Sivu 691/1309
Lähetetty: 30.05.2011 10:49
Kirjoittaja sivustahuutaja
elco kirjoitti:Trafin
kuljettajarekisterihanke valmistuu 2013. Jos siis aikataulu pitää, ja miksikäs ei pitäisi kun ei se ole myöhässä kuin 10 vuotta.
Sata miljoonaa euroa tietokantaan ja webipullauttimeen. Haiskahtaa julkistalouden ostajalta, IBM:n softalta ja Tiedon konsulteilta.
Nyt löysin kaikkein absurdeimman läpän tuosta projektista:
"Ajokortin tilaaminen netistä toteutuu aikaisintaan vuonna 2013"
Kävin juuri uusimassa passin, joka prosessina on samanlainen kuin ajokortin uusiminen. Jonotin siis törkeän kauan, jotta pääsin kertomaan virkailijalle haluavani passin. Ojensin myös kuvan, joka oli otettu liikkeessä digikameralla.
En keksi mitään estettä tuon prosessin siirtämiselle nettiin!? Varsinkaan kun sen kuvan saa sieltä valokuvaamosta aivan hyvin myös muistitikulle!? Itse olisin säästänyt aikaani vähintään 1,5h.
Ja huom: nyt puhutaan vain
tilaamisesta. Noutaessa joutuu sitten maksamaan ja todistamaan henkilöllisyytensä.
Lähetetty: 30.05.2011 10:57
Kirjoittaja elco
sivustahuutaja kirjoitti:
Noutaessa joutuu sitten maksamaan ja todistamaan henkilöllisyytensä.
Tsot, tsot. Onhan valtio toteuttanut mm. elektronisen henkilökorttihankkeen, jossa kortilla, PIN-koodilla ja kätevällä tietokoneeseen yhdistettävällä kortinlukulaitteella voi todistaa henkilöllisyytensä verkossa.
Lähetetty: 30.05.2011 12:29
Kirjoittaja sivustahuutaja
elco kirjoitti:Tsot, tsot. Onhan valtio toteuttanut mm. elektronisen henkilökorttihankkeen, jossa kortilla, PIN-koodilla ja kätevällä tietokoneeseen yhdistettävällä kortinlukulaitteella voi todistaa henkilöllisyytensä verkossa.
Veikkaan, että eivät tuosta huolimatta postita sitä ajokorttia, vaan tuo vain korvaa sen kortin vilauttamisen tiskillä.
Lähetetty: 30.05.2011 12:32
Kirjoittaja elco
sivustahuutaja kirjoitti:
Veikkaan, että eivät tuosta huolimatta postita sitä ajokorttia, vaan tuo vain korvaa sen kortin vilauttamisen tiskillä.
Ei vaan lukulaitteen ja kortin hankkimalla saa tehtyä tilauksen saapumatta itse paikale.
Lähetetty: 30.05.2011 12:41
Kirjoittaja sivustahuutaja
Ei vaan lukulaitteen ja kortin hankkimalla saa tehtyä tilauksen saapumatta itse paikale.
Eh, miksi tilatessa tarvittaisiin henkilöllisyyttä? Tuskin pilatilaukset ovat mikään iso ongelma.
Lähetetty: 30.05.2011 12:53
Kirjoittaja elco
sivustahuutaja kirjoitti:
Eh, miksi tilatessa tarvittaisiin henkilöllisyyttä? Tuskin pilatilaukset ovat mikään iso ongelma.
Saatko nykyään passitilauksen tehtyä ilman papereita?
Lähetetty: 30.05.2011 13:04
Kirjoittaja Ylermi Ylihankala
elco kirjoitti:Saatko nykyään passitilauksen tehtyä ilman papereita?
Ei.
Lähetetty: 30.05.2011 14:51
Kirjoittaja Lolita
Ylermi Ylihankala kirjoitti:elco kirjoitti:Saatko nykyään passitilauksen tehtyä ilman papereita?
Ei.
Tarkkaan ottaen, kyllä. Jos henkilöllä ei yksinkertaisesti vaan ole mitään papereita, niin poliisi kikkailee.
Lähetetty: 30.05.2011 14:55
Kirjoittaja exPertti
Lolita kirjoitti:Ylermi Ylihankala kirjoitti:elco kirjoitti:Saatko nykyään passitilauksen tehtyä ilman papereita?
Ei.
Tarkkaan ottaen, kyllä. Jos henkilöllä ei yksinkertaisesti vaan ole mitään papereita, niin poliisi kikkailee.
Eivätkös ne sitten tee "henkilöllisyysselvityksen"?
Lähetetty: 30.05.2011 16:07
Kirjoittaja sivustahuutaja
Ylermi Ylihankala kirjoitti:elco kirjoitti:Saatko nykyään passitilauksen tehtyä ilman papereita?
Ei.
En muista näytinkö papereita tilatessa. Itse en kyllä keksi tarvetta henkkareille tilauksen yhteydessä, koska henkilöllisyys voidaan aivan hyvin todistaa vasta noutaessa. Tilatessa henkkareilla taklataan vain pilatilaukset ja tuo voitaisiin estää vaatimalla vaikka vaatimalla maksu etukäteen nettipankissa. Koko nykyinen tilaussekoilu on hyvä esimerkki byrokratian järjen puutteesta.
Vai keksiikö poliisimme tarpeen tilausvaiheen henkilöllisyyden todistamiselle tässä tapauksessa:
Asiakas:
- käy valokuvassa ja saa kuvansa diginä vaikka tikulle tai meiliin
- tilaa paprun netissä, liittää kuvan ja maksaa paprun etukäteen nettipankissa (koska eihän luottokortti mitenkään voi käydä!)
- saa ilmoituksen paprun saapumisesta halutulle asemalla
- menee asemalle ja todistaa henkilöllisyytensä, sekä vakuuttaa paprun tiedot oikeiksi.
- saa paprun käyttöönsä
Mihin hittoon tuossa muka tarvitaan henkilöllisyyden todistamista tilausvaiheessa!? Järki käteen: fyysiset prosessivaiheet niputetaan ja muut voidaan siirtää verkkoon.
Lähetetty: 30.05.2011 16:11
Kirjoittaja Ylermi Ylihankala
Mun mielestä on järkevää, että henkilöllisyys varmistetaan jo tilausvaiheessa väärinkäytösten välttämiseksi. Toistaiseksi ei ole mahdollista tätä sähköisesti tehdä, joten se tehdään henkilökohtaisesti.
Lähetetty: 30.05.2011 16:14
Kirjoittaja ak
^^ Nykyään taidetaan ottaa sormenjäljet siinä tilausvaiheessa?
Lähetetty: 30.05.2011 16:46
Kirjoittaja sivustahuutaja
ak kirjoitti:^^ Nykyään taidetaan ottaa sormenjäljet siinä tilausvaiheessa?
Juu, niinpäs olikin. Olin tuossa vaiheessa niin kypsä koko touhuun, että nuo printit eivät jääneet mieleen.
Nuo printit ovat ihan hyvö peruste, mutta nuo ylermin 'väärinkäytökset' ovat ihan tuubaa. Varmaan sen takia se trafin systeemikin tuli maksamaan 100 miljoonaa, koska kaikkein epärealistisintakaan väärinkäytösmahdolliuutta ei voitu hyväksyä, vaikka aiemmassa toimintamallissa olisi ollut kuinka paljon aukkoja.
Lähetetty: 30.05.2011 17:26
Kirjoittaja Ylermi Ylihankala
sivustahuutaja kirjoitti:nuo ylermin 'väärinkäytökset' ovat ihan tuubaa.
Pelkästään loogista ja tarkoituksenmukaista. Tuuba sulla on housuissas. Älä nyt iso mies jaksa kiukutella!
Lähetetty: 30.05.2011 17:44
Kirjoittaja sivustahuutaja
Ylermi Ylihankala kirjoitti:Pelkästään loogista ja tarkoituksenmukaista.
Jos nyt puhutaan vaikka ajokortista, niin miksi sitä tilatessa pitää käydä paikan päällä? Mitä väärinkäytöksiä tuolla työajan, eli veroeurojen tuhlaamisella estetään? Oletetaan nyt, että kortti pitää kuitenkin lunastaa henkilökohtaisesti ja netissä tilattava kortti maksettaisiin etukäteen.
Lähetetty: 30.05.2011 18:00
Kirjoittaja Vesper
Eikö passia tarvitse enää allekirjoittaa hakuvaiheessa?
Lähetetty: 30.05.2011 19:05
Kirjoittaja elco
Jälleen suomalainen nuoriso
vauhdissa.
Lähetetty: 30.05.2011 19:08
Kirjoittaja NuoriDaavid
Lähetetty: 30.05.2011 19:20
Kirjoittaja elco
NuoriDaavid kirjoitti:
Urpiaisen mukaanhan positiivisesta syrjinnästä on keskusteltu vuosikaudet joka puolella jo ennen kuin J H-a teki iljettävän asiaankuulumattoman koplauksen.
Älymystöllinen keskustelu toimii parhaiten silloin kun on vain yksi mielipide, esim. että hyvinvointivaltio on uhattuna, liikennekuri rapistumassa, rasismi nousussa, huumerikollisuus raketoimassa, tuloerot kasvussa tai ilmasto lämpiämässä. Jos joku rauhanhäiritsijä on eri mieltä niin sehän munaa koko keskustelun - eikä silloin voi keskustella mistään muusta kuin korkeintaan rauhanhäiritsijän ulkonäöstä, kannattajien koulutuksen puutteesta tai siitä, että erimieltäolija ei suostu keskustelemaan asiasta.
Lähetetty: 30.05.2011 20:55
Kirjoittaja Ylermi Ylihankala
sivustahuutaja kirjoitti:Jos nyt puhutaan vaikka ajokortista, niin miksi sitä tilatessa pitää käydä paikan päällä? Mitä väärinkäytöksiä tuolla työajan, eli veroeurojen tuhlaamisella estetään?
Pointtini siis oli se, että itseisarvo tässä ei ole helppous, kätevyys tai muu sen luonteinen, vaan se, että viranomaisen asiakirjan saa oikea henkilö, joka siihen on oikeutettu. Tällä hetkellä ei siis ole sähköistä mahdollisuutta henkilöllisyyden varmentamiseen.
Näin viranomaisen näkökulmasta olisi jotenkin outoa, että esimerkiksi passin saajan henkilöllisyyttä ei varmistettaisi ennen myöntöprosessia. Jotenkin leväperäistä tuo olisi. En tiedä kasvattaisiko se "suutareiden" määrää, mutta ei ainakaan päinvastoin.
Yleisenä kommenttina, minuakin vituttaa suunnattomasti passin jonotus, vaikka olen talon omaa väkeä, olen kyllä jotunut rahvaan parissa kökkimään. Yleensäkin jonotus vituttaa miehekkäästi, harvoin muistan ottaa evästä mukaan eikä minulla ole kännykässäni edes mielekkäitä pelejä netistä puhumattakaan.
Lähetetty: 30.05.2011 21:03
Kirjoittaja elco
Miksei
Gangstakingi voi vaan sanoa, että "Ehkä kävin, ehkä vedin, ehkä bylsin, ehkä hengasin. So not. Pääasia, että hyppy kulkee."
Lähetetty: 30.05.2011 21:13
Kirjoittaja Vagabondo
NuoriDaavid kirjoitti:Urpiaisen mukaanhan positiivisesta syrjinnästä on keskusteltu vuosikaudet joka puolella jo ennen kuin J H-a teki iljettävän asiaankuulumattoman koplauksen. HS ei siis ollut tätä huomannut aiemmin. Sitä pahempi HS:lle.
Onhan siitä ainakin netissä ollut puhetta jo vaikka kuinka pitkään. Ei se ainakaan mulle ole mikään uusi ilmiö. Ei vaan ole kantautunut HS:n toimittajien korviin.
Lähetetty: 30.05.2011 21:30
Kirjoittaja Vesper
Lähetetty: 30.05.2011 21:41
Kirjoittaja elco
Sehän on ihan normaali Vesa Keskisen kuva!
Mutta siis jos meinaat tota kaivurimiestä niin sehän on se jäbä joka näytteli vatsalihasleffassa "300" välipahista:
Mun mielestä toi kaivurikuva on ko. heebosta aika onnistunut!
Lähetetty: 30.05.2011 21:43
Kirjoittaja Vesper
Eikä oo!!!