Suomessahan ei ole muuta vikana kuin Pohjanmaa, Suomen Texas. Jos junteista on kyse niin junteista junteimmat löytyvät sieltä.

Ööh. Tuota noin, islam on perinteisesti elänyt melko lailla sopusoinnussa muiden uskontojen kanssa, huomattavasti paremmin kuin kristinusko. Esimerkiksi ottomaanit toteuttivat käytännössä uskonnonvapautta hallitsemillaan alueilla, ja useimmissa arabimaissa kristityt ja juutalaiset voivat edelleen soveltaa omia lakejaan.Mylwin kirjoitti:Pohdiskeltiin tuossa kv-harjoituksen ohessa olleella kulttuurien yhteensopivuus-oppitunnilla että jos islam määrittelee vääräuskoiset ehdottomasti paskasakiksi niin kuinka islamilaisista maista voidaan muuttaa länsimaihin.Vadim kirjoitti:koska kaikki maahanmuuttajat eivät välttämättä tiedä tai piittaa maahanmuuttajavihamielisyydestä, ainakaan siinä vaiheessa kun muuttopäätöksensä tekevät.
Se perustellaan kuulemma sillä, että muslimit saavat muuttaa länsimaiden asukeiksi lähetystyöhön. Jännää porukkaa muutenkin nuo muslimit, parin tunnin setin jälkeen ymmärrän ehkä vähän paremmin heidän ajantajuaan ja maailmankuvaansa.
Työvoimapulasta ei todellakaan voi puhua vasta, kun työttömyysaste on alle 2 prosenttia, koska se on reilusti alle tasapainotilan, jolloin talous on jo todennäköisesti ylikuumentunut. Jotenkin se, että kieltäydyt ajattelemasta edes viiden vuoden aikajänteellä, tuntuu oireelliselta. Se, että tänään työvoimapula ei ole akuutti ongelma, ei tarkoita, etteikö se olisi sitä myöhemmin, kun suuret ikäluokat eläköityvät. Siirtolaisväestö myös lisääntyy, enkä tiedä montako kertaa pitää vääntää rautalangasta, etteivät kaikki siirtolaisuuden edut toteudu vielä ensimmäisessä polvessa; seuraavan polven siirtolaiset näet ovat sekä koulutettuja että kielitaitoisia.Pehmovanukas kirjoitti: Missäs kohtaa olen sulkenut silmäni Suomen demografisilta ongelmilta? Meillä ei edelleenkään ole työvoimapulaa. Työvoimapula on sitten, kun töihin halutaan ihmisiä oikeasti niin paljon, että otetaan myös sellaisia jotka eivät olisi tehtävään mitenkään ensimmäinen valinta. Sen sijaan meillä on matalapalkkatyötä koskeva lainsäädännöllinen ja yhteiskuntapoliittinen ongelma. Siivoustyölle löytyisi tekijöitä ihan ilman yhtään siirtolaistakin, mutta se ei kannata eikä kiinnosta. Olisin aika tyhmä tai sokea, jos olisin onnistunut välttämään liki vuosikymmenen käydyn keskustelun suurten ikäluokkien eläköitymisestä. Työvoimapulasta voidaan alkaa puhua siinä vaiheessa, kun työttömyysaste on alle 2%. Tällä hetkellä meillä on työmarkkinoihin liittyviä rakenteellisia ongelmia. Ne eivät korjaannu kouluttamattomalla ja kielitaidottomalla siirtolaisväestöllä.
Kyse oli Islamin ehdottomuudesta, siis perinteisen sellaisen. Luennoitsija kertoi, että ainoa tällä hetkellä Islamilainen valtio, jossa on uskonnonvapaus on Turkki - hieman kuulosti omituiselta sinänsä, mutta pakkohan se on uskoa kun opettaja sanoo. =)Vadim kirjoitti:Ööh. Tuota noin, islam on perinteisesti elänyt melko lailla sopusoinnussa muiden uskontojen kanssa, huomattavasti paremmin kuin kristinusko. Esimerkiksi ottomaanit toteuttivat käytännössä uskonnonvapautta hallitsemillaan alueilla, ja useimmissa arabimaissa kristityt ja juutalaiset voivat edelleen soveltaa omia lakejaan.Mylwin kirjoitti:Pohdiskeltiin tuossa kv-harjoituksen ohessa olleella kulttuurien yhteensopivuus-oppitunnilla että jos islam määrittelee vääräuskoiset ehdottomasti paskasakiksi niin kuinka islamilaisista maista voidaan muuttaa länsimaihin.Vadim kirjoitti:koska kaikki maahanmuuttajat eivät välttämättä tiedä tai piittaa maahanmuuttajavihamielisyydestä, ainakaan siinä vaiheessa kun muuttopäätöksensä tekevät.
Se perustellaan kuulemma sillä, että muslimit saavat muuttaa länsimaiden asukeiksi lähetystyöhön. Jännää porukkaa muutenkin nuo muslimit, parin tunnin setin jälkeen ymmärrän ehkä vähän paremmin heidän ajantajuaan ja maailmankuvaansa.
Hieman pistää miettimään opetuksenne tasoa, tuo. Ilmeisesti luennoitsijanne ei ole ymmärtänyt paljoakaan debatista, jota muslimit käyvät maista, joihin he ovat siirtolaisina asettuneet. En nyt jaksa mennä tähän sen syvemmälti, mutta sitä ei vain kertakaikkiaan voi kiteyttää siten kuin olet tehnyt.
Niin no... Kykenetkö muuhun kuin "tasojen" miettimiseen. Se on selvää ettet ainakaan mihinkään sano mitään. Tästä kait nyt kävi ilmi, että sinua väsyttää niin et pysty. Minusta vain täysi poistapettava kusipää raapustelee jotain tuollaista... "hei, ei tainnut ymmärtää siitä debatista, jota joku jossain käy. Oh... kertoisin toki tarkemmin jos pyst... ei väsyttäisi."Vadim kirjoitti:Ööh. Tuota noin, islam on perinteisesti elänyt melko lailla sopusoinnussa muiden uskontojen kanssa, huomattavasti paremmin kuin kristinusko. Esimerkiksi ottomaanit toteuttivat käytännössä uskonnonvapautta hallitsemillaan alueilla, ja useimmissa arabimaissa kristityt ja juutalaiset voivat edelleen soveltaa omia lakejaan.Mylwin kirjoitti:Pohdiskeltiin tuossa kv-harjoituksen ohessa olleella kulttuurien yhteensopivuus-oppitunnilla että jos islam määrittelee vääräuskoiset ehdottomasti paskasakiksi niin kuinka islamilaisista maista voidaan muuttaa länsimaihin.Vadim kirjoitti:koska kaikki maahanmuuttajat eivät välttämättä tiedä tai piittaa maahanmuuttajavihamielisyydestä, ainakaan siinä vaiheessa kun muuttopäätöksensä tekevät.
Se perustellaan kuulemma sillä, että muslimit saavat muuttaa länsimaiden asukeiksi lähetystyöhön. Jännää porukkaa muutenkin nuo muslimit, parin tunnin setin jälkeen ymmärrän ehkä vähän paremmin heidän ajantajuaan ja maailmankuvaansa.
Hieman pistää miettimään opetuksenne tasoa, tuo. Ilmeisesti luennoitsijanne ei ole ymmärtänyt paljoakaan debatista, jota muslimit käyvät maista, joihin he ovat siirtolaisina asettuneet. En nyt jaksa mennä tähän sen syvemmälti, mutta sitä ei vain kertakaikkiaan voi kiteyttää siten kuin olet tehnyt.
Kaksi asiaa tästäkin.Vadim kirjoitti: seuraavan polven siirtolaiset näet ovat sekä koulutettuja että kielitaitoisia.
Mutta mitäpä tämä sen kummemmin toistelemaan. Jos on päättänyt, että siirtolaisuus on huono juttu, niin sitten on, eivätkä siinä auta rationaaliset argumentit.
Vadim kirjoitti: Käsittääkseni monilla aloilla kärsitään työvoimapulasta. Jos suomalaiset eivät esimerkiksi halua siivota, etsitään sellaisia, jotka haluavat.
Taas kaksi kysymystä:Vadim kirjoitti: seuraavan polven siirtolaiset näet ovat sekä koulutettuja että kielitaitoisia.
Ongelma tietysti on, että koraanilla voidaan perustella oikeastaan mitä vain. Joillekin jihad on sisäistä kilvoittelua, toisille sotaa vääräuskoisia vastaan. Ikävää nykytilanteessa on se, että äärisuuntaukset ovat saaneet kohtuutonta kaikupohjaa siksi, että niitä on tukenut eräs harvinaisen sairas valtio, Saudi-Arabia, jonka olemassaolo perustuu wahhabi-lahkolaisten ja Al-Saudin kuningashuoneen allianssiin.Mylwin kirjoitti: Kyse oli Islamin ehdottomuudesta, siis perinteisen sellaisen. Luennoitsija kertoi, että ainoa tällä hetkellä Islamilainen valtio, jossa on uskonnonvapaus on Turkki - hieman kuulosti omituiselta sinänsä, mutta pakkohan se on uskoa kun opettaja sanoo. =)
Islamhan ei alunperin ollut varsin rauhallinen uskonto, eikö se saanut kolmen sodan jälkimainingeista alkunsa? Lisäksi kohta "Hyökätkää Islamia vastaan, mutta vasta kun teidän kimppuunne on hyökätty jne" - pätkä on uskonnontutkijoiden (länsimaisten, koska Islam ei salli koraanin tulkitsemista) mukaan kirjoitettu vasta joskus ~900 - luvulla, 300 vuotta alkuperäisen koraanin kirjoittamisen jälkeen.
Nyt ymmärrän hieman paremmin pilakuvista johtunutta kohuakin, turbaaniin oli painettu islamilainen uskontunnustus joka sitä närää aiheutti, ei niinkään se asia että muhammedista oli tehty kuvia vaikka uskonto sen kieltääkin.
Voisitko yrittää lukea sanomani paremmalla huolella. Minä _en_ allekirjoita multikulturalismin arvorelativismia, koska se sotii jossain määrin universalismiani vastaan. Kannatan integrointia, jonka suhde multikulturalismiin on jännitteinen.SnapaHead kirjoitti: Mutta mitäpä tämä sen kummemmin toistelemaan. Jos on päättänyt, että multikulti on jätte bra, niin sitten on, eivätkä siinä auta rationaaliset argumentit.
Tämä Mahdin uudelleennouseminen Iranissa saattaisi aiheuttaa myös shiiojen keskuudessa aikamoista hälyä. Iranin presidenttihän on ilmoittanut tietävänsä, missä ko. henkilö hengailee.Vadim kirjoitti:Islamistin on esimerkiksi vaikea hyväksyä perustuslain ideaa, sillä mikään oikeuslähde ei hänen mukaansa voi olla islamin yläpuolella. Tämä johtaa vaikeuteen erottaa uskontoa ja valtiota toisistaan, ja vastaavasti tehdä eroa yksityisen ja julkisen välillä.
Jumankauta jos tuo pitää paikkansa, niin sitten Malmössä mennään kyllä perse edella puuta päin ja lujaa.SnapaHead kirjoitti: - Malmössä on 1000 oppillaan koulu kahdella ruotsalaisella oppilaalla
- integraatiomestarit löivätkin Malmöhön pystyyn arabiankielisen esikoulun. Integraatio sujuu kuulemma paremmin kun ruotsalaista lasta opetetaan Ruotsissa arabiaksi.
Ei Malmössä vaan koko Ruotsissa. En todellakaan ihmettele, että siellä on todellinen ongelma tuo uusnatsismin nousu.Durasel kirjoitti:Jumankauta jos tuo pitää paikkansa, niin sitten Malmössä mennään kyllä perse edella puuta päin ja lujaa.SnapaHead kirjoitti: - Malmössä on 1000 oppillaan koulu kahdella ruotsalaisella oppilaalla
- integraatiomestarit löivätkin Malmöhön pystyyn arabiankielisen esikoulun. Integraatio sujuu kuulemma paremmin kun ruotsalaista lasta opetetaan Ruotsissa arabiaksi.
*puistatus*SnapaHead kirjoitti:.
Heti kun tulee uutinen paremmista oloista, äkkiä lentsikka vankilan pihalle ja lastataan somalirötöstelijät ruumaan vaikka heittosingollaMylwin kirjoitti:*puistatus*SnapaHead kirjoitti:.
Tuosta tulikin mieleeni HS:n artikkeli siitä, että pakolaisia voitaisiin palauttaa takaisin koteihinsa somaliaan.
Nyt kun sisällissota taas alkaa nostaa päätään, siitä tuskin on toivoa.
At last!!!Sannnu kirjoitti: Joo, ja toisaalta saadaan sellaisia suuria rakastajia näiden meidän suomalaisten verkkahousurakastajien tilalle..kannatetaan... (ette te miehetkään täällä Suomessa mitään miehiä isolla M:llä ole)
Enpä usko että pahaa, varsinkin jos viedään sinapit ja ketsupit mukana.Noriyumi kirjoitti:Mitähän ne siitä tykkäisivät?
Se on se FIC - Finnish Inferiority Complex. Mollataan toista jotta voisi parantaa omaa huonoa itsetuntoaan, esim. haukutaan ruotsalaisia miehiä homoiksi, sosiaalipolitiikkaa paskaksi koska siellä on niin paljon ulkkareita jne. Mutta ruotsalaiset taasen tietävät Suomen Neuroviisumenestyksen olevan legendaarisen huonoa, olympialaisissa jääkiekossa voittivat Leijonat ja saivat kultaa siitä jne.Vadim kirjoitti:En ole ikinä oikein ymmärtänyt, miksi tämä Ruotsin ongelmilla hekumointi tuntuu olevan monesta suomalaisesta niin kiihottavaa. Ehkä siksi, että heillä menee useimmilla mittareilla mitaten paljon mukavammin kuin meillä?