Kitinä

Mikä paperimyssy?

Geetzu kirjoitti:Mikä paperimyssy?

Mäkin vähän ihmettelin, että noinko ylihygieensiä sitä nykyään jo ollaan, mutta jos synnytys olikin sektio?

bliss kirjoitti:Mä mielelläni veikkaisin Numbaa.

Ei lapsia lapsille.

bliss kirjoitti:Mä mielelläni veikkaisin Numbaa tai Lolitaa.

Mä olen maho ja hedelmätön.

Lolita kirjoitti: Mä olen maho ja hedelmätön.

Ja mä myrkytin tänään salettiin loputkin itiöt, jotka siellä vielä sätki. Koska eka tuhkamuna-miitti?

Olin illan eilen kahdestaan pojan kanssa kotona. Ensimmäinen vajaa tunti meni ihan ookoo leikkiessä yms. Sitten kun se itku alkoi, sille ei tullut loppua. Vissiin hampaat. Huusi niinkuin päätä irti leikattais. Ei auta mikään, kaikkea paitsi päälläseisomista kokeiltiin. Jossain välissä vaan kilahti, kun oli kuunnellut ihan raivopäistä huutamista kolmisen varttia. Huusin pojalle niin lujaa kuin jaksoin "no VITTU VÄÄÄÄ VÄÄÄ!" Vaikeni sekunniksi, säikähti ja alkoi huutaa entistä lujempaa, ihan hysteerisenä, kyyneleet vaan valui paksuina puroina poskille.

Onneksi äiti tuli kohta kotiin ja otti pojan tissille. Pikkuhiljaa se sinne rauhoittui. Minä jurotin koneen ääressä yksin loppuillan ammuskellen avaruusörkkejä.

Vasta nukkumaanmennessä oikeasti valkeni mitä olin tehnyt. Purkanut omaa turhautumista ja vittuuntumista täysin avuttomaan, viattomaan omaan lapseeni. Ihan vitun hirveä morkkis ja syyllisyydentunto. Sitä tunsi itsensä oikein erinomaisen onnistuneeksi isäksi. Voi vittu.

Onneksi aamulla minua tervehdittiin taas hymyllä. Silti vieläkin aika kurja olo.

daddykillkill kirjoitti: Onneksi aamulla minua tervehdittiin taas hymyllä. Silti vieläkin aika kurja olo.

Yritä antaa itsellesi hiukan armoa, olet ihminen et pelkästään isä.

daddykillkill kirjoitti:Olin illan eilen kahdestaan pojan kanssa kotona. Ensimmäinen vajaa tunti meni ihan ookoo leikkiessä yms. Sitten kun se itku alkoi, sille ei tullut loppua. Vissiin hampaat. Huusi niinkuin päätä irti leikattais. Ei auta mikään, kaikkea paitsi päälläseisomista kokeiltiin. Jossain välissä vaan kilahti, kun oli kuunnellut ihan raivopäistä huutamista kolmisen varttia. Huusin pojalle niin lujaa kuin jaksoin "no VITTU VÄÄÄÄ VÄÄÄ!" Vaikeni sekunniksi, säikähti ja alkoi huutaa entistä lujempaa, ihan hysteerisenä, kyyneleet vaan valui paksuina puroina poskille.

Onneksi äiti tuli kohta kotiin ja otti pojan tissille. Pikkuhiljaa se sinne rauhoittui. Minä jurotin koneen ääressä yksin loppuillan ammuskellen avaruusörkkejä.

Vasta nukkumaanmennessä oikeasti valkeni mitä olin tehnyt. Purkanut omaa turhautumista ja vittuuntumista täysin avuttomaan, viattomaan omaan lapseeni. Ihan vitun hirveä morkkis ja syyllisyydentunto. Sitä tunsi itsensä oikein erinomaisen onnistuneeksi isäksi. Voi vittu.

Onneksi aamulla minua tervehdittiin taas hymyllä. Silti vieläkin aika kurja olo.

Pienet lapset tuntuvat vielä aistivan sen jos alat itsekin hermostua ja silloin heitä ei saa mitenkään rauhoittumaan ennen kuin rupeaa zenimäisesti pohtimaan moottoripyörän korjaamista (vai miten se kirja meni?). Hämmästyttävää on, että jos saat oman esityksesi ruotuun alkaa yleinen rauhallisuus (yleensä) valua lapsenkin suuntaan. Ja sama toisin päin. Mutta on se hermo mennyt itseltäkin joskus, joten en tosiaankaan ole kiviä heittelemässä.

Ei varsinaisesti liity tähän, mutta meillä on uusi hauska leikki. Juniori kävelee jo niin hyvin, että hän on juossut pitkin huonetta kädet levällään halaamaan minua kun olen lattialla. Nyt uusi versio on, että silloin tällöin hän kääntyykin juuri ennen halausta 180 astetta ja kikattaen lähtee karkuun. Sitten pitää pupuhyppelyllä tai konttaamalla jahdata räkättävää penskaa ympäri huushollia. Luulin vielä joskus ennen tietäväni millaista hauskanpito on...

daddykillkill kirjoitti:Vasta nukkumaanmennessä oikeasti valkeni mitä olin tehnyt. Purkanut omaa turhautumista ja vittuuntumista täysin avuttomaan, viattomaan omaan lapseeni. Ihan vitun hirveä morkkis ja syyllisyydentunto. Sitä tunsi itsensä oikein erinomaisen onnistuneeksi isäksi. Voi vittu.

Onneksi aamulla minua tervehdittiin taas hymyllä. Silti vieläkin aika kurja olo.

Joskus noin, onneksi ei yleensä! <3 Syyllisyydestä syntyy usein jotain uutta ja parempaa, pistää vähintään entistä enemmän yrittämään...

Riemumieli kirjoitti: Tuo on taas tuota poliittista korrektiutta, josta en pidä. Ei toisen onni ole toisen epäonni eikä aina voi miettiä, josko joku loukkaantuu jos sanon näin tai noin. Eikä maailma muutenkaan ole reilu, joten miksi olla iloitsematta, jos joku asia natsaa?

Ei toki aina, eikä tämä palsta muutenkaan liene mikään poliittisen korrektiuden kehto, mutta silti. Asiat voi ilmaista niin monella eri tavalla, eivätkä kaikki tavat loukkaa ketään. Enkä toki ollut kieltämässä kenenkään iloa tai hyssyttelemässä että älkää nyt toki julkistako raskausuutista täällä, just in case jollain toisella ei ole natsannutkaan. Ajattelin vain sitä, että mahdollisesti jollain saattoi kyynelet virrata pitkin poskia hänen lukiessaan moista tölväystä, jos omalle kohdalle moista on yrittänyt vuosikaudet eikä vaan onnaa.

Enkä puhu siis itsestäni. Eipä se muiden tunteiden huomioiminenkaan aina ole keltään pois.

Minusta miehiä vaan ei saa nälviä kolmesta asiasta:

-jos ei saa lasta
-jos on pieni pippeli
-jos pippeli ei seiso

Muusta sitten voikin ihan rauhassa

Miten nälvin miesten tuhkamunaisuutta, jos totean että tutkimusten perusteella suomalaismiesten spermanlaatu on huonontunut, minkä voisi olettaa tarkoittavan lisääntynyttä kyvyttömyyttä lisääntyä, mutta tästä huolimatta jälleen yksi suomalaismies ampui kovilla?

Ei kai ketään voi kehua, kun aina loukkaa jotain jolta kehun aihe puuttuu. "Hei sussa ei oo mitään huomiota kiinnittävää/innostusta herättävää, joten olet selvästikin maailman paras." lienee ainoa jäljelle jäävä ylistämisen muoto.

nowaysis kirjoitti:Minusta miehiä vaan ei saa nälviä kolmesta asiasta:

-jos ei saa lasta

Onko tuhkamunaisuudella muuten mielestänne jotenkin de-miehistävä vaikutus? Siis tulisiko meidän stögisten tuntea suurta alemmuutta lisääntymiskykyisiä miehiä kohtaan? Jos pitäisi, niin miksi?

MGandhi kirjoitti: JA SITÄPAITSI! Pappaketjuun nämä! Menee hermo, kun joka vitun ketju on nykyään täynnä teitä pullantuoksuisia iskiä fiilistelemässä palleron ensipierua!

Done.

Meidän nahkavekkarista ei taida tulla sitten kirkon jäsentä, kiitos kirkon ääliömäisen asenteen. No, minua tuo ei haittaa lainkaan, vaan neitokainen olisi hieman ajatusta kannattanut vaikka ei itsekään kuulu kirkkoon.

Siis ennen kuin joku voidaan kastaa ja liittää kirkkoon, pitää hänen jompi kumpi vanhempansa kuulua kirkkoon ja hänellä tulee olla olla kaksi kirkkoon kuuluvaa kummiehdokasta. No vitalis. Eihän me edes tunneta niin montaa kirkkoon kuuluvaa ihmistä

..ja sitten vielä kirkon jengi ihmettelee, miksi pako kirkosta on niin suurta. Kiittäkää siitä ihan itseänne vaan..

...

Toi isyyden tunnustaminen ja siihen liittyvä selvitys.. Jos lapsi syntyy avoliitossa, ei isä olekaan lapsensa huoltaja, vaan automaattinen huoltaja on lapsen äiti. Isyys vahvistetaan sosiaalitoimiston tekemän selvityksen jälkeen tuomioistuimessa ja tämän jälkeen isä on kelvollinen huoltamaan lastaan, mikäli äiti antaa tähän suostumuksensa. - Tämäkö on sitä tasa-arvoa kysyn mä vaan.

MGandhi kirjoitti: Onko tuhkamunaisuudella muuten mielestänne jotenkin de-miehistävä vaikutus? Siis tulisiko meidän stögisten tuntea suurta alemmuutta lisääntymiskykyisiä miehiä kohtaan?

EI.

masa kirjoitti: Toi isyyden tunnustaminen ja siihen liittyvä selvitys.. Jos lapsi syntyy avoliitossa, ei isä olekaan lapsensa huoltaja, vaan automaattinen huoltaja on lapsen äiti. Isyys vahvistetaan sosiaalitoimiston tekemän selvityksen jälkeen tuomioistuimessa ja tämän jälkeen isä on kelvollinen huoltamaan lastaan, mikäli äiti antaa tähän suostumuksensa. - Tämäkö on sitä tasa-arvoa kysyn mä vaan.

Itse laitoin asiaan kommenttia viikonpäiväketjuun. Hauska katsoa kuinka eri sukupuolilta tuli purnaava vastaus, mutta omilta kannoilta katsottuna, tietenkin.

masa kirjoitti:Toi isyyden tunnustaminen ja siihen liittyvä selvitys.. Jos lapsi syntyy avoliitossa, ei isä olekaan lapsensa huoltaja, vaan automaattinen huoltaja on lapsen äiti.

Jep jep... ja avioliiton sisäpuolelle syntynyt lapsi on automaattisesti tuon avioparin yhteinen lapsi, oli äiti sitten lutka eli ei.
Nimimerkillä, nähnyt jo useana yönä unen, jossa synnytän pikimustan neekeripojan, eikä mitään epäselvyyttä isästä, koska olemme naimisissa...

mustaenkeli kirjoitti:Jep jep... ja avioliiton sisäpuolelle syntynyt lapsi on automaattisesti tuon avioparin yhteinen lapsi, oli äiti sitten lutka eli ei.

Jep, eikä oikealla isällä ole mitään oikeuksia tai mahdollisuutta saada tunnustaa lastaan, jos lapsen äiti ei suostu isyystutkimuksiin. Puistattavaa.

daddykillkill kirjoitti:Olin illan eilen kahdestaan pojan kanssa kotona. Ensimmäinen vajaa tunti meni ihan ookoo leikkiessä yms. Sitten kun se itku alkoi, sille ei tullut loppua. Vissiin hampaat. Huusi niinkuin päätä irti leikattais. Ei auta mikään, kaikkea paitsi päälläseisomista kokeiltiin.

Ei tarvitse olla edes hampaat, kuulemma jokaisen lapsen kehitykseen n. 6-10 kk iässä kuuluu parin-kolmen viikon vaihe, jolloin kukaan muu kuin äiti ei kelpaa pidemmän päälle. Kun omalla mukelolla oli se vaihe, ihmettelin enemmänkin mikä käyttötarkoitus tuollaisella vaiheella oikein on, kun käytännössä se helposti voisi johtaa siihen, että isejä alkaa pelottaa hoitoon osallistuminen, kun heistä saattaa jopa alkaa tuntua siltä, että lapsi vihaa heitä. Ja silti tuo vaihe tulee jokaiselle lapselle. Päädyinkin pähkäilyssäni siihen lopputulokseen, että sen tarkoituksena on juurikin saada aikaan jonkinlaisia negatiivisia tunnereaktioita iseissä, jotta lapsi oppii käsittelemään sellaistakin vuorovaikutusta, jossa lapsen oma tunnemaailma ei ole se ainoa huomioonotettava. Jos lapsi ei sitä opi pikkuhiljaa, siitä tulee kohtuuttoman itsekeskeinen ja uhmaikä ei lopu ikinä. Ei ole mitenkään luonnollista olla ikinä suuttumatta lapselle, joskus vähän epäreilustikin. Lisäksi totaalinen suuttumattomuus olisi minun nähdäkseni paljon tuhoisampaa lapsen kehittyvälle tunne-elämälle kuin satunnaiset suutahdukset.

Vasta nukkumaanmennessä oikeasti valkeni mitä olin tehnyt. Purkanut omaa turhautumista ja vittuuntumista täysin avuttomaan, viattomaan omaan lapseeni. Ihan vitun hirveä morkkis ja syyllisyydentunto. Sitä tunsi itsensä oikein erinomaisen onnistuneeksi isäksi. Voi vittu.

Onneksi aamulla minua tervehdittiin taas hymyllä. Silti vieläkin aika kurja olo.

Märehtimään ei kannata jäädä, eikä varsinkaan alkaa vältellä noita yksin hoitamisia, vaikka ne olisivatkin jatkuvaa itkua. Sellainen helposti vain pitkittää tuota vaihetta. Omia suuttumisia on varmasti helpompaa hillitä ainakin vähän, kun muistaa tuon itkuvaiheen kuuluvan asiaan.

No lainsäätäjä on katsonut ja katsoo edelleen, että avioliittoon liittyy kaikenlaisia juridisia oikeusvaikutuksia kun taas susipariin niitä ei liity. Yksi tällainen on puolisoiden perimysoikeus, oikeus saada pitää jäämistö jakamattomana hallussaan, aviomiehen isyysolettama jne., jne. Jos haluaa yksinkertaistaa asioita, solmii avioliiton. Jos haluaa elää vailla velvollisuuksia ja oikeuksia, elää avoliitossa.

Ja mitä tulee kirkkoon kuulumiseen, minusta olisi outoa, että lapsi kuuluisi kirkkoon, mutta kumpikaan vanhemmista ei. Edelleen kummius on nimenomaan uskontoon liittyvä asia, joten miksi pakanoiden tulisi saada olla kummeja? Ei aina voi poimia rusinoita pullasta, velvollisuudet ja oikeudet ymsp.

Tuo vain äiti kelpaa -vaihe riippunee siitä, onko isä tai joku muu ollut yksin lapsen kanssa. Meilläkin äiti on paras, mutta pieni mies on ollut yksin minun kanssani jo alusta asti yksin ja hyvin pyyhkii. Jopa niin hyvin, että minun kanssani ollaan hiljaa ja äidille valitetaan. Tosin isyyskuukauden aikana minä olin se, jolle valitettiin kun taas äiti oli arvokkaampi, vaikka hänellekin riitti kritiikkiä. Muutokset (äiti poissa yms.) ovat aina muutoksia ja niihin sopeutuminen vie aikaa.

prosessi kirjoitti:käytännössä se helposti voisi johtaa siihen, että isejä alkaa pelottaa hoitoon osallistuminen, kun heistä saattaa jopa alkaa tuntua siltä, että lapsi vihaa heitä

Kun yhdistetään tähän stressi ja hankaluudet töissä, kavereiden yhteydenpidon tippuminen nollaan, vittuuntunut ja väsynyt vaimo niin ollaankin aika lähellä niin sanotusti vitutuksen ydintä.

masa kirjoitti:..ja sitten vielä kirkon jengi ihmettelee, miksi pako kirkosta on niin suurta. Kiittäkää siitä ihan itseänne vaan..

Voisiko tuossa logiikassa piillä ihan sekin, että aikuinen jäsen maksaa niitä kirkollisveroja, mutta lapsi ei? (Paitsi tietty sitten kun saa sen ekan duunin jossa tienaa enemmän kuin sen X euroa, jonka saa ilman veroja tienata.)

masa kirjoitti:Tämäkö on sitä tasa-arvoa kysyn mä vaan.

Mietin itse aikanaan, että miksei avoparienkin kohdalla voisi tässä asiassa soveltaa samaa käytäntöä kuin avioparien. Vai pitäisikö sitten myös avioparien käydä läpi sama prosessi..? Mitään kovin tyhjentävää ratkaisua tai vastausta en näihin kysymyksiin keksinyt, tosin en sitä kummemmin ole miettinytkään.

Onhan se mahdollista, että touhussa tulisi vahingossa lyötyä isyys väärälle kandidaatille, mutta näinhän voi yhtä hyvin käydä myös avioparien kohdallakin. Mutta pitäähän sille lapselle joku huoltaja kuitenkin syntyessään osoittaa, joten kyllä se varmin taho taitaa sitten olla se äiti, joka sen lapsen todistettavasti sisältään on puskenut.

Tuputettiinko Masa teillekin niitä isyystestejä kun kävit tunnustamassa? Meidän kohdalla lasten isältä kysyttiin oikein useampaan otteeseen, että oletkos nyt aivan varma ettet halua niitä testejä, että tämän jälkeen isyyden kumoaminen on todella hankalaa.

Riemumieli kirjoitti:Tuo vain äiti kelpaa -vaihe riippunee siitä, onko isä tai joku muu ollut yksin lapsen kanssa.

Ei, kyllä se kuulemma tulee aivan kaikille, usein se vain jää huomaamatta, koska itkuisuus tulkitaan juuri hampaista tai muusta vastaavasta johtuvaksi. Meillähän Elukka on ollut paljon kahdestaan mukelon kanssa jo ihan erostakin johtuen, ja kaikki sujui hyvin sekä ennen tuota vaihetta että sen jälkeen, mutta sen pari viikkoa hänellä oli todella hankalaa mukelon kanssa.

daddykillkill kirjoitti:

prosessi kirjoitti:käytännössä se helposti voisi johtaa siihen, että isejä alkaa pelottaa hoitoon osallistuminen, kun heistä saattaa jopa alkaa tuntua siltä, että lapsi vihaa heitä

Kun yhdistetään tähän stressi ja hankaluudet töissä, kavereiden yhteydenpidon tippuminen nollaan, vittuuntunut ja väsynyt vaimo niin ollaankin aika lähellä niin sanotusti vitutuksen ydintä.

Saat täyden myötätuntoni. Kyllä sitä omalla kohdallaan on ollut kiitollinen, että edes lapsi on äärimmäisen helppo, kun muu elämä on mullistunut niin totaalisesti.