exsu kirjoitti:exsu kirjoitti:Mitä jos ND:n vaimon äidillä olisi sama tilanne? Pitäisikö hoito kattaa yhteisistä rahoista?
Kukaan ei kommentoinut tähän! Mun mielestä mielenkiintoinen kysymys, mihin asti rahat on yhteisiä?
Mun mielestä ilman muuta, ei tulis mieleenkään olla maksamatta moista ainakaan rakkaalle anopille, ellei se nyt olis pois oman lapsen hyvinvoinnista kuten em. tapauksessa ei missään nimessä olisi.
Huomaa tosin täälläkin, että ihmisten suhtautuminen rahaan vaihtelee kovasti. Toisille valitus siitä, ettei ole rahaa johonkin, tarkoittaa että tili on kirjaimellisesti nollilla, toisille sitä, että käyttää sen yhden ylimääräisen tonnin/satasen/kympin mieluummin johonkin muuhun.
Parisuhteessa raha ei imo ole riitelemisen arvoinen asia, ainakaan ei ole toistaiseksi ollut, ja vaikea sitä on sellaiseksi omalla kohdalla kuvitellakaan. Raha kuitenkin mahdollistaa asioita, ja oletuksena on ollut aina molemmilla, että rahaa on; sitä hankitaan ja käytetään ja joskus tuhlataankin mutta sitten säästetään jostain muusta turhasta.
Toisaalta, enää koskaan en jättäydy miehestä niin taloudellisesti riippuvaiseksi kuin olin lapsen vauva-aikana, mutta enpä siihen elämäntilanteeseen voi palata enää muiltakaan osin, koska olen vanhempi, kauniimpi ja viisaampi
![:]](./images/smilies/icon_hymy.gif "Iso Hymy")
-----
Itsekin olen sitä mieltä, että Masa hieman kärkkään oloisesti esittää kantojaan siitä, minkälainen isyys on juuri parasta. Varmaan isyys on muuttanut hänen elämänsä täysin ja kerta heitolla, ja hän haluaisi muidenkin saavan osansa tästä "autuudesta". Tämä on kuitenkin helppo tulkita niin, että Masan mielestä lapsettomien elämä on jotenkin vajaata, mitä se ei missään mielessä ole, jos lapsettomuus on oma valinta tai vanhemmuutta ei nähdä välttämättömänä hyvän elämän kannalta.
Ajan myötä varmaan huomaa, että hyvää isyyttä kuten äitiyttäkin on monenlaista, ja ehkäpä toisen lapsen puuroaamiaisen mollaaminen yms. jää pois. Ymmärrän toki pointtisi tuossakin, mutta esitys oli kyllä melko "lapsellinen". Puuro ja marjat tai hedelmät ovat aivan mainio aamupala pienelle. Ehkä vanhemmuuskokemuksen karttuessa oppii pitämään toisten tapojen dissailut oman pään sisällä, koska vanhemmuus jos mikä on sellainen alue, millä toista ja toisen arvostelukykyä on todella helppo satuttaa. Omien vanhemmuustaitojen kehuminen on pidemmän päälle aika tarpeetonta itsetehostusta. Joku onnistuu jossain paremmin, toinen toisessa. Itse koen, että parhainta ystävien kesken jaetuissa vanhemmuuden iloissa on juuri se, että yhdessä tuetaan, kehutaan ja vuoroin autetaan. Kyllä vanhemmuus on tarpeeksi rankkaa ihan itsessäänkin
Pienten lasten vanhemmuus on btw hyvin erilaista kuin isompien. Eri tavalla rankkaa.
Ehkäpä tässä nyt lähes tarpeeksi tätä lajia. Itse olen hirveän onnellinen siitä, että ystäväpiirissäni on lapsettomia pareja jotka eivät mene naimisiin ihan periaatteesta vaan matkustelevat vapaina loppuelämänsä, pareja jotka menevät naimisiin toivottavasti jo 11.11.2011 ja pitävät kivoja hääjuhlia tai "yllätyshääjuhlia" jonne tulee sitten vieneeksi häälahjaksi oliiveja ja pähkinöitä luulleen menevänsä ihan vaan illanistujaisiin, ja niitä jotka saavat lapsia ja joiden kanssa voi jakaa vanhemmuuskokemuksiaan.
Tiettyssä elämäntilanteessa voi olla hyvin vaikea eläytyä toisenlaisessa elävien ihmisten maailmaan, mutta mielestäni on myös epäkohteliasta tyrkyttää omaa tapaansa ainoana oikeana, kun se ei sitä kuitenkaan ole. Isompien lasten kanssa vanhemmuus ei ole koko elämä, paitsi amerikkalaisille hurmosäideille jotka ovat kotona siihen asti, että lapsi täyttää 18, tai U S of A:n ollessa kyseessä 21 tukahduttaen jälkikasvunsa ylenpalttisella huolenpidolla, treeneihin kuskaamisella ja imelillä hillopähkinäleivillä. Aamen.
Oon jotenkin aika varma, että Annepasta tulis hyvä ja topakka äiti jos moinen lipsahdus joskus olisi sattuakseen. Halusin vaan sanoa, saanko papukaijamerkin?
