Sivu 808/1309
Lähetetty: 25.10.2011 11:18
Kirjoittaja NuoriDaavid
So Hard kirjoitti:NuoriDaavid kirjoitti:sivustahuutaja kirjoitti: Yritteliäät nuoret miehet, jotka ottavat hieman riskiä lain kanssa. Todistetusti kuitenkin kokonaisuutena nettomaksajajengiä. Ajavat taksia, vääntävät kebabbia, välillä pimeästi
No näinhän se just on. Ja koska nettovaikutus on positiivinen, ei kannata heittää lasta menemään pesuveden mukana (ensimmäinen kerta elämässäni, kun käytin tätä sanontaa). Eli aina roiskuu kun raiskataan.
Verojakiertävien lapsia sikiävien kebabinvääntäjien ja pimeiden taksien ja pienituloisten bussikuskien joilla on 5 lasta nettovaikutus on valtaisan negatiivinen, varsinkin jos jälkipolvi ei integroidu.
Voi pitää paikkaansa, mutta voi myös olla, että ei pidä.
Esim. toisen polven siirtolaiset ovat ainakin jenkkilässä erittäin työteliästä, kouluttautuvaa sakkia.
Se on selvä, että jos pimeä taksikuski+ kotona oleva vaimo + kuusi pientä lasta -perhettä tarkastellaan vain ensimmäiset 20 vuotta, nettovaikutus tod näk on negatiivinen.
Syntyvien suomalaistenkin nettovaikutus on negatiivinen keskimäärin ainakin 20 ekaa vuotta (tod. näk. pidempäänkin). Silti Suomen BKT kasvaa koko ajan.
Kuten sanoin,
tietoa ei varmastikaan ole ja sitä lienee myös vaikea saada. Ei kuitenkaan tarkoita, etteikö sitä voisi yrittää hankkia.
Lähetetty: 25.10.2011 11:19
Kirjoittaja NuoriDaavid
Vagabondo kirjoitti:NuoriDaavid kirjoitti:Miksi Halosen pitäisi ilmoittaa olevansa kiinnostunut vain vastakkaisesta sukupuolesta?
Eihän sitä tarvi, jos huhu ei haittaa. Siitähän voi olla hyötyäkin kannatukseen. Mutta ilman selkeää kiistämistä ei voida todistaa, että huhu ei pitäisi edes puolittain paikkaansa.
Mun mielestäni olisi todella omituista, jos Tasavallan Presidentti julkaisisi tiedotteen seksuaalisesta suuntautumisestaan.
Lähetetty: 25.10.2011 11:21
Kirjoittaja NuoriDaavid
Vagabondo kirjoitti:
Toisekseen mä ymmärrän sun tarpeen erotella kommunistit ja SDP. Vähän sama kuin Espoolaisilla on tarve erottaa helsinki ja Espoo, mutta tuolta maakunnista katsottuna tää alue on yhtä hesaa

Ja jossain uskotaan, että Suomessa on jääkarhuja. Se ei kuitenkaan muuta sitä tosiasiaa, että Suomessa ei ole jääkarhuja.
Kommunistit ja demarit ovat todellakin täysin eri porukkaa. Niiden sekoittaminen osoittaa jotain.
Lähetetty: 25.10.2011 11:23
Kirjoittaja So Hard
urpiainen kirjoitti:Vagabondo kirjoitti:sun tarpeen erotella kommunistit ja SDP.
"A pedant: a person who prefers his statements to be true."
- Bertrand Russell
Sosialidemokraattien ja kommunistien pääerohan on vain siinä, että Sosialidemokraatit uskovat virallisesti sosialistisen yhteiskunnan syntymiseen ilman vallankumousta ja taantumuksellisten voimien teloittamista. Onhan se ihan merkittävä ero, tulemmeko me porvarit ammutuksi vai joudummeko vain paskasakin verovelkaorjiksi.
Lähetetty: 25.10.2011 11:26
Kirjoittaja Vagabondo
urpiainen kirjoitti:
"pedant: a person who prefers his statements to be true."
- Bertrand Russell

Lähetetty: 25.10.2011 11:33
Kirjoittaja NuoriDaavid
So Hard kirjoitti:urpiainen kirjoitti:Vagabondo kirjoitti:sun tarpeen erotella kommunistit ja SDP.
"A pedant: a person who prefers his statements to be true."
- Bertrand Russell
Sosialidemokraattien ja kommunistien pääerohan on vain siinä, että Sosialidemokraatit uskovat virallisesti sosialistisen yhteiskunnan syntymiseen ilman vallankumousta ja taantumuksellisten voimien teloittamista. Onhan se ihan merkittävä ero, tulemmeko me porvarit ammutuksi vai joudummeko vain paskasakin verovelkaorjiksi.
Minäkin olen sitä mieltä, että on merkittävä ero, siirrytäänkö sosialismiin, jos demokraattisissa vaaleissa niin päätetään, vaiko väkivaltaisen vallankumouksen kautta.
Lähetetty: 25.10.2011 11:34
Kirjoittaja NuoriDaavid
elco kirjoitti:urpiainen kirjoitti:
- Tarja Halonen on lesbo kommunisti.
- Maailmaa johtaa juutalaisten salaliitto.
- Ihminen ei ole käynyt kuussa.
- Obama on muslimi, jonka toimia ohjataan jostain Lähi-Idästä.
- Valokuvan ottaminen varastaa myös sielun.
- Eläinrasvojen korvaaminen ravinnossa kasvisrasvoilla on viherpiiperöiden salajuoni.
- Evoluutio on huuhaata.
- Rokotuksista on enemmän haittaa kuin hyötyä.
Ykkösestä en osaa sanoa, mutta kaikki muut ei.
En minä ollut "vakavissaan" vaan aivan täysin vakavissani kaiken sen kanssa mitä kirjoitin. Historiasta on riittävästi käyttötapauksia siitä, miten vasemmisto toimii ennen ja jälkeen päästyään vallan kahvaan. En näe mitään syytä olettaa, että tämä nykypäivän vasemmisto toimisi jotenkin muuten kuin edeltäjänsä.
Uskotko, että nykypäivän "oikeisto" toimisi eri tavoin, kuin esim. 1800- luvun "oikeisto"?
Lähetetty: 25.10.2011 11:39
Kirjoittaja urpiainen
NuoriDaavid kirjoitti:elco kirjoitti:urpiainen kirjoitti:
- Tarja Halonen on lesbo kommunisti.
- Maailmaa johtaa juutalaisten salaliitto.
- Ihminen ei ole käynyt kuussa.
- Obama on muslimi, jonka toimia ohjataan jostain Lähi-Idästä.
- Valokuvan ottaminen varastaa myös sielun.
- Eläinrasvojen korvaaminen ravinnossa kasvisrasvoilla on viherpiiperöiden salajuoni.
- Evoluutio on huuhaata.
- Rokotuksista on enemmän haittaa kuin hyötyä.
Ykkösestä en osaa sanoa, mutta kaikki muut ei.
En minä ollut "vakavissaan" vaan aivan täysin vakavissani kaiken sen kanssa mitä kirjoitin. Historiasta on riittävästi käyttötapauksia siitä, miten vasemmisto toimii ennen ja jälkeen päästyään vallan kahvaan. En näe mitään syytä olettaa, että tämä nykypäivän vasemmisto toimisi jotenkin muuten kuin edeltäjänsä.
Uskotko, että nykypäivän "oikeisto" toimisi eri tavoin, kuin esim. 1800- luvun "oikeisto"?
Älä nyt. Elco sanoi katsovansa vain tiukkaa historiallis-empiiristä evidenssiä vailla haihatteluja, ja paras esimerkki siitä, minkälaista yhteiskuntaa Suomen vasemmistoa lähimpänä oleva vasemmistolaisuus tuottaa valtaan päästessään, on tietysti Ruotsi, varauksin Norja tai Tanska. Ja toki tiedämme, että nämä ovat oikein malliesimerkkejä yhteiskunnista, joissa "kurjistaminen", "kontrolli" ja "epätasa-arvo" on viety kaikkein pisimmälle, kuten Elco terävästi näkee.
Lähetetty: 25.10.2011 11:41
Kirjoittaja elco
^ No anna sitten parempi vastaus sivustahuutajalle, jos minun teoriani ei kelpaa?
Lähetetty: 25.10.2011 11:47
Kirjoittaja urpiainen
NuoriDaavid kirjoitti:Vagabondo kirjoitti:NuoriDaavid kirjoitti:Miksi Halosen pitäisi ilmoittaa olevansa kiinnostunut vain vastakkaisesta sukupuolesta?
Eihän sitä tarvi, jos huhu ei haittaa. Siitähän voi olla hyötyäkin kannatukseen. Mutta ilman selkeää kiistämistä ei voida todistaa, että huhu ei pitäisi edes puolittain paikkaansa.
Mun mielestäni olisi todella omituista, jos Tasavallan Presidentti julkaisisi tiedotteen seksuaalisesta suuntautumisestaan.
Joo. Tämä on vähän sama kuin eilisessä Teema-dokumentissa Louis Theroux kieltäytyi vastaamasta uusnatsiskineille, onko hän juutalainen vai ei sillä perusteella, että vastaamalla juutalais-syytökseen hän ikään kuin myöntäisi, että kysymys on relevantti. Samalla tavalla olisi minusta muutenkin syrjittyjen sukupuolivähemmistöjen kannalta valitettavaa, että Halonen jotenkin erityisetsi haluaisi korostaa, että hän ei toki niihin vähemmistöihin kuulu.
Eri asia sitten tietysti on, että julkisissa tehtävissä toimineen Halosen parisuhdehistoria (aina vain miesten kanssa, yhden kanssa lapsikin) aina 70-luvulta asti nykypäivään on täysin julkista, ja asiallisemmissa haastatteluissa, joissa hän on päässyt tekemään samat taustaselostukset kuin minä yllä, hän on monesti vahvistanut olevansa perushetero. Mutta koskapa faktat olisivat hommaurpojen touhuja päässeet ikävästi rajaamaan.
Lähetetty: 25.10.2011 11:51
Kirjoittaja NuoriDaavid
urpiainen kirjoitti:NuoriDaavid kirjoitti:elco kirjoitti:
Ykkösestä en osaa sanoa, mutta kaikki muut ei.
En minä ollut "vakavissaan" vaan aivan täysin vakavissani kaiken sen kanssa mitä kirjoitin. Historiasta on riittävästi käyttötapauksia siitä, miten vasemmisto toimii ennen ja jälkeen päästyään vallan kahvaan. En näe mitään syytä olettaa, että tämä nykypäivän vasemmisto toimisi jotenkin muuten kuin edeltäjänsä.
Uskotko, että nykypäivän "oikeisto" toimisi eri tavoin, kuin esim. 1800- luvun "oikeisto"?
Älä nyt. Elco sanoi katsovansa vain tiukkaa historiallis-empiiristä evidenssiä vailla haihatteluja, ja paras esimerkki siitä, minkälaista yhteiskuntaa Suomen vasemmistoa lähimpänä oleva vasemmistolaisuus tuottaa valtaan päästessään, on tietysti Ruotsi, varauksin Norja tai Tanska. Ja toki tiedämme, että nämä ovat oikein malliesimerkkejä yhteiskunnista, joissa "kurjistaminen", "kontrolli" ja "epätasa-arvo" on viety kaikkein pisimmälle, kuten Elco terävästi näkee.
Ainakin Ruotsissa demareiden hirmuvaltahan on kait vallinnut lähes koko toisen maailmansodan jälkeisen ajan. Ja joo, meneehän niillä tosiaan surkeasti.
Ole Elco varovainen, että SÄPO pysty murtamaan näiden kitinäviestisi salausta. Vankileirien saaristossa on tilaa.
Epätoivoinen, sorrettu kansahan yritti nousta vallanpitäjiä vastaan jo 1986, mutta väkivaltakoneista sai tukahdutettua vapaustaistelijat.
Lähetetty: 25.10.2011 12:07
Kirjoittaja elco
NuoriDaavid kirjoitti:
Ole Elco varovainen, että SÄPÖ pysty murtamaan näiden kitinäviestisi salausta. Vankileirien saaristossa on tilaa.
Mhmm, Säkerhetspölisen ilmeisesti seuraa noin defaultisti jo kaikkea Suomenkin liikennettä, että siinä mielessä ei liene väliä kirjoittaako näitä juttuja Suomessa vai Ruotsissa.
Lähetetty: 25.10.2011 12:08
Kirjoittaja NuoriDaavid
elco kirjoitti:NuoriDaavid kirjoitti:
Ole Elco varovainen, että SÄPÖ pysty murtamaan näiden kitinäviestisi salausta. Vankileirien saaristossa on tilaa.
Mhmm, Säkerhetspölisen ilmeisesti seuraa noin defaultisti jo kaikkea Suomenkin liikennettä, että siinä mielessä ei liene väliä kirjoittaako näitä juttuja Suomessa vai Ruotsissa.
Kirjoitan edelleen SÄPÖ, niin eivät pääse jäljilleni.
Lähetetty: 25.10.2011 12:13
Kirjoittaja So Hard
NuoriDaavid kirjoitti:So Hard kirjoitti:urpiainen kirjoitti:
"A pedant: a person who prefers his statements to be true."
- Bertrand Russell
Sosialidemokraattien ja kommunistien pääerohan on vain siinä, että Sosialidemokraatit uskovat virallisesti sosialistisen yhteiskunnan syntymiseen ilman vallankumousta ja taantumuksellisten voimien teloittamista. Onhan se ihan merkittävä ero, tulemmeko me porvarit ammutuksi vai joudummeko vain paskasakin verovelkaorjiksi.
Minäkin olen sitä mieltä, että on merkittävä ero, siirrytäänkö sosialismiin, jos demokraattisissa vaaleissa niin päätetään, vaiko väkivaltaisen vallankumouksen kautta.
Hienoa ette ole hukannut kykyäsi sanoa henkilön Y sanomaa asiaa X uudestaan.
Lähetetty: 25.10.2011 12:17
Kirjoittaja Vagabondo
urpiainen kirjoitti:...faktat olisivat hommaurpojen...
Huhun alkuperä on käsittääkseni tuolla sateenkaariliikkeen puolella, joten jos haluat moralisoida, niin osoita syyttävä sormi ennemmin siihen suuntaan.
Lähetetty: 25.10.2011 12:17
Kirjoittaja NuoriDaavid
So Hard kirjoitti:NuoriDaavid kirjoitti:So Hard kirjoitti:
Sosialidemokraattien ja kommunistien pääerohan on vain siinä, että Sosialidemokraatit uskovat virallisesti sosialistisen yhteiskunnan syntymiseen ilman vallankumousta ja taantumuksellisten voimien teloittamista. Onhan se ihan merkittävä ero, tulemmeko me porvarit ammutuksi vai joudummeko vain paskasakin verovelkaorjiksi.
Minäkin olen sitä mieltä, että on merkittävä ero, siirrytäänkö sosialismiin, jos demokraattisissa vaaleissa niin päätetään, vaiko väkivaltaisen vallankumouksen kautta.
Hienoa ette ole hukannut kykyäsi sanoa henkilön Y sanomaa asiaa X uudestaan.
Kiinnitin huomiota adverbiin "vain", joka tuntui merkittävältä understatementilta.
Olisin korvannut adverbin "vain" adjektiivilla "oleellinen".
Lähetetty: 25.10.2011 12:19
Kirjoittaja NuoriDaavid
Vagabondo kirjoitti:urpiainen kirjoitti:...faktat olisivat hommaurpojen...
Huhun alkuperä on käsittääkseni tuolla sateenkaariliikkeen puolella, joten jos haluat moralisoida, niin osoita syyttävä sormi ennemmin siihen suuntaan.
Onko sulla jotain luotettavampaa tietoa tästä, kuin Vanhan Kellarin pisoaarilla suoraan hevosen suusta saastu tieto?
Lähetetty: 25.10.2011 12:30
Kirjoittaja elco
Liiikemiesvainu
ei kulje suvussa: Salonoja on tehnyt Bluesilla 20 miltsiä persnettoa ryhdyttyään Suomen Abrahamovitsiksi.
Eikös perintö ollut jotain sadan miljoonan luokkaa? Näinköhän gubbe onnistuu tekemään Rytsölät.
Lähetetty: 25.10.2011 12:32
Kirjoittaja So Hard
elco kirjoitti:Liiikemiesvainu
ei kulje suvussa: Salonoja on tehnyt Bluesilla 20 miltsiä persnettoa ryhdyttyään Suomen Abrahamovitsiksi.
Eikös perintö ollut jotain sadan miljoonan luokkaa? Näinköhän gubbe onnistuu tekemään Rytsölät.
Mun ymmärtääkseni omaisuuden tuotto on Blueskin mukaan laskettuna jatkuvasti plussalla.
Lähetetty: 25.10.2011 12:34
Kirjoittaja Vagabondo
NuoriDaavid kirjoitti:Onko sulla jotain luotettavampaa tietoa tästä, kuin Vanhan Kellarin pisoaarilla suoraan hevosen suusta saastu tieto?
Ei tietenkään. Silloinhan se olisi faktaa eikä huhu. Eikä mulla ole täyttä varmuutta että se olisi sateenkaariperheenpiiristä liikkeelle lähtenyt, mutta pidän sitä todennäköisenä, koska kuulin huhun tutulta homolta, joka piti sitä yleisenä faktana homojen keskuudessa, kauan ennen kuin kuulin hommaforumista. En tosin tiedä koska homma on perustettu.
Lähetetty: 25.10.2011 12:37
Kirjoittaja elco
Älkääkä unohtako Luotettavasta Lähteestä täällä julkistamaani huhua, jonka mukaan Jykä Käteinen on homoskuukkeli kanssa.
Homot ovat ottaneet vallan!
Lähetetty: 25.10.2011 12:41
Kirjoittaja So Hard
Vagabondo kirjoitti:NuoriDaavid kirjoitti:Onko sulla jotain luotettavampaa tietoa tästä, kuin Vanhan Kellarin pisoaarilla suoraan hevosen suusta saastu tieto?
Ei tietenkään. Silloinhan se olisi faktaa eikä huhu. Eikä mulla ole täyttä varmuutta että se olisi sateenkaariperheenpiiristä liikkeelle lähtenyt, mutta pidän sitä todennäköisenä, koska kuulin huhun tutulta homolta, joka piti sitä yleisenä faktana homojen keskuudessa, kauan ennen kuin kuulin hommaforumista. En tosin tiedä koska homma on perustettu.
Oma isoäitini oli kuullut saman asian seurakunnastaan silloin presidentinvaaliaikaan, joten syyttäkää vanhoja kristittyjä naisia.
Lähetetty: 25.10.2011 12:43
Kirjoittaja masa
elco kirjoitti:Jykä Käteinen on homoskuukkeli kanssa.
Ilmankos se paneekin meitä niin halvalla koko ajan.
elco kirjoitti:Homot ovat ottaneet vallan!
Jani Toivola on presidenttimme vuonna 2024.
Lähetetty: 25.10.2011 12:45
Kirjoittaja elco
masa kirjoitti:
Jani Toivola on presidenttimme vuonna 2024.
Phoh, Paavo Väyrynenpäs.
Lähetetty: 25.10.2011 12:45
Kirjoittaja NuoriDaavid
So Hard kirjoitti:Vagabondo kirjoitti:NuoriDaavid kirjoitti:Onko sulla jotain luotettavampaa tietoa tästä, kuin Vanhan Kellarin pisoaarilla suoraan hevosen suusta saastu tieto?
Ei tietenkään. Silloinhan se olisi faktaa eikä huhu. Eikä mulla ole täyttä varmuutta että se olisi sateenkaariperheenpiiristä liikkeelle lähtenyt, mutta pidän sitä todennäköisenä, koska kuulin huhun tutulta homolta, joka piti sitä yleisenä faktana homojen keskuudessa, kauan ennen kuin kuulin hommaforumista. En tosin tiedä koska homma on perustettu.
Oma isoäitini oli kuullut saman asian seurakunnastaan silloin presidentinvaaliaikaan, joten syyttäkää vanhoja kristittyjä naisia.
Minä kuulin asian Tony Halmeelta ja väitättekö Halmetta valehtelijaksi?!