mitä naiselta nykymiehet vaativat. Aikamoista täydellistä nukkea, sanon minä.
Eikös tämä vaatimustaso ole jokseenkin samankaltainen kummallakin sukupuolella? Naiset toki ovat valmiimpia tyytymään vähempään, jos miehellä on tarpeeksi varakkuutta ja vaikutusvaltaa. - Jatkaaksemme karkeiden yleistysten linjalla.

Lähetetty: 10.04.2006 0:03
Kirjoittaja Vaola
edit

Re: Ei kulta näin

Lähetetty: 10.04.2006 0:53
Kirjoittaja Tiikeriankka
Noriyumi kirjoitti:
-Superior- kirjoitti:
Noriyumi kirjoitti:Onneksi sentään kaikki miehet eivät odota naiseltaan täydellistä kropan muotoa, vaan arvostavat häntä muutenkin kuin ulkonäöltään.
Anteeksi nyt vain, mutta eikös tuo jo kuulosta hieman epätoivoiselta?
Katso huviksesi esim Cityn deittisivuston miesten seuranhakuilmoituksia niin näet mitä naiselta nykymiehet vaativat. Aikamoista täydellistä nukkea, sanon minä.
Minäpä kävin katsomassa. Ensimmäisessä kuudessa "tositarkoituksella" jätetyssä ei ollut minkäänlaisia vaatimuksia ulkonäön suhteen. Enempää en jaksanut lukea.

Niille, jotka eivät tätä vielä tienneet:
-kunnostaan (ulkonäöstään) voi pitää huolta.
-kaikkea ei tarvitse syödä. Ilman roskaruokaa, karkkia yms. voi elää. Terveellinen ruoka ei itseasiassa tapa, siksi sitä sanotaan terveelliseksi.

Ja jos tulee sivuutetuksi ylimääräisen perseläskin vuoksi, se tarkoittaa vain sitä, ettei se toinen ollut oikea sinulle. Ja jos edelleen asia vaivaa, lue yllä oleva ohjeistus uudelleen.

Lähetetty: 10.04.2006 1:01
Kirjoittaja mölli
Häh eihän noissa miesten ilmoituksissa paljon paskaakaan yleensä vaadita jos vertaa naisten ilmoituksiin ja jos joku mies paljon vaatii niin kyseisellä tyypillä taitaa olla paljon varaa siihen.

Re: Ei kulta näin

Lähetetty: 10.04.2006 3:19
Kirjoittaja Clay
Tiikeriankka kirjoitti:
Noriyumi kirjoitti:
-Superior- kirjoitti: Anteeksi nyt vain, mutta eikös tuo jo kuulosta hieman epätoivoiselta?
Katso huviksesi esim Cityn deittisivuston miesten seuranhakuilmoituksia niin näet mitä naiselta nykymiehet vaativat. Aikamoista täydellistä nukkea, sanon minä.
Minäpä kävin katsomassa. Ensimmäisessä kuudessa "tositarkoituksella" jätetyssä ei ollut minkäänlaisia vaatimuksia ulkonäön suhteen. Enempää en jaksanut lukea.

Niille, jotka eivät tätä vielä tienneet:
-kunnostaan (ulkonäöstään) voi pitää huolta.
-kaikkea ei tarvitse syödä. Ilman roskaruokaa, karkkia yms. voi elää. Terveellinen ruoka ei itseasiassa tapa, siksi sitä sanotaan terveelliseksi.

Ja jos tulee sivuutetuksi ylimääräisen perseläskin vuoksi, se tarkoittaa vain sitä, ettei se toinen ollut oikea sinulle. Ja jos edelleen asia vaivaa, lue yllä oleva ohjeistus uudelleen.
Sovinisti!! Sika!!

Lähetetty: 10.04.2006 10:49
Kirjoittaja Leila
- Epämiellyttävää ovat miehen karkeat kädet, sellaiset limakalvoilla tuntuvat tosi pahoilta. Älä kulta koske mua sinne.
- Tosi paljon nyppii se, että sisään työnnytään ennen kuin olen tarpeeksi kostea. Odota kulta vähän, hiplaan itseni ensin märäksi.
- Aika paljon ärsyttää se, että suihinotossa mies tarttuu takaraivoon ja painaa päätäni alemmas. Kulta, multa tulee yökkä.
- Se ärsyttää myös, kun mies olettaa pikaseksin olevan minulle yhtä mahtavaa kuin hänelle. Helppoa se on, mutta ei mahtavaa.

Lähetetty: 10.04.2006 11:00
Kirjoittaja hebuli
Tätäkin keskustelua lukiessani yksi turn-off ominaisuus nousee ylitse muiden, joka toimii muistutuksena mksi ihmissuhteet ja seksi tuntuvat välillä olevan minulle aivan liian monimutkaisia ja vaikeita asioita:

- Toiseen osapuoleen kohdistetut, omasta mielestäni käsittämättömän vähäpätöiset, turn off:t.

Ehkä tärkein positiviinen ominaisuus toisessa on LM:n mainitsema avoin kommunikaatio. Lupaan on suputtamatta korvaasi kuinka ihana olet, olla puhumatta ääneen tuntemuksistani huipun lähestyessä tai olla huohottamatta liian kovaa, jos vain tiedän että se häiritsee sinua niin kovasti. Olen valmis tulemaan edes sen verran vastaan, ettei seksi tuntuisi toisesta niin kovin epämiellyttävältä. Kyllä minä voin oppia, vaikka saatan edelleen mielessäni ihmetellä miksi kyseinen asia on toisesta niin kovin negatiivista.

Seuraava jonkun listalle ilmestyvä Total Turn-off: "liika yritys miellyttää toista sängyssä" :D

Re: Ei kulta näin

Lähetetty: 10.04.2006 11:14
Kirjoittaja hebuli
Tiikeriankka kirjoitti:
Noriyumi kirjoitti:Katso huviksesi esim Cityn deittisivuston miesten seuranhakuilmoituksia niin näet mitä naiselta nykymiehet vaativat. Aikamoista täydellistä nukkea, sanon minä.
Minäpä kävin katsomassa. Ensimmäisessä kuudessa "tositarkoituksella" jätetyssä ei ollut minkäänlaisia vaatimuksia ulkonäön suhteen.
Silti, ehkä Noriyuminkin pitäisi antautua kuuden rekkalesbon käsittelyssä muuntautumisleikkiin, jossa hänestä tehdään enemmän miehiä miellyttävä pakkaus.

Re: Ei kulta näin

Lähetetty: 10.04.2006 11:43
Kirjoittaja Feiz
hebuli kirjoitti:Silti, ehkä Noriyuminkin pitäisi antautua kuuden rekkalesbon käsittelyssä muuntautumisleikkiin, jossa hänestä tehdään enemmän miehiä miellyttävä pakkaus.
Kannattaa luovuttaa ton noriyumin kanssa. Sehän on yks naispuolinen Gattaca. Samat jaarittelut kuin gatticksella, mutta sukupuoli vain vaihdettu.

Tosin pakko myöntää, että muuttumisleikkijaksoon kun laitettaisi tuo "rekkalesbot stylaa Noriyumin ja homot stylaa gattacan" niin voisi olla naurussa pitelemistä. 8)

Lähetetty: 10.04.2006 11:59
Kirjoittaja hermine
Mistähän syystä musta tuntuu, että rekkalesbot eivät stailaisi kenestäkään oikeasti kovin perinteisellä tavalla miehen silmää miellyttävää...onko tuollaista ohjelmaa oikeasti olemassa?

Re: Ei kulta näin

Lähetetty: 10.04.2006 12:35
Kirjoittaja jouden-za
Herra Manala kirjoitti:
  • Huono motoriikka/liikekontrolli (robotiikan saloja)

Miten on Mana sun motoriikan kanssa..jokunen aika sitten hiukan sivuutin aihepiiriä ja yritin saada jonkinlaista infoo mm. sun motoriikasta. Kerropas nyt sedälle että kun olet noinkin nuori yms, niin miten rivakasti, taidokkaasti tai peräti kestoisesti sun vaikka lantio heiluu?

Lähetetty: 10.04.2006 12:42
Kirjoittaja jouden-za
Sannnu kirjoitti:Miksköhän mä oikeestaan edes vastasin koko ketjuun,
Koska sua kiinnostaa sexi jossain määrin, niin simppeliä.
Sannnu kirjoitti:kun mä olen jo muutenkin niin kyllästynyt aiheeseen seksi ja lähinnä siihen,
Tottakai jos et ole sexuaalinen niin näinhän se menee.

Sannnu kirjoitti: että tuntuu siltä, että miehillä muu ei mielessä juuri pyörikkään. Loppuuko se koskaan? Jääkö mies seksuaalisuuden herättyä ikuisesti siihen ainainen panetus tilaan...?

Ei kannata yleistää, nimittäin varmasti löytyy sullekin miehiä jotka eivät ole kiinnostuneita panemisesta juurikaan tai ei ollenkaan..ja näinhän se yleensä menee että samantyyppiset ihmiset menee nippuun zadaa.

Ja mitäköhän tarkoitat tällä "ainainen panetustila"?

Lähetetty: 10.04.2006 13:27
Kirjoittaja Lolita
Tuo kieli korvassa on kyllä vastenmielistä. Muuta en osaa aiheesta sanoa, viimeisestä rakastelukerrasta on aikaa noin neljä kuukautta, joten on jo unohtunut mieltymykset.

Re: Ei kulta näin

Lähetetty: 10.04.2006 13:31
Kirjoittaja Turbohaltija
Patz kirjoitti:Mikä sängyssä ärsyttää?
Ei ärsytä mikään. Mulla on hyvä sänky. Nukkuminen ja nussiminen siinä ovat yhtä riemujuhlaa. :wink:

Lähetetty: 10.04.2006 13:46
Kirjoittaja Vaola
edit

Re: Ei kulta näin

Lähetetty: 10.04.2006 14:09
Kirjoittaja Herra Manala
jouden-za kirjoitti:Miten on Mana sun motoriikan kanssa..jokunen aika sitten hiukan sivuutin aihepiiriä ja yritin saada jonkinlaista infoo mm. sun motoriikasta. Kerropas nyt sedälle että kun olet noinkin nuori yms, niin miten rivakasti, taidokkaasti tai peräti kestoisesti sun vaikka lantio heiluu?
Sait mut kiinni. Pakko myöntää, että motoriikastani ei ole jäljellä kuin kauhusta jäykistynyt paska, kun tajuaa että puppelipoikien grand old man on noin saatanan kiinnostunut omista sänkysuorituksistani.

Miten on jouska sun vaatehuoneen laita? Löytyykö vai onko kaappitilaa vissiin ihan riittävästi? Skorpionit kiinnostaa, rite?