Kitinä

Jenny Daa-aah! ling kirjoitti:

Kai Nalo kirjoitti:

Jenny Daa-aah! ling kirjoitti:Mikä rahasumma muuttais elämän paremmaks just nyt?

Paljonko maksaa aikakone ja siirto vuoteen 2008?

Millä onnistuu sysäämään menneet mielestä ja keskittymään itsensä ja lastensa hyvään oloon?

Enemmänkin se, että paljon aikaa tarvittaisiin siihen, että itsellä ja sitä kautta tietty lapsilla olis hyvä olla. Tai paras.

... Ite otin rahan puheeks koska se ninnin jokaisessa viestissä aika selkeästi mainittiin, tai siis puute. Ei dardde jadgaa.

Mitä väliä sillä vuodella on? Joo, oli ehkä puitteet kunnossa ja ruokaa taatusti kaapissa niin.

Eikä raha korvaa sitä miten yksin voidaan ihminen jättää miljoonien ja taas miljoonien murheittensa kanssa. Ihmettelen itekkin että edes tähän asti olen kestänyt ottamatta nirriäni pois.

Turha varmaan sanoa että luottamus aivan kaikkeen on mennyt ja olen aika kyyninen ja vittuuntunut eukko nykyään?

Lukeekohan tuo naapuri Kityä? Soitti äsken ja pyysi ajelemaan hiuksensa ja kattomaan muksuaan. No eipä just nyt huvita.

http://www.yvpl.fi/index.php?page=au&sivu=au

Koitas, tuolta vois löytyä samassa tilanteessa olevia..

http://www.paksy.net/

On myös kirjanen yksinodottajille, "Musta tulee perhe", mutta sitä ei ilmeisesti kaikkialla jaeta. Varmaan saisit neuvolan/kirjaston tilaamaan..

nowaysis kirjoitti:http://www.yvpl.fi/index.php?page=au&sivu=au

Koitas, tuolta vois löytyä samassa tilanteessa olevia..

http://www.paksy.net/

Kiitos, mutta ei vois vähempää kiinnostaa.

Ehkä joskus myöhemmässä vaiheessa. Toivon teille hyvää.

nowaysis kirjoitti:http://www.yvpl.fi/index.php?page=au&sivu=au

Koitas, tuolta vois löytyä samassa tilanteessa olevia..

http://www.paksy.net/

Luin nopeasti yksin odottavien naisten tarinoista otteita. JOKAINEN kertoo kuinka ei kannata pitää asioita omassa päässään, vanhemmista ja ystävisät on apua jne. Tää ei ole Ninnillä paikkaansapitävää.

Tottakai minul on empatiaa Ninniä kohtaan, mutta pakko on sanoa suoraan että mene Ninni oikeasti käymään siellä neuvolan ehdottaman psykiatrin juttusilla. Niinkin hölmö asia kuin ylpeys, ei voi tulla hyvinvoinnin tielle.

Ja vielä se, et älä valita jos ei apu kelpaa. Pliis, tää on sitä auttamista, vaikket sitä sellaisenaan näe.

Jenny Daa-aah! ling kirjoitti:Mikä rahasumma muuttais elämän paremmaks just nyt?

Oikea vastaus olisi näemmä ollut: "paljonko abortti maksaa?"

No, myöhästä pyllistää kun paska tuli jo.

Toisaalta, Elppis, pahasti masentunut ihminen ei välttämättä oikeasti halua sitä apua vastaanottaa =/ Tai ole sillä hetkellä valmis vastaanottamaan.

Ninni, sun muksusta voi tulla sellanen onnellinen pieni tyttö tai poika niin kuin Nitskukin on. Ei missään lue, ettei vois tulla. Sun pitää antaa sille kuitenkin se usko siihen, ja jos sulla ei ole nyt sitä uskoa niin sit sun täytyy hankkia sitä jostain. Oot ollu hyvä äiti tytölles, ja varmasti voit olla myös tulevalle lapsellesi. Ilman muiden tukea ihminen ei kuitenkaan jaksa. Ethän tuomitse tulevaa äitiyttä ja suhdetta lapseesi pelkän raskausajan perusteella? Millon sulla on la?

Mä olen vaan niin katkera siitä, että ne, joiden PITÄISI tukea, kääntävät rivissä selkänsä. Että jollekin nyt sitten maksetaan että se kuuntelee sua, vitun jee. Mitä hiivatin väliä sillä kuuntelemisella on, kun konkreettista apua normaaleissa koti-asioissa ei tipu mistään? Oikee varsinainen hylkiö, kun ei omat auta missään, yhteiskunta maksaa että hylkiö saa tukea. Ei hirviäst nappaa.

Enkä mä jaksa ees siivota, ja pyykinpesujauhekin on loppu (mikä on luonnollisesti katastrofi) ja rahaa on 20 centtiä ennen perjantain lapsilisää, ellei Kela yhtäkkiä tajua että hei, tollehan on maksamatta työkkärirahat kesäkuulta asti! Mua alkaa jo naurattaa...

ninnithequeen kirjoitti: ja rahaa on 20 centtiä ...

Sanot sille naapurilles että 10€ niin leikkaat sen hiukset! Et säkään mitään ilmaistyövoimaa voi olla koska "oot kotona". Jos sillä on varaa ryypätä, sillä on varaa maksaa.

No jos nyt ajattelis asiaa vaikka sun lastes kannalta, niin niille on yhdentekevää keneltä sä saat apua, kunhan saat. Enkä väitä ymmärtäväni miltä susta tuntuu, kaukana siitä. Tajuan vaan sen, että joskus ei kannata sorteerata mistä se apu tulee, kunhan sitä tulee. Koska sä oot vielä siinä, et oo täysin luovuttanu. Koska et oo luovuttanu, on vielä toivoo, ja on mahdollisuuksia. Älä heitä niitä pois.

Oo vihainen niille, joiden kuuluis auttaa ja tukea sua, mutta eivät sitä tee. Näytä niille, että pärjäät, että osaat hakea sitä apua muualta. Sut hylänneen perheen tässä kuuluu hävetä, ei sun, ei enää tässä vaiheessa. Äidit ei aina tee juttuja itsensä takia, mutta vaikka sun äitis ei nyt auta sua, niin auta sä omia lapsias.

Luuletteko, että mun vanhemmat tulevat edes näkemään lasta ikinä? Mutta eipä heitä kiinnostakaan, joten..?

Mä en kyllä ymmärrä miten lapsesta voisi tulla onnellinen kun häntä ei tunnu kukaan haluavan ja äiti on täysin rikkirevitty, eikä tuo niskaan tuleva paska tunnu loppuvan, ei sitten millään.

Mä kuulen jo korvissani: "Äiti miksi mulla ei ole isiä eikä mummoja ja vaareja? Kaikilla muilla on."

^Ymmärrettäviä fiiliksiä mutta tuo katkeruus ei valitettavasti vie teitä eteen päin. Mee jutskaa neuvolaan niin kuin Nowa ehdotti. Muut asiat ratkee sitten aikanaan tavalla tai toisella. Aika aikaansa kutakin.

^^ Eiköhän se mummojen/pappojen mielipide muutu kun lapsi on olemassa. Ja ethän vaan itse ole näitä ihmisiä riistämässä lapsen elämästä?

Vesper kirjoitti:^^ Eiköhän se mummojen/pappojen mielipide muutu kun lapsi on olemassa. Ja ethän vaan itse ole näitä ihmisiä riistämässä lapsen elämästä?

Tuota noin, kun nämä nk. isovanhemmat ovat kyläilleet meillä Nitankin elinvuosien aikana tasan 3 krt, uudessa asunnossani 0 krt, kysyneet vointiani 0 krt, soittaneet kevään jälkeen 0 krt, niin ei, ei mua huvita kauheesti mennä heillekään kahveelle jatkossa. Äidin kanssa puhuin viimeksi kai toukokuussa? Lähetti se mulle broidin mukana kassillisen perunaa ja marjoja.

Jossain vaiheessa voi ninni kiinnostaa, asioilla on tapana järjestyä kun ihmiset nöyrtyvät ja kasvavat joistain hetkistä yli... Ite koitan just pitää välejä äitini vanhempiin yllä, jotta lapset voisivat siellä käydä. Vaikeeta ja vaatii aina muutaman terapiakäynnin mut jotenkin tuntuu sen paskan arvoselta.

Mut ei niitä sukulaisia tartte nyt pähkiä, koita keskittää vähäset energiat ittees ja Nitaan, pieni kun syntyy niin häneen. Katkeruus vie niin kamalasti voimavaroja, että toivoisin sun päästävän ittes helpommalla. Jaksamista.

Se on niin saatanan helppo sanoo, kun ei itse joudu istumaan 24 h tyhjän panttina sisällä murheet mielessä. Kiitos kuitenkin kaikille.

Tuskinpa tästä on mitään apua, mutta kyllä mäkin neuvoisin vaan taistelemaan. Masentuneena, rahattomana ja yksinäisenä se on äärimmäisen raskasta, mutta sepä siinä juuri on ettei sitä oikein muutkaan voi sun puolesta tehdä.

Mä nyt en ollut odottaessani yksin ja tarinani eroaa myös siinä, että lasteni isä oli ennen eroamme oikein hyvä ja osallistuva, mitä lasten asioihin tuli. Ero siis tuli muista syistä ja senpä takia se olikin todella kova järkytys, kun vihdoin tajusin että "ei hemmetti se taitaa tosissaan feidata". Siihen samaan syssyyn sitten tulivat epävakaat raha- ja asuntokuviot, oma terveys heitteli ja oli raskasta yksikseen kahden 1,5-vuotiaan kanssa. Ei siinä kertakaikkiaan muu auttanut, kuin hakea apua, välillä jopa ruinata. Kyllä ne kaikki sossun luukut, kaupungin koti"apulaiset" ja muut tulivat harvinaisen tutuiksi. Ja otti todella paljon luonnon päälle sanoa läheisille että nyt on niin vaikeaa, etten pärjää kaikessa yksin. Mutta mitäpä muuta siinä olisi voinut tehdä, jos tosiasiat olivat nuo?

Kannatan siis todellakin vastaavan korjausliikkeen tekemistä ja mielellään mahdollisimman aikaisin. Itse sain onneksi apua myös läheisiltäni (en välttämättä purematta niiltäkään), mutta pääajatuksena tuossa oli kuitenkin se että aloite on tultava itsestä. Vastuunkantoa voi olla myös se, että myöntää tarvitsevansa apua. Kun panosti siihen avunsaantiin, alkoivat pahimmat solmut selvitä yllättävän nopeasti. Hyvin nopeasti alkoi hahmottumaan, kuinka tämän "meidänperheen" kanssa nyt sitten pystytään viettämään kohtuullista "tarpeeksi onnellista" arkea, vaikka vuotavia haavoja jäikin vielä paranneltaviksi ja tiettyihin asioihin ei aina löytynyt ratkaisuja, vaan oli hyväksyttävä, purtava hammasta ja elettävä niiden ohi.

Kyllä sitä pääsee tolpilleen, ainakin mä pääsin sillä että ajattelin kovasti mitä haluan lapsilleni tulevaisuudessa.

ninnithequeen kirjoitti: Mä en kyllä ymmärrä miten lapsesta voisi tulla onnellinen kun häntä ei tunnu kukaan haluavan ja äiti on täysin rikkirevitty, eikä tuo niskaan tuleva paska tunnu loppuvan, ei sitten millään.

Mä kuulen jo korvissani: "Äiti miksi mulla ei ole isiä eikä mummoja ja vaareja? Kaikilla muilla on."

Rikkirevityt äitit voi korjaantua. Oletko kuitenkin sitä mieltä, että teet mitä vaan saadaksesi lapsellesi onnellisen elämän? Haluatko sinä kuitenkin pitää lapsesi? Jos, niin se riittää ensialkuun. Jos haluat, voit vähitellen hankkia sitä tukiverkkoa itsellesi ja lapsellesi. Se vertaistuki vois olla oikeesti hyvä juttu. Ei sun lapsesi suinkaan ole ainoa, joka syntyy tohon tilanteeseen. Tiedän, että sun silmissä elämäs näyttää nyt melko toivottomalta. Mennyttä ei voi muuttaa, mutta se tulevaisuus on susta kiinni.

Ei onnellisuuteen tarvita isiä, mummoja tai vaareja. Muutkin ihmiset voi välittää ja pitää huolta.

ninnithequeen kirjoitti:Se on niin saatanan helppo sanoo, kun ei itse joudu istumaan 24 h tyhjän panttina sisällä murheet mielessä. Kiitos kuitenkin kaikille.

Niin onkin. Aina on helppo sanoo toisille mitä tehdä, kaikki näyttää kauempaa tosi selkeeltä. Kun itse pääset pahimman vaiheen ohi, ymmärrät miten oikeessa olitkaan.

^Mulla kun ei ole niitä läheisiä, joilta pyytää apua. Että maksulliset koti-apulaiset mun nurkkiini sitte vai? Never.

Ukkokulta auttoi ennen taloudellisestikin, mutta se ja kahvittelut meillä loppu raskauteen. No juu, kävi se sunnuntaina pikasesti ne verhot laittamassa sentään.

Pahinta on tosiaan totaalinen yksinäisyys ja se ettei ole varaa mihinkään. Olis kiva piristää itteensä käymällä esim. leffassa. Mut sit oltas kissojen kans viikko syömättä.

Kaikki on vallan mainiosti kun Nita on kotona, mutta sillä sekunnilla kun ovi menee kiinni tytön lähtiessä isälleen seinät kaatuu niskaan ja mulla on taas vaan tv ja netti ja ne vitun seinät.

Kitinäläiset, olisko tässä Dr. Philmäisen intervention paikka?

Siellä on Ninni ihmisiä, joilla pyörii päässä samat ajatukset kuin sulla. Niiltä et saakaan sääliä, vaan tukea. Ne ymmärtää ja tietää miltä susta tuntuu. On se aina vittumaista tippua "eronnut nainen" ja "yksinhuoltaja" kategorioihin, mutta alkuvitutuksen jälkeen siihen tottuu kyllä. Eikä se loppujen lopuksi määritä sua ihmisenä enempää kuin mitä annat sen määrittää. Moni yksinhuoltaja on luonut ihan ok elämän itselleen ja lapsilleen, osa ilman läheisten tukea. Kuulisit niitä selviytymistarinoita. Mut ymmärrän, että itsesäälissärypemisvaihe on käytävä läpi. Sit sitä korjaantuu askel kerrallaan.

Stadissa on paljon ilmaisia kivoja juttuja. Miksi et oo saanu niitä työkkärirahoja?