Sivu 934/1309
Lähetetty: 15.03.2012 19:20
Kirjoittaja exsu
^ Eivät tipu riittävästi. Alkoholihaittoja ja niistä aiheutuvia kuluja on paljon myös työssäkäyvillä, pelkästään marginaalien tilanteen muutos ei riitä.
Lähetetty: 15.03.2012 19:20
Kirjoittaja NuoriDaavid
exsu kirjoitti:NuoriDaavid kirjoitti:
Tottakai viinan hinta nostetaan niin korkealle, kuin sen voi nostaa. Sitä ei kuitenkaan kannata nostaa niin korkealle, että verotuotto alenee.
Aika pieni porukka juo suurimman osan Suomessa myytävästä alkoholista. En tiedä millä laajuudella suurkuluttajat vaivautuvat/kykenevät organisoimaan toimivaa itätuontia. Eli aika paljon on varaa korotella, ennen kuin verotuotto aidosti vähenee.
Kuitenkin viinan hintaa nimenomaan pudotettiin virontuonnin takia muutama vuosi sitten, kun EU-rajoitukset poistuivat.
Miksi ihmeessä valtio ei nostaisi viinan hintaa maksimiverotuottoon saakka? Kyllä mä uskon, että asiasta päättävät osaavat laskea, koska veron korottaminen alkaa pudottaa tuottoja.
Eihän se viinan tuonnin organisoiminen mitään rakettitiedettä ole. Trokarithan sitä ovat harrastaneet niin kauan, kun viinaveroja on kerätty.
Päräyttävä fakta on, että vanhaan hyvään kekkoslovakian aikaan, kun tuonti oli hyvin rajoitettua, viinan myyntitulot olivat 10% valtion budjetista. Valtava tulos. Nykyään mennään kait jossain 2-3 prosentissa.
Lähetetty: 15.03.2012 19:22
Kirjoittaja exsu
^ Veikkaisin, että kyseessä on ollut kotimaisen panimoteollisuuden intressit, kuin pelkästään verohommat. Elinkeinoa viedään! Siis taustalla. Julkinen keskustelu toki pyöri viinarallin ympärillä, mutta se ei välttämättä vielä kerro kaikkia valmistelutyön intressejä.
Lähetetty: 15.03.2012 19:27
Kirjoittaja NuoriDaavid
Vaikka veroja vastustankin selkäydinrefleksillä, niin kyllä viinaveron mun puolestani saa korottaa maksimituottoon saakka. Se kuitenkin vähentää muiden verojen korotustarvetta.
Mutta mä uskon, että viinaverotus on jo aika lailla tapissa tuoton suhteen.
Lähetetty: 16.03.2012 0:35
Kirjoittaja So Hard
exsu kirjoitti:^ Veikkaisin, että kyseessä on ollut kotimaisen panimoteollisuuden intressit, kuin pelkästään verohommat.
Sekin nyt on ihan puhdasta paskaa, että kotimainen panimoteollisuus saisi gauheita menetyksiä viinarallin takia, koska sieltä Virosta rahdataan Koffin ja Hartwallin kamaa tai Sakun tehtaan tuotteita, ja kukas sen sitten omistaa..
Eiköhän kotimaista panimoteollisuutta kiinnosta eniten vain se, että jengi joisi mahdollisimman paljon.
Lähetetty: 16.03.2012 1:23
Kirjoittaja Nergal
Puhutte niin paskaa että taidan alkaa keittään pirtua.
No en, mutta värkkään kiljua nyt ainakin ihan piruuttani.
Piereskelen sitten viini- ja konjakkipoikien halveksuvien kommenttejen tahdissa, eka konsonantit sitten vokaalit.
Lähetetty: 16.03.2012 1:36
Kirjoittaja Hans Jörgen
Panimoteollisuus varmaan mieluummin möisi viinan kalliilla Suomessa ja halvalla Virossa, eikä halvalla molemmissa. En usko viinan nykyisen veroasteen maksimoivan valtion tuottoja puhtaasti kysynnän ja tarjonnan kautta, vaan arvaan kysynnän loivenevan ylöspäin mentäessä nimenomaan korkeampien hintojen mukanaan tuoman viinarallin kautta. Tämän takaportin olemassaolon takia luultavasti ollaan lähellä tappia, sillä muuten viinan hintaa korotettaisiin bensan ohella heti ensimmäisenä, kuten neuvostoaikaan tehtiin. Kyseessä ei ole tieto, vaan sivistynyt arvaus.
Lähetetty: 16.03.2012 1:47
Kirjoittaja sivustahuutaja
Lähetetty: 16.03.2012 8:15
Kirjoittaja exPertti
^ Ensimmäinen kommentti jutun kommenttiosiossa tyhjensi pajatson:
"Sama havainto pätee baarikärpäsiin."
Lähetetty: 16.03.2012 8:24
Kirjoittaja exPertti
http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/pari ... 41483.html
Taidan varuilta tappaa kaikki jotka vilkaisevatkin lastani. Hätävarjelua. Suosittelen olemaan lukematta sitä alkuperäislinkkiä.
Lähetetty: 16.03.2012 8:53
Kirjoittaja aasi
Lähetetty: 16.03.2012 9:25
Kirjoittaja Bluntly
Lähetetty: 16.03.2012 12:15
Kirjoittaja masa
Lähetetty: 16.03.2012 12:35
Kirjoittaja NuoriDaavid
Lähetetty: 16.03.2012 13:06
Kirjoittaja So Hard
Mä en voi oikein olla kauhean iloinen siitä, että kyvyttömyyspuolueen julkkishaaran bimbo-osaston pääblondi istuu niin merkittäviä miljardeja liikuttavien asioiden päällä tässäkin kuvatulla epäpätevyyden asteella.
Lähetetty: 16.03.2012 14:55
Kirjoittaja Niba
Lähetetty: 16.03.2012 18:31
Kirjoittaja Nergal
Lähetetty: 16.03.2012 18:53
Kirjoittaja NuoriDaavid
Miten tällaista voi tapahtua

Lähetetty: 17.03.2012 10:54
Kirjoittaja NuoriDaavid
Lähetetty: 17.03.2012 12:29
Kirjoittaja NuoriDaavid
So Hard kirjoitti:
Mä en voi oikein olla kauhean iloinen siitä, että kyvyttömyyspuolueen julkkishaaran bimbo-osaston pääblondi istuu niin merkittäviä miljardeja liikuttavien asioiden päällä tässäkin kuvatulla epäpätevyyden asteella.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012031 ... 4_uu.shtml
Kyllä mä olen vahingoniloinen.
Guzenina-Richardson (o.s. Stieren, ent. Lindell) sai musta ikuisen vihamiehen ehdottaessaan privaatin Kela-korvausten poistoa.
Lähetetty: 17.03.2012 12:40
Kirjoittaja Chap
Maria Guzenina-Richardson o.s. Stieren, ent. Lindellillä ei pitäisi olla mitään hätää jos ministeriura tyssää. Aina voi mennä takaisin tekemään näitä videoita:
[youtube]
http://www.youtube.com/watch?v=C-f7gzaO_Gs[/youtube]
Lähetetty: 17.03.2012 12:44
Kirjoittaja So Hard
NuoriDaavid kirjoitti:Guzenina-Richardson (o.s. Stieren, ent. Lindell) sai musta ikuisen vihamiehen ehdottaessaan privaatin Kela-korvausten poistoa.
Hänhän pölli ajatuksen Soininvaaralta ja siltä työryhmältä joka asiaa pohti. Vaikka olen privaatin asiakas, pidän sitä aika hukkaan heitettynä rahana. Ei yksityisen puolen liiketoimintaa pidä tukea julkisin varoin. Jos lääkärit eivät ilman tukia pysty hinnoittelemaan itseään kohtuullisesti, niin sehän merkitsee sitä, että hinnoissa (ja palkoissa) on ilmaa.
Lähetetty: 17.03.2012 12:54
Kirjoittaja NuoriDaavid
So Hard kirjoitti:NuoriDaavid kirjoitti:Guzenina-Richardson (o.s. Stieren, ent. Lindell) sai musta ikuisen vihamiehen ehdottaessaan privaatin Kela-korvausten poistoa.
Hänhän pölli ajatuksen Soininvaaralta ja siltä työryhmältä joka asiaa pohti. Vaikka olen privaatin asiakas, pidän sitä aika hukkaan heitettynä rahana. Ei yksityisen puolen liiketoimintaa pidä tukea julkisin varoin. Jos lääkärit eivät ilman tukia pysty hinnoittelemaan itseään kohtuullisesti, niin sehän merkitsee sitä, että hinnoissa (ja palkoissa) on ilmaa.
No. Mulla tietenkin on tässä oma lehmä ojassa, siitä en lainkaan väitä vastaan.
Mutta kyllä yhteiskunnan kokonaisetukin on, että ihmiset käyttävät privaattia pienen kela-korvauksen turvin. Kela-korvaus on vain n.10-15% prosenttia käynnin kokonaishinnasta, potilas maksaa siis itse 85- 90%. Jos Kela korvaus poistetaan ja potilas siirtyisi terveyskeskukseen, kasvaisivat yhteiskunnan kokonaiskunstannukset. Toki monessa tapauksessa potilas ei siirtyisi tk:een tai sairaalaan. Mutta uskon siirtymistä tapahtuvan niin paljon, että yhteiskunnan kokonaiskustannukset kasvaisivat kela-korvauksen poistosta.
Lähetetty: 17.03.2012 13:05
Kirjoittaja So Hard
Mä luulen että suurimmalle osalle privaattiasiakkaista kymppi tai vitonen lisää omasta pussista ei merkkaa mitään, arvauskeskukseen meno vaatisi äärimmäistä hätää. Eiköhän se olisi etupäässä pois byrokratiasta ja lääkärikeskusten liikevaihdosta, jos hintoja pitäisi laskea. Asumistuki nostaa vuokria, Kelan tuki privaattihintoja - asiakas ei siitä mitään hyödy vaan hinnoittelija.
Lähetetty: 17.03.2012 13:52
Kirjoittaja NuoriDaavid
So Hard kirjoitti:Mä luulen että suurimmalle osalle privaattiasiakkaista kymppi tai vitonen lisää omasta pussista ei merkkaa mitään, arvauskeskukseen meno vaatisi äärimmäistä hätää. Eiköhän se olisi etupäässä pois byrokratiasta ja lääkärikeskusten liikevaihdosta, jos hintoja pitäisi laskea. Asumistuki nostaa vuokria, Kelan tuki privaattihintoja - asiakas ei siitä mitään hyödy vaan hinnoittelija.
Jos enemmän kuin 1/10:stä siirtyy privaatista julkiselle, yhteiskunta häviää rahallisesti. Veikkaan, että enemmän kuin 1/10:stä siirtyy.