Sivu 90/172
Lähetetty: 04.12.2009 16:09
Kirjoittaja RP
Suvinen kirjoitti:
Siis ruokaa, juomaa ja lepoa aina kun vauva vaatii, ei kai tässä muuta voi oikein tehdä. Epäröin vaan aina tuputtaa ruokaa, kun välillä röyhtäilee ja puklailee niin mahtavasti, että pelkään närästystä tai takaisinvirtausvaivoja. Niihin kun ei ruoka auta, vaan jopa pahentaa asiaa. Siksi yritän pitää taukojakin enkä ekana anna ruokaa, jos heti ruuan päälle alkaa itkeä.
Meillä oli myös tuota puklaamista, mielestäni liikaakin. Ei koskaan kuitenkaan ottaneet vakavasti sitä kun lekureille aiheesta "valitin". Kiinteiden jälkeen loppui sekin, tosin tänään näin kun puklautti leikkiessään. Eli mistä sitä tietää jatkuuko edelleen, en vain huomaa.
Syötössä kannattaa kuunnella omaa vaistoa. Aluksi tuntui aika hirveältä tuputtaa maitoa kun toinen ei huolinut, mutta kun ajan kanssa oli oppinut miten tytsä käyttäytyy maitoa halutessaan niin oli helpompaa tarjota pulloa. Tämä ei tietty kaikilla ole sama. Meillä mukista juodaan myös, mutta suurin osa taitaa mennä jonnekin muualle kuin suuhun. En tiedä koska pullosta luopua, ehkä sitten kun ei juuri koskaan sitä huoli.
Lähetetty: 06.12.2009 2:34
Kirjoittaja Zeb
Meidän poikanen osaa nyt 2 viikon iässä kääntyä mahalta kyljelle ja kerran meni selällekin, mutta ehkä vahingossa. Sit kääntyi myös selältä kyljelle. Päätä kannatteli joten kuten jo laitoksella. Huomaa ettei ole enää ihan vastasyntynyt, silmiä pitää paljon enemmän kunnolla auki ja seuraa maailman menoa ei enää niin likinäköisen oloisena. Välillä tuijottaa suoraan kasvoihin ja tuntuu että silmiinkin. Sitten tää valvoo ehkä 6-8 tuntia vrk:ssa, kirjoista ymmärsin et yleensä valvovat tässä iässä vähemmän.
Lähetetty: 06.12.2009 7:02
Kirjoittaja Lapitii
Lapitii kirjoitti:... muistu mieleen, kuinka lukemattomia tunteja oon käyttäny broidin kans _juuri_sitä_tiettyä_pienen_pientä_ legopalikkaa etsien. Ja tsiikaten sen loputtomia "hidastuksia" pikkuautokolareista. Voi pojat, se ei oo ihan tunti tai kaks.
Nyt vois ruveta oleen payback time.
Kappas, velipoika soitteli palanneensa Kuubasta. Eli ois tyrkyllä rommia ja maailman parhaita sikareita. Arvatkaa vaan maistuuko mulle... Näin ne asiat vaan loksahtelee kohdilleen. =) Pitäs muistaa vanha viisaus et varo mitä toivot - se saattaa toteutua. Täst ois muuten yks tosi kuvaava ja hauska juttu, mut ei se taida tänne mammailuun oikein sopia. Kerron jossain toisaalla sit kun kysytte, teitä kaikkiahan kiinnostaa!
(Ja joo joo on tosi urpoo lainata itteensä... mut eipä tämä varmaan ainoo urpo postaus multa täällä ole.)
Lähetetty: 06.12.2009 12:34
Kirjoittaja Ylermi Ylihankala
Zeb kirjoitti:Sitten tää valvoo ehkä 6-8 tuntia vrk:ssa, kirjoista ymmärsin et yleensä valvovat tässä iässä vähemmän.
Meillä valvoi yli 12h/vrk ekat neljä viikkoa, pitkälti vatsavaivojen johdosta. Et se niistä kirjoista...
Lähetetty: 08.12.2009 13:05
Kirjoittaja Elppis
Ylermi Ylihankala kirjoitti:Zeb kirjoitti:Sitten tää valvoo ehkä 6-8 tuntia vrk:ssa, kirjoista ymmärsin et yleensä valvovat tässä iässä vähemmän.
Meillä valvoi yli 12h/vrk ekat neljä viikkoa, pitkälti vatsavaivojen johdosta. Et se niistä kirjoista...
Meillä meni päivärytmi näin ekan 3-5 vk iässä: herätys 8.30, ekat unet 11-13, tokat unet 15-16 välillä, kolmannet, jos otti, oli 18-19, nukkumaan 21-22. Eli unta sellaset 12h, sama hereillä. Päikkäreitä ehkä 3 x 1h.
Lähetetty: 08.12.2009 13:12
Kirjoittaja RP
Jos jotain olen oppinut niin rytmit muuttuu just silloin kun on itse tottunut, ainakin yöunien suhteen. Päikät nyt vakiintuneet sen jälkeen kun alkoi niit ottamaan. Just totuin taas heräämään aamuisin klo 11 niin nyt taas siirtynyt siihen vakioonsa eli kasiin.
Lähetetty: 08.12.2009 15:06
Kirjoittaja Elppis
Meillä on tällä hetkellä ihan outo tilanne unien osalta: nukkumaan 18.30-19, herätys 6-7, päikkärit 1,5h. Aika pitkään mun mielestä vetelee yöuniaan, iltaisin on todella väsynyt jo klo 18 jälkeen.
Lähetetty: 08.12.2009 15:19
Kirjoittaja Ylermi Ylihankala
Jos kertoisin meidän nukkumastatsit, olisivat ne jo illalla happamia. Eilen kuitenkin nukkumaanmeno venyi 1,5h normaalista ja yö oli levoton.
Lähetetty: 08.12.2009 15:47
Kirjoittaja RP
Täälläkään ei tuo iltainen nukkumaanmeno aina suju ilman suurempaa showta. Päikille yleensä nukahtaa ihan kiltisti. Päikkiä nukkuu kolme n. 1-2h kerrallaan. Yöunet sitten aina sen 11-12h. Ajat vain heittelee, koska nukkumaan, koska heräillään. Yösyöttöjen voi jo sanoa olevan takanapäin, on tässä jo melkein pari kuukautta nukuttu ilman yökukkumisia kerran yössä *Jesh*
Lähetetty: 08.12.2009 17:12
Kirjoittaja Ylermi Ylihankala
Pitäis ostaa lämpöpussi. Onx
tää hyvis?
Lähetetty: 12.12.2009 9:45
Kirjoittaja Elppis
Ylermi Ylihankala kirjoitti:Pitäis ostaa lämpöpussi. Onx
tää hyvis?
On
![Iso Hymy :]](./images/smilies/icon_hymy.gif)
Lähetetty: 12.12.2009 11:03
Kirjoittaja Ylermi Ylihankala
Elppis kirjoitti:Ylermi Ylihankala kirjoitti:Pitäis ostaa lämpöpussi. Onx
tää hyvis?
On
![Iso Hymy :]](./images/smilies/icon_hymy.gif)
Paree olla, kun ostin sen

Lähetetty: 12.12.2009 14:20
Kirjoittaja RP
Meillä on Brion pehmeä kantokoppa, mikä muuntautuu osia irroittamalla lämpöpussiksi. Saatiin kaupan päälle vaunuja ostaessa. Toiminut hyvin ja pitänyt lämpimänä.
Onneksi aikoinaan tajusin pyytää myyjältä tätä extrana mukaan. Turvakaukalo ja ulkoilmassa oleilu oli ensimmäisenä elinviikkona tytsältä kielletty. Toimi ihan hyvin autossa kun piti käydä sen pari kertaa neuvolassa ja päivystyksessä viikon aikana.
Lähetetty: 13.12.2009 2:03
Kirjoittaja RP
Onko kukaan täällä teetättänyt lapsille kenkiä? Olisi kiva kuulla kokemuksia.
Tästä on muodostumassa nyt todellinen ongelma, sen verran lähellä tuo kävelyn aloittaminen tuntuu olevan kun sivuttain astellaan jo vanhana tekijänä. Ongelmana ovat tytsän jalat. Ovat pienet ja erittäin kapeat. Missään kaupoissa joissa olen käynyt ei ole ollut ulkona tepasteluun soveltuvia kenkiä hänen jalalleen. Ongelma on nimenomaan tuo jalan kapeus. Jos pituutta sattuu olemaan tarpeeksi vähän niin leveyttä on senkin edestä. Eivät pysy jalassa, eivät ole tukevat. H&M oli hänen jalalleen sopivissa kengissä pohjat, mutta ne on niin lötköt ettei semmoisilla voi aloittaa kävelyä, ei vaan voi. Jalka ei tunnu levenevän kovinkaan roimaa vauhtia.
Useita kenkiä ollut kaapissa, jääneet käyttämättä koska aina liian leveät vaikka pituus olisi sopiva. Sama ongelma oli myös sukissa. "Jarrullisia" oli todella vaikea löytää eikä esim tarhatossut soveltuneet seisomisen opetteluun liukkaiden reunojen vuoksi. Nyt on hiukan isompia sukkia pakko käyttää, mutta eivät tahdo pysyä jalassa. Jälleen ongelmana leveys.
Olen kuitenkin käsittänyt, että ensikenkien pitää olla hyvät ettei tule vääriä "astuntoja" ym. haittoja.
Lähetetty: 13.12.2009 2:45
Kirjoittaja Vaola
^ Riippuu varmaan paljon myös siitä, paljonko niitä kenkiä käytetään. Jos ulkoilu on esim. vuodenajasta riippuen vähäistä, niin silloin kengällä ei ole samaa merkitystä, varsinkaan silloin jos kyse on taaperosta joka ei esim. vielä kävele matkoja. Muistelisin jostain kuulleeni, että se kengätön jalka on kuitenkin yhtä tärkeä kehityksen kannalta, sillä jalan jatkuva tukeminen taas ei kehitä lihaksistoa tarpeeksi. Mutta en ole varma miten se just tässä asiassa meni, eikä sulla kai ollutkaan tarkoitus "kengittää" lastasi ympärivuorokautisesti.

Ainakin meitä nuorina kehoitettiin tanssituneilla tanssimaan yhtä paljon paljasvarpain, kuin kengillä, sillä se kehittää parhaiten tanssijalkaa.
Toisaalta taas mä kävelin koko lapsuuteni ja nuoruuteni tarkkaan harkituissa jalkineissa ja suurimmaksi osaksi tanssin paljain jaloin. Siitä huolimatta mulla hoidettiin 14-vuotiaana orastavaa rasitusvammaa polvessa, jonka katsottiin johtuvan sisäänpäin kallistuvasta astumisesta. Silloin käytin pohjallisia, jotka pitivät jalan oikeassa asennossa ja jumppaamalla vahvistin lihaksia.
Tosi mahtavaa, että huolehdit tästä asiasta. Oikean kokoinen ja hyvin jalkaa tukeva kenkä on kasvavalle lapselle yllättävän tärkeä juttu. Syitä putkahtelee esiin ihan aikuisiälläkin. Mä jouduin uudestaan syyniin "väljien" nilkkojeni vuoksi. Se huomattiin kun valitin uudestaan polvikivusta. Silloin lääkärini sen hyvin kiteyttikin; jos jaloissa on vikaa, niin ensiksi sattuu polviin, sitten lonkkiin ja sen jälkeen menee selkä.
Mutta mulla ei kenkien teettämisestä kuitenkaan ole kokemusta.

Lähetetty: 13.12.2009 21:15
Kirjoittaja Elppis
RP- mä menisin ihan kenkäkauppaan, tai mahdollisuuksien mukaan (en tiedä onko siellä Stockmann) isompaan "parempaan" tavarataloon ja pyytäisin kenkäosaston työntekijää avuksi.
Itse ostin pojalle koon 19 Eccot ensikengiksi. Useita tuli kokeiltua, ja koska jätkä astui todella pahasti jalan sisäreunalla ja ballerina-asennossa ensimmäiset askeleensa, pelkäsin askeltamisen olevan todella huono, kun kunnolla kävelee. Myyjä myös sanoi, että oikea tapa kävellä tulee vasta n. 2kk kävelyn oppimisen jälkeen, eli ei kannata huolestua jos kävelee kuin ankka tai töpöttää, se yleensä korjaantuu.
Ensikengiksi tosiaan suositteli meille ainakin Eccoja, ja näitä kokeiltiin. Maksoi kyllä sitten sen verran, että ikenistä vuoti verta, mutta mitäpä sitä ei maksaisi noiden pikkasten hyvinvoinnista. Kokeiltiin muutamia kenkiä ja tosiaan itsekin sanoi, että kannattaa AINA kysyä myyjiltä. Jos myyjä ei tiedä, vaihtaa liikettä. Toivottavasti löydätte hyvät kengät! Kenkien teettäminen sinänsä on varmaan vähän turhaa, meillä kasvoi jalka koosta 18-23 reilussa puolessa vuodessa, joten aika haipakkaa joitui noita kenkiä vaihtamaan. Kesällä sandaalit joihin mahtui hyvin ohut sukka koko 21, nyt talvikengät koko 24.
Lähetetty: 14.12.2009 0:52
Kirjoittaja RP
Tuohan se ongelma onkin kun olen kiertänyt kaupat. Eccot ostaisin jos löytyisi sopiva koko. Kävelyyn soveltuvia löytyy pääasiallisesti koossa 20, muutama 19 koko löytyy silloin tällöin. Tytsän jalka on kuitenkin 16-17, ja nekin osaltaan usein kovin leveät ja yleensä semmoset töppöset vaan vaunuihin. Töppöset on kokoa 0-6kk kaikki ja niissäkin selkeesti kasvuvaraa.
En mielelläni teettäisi, pitää ehkä ulkomailta katsella, sieltä saattaa löytyä. Keskosvaatetuskin näyttää olevan suurempaa. Syntyessä löydettiin niitä 48-50 koon vaatteita vaan henkkamaukasta. 56 tuntui pienin yleensä olevan.
Vaola, kyllä. Tytsän antaisin mieluusti olla ilman sukkiakin, kämpän kylmyys estää tämän aika tehokkaasti. Siksi pitääkin noita jarrusukkia olla, normaaleilla ollaan aika pian pyllyllään
Oikeastaan nyt juuri tätä asiaa funtsin kun jouluksi mennään serkuilleen ja siellä iso piha missä temmeltää. Uskoisin hinkuvan maahan tallustelemaan. Ja jos ajattelee, että kotona seistään non stop niin ulkonakin lienee haluaa hiukan kiipeillä. Olisi ikävää jos lötkökenkien taki vääntyisi vaikka nilkat sen seurauksena. Muutoin töppöset olisi ihan jeesh ja riittävät.
Lähetetty: 14.12.2009 10:44
Kirjoittaja Elppis
Olisko esim. täältä hyvä ostaa talvikengät?
http://www.vincentshoestore.us/shop/ind ... odelid=185
samoin täältä löytyy hyviä:
http://www.pedoodles.com/section.php/4/0
Ensiaskelkengät on hyvä olla jo sisällä käytössä, talveksi on MAHDOTONTA ostaa hyvä ensiaskelkenkiä, pitää vain tosiaan käydä käppäilemässä sitten vaikka ostareilla tmv. ja ulos laittaa ne, jotka on lämpimät. Muutaman kerran kun ulkona palloilee ja harjoittelee askeleita, ei ensiaskelkengillä ole mitään virkaa... Näin ainakin loogisesti ajatellen.
Lähetetty: 14.12.2009 10:46
Kirjoittaja exPertti
Me eksyimme viime kesänä satakuntaan ja kävimme Kankaanpäässä Reiman tehtaanmyymälässä. Sieltä löytyi kaikki tarpeellinen ja vähän päällekin keskiverrosti -70% alennuksella. Vedenpitävät talvikengät taisivat olla 27e.
Lähetetty: 14.12.2009 10:56
Kirjoittaja Elppis
exPertti kirjoitti:
Me eksyimme viime kesänä satakuntaan ja kävimme Kankaanpäässä Reiman tehtaanmyymälässä. Sieltä löytyi kaikki tarpeellinen ja vähän päällekin keskiverrosti -70% alennuksella. Vedenpitävät talvikengät taisivat olla 27e.
Reima on toki hyvä merkki, mutta Reiman kengät on todella "tilavat" yleisesti ottaen, eli RP:n pikkasen jalkaan varmaan ilmapallot.
Lähetetty: 14.12.2009 11:02
Kirjoittaja exPertti
Elppis kirjoitti:Reima on toki hyvä merkki, mutta Reiman kengät on todella "tilavat" yleisesti ottaen, eli RP:n pikkasen jalkaan varmaan ilmapallot.
Ehkä näin, meillä kokemukset ovat olleet niin hyviä, että pitänee ensi kesänäkin eksyä samaan paikkaan.
Lähetetty: 14.12.2009 11:05
Kirjoittaja Elppis
exPertti kirjoitti:Elppis kirjoitti:Reima on toki hyvä merkki, mutta Reiman kengät on todella "tilavat" yleisesti ottaen, eli RP:n pikkasen jalkaan varmaan ilmapallot.
Ehkä näin, meillä kokemukset ovat olleet niin hyviä, että pitänee ensi kesänäkin eksyä samaan paikkaan.
Mä varmaan eksyisin myöskin, jos olisi auto. -70% Reima kuulostaa aika luksukselta

Lähetetty: 14.12.2009 11:38
Kirjoittaja exPertti
Elppis kirjoitti:Mä varmaan eksyisin myöskin, jos olisi auto. -70% Reima kuulostaa aika luksukselta

No joo. Juniorilta löytyy pakkasille minitec rukkaset, kaksiosainen reimatec puku, fleecehaalari ja puolipitkävartiset kengät. Ja tupsupipo leudoimmille keleille. Kyllä kelpaa.
Lähetetty: 14.12.2009 14:17
Kirjoittaja RP
Katselen noi linkit kun on aikaa. Tosiaan, ei tarvitse olla välttämättä ensiaskelkengät, kunhan vaan on tukevat ja niissä on ULKOPOHJA. Siis näissä koissa kun tuntuu olevan vaan pohjattomia vaihtoehtoja

Siis juuri töppösjuttuja tai "ohuitpohjaisia" enemmänkin sisätilaan sopivia kenkiä.
Lähetetty: 15.12.2009 1:58
Kirjoittaja RP
Tänään se sitten tapahtui, tytsän ensimmäinen kunnolla kirkkaasti äännetty sana oli: "moi". Ollaan me olevinaan kuultu hänen jotain äidin tapaista sängystä huutelevan, mutta ollaan funtsittu kuulleemme mitä halutaan. Ja joskus isänkin tapaista.
Makailtiin miehen kanssa sohvalla, tytsä leikki lattialla. Tuli seisoskelemaan sohvan reunalle ja mies siinä sitten totesi, jotta moi. Ja tytsä siihen sitten, että moi. Tajusi itsekin että nyt tuli jotain sanottua ja sai intohulinakohtauksen. Minä tukehduin suklaaseeni ja mies voivotteli ja tytsä moimotteli.
Erona aikaisempiin kuulemisiin oli sanan selkeys ja kirkkaus, arvuutteluille ei jäänyt varaa.
Eipä tuo ihme ole kun äitinsä on tämmönen hiljenemätön turpamoottori ja usein käytetään hänelle sanaa moi.
On myös alkanut jo hieman tottelemaan, ei mene kielletyille paikoille eikä pistä kaikkea lattialta suuhunsa kun sanoo napakasti ei. Kaksi uutta hammastakin on parin päivän sisällä puhkonut ientä.
Niin se kasvaa, miun vauva.