Keikaus kirjoitti: Ihmisiä sitä paitsi tuntuu häiritsevän toiset ihmiset erityisesti silloin, kun niillä eivät ole omat asiat ihan kunnossa tai ne voisivat paremmin eli sen puolesta kyllä kannattaisi keskittyä siihen, että oma olo paranee.
Mun mielestä on paljon aidompaa sanoa mielipiteensä ääneen kuin hymistellä aina taustalla. Hymistelijöihin ei saa kosketuspintaa, ja jos jotain saa, niin silloinkin helposti ajattelee, että ketähän se nyt peesaa jne.
Toihan on ihan luonnollista ja hyväksyttävää, että huonoina hetkinä ihmisen tekee mieli avautua ja tuulettaa päätään. Joskus rapatessa roiskuu. Jos tavoittelee hetken onnea, niin naama vaan jumiin, mutta on kuitenkin aika surullista, jos ei uskalla juuri koskaan omaa mielipidettään sanoa, koska liika kiltteys ja patoutuneet ajatukset eivät ole tie onneen - siis pitkällä tähtäimellä.
Tämä asia on tietenkin pitkälti luonnekysymys, ja miellymme erilaisiin ihmisiin. Kukin toimii omalla tavallaan.
Tämä ei sitten, keikku, ollut sulle kirjattu, vaan enempi yleisesti.