Kitinä

sinkkumatti kirjoitti:Varsinainen "catch" siis.

*hän hymyää*

sinkkumatti kirjoitti:Varsinainen "catch" siis.

Joo, aiga guuma ziksi

Camilla kirjoitti:Viimeksi kun olin kaverini häissä pillitin koko hiton kirkkotilaisuuden ajan, olispa kiva sit itsekin vaan parkua siellä alttarilla.. Ei kiitos.

Mä kanssa itken aina häissä. Jopa puolituttujen. Itken myös hautajaisissa (jopa puolituttujen), lasteni (ja joskus jopa puolituttujen lasten) tarhan kevät- ja joulujuhlissa yms... Ai niin, ja miksei tuntemattomienkin!!!

nypari kirjoitti:Joo, aiga guuma ziksi

Luin kampaajalla Trendiä (muistaakseni) ja siinä oli kysytty miehiltä toiveita hääjuhlan ja ohjelman suhteen. Yksi toivoi jatkobileitä rantasaunalla, toinen pikkupullojen kaivantaa auton takakontista ja esitelty oli myös teemajuhlat. Hääkutsun mukana lähetetään viinapullo joka tulee juoda edellisenä iltana pukeuduttuaan juhlavaatteisiin ja saapua seuraavana aamuna oloisena juhlaparin luo, jotka toki ovat samassa kunnossa. Köyhää on jos mieli taipuu keksimään ohjelmaa vain viinasta, päivänä jonka pitäisi olla tärkeä morsiusparin molemmille osapuolille.

Itse olen ollut naimavastainen luullakseni siksi, että koen velvollisuudeksi esimerkiksi mummoa kohtaan järjestää perinteiset häät. Nyt on alkanut karisemaan se velvoite, sukulaisiaan voi halutessaan huomioida muutenkin kuin teatterilla. Tämän oivalluksen myötä myös häät ovat alkaneet kiinnostaa, tai ehkä johtuu kokonaistilanteesta. Pystyn uskomaan loppuelämään tämän miehen rinnalla, sitähän se ajatus häistä lähinnä vaatii.

Eli luin Trendin hääartikkelin kuvotuksesta huolimatta kokonaan. Ja katsoin näyteikkunasta punaista morsiuspukua.

Naimisiin haluan. Utopisesti ajatellen ensin avioon, sitten lapset, mutta aina ei voi valita, tämä siis toivomus. Tällä hetkellä tuntuu siltä että siihen suuntaan näyttää jokainen nuoli kun ajattelee tulevaisuutta, mutta suhde alkoi ja eteni alussa niin räjähtävää vauhtia, että nyt ollaan ja nautitaan toisistamme ilman mitään sen kummoisempia sitoumuksia paperilla. Mieleltäni alan jo olla valmis seuraavaan askeleeseen, mutta joissain asioissa pitää antaa ajan näyttä. Rakastan, eiköhän tuo ole se tärkein asia.

Huuh. Mää nyt tiiä siitä naimisiinmenosta, ei varsinaisesti edistä mitään must-get -juttua. Jos *tyks tyks* ilmankin niin tuskin se siitä sen paremmaksi muuttuisi elämä.

Ei sillä, en mä nyt sitä mitenkään pahanakaan näe kyllä, jos on rakkauden kohteella kova halu. Jännittäväähän se on kuvitella itsensä ukkomieheksi.

Eli enpä ole kokkeillut, tokko tuota koskaan mitään tuleekaan mikä ois vaivan väärti. Mut jos tulee ja minulla on jotain sanottavaa asiaan niin pienimuotoiset ja kaikessa hiljaisuudessa kaikin puolin. Mun (ts. "meidän") juhla, ei yleisön.

Edit:

Peijjooni, unohtu kommentoida kosimia, lyhyesti virsi kaunis: Tottakai ja tyyli vapaa.

Suvinen kirjoitti: Siispä tuoretta verta kehiin. Uudet ja vanhat Kityläiset, kuka on jo purjehtinut avioliiton satamaan,
kuka sinne kovasti tahtoisi, ketä ei ajatus innosta lainkaan?
Onko avioliitto lopullinen sinetti parisuhteelle sitten, kun on jo talo, lapset ja laina,
vai pitäisikö naida nuorena ja vastarakastuneena?
Muuttuuko elämä naimisiinmenon jälkeen, ja mitkä ovat oikeat syyt naimisiinmenolle
- riittääkö rakkaus vai vaaditaanko muutakin?
Ja vielä miehille: saako nainen kosia, ja mikä lasketaan viralliseksi kosinnaksi?
Riittääkö pelkkä kysymys arkiaskareiden lomassa: Mentäskö naimisiin?

Siispä tuoretta verta kehiin. Uudet ja vanhat Kityläiset, kuka on jo purjehtinut avioliiton satamaan
- Eka avioliitto kesti melkein 20 vuotta, josta ihanat tuplat. Jeeeeee..... Pari vuotta toivuttiin ns. takaiskusta ja vietettiin ns YH-isän reipasta sinkkuelämää. Eipä tuo kaksiselta tuntunut ja tapasin elämäni Naisen. Nyt oltu kohta kolme vuotta yhdessä. Asutaan vielä kuitenkin erillään. Ensi vuonna tarkoitus muuttaa yhteen ja mikä parasta hääpäiväkin sovittu jo vuodella 2008. Jeeeeeeee.....

Onko avioliitto lopullinen sinetti parisuhteelle sitten, kun on jo talo, lapset ja laina, vai pitäisikö naida nuorena ja vastarakastuneena?
- Pitää naida silloin kun itsestään ja toisesta siltä tuntuu. Ikä ei ole ratkaiseva asia. Rakkaus on mielestäni parempaa nyt kypsemmällä iällä.
Iän mukana on tullut paljon kokemuksia ja niistä on oppinut yhtä sun toista, joten osaa keksittyä siihen olennaiseen elikkä rakkauteen. Ei ole paineita lasten hankinnassa enään eikä muutenkaan uran tai omaisuuden suhteen. Kummallakin omat vakaat tulot ja tietty omaisuus jo hankittu, joten saa keskittyä vain rakkauteen ja sen vaalimiseen 100%:sti. Intohimo on samanlaista kuin nuorempanakin jollei kuumempaakin. Jeeee....

Muuttuuko elämä naimisiinmenon jälkeen, ja mitkä ovat oikeat syyt naimisiinmenolle - riittääkö rakkaus vai vaaditaanko muutakin?
- Ei se saa muuttua. Naimisiinmeno on vain rituaali, joka tuo suhteeseen tietyn lisäarvon. Oikeata syytä ei ole naimisiinmenoon. Voi sitä elää parisuhteessa ilman papin aamentakin. Minä kuitenkin tykkään vielä tässä iässäkin mennä naimisiin ja romanttisesti vielä, puukirkossa ja pienellä intiimillä seurueella.
Rakkautta pitää ola avioliitossa ja parisuhteessa yleensäkin. Ei vaadita muuta kuin toisen huomioonottaminen, arvostaminen, kunnioitus niin siitä se rakkaus muodostuu. Tämähän pitää olla molemminpuolista. Toispuolisesti tämä johtaa väkisinkin parisuhteen kuivumiseen ja loppumiseen.

Ja vielä miehille: saako nainen kosia, ja mikä lasketaan viralliseksi kosinnaksi?
- Totta tietennii näin tasa-arvon maailmassa. Miten haluaisit sinua kosittavan niin miehelle teet samoin.

Riittääkö pelkkä kysymys arkiaskareiden lomassa: Mentäskö naimisiin?
- Aika kylmää, sanoisin. Kannattaisikohan tehdä kiva romanttinen illallinen, kynttilät palamaan ja muutenkin sellainen romanttinen olotila kummallekkin ja sitten palavan tulisesti kultaa suoraan silmiin katsoen, omilla sanoilla, että "Tah.......... jne.

Ajankohtaista siinä vaiheessa, kun muutetaan saman katon alle ja maha alkaa turvota(muustakin kuin suklaatista).

Ann kirjoitti:Ajankohtaista siinä vaiheessa, kun muutetaan saman katon alle ja maha alkaa turvota(muustakin kuin suklaatista).

Ai sulla on mies nykyjään, anna kun arvaan ihastuit sen personallisuuteen eikö vain?

Suvinen kirjoitti:paikkana oli kartanohotelli joka oli vain hääporukalle varattu, mummojen ja pappojen poistuttua saunottiin ja juopoteltiin sekä halailtiin morsianta ja sulhasta urakalla. Jäätiin myös yöksi.

Mun häät

Hääkuvat otettiin kartanon puutarhassa ja pappi siunasi maistraatissa solmitun liiton ulkosalla järjestetyssä seremoniassa. Kunnon puhallinorkesteri soitteli marssit ja myöhemmin illalla valssit ynnä muut. Syötiin seisovasta pöydästä ja oli kakut ynnä muut. Illalla majoittuvat vieraat saunoi ja vietti iltaa ja oli iltapala. Aamulla aamiainen ja sitten kotiin. Vieraita oli noin 130 ja yöksi jäi kolmisenkymmentä. Sanoinkuvaamatonta.


Edit: Minäkin itken aina kaikkien häissä. Olen testannut tätä jopa aivan vieraiden ihmisten häissä. Ja jos vielä hääpuvun hankin, olen nähnyt aivan ihanan tummanharmaa-valkoisen puvun.

Vähän hämmennyin, kun mies jota olen tapaillut reilut puoli vuotta (ei siis edes seurustella) oltuani viikon poissa tunnusti koko viikon ajatelleensa kuinka tahtoisi ihan oikeasti naimisiin kanssani vaikka tiesi että vain nauraisin koko ajatukselle. Oli se joskus aiemminkin kännipäissään asiasta avautunut, mutta en ottanut tosissaan. Hämmennyin, kun siis kyseessä ei ole mikään epätoivoinen teini vaan itseäni melkeen 10v vanhempi mies, jolle kyllä olisi muutenkin seuraa tarjolla ja ihan kunnon seurusteluhistoriaa ja pitkiäkin suhteita jo takana.

Olen semmoista ihmistyyppiä että uskoisin viettäväni loppuikäni yksin. Vaikea kuvitella edes kovin pitkää seurustelusuhdetta. Vielä vaikeampi naimisiinmenemistä, realistisesti ajatellen ainakin häät ovat melkein painajaismainen ajatus.

sinkkumatti kirjoitti:elämää nähnyt

Mitä tää tarkottaa?? Minun pieni mieleni kääntää sen aina suhteettoman suureen määrään irstaita penetraatiokertoja ehkä jopa usemman ja samaa sukupuolta olevan henkilön kanssa. Hyi olkoon.



Minusta kun tuntuu, että lutkat vaan nussii ja nussii vailla estoja miltei ketä vaan ja vasta tämmöinen naimisiinmeno saattaisi sitten olla jonkin asteinen merkkipaalu sille, että nyt ei enää.

Nyt kerta on näytetty käyvän niin, että lutkat samaan aikaan multideittaillessa potentiaalisia kumppaniehdokkaita saattavat nussia jotain vakkaripanoa samaan aikaan niin jokseenkin tuommoinen suhteen ulkopuolisen lausuma saattaisi kyllä ollakin lutkain keskuudessa ihan hyväksi. Ainoa vaan, että itseään kunnioittavien pitäisi sitten mennä naimisiin ennen ensimmäistä tapaamista.

Yönmustaritari kirjoitti:

sinkkumatti kirjoitti:elämää nähnyt

Mitä tää tarkottaa??

Mitä luulet, kummallako on realistisemmat odotukset elämältä ja kumpiko on nähnyt elämää enemmän. Reilu kaksikymppinen kahden lapsen äiti, vaiko reilu kaksikymppinen lapseton nainen?

sinkkumatti kirjoitti:

Yönmustaritari kirjoitti:

sinkkumatti kirjoitti:elämää nähnyt

Mitä tää tarkottaa??

Mitä luulet, kummallako on realistisemmat odotukset elämältä ja kumpiko on nähnyt elämää enemmän. Reilu kaksikymppinen kahden lapsen äiti, vaiko reilu kaksikymppinen lapseton nainen?

Toihan riippuu ihan siitä mitä / missä lapseton nainen on elänyt. Sinänsä aika umpeutunut tyyli katsoa asiaa. SM- laittaisit vaikka että on nähnyt "perhe-elämää" tmv. enemmän, niin kokisin ainakin omasta mielestäni hiukan oikeammaksi väitteeksi.

sinkkumatti kirjoitti:

Yönmustaritari kirjoitti:

sinkkumatti kirjoitti:elämää nähnyt

Mitä tää tarkottaa??

Mitä luulet, kummallako on realistisemmat odotukset elämältä ja kumpiko on nähnyt elämää enemmän. Reilu kaksikymppinen kahden lapsen äiti, vaiko reilu kaksikymppinen lapseton nainen?

Niin en minä lähtisi elämän näkemisen kannalta tekemään niin suurta numeroa tuosta penetraatio-miehen synnytys-kantaminen-naisen synnytys-ajanjaksosta.

Minähän en tiedä siitä mitään mutta oletettavasti odotusaikana ehtii vaikka mitä, puhumattakaan kasvatuksen käytetystä ajasta. Onko se elämää nähnyt se kouluttamaton yksinhuoltaja. No jipppiiiii!!!

Niinhän. Tämähän on vain minun oma kokemukseni asioista. Teillä on varmastikin omat johtopäätöksenne.

elppa kirjoitti:"Toihan riippuu ihan siitä mitä / missä lapseton nainen on elänyt.

No jos nyt kuitenkin pysytään suomessa ja tavallisissa suomalaisissa olosuhteissa.

Koskaan en naimisiin mene.

Camilla kirjoitti:

mölli kirjoitti:Voisin kyllä jos saisin aatelisen arvonimen sitä kautta ja/tai eukko olisi rikas ja vaatis sitä.

Käsittääkseni aateliseksi voi vaan syntyä?

Minun käsittääkseni nainen saa aatelisarvon, jos nai aatelismiehen, mutta aatelisnaisen naiva mies ei? (Ainakin tunnen naisen, joka on mennyt naimisiin aatelisen miehen kanssa ja käyttää aatelissormusta.) Oli kummalla tavalla tahansa, mölli-paralla ei ole mahdollisuuksia!

Toivon löytäväni jossain vaiheessa miehen, jonka kanssa haluan viettää loppuelämäni. Naimisiinmeno on silloin minusta luonteva ratkaisu. Kermakakkusöpöstelyhäistä ja sen sellaisista en välitä.

sinkkumatti kirjoitti:Niinhän. Tämähän on vain minun oma kokemukseni asioista. Teillä on varmastikin omat johtopäätöksenne.

elppa kirjoitti:"Toihan riippuu ihan siitä mitä / missä lapseton nainen on elänyt.

No jos nyt kuitenkin pysytään suomessa ja tavallisissa suomalaisissa olosuhteissa.

'

Nyt en viitannut itseeni, vaan tarkoitin olosuhteita, perhe-elämää, maatalossa keskellä ei mitään vai Seurahuoneen yläpuolella. Ymmärrätkö?

Elppis kirjoitti: Ymmärrätkö?

Sori. En viitsi tästä asiasta vääntää enempää asian henkilöidyttyä.

Yönmustaritari kirjoitti:

sinkkumatti kirjoitti:elämää nähnyt

Mitä tää tarkottaa?? ..

Yhdyn Yönmustan ja Elppiksen kyseenalaistusrintamaan.

Se että ei ole "bimboliini" kaiken hattaroina näkevä tapaus ( eli niin sanotusti "elämää kokematon" ) EI tyhjenny siihen, että on elänyt tarpeeksi perhe-elämää. Näiden välinen verranto - henkinen kantti/elämän tajuaminen ja perhe-elämän eläminen - ei edes ole mitään välttämättömän yhteyden verrantoa, vaikka useammin päteekin sanonta "kokemukset kasvattavat" kuin "kokemukset aiheuttivat jotakin muuta kuin kasvamista/oppimista".

Tämän kaiken pointti on siinä vanhassa kunnon ideassa (joo, olen kirjoittanut tämän eri juttuihin ainakin parit kerrat..) että kokemusten kasaantuminen ei tarkoita suoraan sitä, että niistä opittaisiin jotain, että ne automaagisesti "kasvattaisivat" ihmistä. Kyse on lopultakin siitä, kuinka ihminen kokee kokemuksensa, pystyykö hän tekemään niistä jotain; oppiminen ei tapahdu ilman omaa panosta.

Yhtä lailla kuin perhe-elämässä koetut asiat saattavat avartaa ihmistä ( kirjoitin nimenomaan edellisistä pointeista johtuen lauseen muotoon "saattavat".. korostamaan oppimisidean olemattomuutta itsestäänselvyytenä ) voivat monet muutkin elämässä koetut asiat avartaa.
Sillä.. elämä ei ole pelkkää perhe-elämää; elämä on lähtökohtaisesti yksilön itsensä varassa olevaaa elämää ja mitä mahdollisuuksia elää erilaisia elämiä sitä onkaan ilmoilla! Avartuminen lähtee tästä. Elämisen käsitteestä.

You can call me Hellkrates.

HellBell kirjoitti:Yhdyn

No yhtykää vaikka kaikkiin maailman proletaareihin, mutta siti kokemukseni mukaan jalkikasvua omaavat naiset ovat huomattavasti realistisempia ihmisinä, kuin lapsettomat kanssasisarensa.

HellBell kirjoitti: Se että ei ole "bimboliini" kaiken hattaroina näkevä tapaus ( eli niin sanotusti "elämää kokematon" ) EI tyhjenny siihen, että on elänyt tarpeeksi perhe-elämää. Näiden välinen verranto - henkinen kantti/elämän tajuaminen ja perhe-elämän eläminen - ei edes ole mitään välttämättömän yhteyden verrantoa, vaikka useammin päteekin sanonta "kokemukset kasvattavat" kuin "kokemukset aiheuttivat jotakin muuta kuin kasvamista/oppimista".

Haluaisin lisätä tähän vielä sen, että vaikka kokemus ja oppiminen ovat pääsääntöisesti hyvästä, niin elämää nähneen kanssa parisuhteessa on myös omat ongelmansa. Siis elämää vähän laajemmin kuin pelkän lisääntymiskokemuksen kannalta ajateltuna.

Vaikka moni kokemus vahvistaa ja antaa perspektiiviä, niin samalla ne voivat myös pahimmillaan rikkoa jotain pysyvästi.

sinkkumatti kirjoitti:

HellBell kirjoitti:Yhdyn

No yhtykää vaikka kaikkiin maailman proletaareihin, mutta siti kokemukseni mukaan jalkikasvua omaavat naiset ovat huomattavasti realistisempia ihmisinä, kuin lapsettomat kanssasisarensa.

Okei, paino tuossa siis sanoilla "kokemukseni mukaan" - sitä ei voi mennä kiistämään, toisen omia kokemuksia, olkoot sitten välillisiä tai välittömiä eli suoraan omakohtaisia.

Että niin.. Perhe-elämän asioiden suhteen on todennäköisempää että jälkikasvua saaneet ihmiset ovat _niiden_ asioiden suhteen realistisempia kuin lapsettomat, niin.. Käytäntö kun on siinä pakostikin kolkutellut ovia ja pistänyt tekemään asioita, suoriutumaan perheasioista. Siitähän ei ole sitten mitään takeita tai välittömiä yhteyksiä siihen, miten niistä asioista suoriudutaan ja onko niistä loppupeleissä enemmän harmia kuin etua sekä itselle että jälkikasvulle.

Se että on tehnyt jonkin asian aiemmin, ei meinaa sitä että olisi tehnyt sen jonkin asian siis aiemmin hienosti tai edes sitä että vaikka olisi tehnyt sen aiemmin hienosti, niin tekisi sen sitten jatkossakin hienosti.

Takeita ei ole. Mikään ei ole niin varmaa kuin epävarmuus.