Päivän uutiskatsaus

Topicit, joihin vastataan hölynpölyllä.
Avatar
exPertti
Kitisijä
Viestit: 21470
Liittynyt: 08.02.2008 13:51

Re: Päivän uutiskatsaus

Viesti Kirjoittaja exPertti »

Niin, tuota Sivustahuutajan kommenttia lukiessa tuli mieleen, että hän on jäljillä.

Normaalistihan ihmisen ja eläimen kohtaamisessa eläimet on järjestetty niin, että ihminen ei toimillaan pysty aiheuttamaan mitään sellaista että "eläin lähtee jahtaamaan ihmistä ihmisen elinympäristössä jos ihminen ei osaa toimia oikein".

Jos joku eläimenomistaja haluaa tuoda eläimen ihmisten elinympäristöön, on se sitten härkä/sika/kuristajakäärme tai koira, niin onhan vastuu eläimen käytöksestä eläimenomistajalla. Koirat ovat vaan niin yleisiä, että varsinkin niitten omistajat ovat alkaneet ajatella että vastuu pitäisi pikkuhiljaa siirtyä muille ihmisille.

Kun minulla oli nuorempana vastuullani hieman sekopää koira (joka onneksi oli kokonsa ansiosta hallittavissa ja toiminta oli enemmänkin satunnaista) pyrin enemmänkin toiminnallani pysymään tilanteissa joissa kukaan ei pääsisi puolihuolimattomasti hieman arvaamattoman eläimen lähelle kuin että kaikkien muitten pitäisi lukea ko. eläimen jalkoterien asennosta, että hänhän on ihan dille-dong. Onneksi muut elämäni koirat ovatkin olleet vähän täysjärkisempiä ja ennen kaikkea olen ehtinyt enemmän paneutua heidän kouluttamiseensa.

Mitä tulee taas eläimiin joihin haluan lasteni tutustuvan (ne ovat yleensä erikseen järjestettyjä) niin opetan tietysti miten mennä tuntemattoman tai puolitutun koiran ja muunkin eläimen luo. Ei se sitä tarkoita.

Mutta jos nopeajalkainen lapseni innostuisi ohitulevasta koirasta niin se on omistajan vastuulla, että hän huolehtii koirastaan joka on siis hänen haluamansa lisä lapseni elinympäristöön. Jos se ei hänelle sovi pistetään fifi lihoiksi minun puolestani.

Tämä erittäin negatiivissävyinen suhtautumiseni koirien omistajiin on tullut vuosien saatossa, kun jokaista järkevää koiranomistajaa kohti alkaa nykyään olla neljä täysdilleä koirille lässyttäjää ja jopa lapsia raatelevaa koiraa ei tunnuta saavan piikille. Toinen lisänegatiivisuus tulee siitä, että suosikkilenkkipolullani on jo ties kuinka monesti irti ja ei halllinnassa oleva koira lähtenyt minun (siis sen kiukkiksen mainitseman ohi menevän juoksevan ihmisen) perään pimeällä laukkaamaan jonkin karvainen silmäterä. Saatana. Ilmeisesti tässä kohtaa minun olisi pitänyt tiputtaa kävelylle ja odottaa josko koiranomistaja valitsisi eri reitin jonkin ajan kuluttua. *sarkasmihymiö*

Joo joo, tämä sekava elävä ajatuskehitelmä olisi ehkä viisainta vaan deletoida.
Came here for school, graduated to the high life
masa

Re: Päivän uutiskatsaus

Viesti Kirjoittaja masa »

exPertti kirjoitti:Toinen lisänegatiivisuus tulee siitä, että suosikkilenkkipolullani on jo ties kuinka monesti irti ja ei halllinnassa oleva koira lähtenyt minun (siis sen kiukkiksen mainitseman ohi menevän juoksevan ihmisen) perään pimeällä laukkaamaan jonkin karvainen silmäterä.


Samoin meidän paikallisella pururadalla käyvät koira-ihmiset koiriensa kanssa kävelyllä.

IMO käsittämätöntä itsekkyyttä moinen. Pornainenkin on perkele metsiä täynnä ja silti pitää tungea sille yhdelle ja ainoalle pururadalle.. Juoksen piskin ja omistajnasa yli mikäli tulee eteeni.
Avatar
NuoriDaavid
Kitinä VIP-jäsen
Viestit: 14469
Liittynyt: 12.05.2011 8:48

Re: Päivän uutiskatsaus

Viesti Kirjoittaja NuoriDaavid »

^^ Komppailen Pertsaa. Koiran pitäminen ei ole mikään ihmisen perusoikeus. Ja edelleen disclaimer: eläimiä ei saa kiusata. Mutta ihmisen ei tarvitse olla juoksematta sen takia, että paikalla on koira.
Kertojalla on vähitellen kertyneitä muistikuvia ja muita "todisteita" siitä, että hän on aiemmin ollut merkittävä ajattelija.
Kiukkutipu
Kitisijä
Viestit: 1188
Liittynyt: 17.12.2011 23:09

Re: Päivän uutiskatsaus

Viesti Kirjoittaja Kiukkutipu »

Palaan asiaan vielä sen verran, että esim. mun koirat eivät ole _ikinä_ irti paikoissa, joissa koiria ei saa pitää irti. Ne ovat siis AINA hihnassa sekä hallinnassa, sen verran kuin 9 kk -18 kk ikäiset koirat voivat muodossa ja hallinnassa olla.
Mutta kun ei vaan voi kävellä niin, että koko ajan kyttää olan yli mitä takana tapahtuu ja haluaako joku takaa tuleva juosta päin.

Ja vaikka kuinka kuulostan 10-vuotiaalta niin koirien (ja muidenkin eläinten) tietynlaiseen käytökseen on aina syy. Ihmiset ovat niitä, joiden mielenliikkuja ei pysty mitenkään ennakoimaan ja jotka tekevät asioita hetken mielijohteesta koska se vaan tuli sillä hetkellä mieleen.
Oh, let me file that crap between "I dont give a fuck" and "Blow me"
Avatar
Kottarainen
Kitisijä
Viestit: 2081
Liittynyt: 18.01.2011 23:14

Re: Päivän uutiskatsaus

Viesti Kirjoittaja Kottarainen »

urpiainen kirjoitti:
Kottarainen kirjoitti:
Kiukkutipu kirjoitti:VMP. Taas hyvä muistutus siitä miksi pidän enemmän koirista kuin ihmisistä.
Toi teksti oli mun huoneen ovessa 10-vuotiaana. Mitä enemmän tapaan ihmisiä sitä enemmän pidän koirastani. MOT
Joo. Vielä alemmalle tasolle sitten vielä ne pahimmat, koiraihmiset.
Laitetaan samaan nippuun vielä kaikki muutkin jotka eivät pidä itsestään selvänä ihmisen ylivertaista oikeutta olla ja elää just niinku itse haluaa välittämättä muusta elollisesta, mukaanlukien itseään heikoimmilla olevat ihmiset.
Kottarainen on luokiteltu yhdeksi maailman sadasta haitallisimmasta vieraslajista.
masa

Re: Päivän uutiskatsaus

Viesti Kirjoittaja masa »

Avatar
exsu
Kitisijä
Viestit: 4487
Liittynyt: 05.10.2010 12:11
Paikkakunta: Tampere

Re: Päivän uutiskatsaus

Viesti Kirjoittaja exsu »

^ Olipas löydetty hirrrrmuisen vihaisen näköinen rotikka siihen kuvaan! :h: Tui tui!
Baby, we should hit the south of France
So you could run around without them pants.
Avatar
Bluntly
Kitisijä
Viestit: 14092
Liittynyt: 15.08.2005 8:41

Re: Päivän uutiskatsaus

Viesti Kirjoittaja Bluntly »

Kas kun en yllättynyt.
"Vetäkää käteen, minä maksan" Bluntismi 2006.
Avatar
So Hard
Kitisijä
Viestit: 6842
Liittynyt: 23.08.2011 9:23
Paikkakunta: 7th heaven

Re: Päivän uutiskatsaus

Viesti Kirjoittaja So Hard »

Bluntly kirjoitti:Kas kun en yllättynyt.
Eiks toi ole vähän sentyppinen, josta yleensä sanot, että panisin. :lol:
Avioliitto on ihmeellinen asia. Sen avulla kaksi olentoa kestää vaikeudet joita heille ei olisi tullutkaan jolleivät he olisi menneet naimisiin! -Lucky Luke
Avatar
Bluntly
Kitisijä
Viestit: 14092
Liittynyt: 15.08.2005 8:41

Re: Päivän uutiskatsaus

Viesti Kirjoittaja Bluntly »

So Hard kirjoitti:
Bluntly kirjoitti:Kas kun en yllättynyt.
Eiks toi ole vähän sentyppinen, josta yleensä sanot, että panisin. :lol:
Kuka nyt kultamitallin sai, voisi ollakkin kiinnostava vaihtoehto.
"Vetäkää käteen, minä maksan" Bluntismi 2006.
masa

Re: Päivän uutiskatsaus

Viesti Kirjoittaja masa »

So Hard kirjoitti:Eiks toi ole vähän sentyppinen, josta yleensä sanot, että panisin. :lol:

Veikkaan että B on par'aikaa hakkaamassa apinaa kuvan kanssa.
Avatar
Bluntly
Kitisijä
Viestit: 14092
Liittynyt: 15.08.2005 8:41

Re: Päivän uutiskatsaus

Viesti Kirjoittaja Bluntly »

Ajattelin säästää kyynärpääta kahvia varten.
"Vetäkää käteen, minä maksan" Bluntismi 2006.
Avatar
saira
Kitisijä
Viestit: 3365
Liittynyt: 14.08.2005 19:47
Paikkakunta: Tampere

Re: Päivän uutiskatsaus

Viesti Kirjoittaja saira »

NuoriDaavid kirjoitti:
saira kirjoitti:mielestä yleissivistykseen kuuluu myös se, että osaa käyttäytyä eläimiä kohtaan oikein..
Toki yleissivistykseen kuuluu, että tiedetään, että eläimiä ei kiusata.

Muun koirakuiskaus ei kuulu yleissivistykseen.
No siis kiusaajat nyt on täysin asia erikseen. Tarkoitan toki sitä, ettei eläinten lähellä riehuta, niiden läheltä ei juosta, niiden lähellä ei pidetä äkillisiä, kovia ääniä, niitä ei lähestytä takaapäin, edes tuttuja, nukkuvia eläimiä ei häiritä jne. Vaikka eläin olisi kuinka opetettu ja hallinnassa, se on kuitenkin aina eläin. Tietysti sosiaalistaminen ja koulutus pienentää riskiä vahinkojen tapahtumiseen. MUTTA se riski on aina eläinten kanssa jollain tasolla olemassa.
"The only reason for time is so that everything doesn't happen at once."
~Albert Einstein
Avatar
urpiainen
Kitisijä
Viestit: 6781
Liittynyt: 27.10.2005 17:37

Re: Päivän uutiskatsaus

Viesti Kirjoittaja urpiainen »

Kottarainen kirjoitti:
urpiainen kirjoitti:
Kiukkutipu kirjoitti:VMP. Taas hyvä muistutus siitä miksi pidän enemmän koirista kuin ihmisistä.
Joo. Vielä alemmalle tasolle sitten vielä ne pahimmat, koiraihmiset.
Laitetaan samaan nippuun vielä kaikki muutkin jotka eivät pidä itsestään selvänä ihmisen ylivertaista oikeutta olla ja elää just niinku itse haluaa välittämättä muusta elollisesta.
Tää kuulostaa vähän tarpeettoman jyrkältä. Kyllä mä luulen, että koiranomistajat, ja muut eläimiä viihdetarkoituksessa lajille sopimattomissa oloissa omaksi huvikseen vankeina pitävät, kuitenkin omalla tavallaan välittävät näistä muista elollisista. Monet varmasti paljonkin. Jotenkin oma itsekkyys vaan saa koira- ja muut eläinten viihdekäyttäjät rajaamaan tämän muista elollisista välittämisen kontekstin aika idiosynkraattisella tavalla: siinä kontekstissa, jossa eläin on jo alistettu oman huvin tuottovälineeksi eläimelle lajityypillisesti sopimattomiin olosuhteisiin, eläimen hyvinvoinnista ollaan kyllä erinomaisen kiinnostuneita ja uhrataan paljonkin aikaa, vaivaa ja rahaa eläimen hyvinvoinnin maksimoimiseksi tämän kontekstin sisällä. Itse kontekstia ei kuitenkaan kyseenalaisteta. Kyseessä on ikäänkuin hyvä ja vastuullinen huolenpito mistä tahansa oman viihtyvyyden lisäämisvälineestä. Se, että vaatisi "muusta elollisesta välittämisen" edellyttävän tämän muun elollisen hyvinvoinnille itseisarvon asemaa viihde-apparaatin mahdollisesti mittavankin välinearvon rinnalle on jo aika jyrkkä vaatimus. Kantkin kategorisessa imperatiivissaan vaati sellaista suhtautumista vain ihmisten tapauksessa.
Viimeksi muokannut urpiainen, 13.08.2012 15:59. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
"Urpiaisen pesintä on epäsäännöllistä ja lento keikkuvaa. Yleisimmät äänet ovat kimeä kutsuhuuto 'djihh!' ja rahiseva 'tssrrt-tssrrt'."
Avatar
saira
Kitisijä
Viestit: 3365
Liittynyt: 14.08.2005 19:47
Paikkakunta: Tampere

Re: Päivän uutiskatsaus

Viesti Kirjoittaja saira »

^Pakko kysyä, oletko niitä ihmisiä, joiden mielestä lemmikkejä ei pitäisi ihmisillä edes olla?
"The only reason for time is so that everything doesn't happen at once."
~Albert Einstein
Avatar
urpiainen
Kitisijä
Viestit: 6781
Liittynyt: 27.10.2005 17:37

Re: Päivän uutiskatsaus

Viesti Kirjoittaja urpiainen »

^ Taisin tästä ennen kesälomia Kitinään jotain kirjoitellakin (edit). Kyllä mun mielestä lemmikinpito monesti kääntyy tärkeän ja hyvän asian puolelle, mutta pidän asiaa vaikeana ja problemaattisena. Erityisesti minua ärsyttää automaattinen oletus, että lemmikinpitäjä on oikea eläintenystävä missään vähänkään jäsentyneemmässä mielessä. Eläinoikeusliikkeen keskeisistä hahmoista ainakin Peter Singer muistaakseni kirjoittaa Animal Liberation -teoksessaan samasta asiasta: kun hän ajaa eläimet huomioon ottavaa etiikkaa ihmiset olettavat, että hänellä suurena eläintenystävänä täytyy olla mittava määrä lemmikkejä. Singerin mukaan kuitenkin eläinten viihdekäyttö on monessa mielessä vaikkapa (ei-teollisesti tuotetun) lihan syöntiä problemaattisempaa.
"Urpiaisen pesintä on epäsäännöllistä ja lento keikkuvaa. Yleisimmät äänet ovat kimeä kutsuhuuto 'djihh!' ja rahiseva 'tssrrt-tssrrt'."
Avatar
NuoriDaavid
Kitinä VIP-jäsen
Viestit: 14469
Liittynyt: 12.05.2011 8:48

Re: Päivän uutiskatsaus

Viesti Kirjoittaja NuoriDaavid »

Onko koiran kannalta parempi, että sitä ei ole olemassa, vai että se on ihmisen domestikoimana eläimenä olemassa?
Kertojalla on vähitellen kertyneitä muistikuvia ja muita "todisteita" siitä, että hän on aiemmin ollut merkittävä ajattelija.
Avatar
urpiainen
Kitisijä
Viestit: 6781
Liittynyt: 27.10.2005 17:37

Re: Päivän uutiskatsaus

Viesti Kirjoittaja urpiainen »

^ Toi on just tota samaa (väärää) kysymyksenasettelua, jolla sä saat myös tulokseksi, että kun sä ruuhka-aikana ohitat muut bussikaistaa pitkin kenenkään hyvinvointi ei vähene, mutta sun lisääntyy merkittävästi, joten tavan muuttaminen vähentäisi kokonaishyvinvointia.
"Urpiaisen pesintä on epäsäännöllistä ja lento keikkuvaa. Yleisimmät äänet ovat kimeä kutsuhuuto 'djihh!' ja rahiseva 'tssrrt-tssrrt'."
Avatar
NuoriDaavid
Kitinä VIP-jäsen
Viestit: 14469
Liittynyt: 12.05.2011 8:48

Re: Päivän uutiskatsaus

Viesti Kirjoittaja NuoriDaavid »

Kysymykseni ei ollut tarkoitettu väittämään mitään. Kysyn vilpittömästi. Kun koira ei pärjää ilman ihmistä ja jos koiran pito on väärin koiraa kohtaan, niin eikö silloin looginen ajatus ole, että koiran kannalta olisi parempi, että koiria ei olisi?
Kertojalla on vähitellen kertyneitä muistikuvia ja muita "todisteita" siitä, että hän on aiemmin ollut merkittävä ajattelija.
Avatar
NuoriDaavid
Kitinä VIP-jäsen
Viestit: 14469
Liittynyt: 12.05.2011 8:48

Re: Päivän uutiskatsaus

Viesti Kirjoittaja NuoriDaavid »

Teuvo Hakkaraisesta ei ole vastusta kansainvälisellä tasolla:

http://m.hs.fi/inf/infomo;JSESSIONID=48 ... 5592247977
Kertojalla on vähitellen kertyneitä muistikuvia ja muita "todisteita" siitä, että hän on aiemmin ollut merkittävä ajattelija.
Avatar
saira
Kitisijä
Viestit: 3365
Liittynyt: 14.08.2005 19:47
Paikkakunta: Tampere

Re: Päivän uutiskatsaus

Viesti Kirjoittaja saira »

urpiainen kirjoitti:^ Taisin tästä ennen kesälomia Kitinään jotain kirjoitellakin (edit). Kyllä mun mielestä lemmikinpito monesti kääntyy tärkeän ja hyvän asian puolelle, mutta pidän asiaa vaikeana ja problemaattisena. Erityisesti minua ärsyttää automaattinen oletus, että lemmikinpitäjä on oikea eläintenystävä missään vähänkään jäsentyneemmässä mielessä. Eläinoikeusliikkeen keskeisistä hahmoista ainakin Peter Singer muistaakseni kirjoittaa Animal Liberation -teoksessaan samasta asiasta: kun hän ajaa eläimet huomioon ottavaa etiikkaa ihmiset olettavat, että hänellä suurena eläintenystävänä täytyy olla mittava määrä lemmikkejä. Singerin mukaan kuitenkin eläinten viihdekäyttö on monessa mielessä vaikkapa (ei-teollisesti tuotetun) lihan syöntiä problemaattisempaa.

Ymmärrän tuon näkemyksen hyvinkin. Toisaalta mietin sitä, mihin vetää rajan viihdekäytön ja työkäytön välille. Itsellä ehkä keskivertoa enemmän ympärillä lemmikkejä, jotka ovat myös koulutettuja johonkin tehtävään, "työhön". Esim harrastuksessani käytetään paljon etsintäkoiria. Nämä nyt voi laskea selkeästi jälkimmäiseen ryhmään. On kuitenkin paljon eläimiä, esim vanhemmilla ihmisillä, joilla nämä näennäisesti ovat viihdekäyttöön, mutta jos syvemmälle katsoo, näilläkin eläimillä voi olla suuri työ, nimittäin se saattaa olla suurin kontakti toiseen elävään lentoon.
"The only reason for time is so that everything doesn't happen at once."
~Albert Einstein
Avatar
saira
Kitisijä
Viestit: 3365
Liittynyt: 14.08.2005 19:47
Paikkakunta: Tampere

Re: Päivän uutiskatsaus

Viesti Kirjoittaja saira »

NuoriDaavid kirjoitti:Kysymykseni ei ollut tarkoitettu väittämään mitään. Kysyn vilpittömästi. Kun koira ei pärjää ilman ihmistä ja jos koiran pito on väärin koiraa kohtaan, niin eikö silloin looginen ajatus ole, että koiran kannalta olisi parempi, että koiria ei olisi?
Kyllähän koirat pärjäävät ilman ihmisiä. Jopa pohjoisessa. Helpompaa tosin on olla lemmikki ja saada se ruoka eteen ja lämmin peti.
"The only reason for time is so that everything doesn't happen at once."
~Albert Einstein
sivustahuutaja
Kitisijä
Viestit: 7640
Liittynyt: 15.08.2005 0:29

Re: Päivän uutiskatsaus

Viesti Kirjoittaja sivustahuutaja »

saira kirjoitti: No siis kiusaajat nyt on täysin asia erikseen. Tarkoitan toki sitä, ettei eläinten lähellä riehuta, niiden läheltä ei juosta, niiden lähellä ei pidetä äkillisiä, kovia ääniä, niitä ei lähestytä takaapäin, edes tuttuja, nukkuvia eläimiä ei häiritä jne. Vaikka eläin olisi kuinka opetettu ja hallinnassa, se on kuitenkin aina eläin. Tietysti sosiaalistaminen ja koulutus pienentää riskiä vahinkojen tapahtumiseen. MUTTA se riski on aina eläinten kanssa jollain tasolla olemassa.
Toisten navettaan ei mennä riehumaan ilman lupaa. Julkisilla paikoilla ihmisten ei tarvitse erityisesti huolehtia eläimistä, olivat ne sitten kärpäsiä, oravia tai koiria. Kärpäsen omistaja huolehtikoon itse kärpäsestään.
Avatar
NuoriDaavid
Kitinä VIP-jäsen
Viestit: 14469
Liittynyt: 12.05.2011 8:48

Re: Päivän uutiskatsaus

Viesti Kirjoittaja NuoriDaavid »

saira kirjoitti:
NuoriDaavid kirjoitti:Kysymykseni ei ollut tarkoitettu väittämään mitään. Kysyn vilpittömästi. Kun koira ei pärjää ilman ihmistä ja jos koiran pito on väärin koiraa kohtaan, niin eikö silloin looginen ajatus ole, että koiran kannalta olisi parempi, että koiria ei olisi?
Kyllähän koirat pärjäävät ilman ihmisiä. Jopa pohjoisessa. Helpompaa tosin on olla lemmikki ja saada se ruoka eteen ja lämmin peti.
En ole asiantuntija, mutta mitenköhän perusmusti mahtaa pärjätä 30:n asteen pakkasessa ilman ruokintaa?
Kertojalla on vähitellen kertyneitä muistikuvia ja muita "todisteita" siitä, että hän on aiemmin ollut merkittävä ajattelija.
Avatar
saira
Kitisijä
Viestit: 3365
Liittynyt: 14.08.2005 19:47
Paikkakunta: Tampere

Re: Päivän uutiskatsaus

Viesti Kirjoittaja saira »

^Mä taas uskon siihen, et kollektiivisesti ollaan vastuussa toisista ihmisistä ja eläimistä, myöskin miettimällä sitä omaa käytöstä ja sitä kautta pienentämällä riskejä yhteenottoihin. Mun mielestä se, että ei opeteta sopivia käytöstapoja ja vastuu otetaan VAIN itsestä ja omistaan on pelkästään paskamaista itsekkyyttä. Tuota syytähän voi käyttää nimittäin kuinka pitkälle vietyihin asioihin hyvänsä. "Vain minä ja me, muut hoitakoon asiansa miten hoitavat." Eli pyydän perustelemaan vastauksesi, miksi näin?
"The only reason for time is so that everything doesn't happen at once."
~Albert Einstein
Vastaa Viestiin