Googlebot kirjoitti:Vähän niinkuin sinulla täytyy olla nk. koviin teknisiin insinöörialoihin valittaessasi kuinka Suomessa arvostetaan ja keskitytään "liikaa" niihin henkevämpien asioiden kuten vaateriepujen suunnittelu sijasta?
Missä olen haukkunut insinööritieteitä vähäpätöisiksi, maailman tilaan mitenkään vaikuttamattomiksi tai humpuukiksi? Missä olen sanonut, että insinööritieteisiin keskitytään liikaa? En missään. Kaikki omaa keksintöäsi.
Ymmärrän, että joistakin teksteistäni voi jollakin tulkinnalla tulla tuollainen käsitys (esim. kun olen sanonut Suomen olevan "insinöörivaltio"), mutta jonkun saama käsitys on eri asia kuin se, mitä olen sanonut ja mitä tarkoitin.
Mikä sinusta tekee asiantuntijan esim. astronautin tai minkä tahansa muun ammatin suhteen jotta pystyt asettamaan vaatesuunnittelun niiden yläpuolelle "itsetuntemuksen kehittäjänä"?
1. En ole kutsunut mitään ammattia tai asiaa itsetuntemuksen kehittäjäksi. Sellaisia ei ole olemassa.
2. Astronauttius ei auta ihmisiä kehittämään itsetuntemustaan samalla tavalla kuin vaatesuunnittelu, minkä nyt luulisi olevan kaikille ilmeistä (jollakin toisella tavalla se voi auttaa ihmisiä kehittämään itsetuntemustaan enemmänkin). On asioita, joiden avulla on vaikea kehittää itseään samaan tapaan kuin muodin avulla, mutta se ei tee niitä huonompia, vähempiarvoisia, eikä muodin "alapuolella" olevia.
Voiko ylläolevaa kommenttiasi pitää esimerkkinä ylimielisyydestä, jotain mitä väitit välttäväsi palstalla?
Ei. Kyse on siitä, että luet rivien väliin objektiivisen arvoasetelman, jota minun ajattelussani ei ole. Subjektiivinen arvoasetelma minulla on, siis sellainen, jonka mukaan vaatesuunnittelu sopii minulle astronauttiutta paremmin, minkä vuoksi olen iloinen että valitsin vaatesuunnittelun. Tämä ei tarkoita sitä, että vaatesuunnittelu olisi absoluuttisesti ja kaikille maailman paras ammatti. Ymmärtääkö hän?
Sinusta se lannistavuuskommenttini siis tuntui ilkeämieliseltä piikittelyltä? Alkaa valjeta.
En edelleenkään ole täysin varma onko kyseessä monumentaalinen tunneälyn puute, vai näytteletkö edelleen vain tyhmää. Veikkaan jälkimmäistä. Alkaa valjeta.
Se, mitä veikkaat, on sidoksissa uskomuksiisi ihmisten toiminnasta yleensä. Minun maailmassani ihmiset eivät näyttele tyhmää tällaisessa tilanteessa.
Tarkoitukseni oli asettaa lannistava käytös johonkin toiseen kontekstiin siltä varalta, että kanssakeskustelijat eivät tule ajatelleeksi toimintaansa muiden näkökulmasta.
Sama kommentti kuin yllä. Eikö tuollainen muiden yläpuolelle itsensä asettaminen ole mielestäsi ylimielistä?
Ei, vaikka moni pitää sitä sellaisena. Jos näet, että joku harkitsee laittavansa kaikki rahansa osakkeisiin, joiden arvon tiedät romahtavan seuraavana päivänä, onko ylimielistä kertoa tämä tieto hänelle -
siltä varalta että häntä sattuisi kiinnostamaan?
Näet tässä jonkin ihmeellisen kilpailuasetelman, jota omalla puolellani ei ole olemassakaan. Ilmeisesti ajattelet, että hyvää tarkoittavankin neuvon antamisen todellinen syy on neuvon antajan "arvon" nostaminen muiden silmissä tjsp.? Annan hyvää tarkoittavan, kokemukseeni perustuvan neuvon: irtisanoudu moisesta arvokilpailusta. Elämä on sen jälkeen paljon mukavampaa. (<- ensimmäinen harjoitustehtävä: yritä olla näkemättä tuota ylimielisyytenä)
En keskity siihen kuinka väärin piikittely ja ylimielisyys on oikein annosteltuina vaan siihen kuinka kivenkovaan väität ettet ole syyllistynyt sellaiseen esim. näissä nettikeskusteluissa.
Äpäpäp! Pyrin karttamaan sitä, mikä on olennaisesti eri asia. En onnistu sataprosenttisesti, enkä varsinkaan silloin jos tarkastellaan ihmisille syntyvää mielikuvaa eikä omia motiivejani.
Kuten sanottu, se on ihan ok nettiympäristössä (ainakin tuossa esiintyneessä muodossaan), saanhan siitä vain lisää materiaalia keskusteluun, mutta IRL olen jyrkästi moista vastaan ihan sen huonojen vaikutusten vuoksi.
Otetaan vielä alkuperäinen kirjoituksesi tarkasteltavaksi:
EveryWoman kirjoitti:On paskanpuhujia ja toteuttajia, ja sitten niitä jotka eivät epäonnistumisen pelossa tee kumpaakaan, vaan tyytyvät arvostelemaan muita. Netissä minun on tuohon helppo suhtautua, mutta muistinpa taas, mikä onni onkaan että en enää seurustele tuollaisen lannistajatyypin kanssa. Ette arvaakaan kuinka suuri käytännön vaikutus sillä on ollut! Toivottavasti tämä käytös rajoittuu nettipersooniinne, ettekä kohtele esmes vaimojanne, tyttöystäviänne ja muita ystäviänne IRL tuolla tavoin.
Ilmeisesti pitäisi järjestää gallup kuinka todennäköisenä suuri yleisö kokee että tähän on sisällytetty tahallista piikittelyä, mutta en taida juuri nyt jaksaa.
Suuren yleisön kokemus =! objektiivinen totuus ja =! mitä minä tarkoitan sanoa. Onhan se selvää, että jotkut lukijat pitävät minua ylimielisenä tai dogmaatikkona tai mielenvikaisena tai näinä kaikkina yhtäaikaa, vaikka sanoisin sanottavani millä tavalla tahansa. Entä sitten?
Oletan edelleen että näyttelet tyhmää provoilutarkoituksessa, johan aiemmin keskustelussa totesit nauttivasi muiden provoontumisesta. Jokainen voi tarkastella ylläolevaa tekstinpätkää ja analysoida mielessään sen hyväntahtoisuutta.
Sanoin nauttivani siitä, kun tällaisesta aiheesta (jossa ei pitäisi olla mitään ihmeellistä), provoonnutaan sellaisella tavalla kuin elco et al ovat tehneet (tarkoitan siis provosoitumista osallistumaan keskusteluun - en niinkään vittuuntumista). Nautinto on luonteeltaan mielenkiintopainotteista. Tästä sinun änkyröinnistäsi taas en valitettavasti voi sanoa nauttivani. Välillä noihin intensiivisiin arvottamispyrkimyksiin törmääminen on minulle väsyttävää, koska ihmiset joiden ajattelua ne ohjaavat eivät jostain syystä kykene kuvittelemaan minun ajatteluani vaikka näkisin paljonkin vaivaa sen kuvailemiseksi. Seuraa turhaa ja epärakentavaa jankkausta.
Mielestäni on sinänsä ok jos piikittelit henkilöitä jotka piikittelivät sinua; niin minullakin on tapana monesti tehdä. Kunhan vain keskityin väitteeseesi ettet muka koskaan osoita palstalla tippaakaan negatiivista piikittelyä, ylimielisyyttä yms. Se on mielestäni silkkaa paskapuhetta, kuten myös ylläolevien kaltaisten helposti tunnistettavien piikittelyjen väittäminen hyväntahtoisiksi elämänohjeiksi palstan kanssaeläjille.
Njaa, no hyväntahtoisen elämänohjeen muotoilu on toki kontekstisidonnaista. Jos minua piikitellään avoimesti, säädän vastaukseni jollakin tavalla samaa tyylilajia noudatteleviksi - mutta pidän sen silti hengeltään hyväntahtoisena (edelleen: se, miten kukakin sen hengen tulkitsee, on eri asia). Itse asiassa minua kiinnostaisi tietää, ottiko esimerkiksi elcokin ohjeeni ylimielisenä piikittelynä - hänen edeltävien kommenttiensa johdosta nimittäin valitsin sävyni niin kuin valitsin. Elco, sano jotain, mua kiinnostaa!
Sinänsähän asia ei edes minua koskenut koska en ollut piikiteltävien listalla (taisit kohdistaa sen lähinnä ND:hen ja elcoon), joten kyse ei ole henkilökohtaisesta loukkaantumisesta kommentistasi.
Kommenteista voi loukkaantua myös muiden puolesta. Omat palstaloukkantumiseni ovat olleet juuri tätä laatua.
Tiivistettynä viestini oli, että jos vaikkapa sinä käyttäydyt lannistavasti irl-tuttujasi kohtaan, minä en haluaisi seurustella sinun kanssasi.
"Oletteko noin ikäviä ihmisiä myös oikeassa elämässä?"-esilletuominen kesken virtuaaliväittelyn on yksi vanhimmista henkilökohtaisuuksiin menevän provoilun kulmakivistä. Mutta kyllähän sinä tämän jo tiedät.
Itse asiassa en tiedä. En ole mikään provoilun ja ärsyttämisen tekniikoiden asiantuntija. Ehkä jos olisin tiennyt tuon, olisin voinut välttää kyseistä muotoilua - jos se kerran on jotenkin yleisesti tiedossa oleva ärsyttämisen tapa.
En muuten väittänyt kenenkään olevan ikävä ihminen. Ikävä käytös on eri asia kuin ikävä ihminen, enkä väittänyt edes kenenkään käyttäytyvän irl ikävästi.
Mutta kyllähän sinä tämän jo tiedät, kunhan näyttelet tyhmää.
Kerro lisää maailmankuvastasi!
Siinä se melkeinpä olikin sinuun liittyen.
Miksiköhän minusta tuntuu, että kommentointisi kertoo enemmän sinusta kuin minusta? Ehkä siksi, kun olen sellainen "hieman vajaa".
Ps. Oliko ylläoleva kommenttisi piikittelyä vai minun parhaakseni tarkoitettu elämänohje?
Lausahdus, jonka tarkoitus oli herättää sinut huomaamaan, ettei tulkintasi minusta rakennu yksinomaan siitä miten minä toimin, vaan myös siitä, miten sinä olet taipuvainen tulkitsemaan. Minun ominaisuuksieni lisäksi siihen vaikuttavat sinun omat ominaisuutesi. Puhunko ymmärrettävästi?