Kitinä

saira kirjoitti:Taas kerran, määrittelisin tarkemmin ihastumisen, koska riippuu määrittelystä sisältökin. Itse kun olen sitä mieltä, että ihastuksiakin on monia eri tasoisia.

Tässä olemme itse asiassa täysin eri mieltä. Sinä olet ilmeisesti sitä mieltä, että kaikki ihastukset voi sijoittaa samalle viivalle vahvuusjärjestykseen. Minä taas olen sitä mieltä, että on kaksi eri ilmiötä, jotka ovat sisäisesti täysin erilaisia, vaikka molempia suomen kielessä kutsutaan ihastukseksi.

Täsmennän asiaa annepan kuvaileman ongelman avulla: Annepa koki että hän on täyttänyt kotonaan olevan tyhjiön ihastumalla muihin miehiin, eikä tiennyt voiko hän ollenkaan puhua aiheesta parisuhdeterapiassa, koska se voisi loukata hänen miestään. Jos taas annepa olisi täyttänyt sen saman tyhjiön ihastumalla pannulappujen nypläämiseen, ei tuota seuraavaa ongelmaa olisi olemassakaan, koska pannulappujen nyplääminen ei voisi loukata annepan miestä, ellei tämä sitten itse satu olemaan pannulappu ja siten kilpailuasetelmassa muiden pannulappujen kanssa. Tietenkin on selvää, että niitä romanttisiakin ihastuksia on eri tasoisia, mutta jokainen romanttinen ihastus on pois siltä kumppanilta. Lähinnä sen kumppanin omasta etäisyydenotosta ja ihastuksen voimakkuudesta riippuu, muodostuuko siitä hänellekin henkinen ongelma, vai onko hän henkisesti niin etäällä toisesta osapuolesta, etteivät tämän romanttiset ihastukset hetkauta suuntaan tai toiseen.

Ehkä hankalimmaksi tässä juroihin miehiin ja tunteellisiin naisiin pohjautuvassa maailmassa muodostuu se, että joskus miehen jurous luo naiselle mielikuvan, että mies on etäämmällä kuin mitä tämä itse kokee, jolloin ne miehen jurouden (tyhjiöltä vaikuttamalla) esiin provosoimat naisen ihastumiset luovat itsessään sitä tyhjiötä parisuhteeseen. Maailmassa on vika.

^Päinvastoin, olen yrittänyt sanoa, että ihastuminen ei nimenomaan ole jotain, mitä voi pitää pahana tai hyvänä vain sen vuoksi, että sitä sanotaan ihastumiseksi. Niinkuin jo aiemmin kirjoitin, mä olen nimenomaan ihastuja. Ja myös sitä mieltä, että riippuu suhteesta, suhteen tilasta ja ihmisistä vaikuttaako ihastumiset suhteeseen vai ei. Ihastumisen aiheuttaman kipinän voi tuoda myös omaan suhteeseen, jolloin se voi myös parantaa jo laimentunutta suhdetta. Jos suhteessa on jo vahvana arki, ihastuminen yleisesti (kehen tahansa) voi muistuttaa mieleen myös suhteen alkuhuuman, jolloin myös omaan suhteeseen halutaan saada samoja tunteita.

prosessi kirjoitti: olisi täyttänyt sen saman tyhjiön ihastumalla pannulappujen nypläämiseen, ei tuota seuraavaa ongelmaa olisi olemassakaan,

En tiennyt että tämmöinen on mahdollistakaan. En vaan osaa säädellä tunteitani niin että ne eivät edes ala. Jos/kun ne alkavat, niin olen ainakin ennen pystynyt käsittelemään niitä, ihastumisia, suruja, ahdistuksia, niin että ne haalistuvat. Mutta sehän on tosi hienoa että sinä voit päättää että en ihastu kehenkään. Voitko myös päättää että et tunne surua tai ahdistusta?

Pannulapuilta ei muuten saa seksiä, että ehkä sekin on tässä se ongelma. Tai vissin aika kovaa saa nyplätä että tulee.

prosessi kirjoitti:
Ehkä hankalimmaksi tässä juroihin miehiin ja tunteellisiin naisiin pohjautuvassa maailmassa muodostuu se, että joskus miehen jurous luo naiselle mielikuvan, että mies on etäämmällä kuin mitä tämä itse kokee, jolloin ne miehen jurouden (tyhjiöltä vaikuttamalla) esiin provosoimat naisen ihastumiset luovat itsessään sitä tyhjiötä parisuhteeseen. Maailmassa on vika.

Tyyppi on ite myöntänyt tehneensä virheen siinä, että oli kaiket päivät pois eikä kotona/yhdessä ja sitten vielä vinkui että ei tehdä mitään yhdessä.

En nyt tarkoita että missään ei saa koskaan käydä, mutta jos kotona käy nukkumassa ja syömässä (eikä aina edes syömässä) ja muuten on töissä tai kavereiden kanssa harrastamassa, niin kyllä siinä tulee toiselle puolisolle vähän semmoinen fiilis että yksinkö tässä nyt eletään vai mitä. Sen lisäksi kaikki puheet remonteista ja pihatöistä (=yhteisen elämän edistäminen ja rakentaminen) kuihtuivat koska en minä ala yksin tekemään sellaisia päätöksiä mitkä vaikuttavat molempien elämään. Ja yhdessä niitä päätöksiä ei saanut tehtyä kun toinen ei ruvennut.

annepa kirjoitti:

prosessi kirjoitti: olisi täyttänyt sen saman tyhjiön ihastumalla pannulappujen nypläämiseen, ei tuota seuraavaa ongelmaa olisi olemassakaan,

En tiennyt että tämmöinen on mahdollistakaan. En vaan osaa säädellä tunteitani niin että ne eivät edes ala. Jos/kun ne alkavat, niin olen ainakin ennen pystynyt käsittelemään niitä, ihastumisia, suruja, ahdistuksia, niin että ne haalistuvat. Mutta sehän on tosi hienoa että sinä voit päättää että en ihastu kehenkään. Voitko myös päättää että et tunne surua tai ahdistusta?

Et tietenkään osaa, koska ne tunteet ovat luonnollinen seuraus kun lähtöasetelma on tietynlainen, enhän minäkään silloin aikoinani osannut. Olen tässä koko ajan käsitellyt itse ilmiötä, ottamatta kantaa siihen, onko sitä mahdollista ohjata. En usko että on mahdollista ohjata tunteiden syntymistä ja niiden etenemisen katkaisukin on usein ylivoimaista. Ehkä se tärkein asia jonka olen epäonnistuneesti yrittänyt tuoda esille on se, että syntyneiden tunteiden tukahduttaminen ja ajatteleminen, että nehän ovat ihan ok, on tapa toimia, joka johtaa tilanteen pahenemiseen. Eli siinä vaiheessa kun ihastuu (jo sen ensimmäisen kerran), kannattaa lähteä tosissaan muuttamaan sitä lähtöasetelmaa, joka on ne tunteet synnyttänyt, eikä vain tukahduttaa niitä tunteita. Ne tunteet katoavat ihan itsestään, jos lähtöasetelman saa uudistettua.

prosessi kirjoitti:
Ehkä hankalimmaksi tässä juroihin miehiin ja tunteellisiin naisiin pohjautuvassa maailmassa muodostuu se, että joskus miehen jurous luo naiselle mielikuvan, että mies on etäämmällä kuin mitä tämä itse kokee, jolloin ne miehen jurouden (tyhjiöltä vaikuttamalla) esiin provosoimat naisen ihastumiset luovat itsessään sitä tyhjiötä parisuhteeseen. Maailmassa on vika.

Tyyppi on ite myöntänyt tehneensä virheen siinä, että oli kaiket päivät pois eikä kotona/yhdessä ja sitten vielä vinkui että ei tehdä mitään yhdessä.

En nyt tarkoita että missään ei saa koskaan käydä, mutta jos kotona käy nukkumassa ja syömässä (eikä aina edes syömässä) ja muuten on töissä tai kavereiden kanssa harrastamassa, niin kyllä siinä tulee toiselle puolisolle vähän semmoinen fiilis että yksinkö tässä nyt eletään vai mitä. Sen lisäksi kaikki puheet remonteista ja pihatöistä (=yhteisen elämän edistäminen ja rakentaminen) kuihtuivat koska en minä ala yksin tekemään sellaisia päätöksiä mitkä vaikuttavat molempien elämään. Ja yhdessä niitä päätöksiä ei saanut tehtyä kun toinen ei ruvennut.

Tuttu tunne. Ensimmäisen mieheni menetin itse asiassa yhdelle nettitietokonepelille. Mies oli toki fyysisesti paljon kotona, mutta kommunikaatiota ei ollut mahdollista saada aikaiseksi. Siinä vaiheessa kun miehestä aikuisten oikeesti oli mielenkiintoisempaa istua virtuaalisen leirinuotion äärellä keskustelemassa muiden nettipelaajien kanssa, kuin edes muistaa minun olemassaoloni, oli aika mahdotonta itse tehdä asioille mitään. Kerran jopa leikkasin nettipiuhan saksilla poikki ja liimasin pätkän hänen näyttöönsä, mutta edes se ei kunnolla herättänyt häntä. Kävi vain ostamassa uuden piuhan. Positiivista toki oli, että hän hoiti kotityönsä ja työtyönsä ihan hyvin ja pyytämättä, eli aikuisen miehen lapsenvahti minun ei tarvinnut olla (mikä ehkä olikin aika merkittävä osasyy sille, että liittomme kesti seitsemän vuotta), mutta puhumattomuus ja seksittömyys tuhosivat lopulta muilta osin toimivan järjestelyn.

prosessi kirjoitti:Ne tunteet katoavat ihan itsestään, jos lähtöasetelman saa uudistettua.

En kyllä nähnyt lähtöasetelmassa mitään vikaa silloin ekalla kerralla, mutta se magnitudi tunteissa olikin silloin ihan eri kaliiperia. Enkä kyllä usko, että ihastumisia ei tule jos kaikki on kotona hyvin. Eri asia sitten on millä tasolla kolisee. Luulenpa että tämmöisiä "ai että" -juttuja tulee silti.

prosessi kirjoitti:
Positiivista toki oli, että hän hoiti kotityönsä ja työtyönsä ihan hyvin ja pyytämättä, eli aikuisen miehen lapsenvahti minun ei tarvinnut olla (mikä ehkä olikin aika merkittävä osasyy sille, että liittomme kesti seitsemän vuotta), mutta puhumattomuus ja seksittömyys tuhosivat lopulta muilta osin toimivan järjestelyn.

Oi miten positiivinen tulevaisuudenkuva. :/ Tosin en tiedä olisiko tuokaan mitenkään huono juttu.

Niin ja kuten kuvasta näkyy, olen jo aika irrallaan.

prosessi kirjoitti: Et tietenkään osaa,

Tuli muuten tosi kiva fiilis tästä. Tuntuu siltä että et vaan kehdannut kirjottaa tohon perään että "typerys". "Et tietenkään osaa, typerys." "Mutta minäpä osaan, koska olen niin syvällinen ja fiksu."

EDIT: Tämä oli taas huonosti sanottu. Todellakin "musta tuntuu", eikä se ole kenenkään syy että tuntuu paskalta. Muuta kuin oma.

annepa kirjoitti:

prosessi kirjoitti: Et tietenkään osaa,

Tuli muuten tosi kiva fiilis tästä. Tuntuu siltä että et vaan kehdannut kirjottaa tohon perään että "typerys". "Et tietenkään osaa, typerys." "Mutta minäpä osaan, koska olen niin syvällinen ja fiksu."

EDIT: Tämä oli taas huonosti sanottu. Todellakin "musta tuntuu", eikä se ole kenenkään syy että tuntuu paskalta. Muuta kuin oma.

Mutta minähän kirjoitin syynkin sille miksi et osaa, ja että sama syy on pätenyt minunkin kohdallani, eli minäkään en tietenkään osannut. Kenenkään ei tarvitse osata tuota, koska se olisi kohtuuton vaatimus.

Jos luon vaikutelman siitä, että jotenkin olen syvällinen tai fiksu, niin se johtuu ainoastaan siitä, että nykyinen elinympäristöni antaa minun olla syvällinen ja fiksu. Se elinympäristö jossa olen aiemmin elänyt on saanut minut vaikuttamaan hysteeriseltä pelleltä, mm. sen nettipiuhan katkaisun ja näyttöön liimaamisen takia. Lisäksi uhkailin ilkivallan kohdetta sillä, että jos hän irrottaa kaapelinpätkän näytöstä, menen heti kirjoittamaan eropaperit. Kaapeli törrötti siinä näytössä vissiin vuoden ajan.

exPertti kirjoitti:

Kottarainen kirjoitti:vuotaviin venttiileihin

Tämä ketju tuntuu olevan täynnä symboliikkaa. Ihastuksia ja vuotavia venttiileitä.

En oo varma, pitäiskö mun kiihottua vai ikävystyä.

prosessi kirjoitti:Tietenkin on selvää, että niitä romanttisiakin ihastuksia on eri tasoisia, mutta jokainen romanttinen ihastus on pois siltä kumppanilta. Lähinnä sen kumppanin omasta etäisyydenotosta ja ihastuksen voimakkuudesta riippuu, muodostuuko siitä hänellekin henkinen ongelma, vai onko hän henkisesti niin etäällä toisesta osapuolesta, etteivät tämän romanttiset ihastukset hetkauta suuntaan tai toiseen.

Nyt rasti seinään. Olen rouva prossan kanssa 100% samaa mieltä ja jopa sitä mieltä että helvetin hyvin laitettu, jopa paremmin kuin olisin itse osannut.

Toivoo Hardisnarsku
Kaikkien vaatimattomien sankari joka ei yhtään puhu itsestään jos ei ole pakko paitsi jos tahoo.

prosessi kirjoitti:Tietenkin on selvää, että niitä romanttisiakin ihastuksia on eri tasoisia, mutta jokainen romanttinen ihastus on pois siltä kumppanilta.

Itse en kyl ymmärrä miten tällaista voi yleistää. Joissain suhteissa moinen juttu voi olla koko suhdetta ylläpitävä voima, vaikka en siihen itse pystyisikään.

Manaaja kirjoitti:

prosessi kirjoitti:Tietenkin on selvää, että niitä romanttisiakin ihastuksia on eri tasoisia, mutta jokainen romanttinen ihastus on pois siltä kumppanilta.

Itse en kyl ymmärrä miten tällaista voi yleistää. Joissain suhteissa moinen juttu voi olla koko suhdetta ylläpitävä voima, vaikka en siihen itse pystyisikään.

Siis mitä sä horiset? Suhteen ulkopuolinen suhteen ylläpitävänä voimana? ehkä jossain platonisessa homopoysuhteess.

So Hard kirjoitti:Siis mitä sä horiset? Suhteen ulkopuolinen suhteen ylläpitävänä voimana?

Jep. Jos mä jotain oon tässä elämässä oppinut niin sen, että ihmiset saa kiksejä ja yhteenkuuluvuuden tunnetta mitä kummallisimmista asioista.

Manaaja kirjoitti:

So Hard kirjoitti:Siis mitä sä horiset? Suhteen ulkopuolinen suhteen ylläpitävänä voimana?

Jep. Jos mä jotain oon tässä elämässä oppinut niin sen, että ihmiset saa kiksejä ja yhteenkuuluvuuden tunnetta mitä kummallisimmista asioista.

Mulla tuli vähän paha mieli sun puolesta.

Kottarainen kirjoitti:

exsu kirjoitti:Sit on erikseen ne "sielunkumppanuus"-ihastukset, joilla ehkä enemmän paikataan jotain oman suhteen emotionaalista tyhjiöä. Siis sellaiset tyypit, joiden kanssa homma seilaa jossain kaveruuden ja ihastuksen lähimaastossa, ja joille on kauhean ihana kertoa ja jakaa sellaisia asioita, joita yleensä jakaa vain parisuhteessa. Arjen juttuja, henkilökohtaisuuksia, parisuhteen tai muun elämän ongelmatilanteita jne. Ja niiltä saatu huomio tuntuu hyvältä ja oikealta. Eikä siihen kanssakäymiseen välttämättä liity edes mitään suoria vihjauksia tulevasta tai selkeitä viestejä siitä, että enempi olisi mukavampi, mutta ehkä sellainen tietty epämääräisyyden tunne kuitenkin velloo päällä.

Tell me about it.

Pitäisi kalauttaa sitä nuijalla päähän ja äkkiä. Ja keskittyä vaan noihin vuotaviin venttiileihin ja muuhun eri kiehtovaan.

Ootsä siis ihastunut putkimieheen vai kardiologiin?

saira kirjoitti: Ihastumisen aiheuttaman kipinän voi tuoda myös omaan suhteeseen, jolloin se voi myös parantaa jo laimentunutta suhdetta. Jos suhteessa on jo vahvana arki, ihastuminen yleisesti (kehen tahansa) voi muistuttaa mieleen myös suhteen alkuhuuman, jolloin myös omaan suhteeseen halutaan saada samoja tunteita.

Mä en oikein ymmärrä miten se suhteen ulkopuoliseen henkilöön ihastuminen käytännössä siirretään omaan parisuhteeseen, ellei se sitten tarkoita sitä, että puolisoa pannessa haaveillaan siitä ihastuksesta.

NuoriDaavid kirjoitti: Mä en oikein ymmärrä miten se suhteen ulkopuoliseen henkilöön ihastuminen käytännössä siirretään omaan parisuhteeseen, ellei se sitten tarkoita sitä, että puolisoa pannessa haaveillaan siitä ihastuksesta.

Kyllähän jotkut äijät kiihottuu siitäkin että joku muu panee niitten eukkoa.

Ei kaikki halua omaa puolisoaan 24/7 vaikka parisuhteessa kaikki muuten hyvin olisikin. Jotka haluavat ovat kyllä jonkin sortin Overly Attached Girlfriend-variaatioita.

masa kirjoitti:

NuoriDaavid kirjoitti: Mä en oikein ymmärrä miten se suhteen ulkopuoliseen henkilöön ihastuminen käytännössä siirretään omaan parisuhteeseen, ellei se sitten tarkoita sitä, että puolisoa pannessa haaveillaan siitä ihastuksesta.

Kyllähän jotkut äijät kiihottuu siitäkin että joku muu panee niitten eukkoa.

Niin no joo, onhan toi toki mahdollista. Yleensä lienee kuitenkín aika harvinaista, että mies tai nainen innostuisivat siitä, että puolisolla on suhteen ulkopuolisia ihastuksia.

NuoriDaavid kirjoitti:

Niin no joo, onhan toi toki mahdollista. Yleensä lienee kuitenkín aika harvinaista, että mies tai nainen innostuisivat siitä, että puolisolla on suhteen ulkopuolisia ihastuksia.

Mä en laittaisi yhtään hanttiin jos eukko jumppailis jonkun hyvännäköisen mimmin kanssa aina välillä.

NuoriDaavid kirjoitti:Yleensä lienee kuitenkín aika harvinaista, että mies tai nainen innostuisivat siitä, että puolisolla on suhteen ulkopuolisia ihastuksia.

Mikä sitten on yleistä, mikä ei. Aika usein olen eri nettisaiteilla törmännyt termeihin "swinging", parinvaihto, kimppakiva, polyamoria yms... kovin muodikasta puuhaa tuntuu olevan, vaikkei mikään uusi juttu. Harrastivathan jo muinaiset roomalaisetkin orgioita. Himolla on niin kovin monia ilmenemismuotoja.

So Hard kirjoitti:

Manaaja kirjoitti:

So Hard kirjoitti:Siis mitä sä horiset? Suhteen ulkopuolinen suhteen ylläpitävänä voimana?

Jep. Jos mä jotain oon tässä elämässä oppinut niin sen, että ihmiset saa kiksejä ja yhteenkuuluvuuden tunnetta mitä kummallisimmista asioista.

Mulla tuli vähän paha mieli sun puolesta.

Joo, erilaisuuden ymmärtäminen on kieltämättä aina vähän surullista.

KKK kirjoitti:

NuoriDaavid kirjoitti:Yleensä lienee kuitenkín aika harvinaista, että mies tai nainen innostuisivat siitä, että puolisolla on suhteen ulkopuolisia ihastuksia.

Mikä sitten on yleistä, mikä ei. Aika usein olen eri nettisaiteilla törmännyt termeihin "swinging", parinvaihto, kimppakiva, polyamoria yms... kovin muodikasta puuhaa tuntuu olevan, vaikkei mikään uusi juttu. Harrastivathan jo muinaiset roomalaisetkin orgioita. Himolla on niin kovin monia ilmenemismuotoja.

Njoo, onhan toi parinvaihtojutskat tietty...

NuoriDaavid kirjoitti:

saira kirjoitti: Ihastumisen aiheuttaman kipinän voi tuoda myös omaan suhteeseen, jolloin se voi myös parantaa jo laimentunutta suhdetta. Jos suhteessa on jo vahvana arki, ihastuminen yleisesti (kehen tahansa) voi muistuttaa mieleen myös suhteen alkuhuuman, jolloin myös omaan suhteeseen halutaan saada samoja tunteita.

Mä en oikein ymmärrä miten se suhteen ulkopuoliseen henkilöön ihastuminen käytännössä siirretään omaan parisuhteeseen, ellei se sitten tarkoita sitä, että puolisoa pannessa haaveillaan siitä ihastuksesta.

Oisko se sitten vähän sitä tixin haukkumaa endonarkkausta. Se ihastuminen on ihastuttavampaa kuin varsinaisesti se ihastuksen kohde? ja tietysti se huuma kotona kohdistuu siihen ketä rakastaa ja hyvässä tapauksessa on siihen myös vielä rakastunutkin

prosessi kirjoitti:

annepa kirjoitti:
EDIT: Tämä oli taas huonosti sanottu. Todellakin "musta tuntuu", eikä se ole kenenkään syy että tuntuu paskalta. Muuta kuin oma.

Mutta minähän kirjoitin syynkin sille miksi et osaa,.

Kyllä, ja siksi otin itse vastuun siitä miltä tuntuu. Sanoin "Musta tuntuu" eikä "sinä sitä-taikka-tätä".

Yleisesti ottaen homma menee niin, että nainen on tunteidensa vietävissä oleva tahdoton tampio, jonka vapautuminen on lähes kaikkien modernin maailman ongelmia syy. Kun musta tuntuu tältä ja tältä, asialle ei voi mitään ja muuta skeidaa. Totta kai voi, järjellisenä olentona kenenkään ei tarvitse olla alhaisten vaistojensa orja.

Muuten eikö pms-aggro-salaliittokin ole murtumassa? Olo voi toki olla huono, mutta vittuako sitä muiden niskaan kaatamaan?