Kitinä

Olen tätä Annepan pohdiskelua seurannut ja koittanut miettiä jotain viisasta näkemystä mutta se on äärettömän vaikeaa kun kuitenkin tietää ihmisistä niin vähän.

Olen varmaan ennenkin todennut, että hyvä parisuhde on tavattomasti voimaa ja iloa antava ja taas huono vastaavasti kuluttaa tavattomasti.

Olen myös itse eronneena sanonut kavereille, että eron välttämiseksi kannattaa tehdä paljon työtä, koska se on usein kamalaa. Näin jälkikäteen, kun riittävästi aikaa on kulunut, kuitenkin. olen nähnyt, että oma ratkaisumme oli oikea.

Sosiaalisena ihmisenä minusta jossain välissä mainittu puhumattomuus on huolestuttava juttu.

BrianW kirjoitti:Sosiaalisena ihmisenä minusta jossain välissä mainittu puhumattomuus on huolestuttava juttu.

Ööö... mun mielestä pitkässä kaavassa tuo on jo pahempaa kuin pettäminen. Ei törkeydessä, vaan parisuhteen tuhoamistarkoituksessa. Muutetaan se puhumuattomuus vielä kommunikoimis-sanaksi, koska uskon ja toivon että parisuhteen edetessä pitkälle kaikkea kommunikointia ei tarvitse käydä sanallisesti.

Dumiz kirjoitti:

BrianW kirjoitti:Sosiaalisena ihmisenä minusta jossain välissä mainittu puhumattomuus on huolestuttava juttu.

Ööö... mun mielestä pitkässä kaavassa tuo on jo pahempaa kuin pettäminen. Ei törkeydessä, vaan parisuhteen tuhoamistarkoituksessa. Muutetaan se puhumuattomuus vielä kommunikoimis-sanaksi, koska uskon ja toivon että parisuhteen edetessä pitkälle kaikkea kommunikointia ei tarvitse käydä sanallisesti.

Kiitos, esitit asian paljon paremmin ja totta, kun on oikein hyvä suhde, niin toiset asiat vaan tajuaa ilman mitään mitään löpinöitä.

par-sky kirjoitti:
Itse pohdin onko parempi myöntää itselleen tosiasiat vai olisiko parempi jatkaa kieltolinjalla.

Onko paha jos näkee toistuvasti jostain helliä unia? Ei siis mitään hydrauliikkapätkiä vaan kukkaketoja ja niin edelleen?

Kummasta on enempi sulle ja yleismaailmallisesti hyötyä, kieltämisestä vai myöntämisestä? Minusta kukkakedoissa ei oo mitään vikaa, mutta jotenkin epäilen että tässä on mulla nyt jäänyt joku informaatio ymmärtämättä. Ehkä se, että kenen kanssa kukkakedolla liidellään?

Dumiz kirjoitti:

BrianW kirjoitti:Sosiaalisena ihmisenä minusta jossain välissä mainittu puhumattomuus on huolestuttava juttu.

Ööö... mun mielestä pitkässä kaavassa tuo on jo pahempaa kuin pettäminen. Ei törkeydessä, vaan parisuhteen tuhoamistarkoituksessa. Muutetaan se puhumuattomuus vielä kommunikoimis-sanaksi, koska uskon ja toivon että parisuhteen edetessä pitkälle kaikkea kommunikointia ei tarvitse käydä sanallisesti.

Eihän meillä tuppisuita olla, mutta ns oikeista ja vakavista asioista on kuulema niin vaikea puhua. No on se mullekin, mutta puhun silti. Aina kun on jotain ollut, niin minä sen keskustelun aloitan. Niin se oli nytkin. Jos minä en ois silloin joku viikko sitten sanonut mitään niin me varmaan vieläkin kipuiltais kumpikin tahoillamme asiaa.

Olen vähän niinkuin samaa mieltä kuin te, mutta voisitteko huomata, että tämä "tuhoamistarkoitus" ei välttämättä tule mieleenkään kun pakenee asioita toisaalle eikä puhu kotona. Seurauksia siitä toki tulee ja ne saattaakin sitten joskus tulla yllätyksenä. Tosin en ymmärrä miksi pitäisi olla sellaisen ihmisen kanssa jonka kanssa puhuminen on näin vaikeaa ja tulipa tässä kirjoittaessa taas väläyksenomainen oivallus. Kiitos siitä.

Enkä todellakaan syytä pelkästään miestä, kyllä vikaa on minussakin siinä että tähän tilanteeseen on päädytty.

annepa kirjoitti: Olen vähän niinkuin samaa mieltä kuin te, mutta voisitteko huomata, että tämä "tuhoamistarkoitus" ei välttämättä tule mieleenkään kun pakenee asioita toisaalle eikä puhu kotona.

Juuh, tajuan kyllä vaikken sitä selittänyt. Itsekin olin aikoinaan suhteessa se tuppisuu ja sen jälkeen kun "aloin avautumaan" olen ollut suhteessa se joka on (pääsääntöisesti)kaivellut ne kipeät asiat esille.

annepa kirjoitti: Enkä todellakaan syytä pelkästään miestä, kyllä vikaa on minussakin siinä että tähän tilanteeseen on päädytty.

Jeah, tietysti yhteisessä sopassa on kaksi arkkitehtiä. Mutta jos toinen ei halua panostaa suhteeseen, niin vaikea se voi olla ja rypistellä siinä sitten. Tärkein panos suhteeseen annetaa kommunikoimalla toisen kanssa, ilman sitä ei ole parisuhdetta.

Dumiz kirjoitti: Jeah, tietysti yhteisessä sopassa on kaksi arkkitehtiä. Mutta jos toinen ei halua panostaa suhteeseen, niin vaikea se voi olla ja rypistellä siinä sitten.

Ja jos nyt haluaa niin voi olla too little too late.

annepa kirjoitti:

par-sky kirjoitti: Itse pohdin onko parempi myöntää itselleen tosiasiat vai olisiko parempi jatkaa kieltolinjalla.

Onko paha jos näkee toistuvasti jostain helliä unia? Ei siis mitään hydrauliikkapätkiä vaan kukkaketoja ja niin edelleen?

Kummasta on enempi sulle ja yleismaailmallisesti hyötyä, kieltämisestä vai myöntämisestä? Minusta kukkakedoissa ei oo mitään vikaa, mutta jotenkin epäilen että tässä on mulla nyt jäänyt joku informaatio ymmärtämättä. Ehkä se, että kenen kanssa kukkakedolla liidellään?

Ku mä en tiiä. Pitäskö mun myöstää itelleni että joo-o, taidan olla ihastunut ja siirtyä pois tästä missä kerron vaan koko ajan itelleni että tää on vaan vaihe, ei mitään kummempaa?

Kukkakedolla liidellään muhun esimiesasemassa olevan henkilön kanssa.
Ja nyt rupesin kunnon foliokypäränä miettimään, että eihän se vaan oo kitinässä...

par-sky kirjoitti: Ja nyt rupesin kunnon foliokypäränä miettimään, että eihän se vaan oo kitinässä...

Kulta!1

par-sky kirjoitti:

annepa kirjoitti:

par-sky kirjoitti: Itse pohdin onko parempi myöntää itselleen tosiasiat vai olisiko parempi jatkaa kieltolinjalla.

Onko paha jos näkee toistuvasti jostain helliä unia? Ei siis mitään hydrauliikkapätkiä vaan kukkaketoja ja niin edelleen?

Kummasta on enempi sulle ja yleismaailmallisesti hyötyä, kieltämisestä vai myöntämisestä? Minusta kukkakedoissa ei oo mitään vikaa, mutta jotenkin epäilen että tässä on mulla nyt jäänyt joku informaatio ymmärtämättä. Ehkä se, että kenen kanssa kukkakedolla liidellään?

Ku mä en tiiä. Pitäskö mun myöstää itelleni että joo-o, taidan olla ihastunut ja siirtyä pois tästä missä kerron vaan koko ajan itelleni että tää on vaan vaihe, ei mitään kummempaa?

Kukkakedolla liidellään muhun esimiesasemassa olevan henkilön kanssa.
Ja nyt rupesin kunnon foliokypäränä miettimään, että eihän se vaan oo kitinässä...

Mitäs haittaa ihastumisesta on? En muista että onko sulla puolisoa ja mun kommentti lähtee siltä pohjalta että ei ole. Jos taas on, ota yhteyttä prosessiin

annepa kirjoitti:Jos taas on, ota yhteyttä prosessiin

Onko prosessi prosessinomistaja?

:kainalopieru:

(oon hiljattain oppinut uuden sanan..)

Puoliso löytyy. Piti käydä kertaamassa mitä prosessi asiaan sanoo. Eli tunteita ei saa tukahduttaa, mutta se syy miksi ne tunteet on syntyneet pitää muuttaa niin ne katoaa. Tai siis näin mä sen ymmärsin.

Emmätiä miksi tunteita on syntynyt. En siis vaan tunne itseäni tarpeeksi hyvin.

par-sky kirjoitti:Puoliso löytyy. Piti käydä kertaamassa mitä prosessi asiaan sanoo. Eli tunteita ei saa tukahduttaa, mutta se syy miksi ne tunteet on syntyneet pitää muuttaa niin ne katoaa. Tai siis näin mä sen ymmärsin.

Emmätiä miksi tunteita on syntynyt. En siis vaan tunne itseäni tarpeeksi hyvin.

Joo noin minäki suunnilleen ymmärsin.

Eikös parskis ole juuri niitä sarjaihastujia? Milloin koulukaveri, milloin työkaveri, milloin pomo.

So Hard kirjoitti:Eikös parskis ole juuri niitä sarjaihastujia? Milloin koulukaveri, milloin työkaveri, milloin pomo.

Sarja ja sarja... tuo koulukaverijuttu oli 5 vuotta sitten, oli ärsyttävän sitkeä vaan.
Työkaveri ja pomo on sama henkilö.

No niin, sarja ja sarja, mullaki 10v aikana vissin yht 3. Aikaisemmin ne tunteet on kuollu kun olen niin päättänyt ja vältellyt, nyt tilanne on eri, vaikka kuinka päättäis ja välttelis niin ei tästä mitään tule

Mikä siinä sun tilanteessa on semmoinen että ne tunteet on syntyneet? Ootko pöyhiny parisuhdettanne?

En oo ollu siskoni kanssa kovin väleissä. Ei oo tapeltu tai mitään semmoista, ei oo vaan puhuttu. Nyt puhutaan. Tekstasin eilen että onko se töissä loppuviikkona, että nähtäiskö. Käytiin tänään sit lounaalla. Ihan kiva.

Jos puhuminen ei onnistu, mites kirjoittaminen? Itselläni ainakin toimii.

Vesper kirjoitti:Jos puhuminen ei onnistu, mites kirjoittaminen? Itselläni ainakin toimii.

No ainakin vois kuvitella että oikein vaikeiden vaiheiden läpipääseminen voi paperilla onnistua paremmin juu.
Itellä positiivista kokemusta tuosta, lähinnä sillä puolella että oon saanut kirjeitä (2kpl) jossa selvennetään aikeita ja haluja.

Mutta jokaisen kriisin ratkominen paperilla voi olla kyllä mulle liikaa

Vesper kirjoitti:Jos puhuminen ei onnistu, mites kirjoittaminen? Itselläni ainakin toimii.

Itsehän kirjoittelen vaikka mitä, mutta puolisko ei kirjoita, ei lue.

annepa kirjoitti:
Itsehän kirjoittelen vaikka mitä, mutta puolisko ei kirjoita, ei lue.

Eikä puhu, joten milläs te sitten kommunikoitte ?

Mut noihin aiempiin ihastumisjuttuihin. Olen minä ainakin viime vuosina vähintään kerran vuodessa ihastunut ja muuten varmaan useamminkin mutta olen ajatellut että se johtuu siitä että pari exääni oli niin mahtavia tyyppejä, ettei vastaavia juuri tapaa. Mut eihän ne mihinkään kevyttä flirttiä lukuunottamatta ole johtaneet.

Mä en ollenkaan käsitä noita sarjaihastumissyytöksiä.

BrianW kirjoitti:

annepa kirjoitti:
Itsehän kirjoittelen vaikka mitä, mutta puolisko ei kirjoita, ei lue.

Eikä puhu, joten milläs te sitten kommunikoitte ?

Miksi luulet että olemme tässä tilanteessa missä nyt olemme?

On tämä ihan helevetin paskaa. Piti sitten alkaa itkemään kun tuli ihan fyysinen tuska asioista. Soitin sitten hellulle ja itkin sille. Pystyn sanomaan asioita jotka painaa mieltä, mutta sanon ne sillä tavalla että ne ei (ainakaan tunnu) loukkaa(van) häntä.

Se hokee koko ajan että "pitää alkaa puhuun" ja "pitää tehä sitä" ja "pitää tehä tätä". Mitä tapahtuu? En o huomannu muutosta.

Pahoillaan, se oli vaan kevyt spontaani kysymys kun ajattelin että eikö kommunikointia koskaan ole ollut, en halunnut aiheuttaa pahaa mieltä, jota sulla on varmasti ihan riittävästi.

^En pahoittanu mieltäni sun kysymyksestä.

no niin, mokasin vähän tälle aamua. Äijä painelee kavereidensa kanssa helsinkiin viettämään viikonloppua mikä on musta aivan fine ja jopa kivaa kun se ei yleensä ole sosiaalisesti kauhean aktiivinen ja musta on tietyllä tavalla kivaa viettää viikonloppu omikseen. Sitten jotkut vanhat traumat edellisestä suhteesta puski pintaan ja rupesin sitä vannottaan että et sitten ole siellä muiden naisten kanssa, no ethän sä tietenkään ole kun sä olet mukava mies mutta taashan se voi käydä! Äijä oli vähän äimänä että mitä vitun taas? Yritä siinä sitten selitellä että niin, syytän sua tässä exän tekemisistä kivaa viikonloppua siis Kai se tajus mutta näytti olevan vähän loukkis.