Sivu 80/260
Lähetetty: 09.03.2007 7:50
Kirjoittaja Mulli75
Pyörällä polkaisin töihin n. 4 km. kokomustissa vaatteissa olisin ollut sopiva liikenteen uhri kun ei heijastintakaan ollut. Ainoastaan verestävät silmät kiiltää päässä. Illemmalla sitten kuntonyrkkeilyä, tekniikoita, sparrausta, ym. kokovartalojumppaa.
Lähetetty: 10.03.2007 18:12
Kirjoittaja Xiberia
"Aamusella" pumpissa taas. Oli ihan kamalaa. Viime kerrasta oli reidet ja pakarat kipeät kolme päivää, ja tänään oli taas takareisissä lihakset niin kipeänä, että kyykyt jäivät melkoisen vaillinaisiksi! Lisäksi mulla oli jotain ihme heikotusta, meinasin jo alkulämmön aikana kerätä kamat ja lähteä kotiin, kun hiki lensi ihan epänormaalisti ja päässä humisi. Selvisin kuitenkin kunnialla ja samoilla painoillakin, vaikkakin lopettaminen ei ole varmaan ikinä tuntunut niin ihanalta. Kännykän korvalla pitäminenkin oli sen taistelun jälkeen melko tuskaista!
Lähetetty: 10.03.2007 18:25
Kirjoittaja räsy
Xiberia kirjoitti:"Aamusella" pumpissa taas. Oli ihan kamalaa.
Minäkin kuntoilen, paitsi suosiolla olen jättänyt lauantai ja sunnuntai aamut väliin.
En nykyään voi sopia mitään noihin ajankohtiin, olen alkanut vanhettua ja toipumiseen menee arvaamattomasti aikaa.
Tänään oli kampaaja klo 13.30. Etukäteen jännitin, että pääsenköhän ylös ja tuoliin. Olen itsestäni iloinen, että ei tarvinnut perua.
Mutta arjet olen kondiksessa ja harrastan kuntoilua. Olen liittynyt erään klubin jäseneksi. En ymmärrä mikä mielenhäiriö minuun meni, mutta se oli pelastukseni.
Nyt elän elämäni kevättä, saan olla osallisena ja kokeilla kaikkia mahdollisia liikunta tunteja, joista vain unissani olen haaveillut.
Lähetetty: 11.03.2007 20:55
Kirjoittaja Mulli75
Iltalenkki n. 11 km, viimeinen km parasta mahdollista vauhtia.
Lähetetty: 12.03.2007 0:49
Kirjoittaja Stadinarska
Kumma, ihan kuin mä olisin postannut jotain tähän, mutta kai täytyy sanoa sitten etten postannut. Toisaalta en muista mitä en postannut tai jos postasin niin en muista mitä olin postaamatta jos sen kuitenkin postasin.
Jokatapauksessa postasin nyt, joten vaikken aikaisemmin postannutkaan sen ei oikeastaan ole väliä vaikka sitten en tiedäkään postasinko minä vaikka kyllähän mä sitten nyt postasin,mutta siis tätä ennen.
Topic: Sormivoimistelua nyt juuri.
Lisätopic: nauruterapiaa: HAHAHAAAAA.
Tukijoille tässä ilmaista hauskaa hupia ja hyvää energiaa, olkaa hyvä.
Ja kyllä tukijakseni epäröivätkin saavat nauttia, tervetuloa tekemään oikea päätös Stadinarskan joukkoihin, ei niin tummaan mutta auvoisen ihanaan!
Sekaisin vai? En. Olen elämäni normaalissa hyvässä tilassa!
Tässä todiste:
Stadinarska
iloinen imijä
Lähetetty: 12.03.2007 22:08
Kirjoittaja Mulli75
Sparrausta yhdellä kädellä toisella kädellä ei saanut tehdä mitään muuta kuin suojata päätä. Tätä kolme erää. Venyttely, asetekniikoita. Sparrausta lyönnit ja potkut mukaan. Väsyneempänä lisää asetekniikoita. Loppuun vatsalihasliikkeitä riittävästi.
Lähetetty: 13.03.2007 17:07
Kirjoittaja Kid
Mä haluaisin juosta. Käveleminen on kivaa, mutta tuntuu ettei liiku tarpeeks nopeesti ja maisema käy kyllästyttää. Kuinka mun kannattais alottaa juokseminen? 1 lyhtytolpan väli kävellen, toinen juosten jne?
Auttakkee!
Lähetetty: 13.03.2007 17:30
Kirjoittaja BettyB.
Kid kirjoitti:Mä haluaisin juosta. Käveleminen on kivaa, mutta tuntuu ettei liiku tarpeeks nopeesti ja maisema käy kyllästyttää. Kuinka mun kannattais alottaa juokseminen? 1 lyhtytolpan väli kävellen, toinen juosten jne?
Auttakkee!
Viimeisimm'n Sport-lehden välissä tuli juoksukoulu-lehdykkä, käyppä kaupassa tsekkaamassa ko. lehti. Jos lehteä ei löydy niin voinen toki referoida sulle tännekin jotain... Mutta ylipäätään kuulostaa hyvälle toi että juoksee niin kauan kun tuntuu hyvälle ja kävelee välillä. Kiinnitä kuitenkin huomiota juoksuasuntoon ja hanki ehdottomasti hyvät kengät asiantuntevalta myyjältä.
Lähetetty: 13.03.2007 17:32
Kirjoittaja Mylwin
Nousin sängystä. Kävi urheilusta.
Lähetetty: 13.03.2007 17:33
Kirjoittaja Dr.Diarrhea
Töissä 8,5 tuntia - Hawaji Ironman.
Lähetetty: 13.03.2007 17:39
Kirjoittaja Kid
BettyB. kirjoitti:Viimeisimm'n Sport-lehden välissä tuli juoksukoulu-lehdykkä, käyppä kaupassa tsekkaamassa ko. lehti. Jos lehteä ei löydy niin voinen toki referoida sulle tännekin jotain... Mutta ylipäätään kuulostaa hyvälle toi että juoksee niin kauan kun tuntuu hyvälle ja kävelee välillä. Kiinnitä kuitenkin huomiota juoksuasuntoon ja hanki ehdottomasti hyvät kengät asiantuntevalta myyjältä.
Kiitos! Täytyy käydä tsekkaamassa löytyykö lehti. Jospa alottais jo tänään..
Kengät täytyy kyl kans sit hankkia..
edit:mä mitään tänään juokse ku en pysty edes kunnolla kävelemään. Stanan sisäänkasvanut varpaankynsi
Lähetetty: 15.03.2007 21:15
Kirjoittaja Vaola
Pitkästä aikaa treeneissä.
Lyöntitekniikka oli kyllä ruosteessa. Suu mutrulla, tuima katse päällä yritin iskeä niin kovaa ku lähtee. Vastapuoli totesi hymyssä suin "ihana". Jep jep. Mut kerrankin meni jotain putkeenkin... Nimittäin kuperkeikkoja, kärrynpyöriä ja muita temputteluita. Matto painissakaan mua ei selätetty kertaakaan, mutta itse sain aikaiseksi semmoisen lukon että isompi pari sitten oli siinä ja pysyi.
Vissiin viikon päästä tasokoe.

Lähetetty: 15.03.2007 21:45
Kirjoittaja Bliss
Vaola kirjoitti:
Vissiin viikon päästä tasokoe.

Ei hätää, hyvin se menee. On menny mullakin, jo 8 kertaa

Lähetetty: 15.03.2007 22:27
Kirjoittaja Vaola
Bliss kirjoitti:Vaola kirjoitti:
Vissiin viikon päästä tasokoe.

Ei hätää, hyvin se menee. On menny mullakin, jo 8 kertaa

Joo, sä saat kyllä, kunhan nurmikot vähän lämpiää, lähteä mun kanssa KM-treffeille. Vähän opastamaan, tai kertaamaan..?

Vai kerjäänkö nyt verta nenästäni?

Lähetetty: 15.03.2007 22:32
Kirjoittaja Bliss
Vaola kirjoitti: Vai kerjäänkö nyt verta nenästäni?

Mä lupaan olla hellä

Lähetetty: 15.03.2007 22:43
Kirjoittaja Yönmustaritari
Mulli75 kirjoitti:Tasajalkahyppyjä niin että polvet menee kainaloihin eikä tulla alas jytisyttämällä lattiaa,
Kantapää katkaisee vauhdin, siksihän se ojennetaan leukaa kohti. Nii mites te homopainijat sit niiku muka normaalisti hypitte?
Oliks tää pro porov porvo pervo provo?
Piti kuitenkin tulla mainostamaan etten itse ole tehnyt työkiireiden vuoksi muutamaan viikkoon kuin välttämättömimmän. Leivästä paskaa sano. Siis jotain siihen suuntaan, että vatsa pysyisi justjust vyön sisäpuolella.
Lähetetty: 15.03.2007 22:46
Kirjoittaja Vaola
Bliss kirjoitti:Vaola kirjoitti: Vai kerjäänkö nyt verta nenästäni?

Mä lupaan olla hellä

Joo, It's a deal then. Mä voin sit sen jälkeen opettaa sut tanssimaan.

Lähetetty: 16.03.2007 20:51
Kirjoittaja Mulli75
Yönmustaritari kirjoitti:Mulli75 kirjoitti:Tasajalkahyppyjä niin että polvet menee kainaloihin eikä tulla alas jytisyttämällä lattiaa,
Kantapää katkaisee vauhdin, siksihän se ojennetaan leukaa kohti. Nii mites te homopainijat sit niiku muka normaalisti hypitte?
Oliks tää pro porov porvo pervo provo?
Piti kuitenkin tulla mainostamaan etten itse ole tehnyt työkiireiden vuoksi muutamaan viikkoon kuin välttämättömimmän. Leivästä paskaa sano. Siis jotain siihen suuntaan, että vatsa pysyisi justjust vyön sisäpuolella.
Painiessa mitään hypitä perkeleeh !
Mitä vähemmän jalat irti maasta pystyottelun aikana sen parempi.
Muuten vaan pompitaan jaloille räjähtävää voimaa ja kestävyyttä.
Tänään kuitenkin nyrkit heilui sparratessa 4 erää ja tekniikoita hioessa reilun tunnin aikana.
Lähetetty: 16.03.2007 23:59
Kirjoittaja Niba
Mut 2kilsaa uiden alta tunnin ja viimeinen 50metrinen kaikkein kovinta vauhtia...
Lähetetty: 17.03.2007 21:05
Kirjoittaja aasi
Huomasin että tänään on tullut kaksi kuukautta täyteen liikuntakeskuksen jäseneksi ryhtymisestä. Keskimäärin viitisen käyntiä viikossa alkaa tuntua jossakin, vyötäkin olen joutunut kiristämään vaikkei paino ole tippunut kiloakaan.
Lähetetty: 17.03.2007 21:18
Kirjoittaja Dr.Diarrhea
aasi kirjoitti:Huomasin että tänään on tullut kaksi kuukautta täyteen liikuntakeskuksen jäseneksi ryhtymisestä. Keskimäärin viitisen käyntiä viikossa alkaa tuntua jossakin, vyötäkin olen joutunut kiristämään vaikkei paino ole tippunut kiloakaan.
Hienoa!
Lähetetty: 17.03.2007 23:31
Kirjoittaja Edith
Olen vissiin kolmen viikon ajan pyrkinyt tanssin ja pilateksen lisäksi käymään salilla neljästi viikossa. Kerran taisin käydä neljästi, kahdesti kolmesti ja se on kyllä tälle kropalle liikaa. Sattuu reisilihaksiin taas niin, ettei unta saa. Nousin jalkeille venyttelemään taas ja keittämään kaakaota.
Lähetetty: 17.03.2007 23:46
Kirjoittaja Dr.Diarrhea
Edith kirjoitti:Olen vissiin kolmen viikon ajan pyrkinyt tanssin ja pilateksen lisäksi käymään salilla neljästi viikossa. Kerran taisin käydä neljästi, kahdesti kolmesti ja se on kyllä tälle kropalle liikaa. Sattuu reisilihaksiin taas niin, ettei unta saa. Nousin jalkeille venyttelemään taas ja keittämään kaakaota.
Hienoa sulle kans!
Lähetetty: 17.03.2007 23:47
Kirjoittaja Edith
Dr.Diarrhea kirjoitti:
Hienoa sulle kans!
Ei oo hienoa, kun sattuu. Palannen ens viikolla takaisin kahdesti viikossa salilla käyntiin. Muuten menen ihan kunnolla rikki ennen kesää.
Lähetetty: 17.03.2007 23:50
Kirjoittaja Dr.Diarrhea
Edith kirjoitti:Dr.Diarrhea kirjoitti:
Hienoa sulle kans!
Ei oo hienoa, kun sattuu. Palannen ens viikolla takaisin kahdesti viikossa salilla käyntiin. Muuten menen ihan kunnolla rikki ennen kesää.
Kuuntele kehoasi. Ei tarvitse kuin kuunnella. Äkillinen rasitustason nousu aiheuttaa aina pahojakin kiputiloja. Pieni kipu ei ole pahasta, vaan kertoo reenin menneen perille. Kuitenkin 95 prosenttia aloittaa reenin liian kovaa. Malta, malta ja pikku hiljaa nostat suoritustasoasi. Tällöin reeni antaa energiaa eikä vie sitä. Hauskaa reenailua!