Kitinä

Suvinen kirjoitti: Noh, onneksi tunnen ukkoni.. tarkoituksella en kyllä kyylännyt, mutta silmään tarttui näin baarimikkona.
Ja todella, eihän se sille mennyt se enkeli kuten varsin hyvin tiesin. Olutmiehiä on tämä minun.
Eikä muuten pahastunut eikä haukkunut minua kyyläksi..
Olen pahoillani jos teillä on toisin.

Kokemusta kyyläämisestä ja syyllistämisestä. Pankkitilin tarkkailuista ja muista. Siinä vaiheessa kun siihen tuntuu olevan tarvetta niin kannattaa miettiä tosissaan kannattaako suhdetta jatkaa. Ei siis nykyään vaan joskus aiemmin, d'oh.

Kyse olikin siitä, valehdeltiinko siulle asiasta vai ei? En mie ainakaan tunne olevani velvoitettu tekemään tiliä siitä kenelle oon ostanut mitäkin ja koska. Niin kauan kun tuollaiset tapahtuvat vahingossa niin eihän siinä mitään, mutta tuleeko nyt kenties pakkomielle tarkastella vähän tarkemminkin että mitäs kuitteja sieltä löytyy?

Yleiskommenttina:

Kun parisuhde menee "kyyläämiseksi" ja "kyttäämiseksi", pitää miettiä, että miksi niin tekee. Ainoa, joka voit luottamuksen toiseen ihmiseen rakentaa, olet sinä itse. Ja jos joku on pettääkseen tuon aran luottamuksen, se tekee sen joka tapauksessa, vahdit tai et. Miksi siis piinata itseään moisella asialla?

Toisen luottamuksen ja yhteisten pelisääntöjen "pettäminen "on sen ihmisen ongelma, joka "pettää". Mielellään sitä ihmiset etsivät syytä muista kuin itsestään, tyyliin:" ...Sä kun olet niin kylmä, niin mun on hankittava sitä lämpöä muualta... tai sä et ymmärrä mun tarpeita..." Sama juttu kuin alkoholistilla, kyllä (teko)syitä omaan käytökseen löytyy, kun tarve niin vaatii.

Yleensä "pettämisen" taustalla on kykenemättömyys puhumiseen, pelko että paljastuu vajavaiseksi ihmiseksi, joka on riippuvainen ja epätäydellinen. Mutta ilman rehellisyyttä sitä harvoin voi mitään toimivaa saada aikaiseksi. Harvalla ihmisellä on varaa asettua toisen yläpuolelle tuomitsemaan...

City.fi-Internetpalvelun chateissa usein nämä salaista seuraa etsivät miehet ja naiset paljastuvat pidemmän keskustelun lomassa pelokkaiksi ihmisiksi, jotka ovat huolissaan siitä, että elämä menee ohitse ennen kuin on ehtinyt "elää" ja "kokea" kaiken, mitä tällä valinnanvapautta tarjoavalla yhteiskunnalla on tarjota. Siitä huolimatta, että etsisivät oikeasti elämänsä johtotähteä ja tavoittelisivat rohkeasti sitä, mitä ovat sielussaan aina halunneet, he pariutuvat ensimmäisen sopivan vastaantulijan kanssa, perustavat perheen, ottavat suuret lainat ja ikeen alla kipuillessaan heidän päässään takoo se suuri: "MITÄ JOS olisinkin tehnyt niin tai näin?"

Tokihan sitä on voinut tehdä väärän valinnan ja ruoho on todellakin vihreämpää aidan toisella puolella.

Itse olen ollut petetty, olen pettänyt ja ollut se pahamaineinen toinen nainen, sekä roikkunut suhteessa, joka oli aivan mahdoton. Eihän luonne kehity kuin sellaisissa tilanteissa, kun tuntee olevansa se maailman suurin paska ja siitä huolimatta on se itsekunnioitus jostakin raavittava kasaan.

Faghag kirjoitti:Yleiskommenttina:
Kun parisuhde menee "kyyläämiseksi" ja "kyttäämiseksi", pitää miettiä, että miksi niin tekee. Ainoa, joka voit luottamuksen toiseen ihmiseen rakentaa, olet sinä itse. Ja jos joku on pettääkseen tuon aran luottamuksen, se tekee sen joka tapauksessa, vahdit tai et. Miksi siis piinata itseään moisella asialla?

Mä tykkään susta.
Fiksusti sanottu. Mutta mitä jos ei osaa olla piinaamatta itseään. Kehittelee mielessään mitä kauheimpia tarinoita, vaikka tietää, että toinen ei ikinä tekisi mitään mikä satuttaisi?
Tai jos tekee, niin murehtia sitä vasta sitten. Ei etukäteen?

Bigmama kirjoitti: Onko minulla oikeutta olla vihainen tai katkera, tai mainita asiasta, koska olen kuitenkin itse päättänyt jäädä suhteeseen?

Totta kai sulla on oikeus olla vihainen ja katkera. Oikeus rypeä itsesäälissä, oikeus tehdä toisenkin elämästä helvettiä ja oikeus nauttia siitä. Oikeus lähteä, kun kyllästyt -ja niinhän siinä todennäköisesti ennen pitkää käy.

Been there, done that.

(Mutta kuten suuri idolini dr.Phil tapaa kysäistä: Oletko mieluummin oikeassa vai onnellinen? Mä olen aina ollut mieluummin oikeassa.)