Kitinä

Suvinen kirjoitti:...etten ole ainoa paskamutsifiiliksillä menevä

Sama.
Meitä on monta

Palstan ainoa ei-paskamutsi on supermutsi manala.

Tapasin töissä rouvan, jolla oli takanaan 68 vuoden liitto. Kysyin ihaillen neuvoa miten tuohon on tultu ja perusasioiden äärelle päästiin. "Ei se mies ole niin keskusteleva kuin olisin toivonut mutta rauhallinen ja muuten hyvä mies. Lapsiakin siunaantui neljä. Ja hyvässä työssä hän kävi."

Siinäpä se pähkinänkuoressa, lisäksi lapsille tärkeä. Niin, ne lapset. Kaikenlaista jaksaa yrittää jälkikasvun vuoksi, muuten olisin jo luovuttanut.

Melnais kirjoitti:Tapasin töissä rouvan, jolla oli takanaan 68 vuoden liitto. Kysyin ihaillen neuvoa miten tuohon on tultu ja perusasioiden äärelle päästiin. "Ei se mies ole niin keskusteleva kuin olisin toivonut mutta rauhallinen ja muuten hyvä mies. Lapsiakin siunaantui neljä. Ja hyvässä työssä hän kävi."

Siinäpä se pähkinänkuoressa, lisäksi lapsille tärkeä. Niin, ne lapset. Kaikenlaista jaksaa yrittää jälkikasvun vuoksi, muuten olisin jo luovuttanut.

Eli parisuhteen avaimet ovat ne, että molemmissa parisuhteen osapuolissa on joku vajavaisuus jota toinen toisessa täydentää. Ja loppu on vaan loputonta sopeutumista.

Onnistuneen parisuhteen teesit
1. molemmat (ainakin) teeskentelevät kiinnostusta toiselle tärkeisiin asioihin
2. mies pitää naisen elämän kiinnostavana
3. kumppanit täyttävät toistensa seksuaaliset toiveet

^ hetkinen, siis tuo kolme kohtaahan on utopia. "vittu kun ei tuon jutut kiinnosta", "menköön spinninkiin tai jonnekin että saan olla rauhassa", "varmasti lähtisin naapurin Jaanan/Pertin kanssa matkalle vaikka mihin", "en varmasti anna/nuole/ota".

Vanhempieni liitossa ei ole toteutunut kolmen kohdasta yksikään ainakaan vuosikymmeniin. Silti tulee liittovuosia täyteen 50.

^Sama, paitsi ei 50:tä vuotta. Epämiellyttävää katsottavaa.

Vesper kirjoitti:Vanhempieni liitossa ei ole toteutunut kolmen kohdasta yksikään ainakaan vuosikymmeniin. Silti tulee liittovuosia täyteen 50.

Ei hyvä.

exPertti kirjoitti:

Vesper kirjoitti:Vanhempieni liitossa ei ole toteutunut kolmen kohdasta yksikään ainakaan vuosikymmeniin. Silti tulee liittovuosia täyteen 50.

Ei hyvä.

No jos ei olisi riittävän hyvä, olisivat varmaan jo jakaneet lusikat.

exPertti kirjoitti: Onnistuneen parisuhteen teesit
1. molemmat (ainakin) teeskentelevät kiinnostusta toiselle tärkeisiin asioihin
2. mies pitää naisen elämän kiinnostavana
3. kumppanit täyttävät toistensa seksuaaliset toiveet

Mä nyt oikein voi ostaa näitä:

1. Miksi teeskennellä, kun voi suoraan valita sellaisen kumppanin jonka kanssa mielenkiinnonkohteet kohtaa?
2. Miksi kun voi valita naisen joka osaa elää mielenkiintoista elämää?
3. Voihan niitä, mitkä ei täyty kotona, toteuttaa ulkopuolellakin.

Mun mielestä hyvä pohja pitkälle suhteelle on kun rakas puoliso on myös paras kaveri. Silloin haluaa viettää paljon yhteistä aikaa, eikä kasveta, silleen kuuluisasti, erilleen. Pelkkä seksuaalinen vetovoima on mielestäni kovin hutera pohja parisuhteelle.

Mulle heräs epäily, ettei tähän olis saanut vastata tosissaan... ...mutta menköön nyt läpi sensuurista.

Kyllä jämpti on näin, että parisuhteen salaisuus on tämän sivun numero.

Melnais kirjoitti:Tapasin töissä rouvan, jolla oli takanaan 68 vuoden liitto. Kysyin ihaillen neuvoa miten tuohon on tultu ja perusasioiden äärelle päästiin. "Ei se mies ole niin keskusteleva kuin olisin toivonut mutta rauhallinen ja muuten hyvä mies. Lapsiakin siunaantui neljä. Ja hyvässä työssä hän kävi."

Siinäpä se pähkinänkuoressa, lisäksi lapsille tärkeä. Niin, ne lapset. Kaikenlaista jaksaa yrittää jälkikasvun vuoksi, muuten olisin jo luovuttanut.

Mietippä toi toisinpäin.

Kaveruuteen, ystävyyteen uskon minäkin. Ei mulla ystävinäkään ole ihmisiä joista en olisi kiinnostunut, joiden kanssa en välitä puhua tai joita en pyrkisi kohtelemaan reilusti ja hyvin. Yksi vähän yllättävä asia on tärkeydessään noussut omassa suhteessa korkeammalle kuin alun perin osasin odottaa. Mies nimttäin saa mut nauramaan lähes päivittäin. Eikä hän varmaankaan ole enemmistön silmissä mikään poikkeuksellinen huumorimies. Meillä on vaan samanlainen huumorintaju, ja aika usein se huumori on huonoa. Sama ilmiö toistuu jälleen (muissakin) ystävyyssuhteissa. Tietty oma tila on myös noussut arvoasteikossa vuosien varrella. Sillä rajoituksella toki että kumpikin huolehtii osaltaan, että perheeseen liittyvät pakolliset velvollisuudet tulevat hoidettua. Tällä en tarkoittanut seksiä.

Kaikkien aikojen pitkäkestoisin ja yhäti jatkuva parisuhteeni perustuu ystävyyteen, älylliseen tasa-arvoon, kemiaan, samankaltaiseen huumorintajuun ja myöskin molemminpuoliseen haluun pitää itseä sellaisessa kunnossa että fyysinen viehätysvoimakin pelaa. Vaikea sanoa mikä palanen on toista tärkeämpi, mutta on ihan turvallinen ajatus että suurin osa näistä pohjapilareista on enemmän tai vähemmän pysyviä. Vaikea nähdä elävänsä intohimottomassa suhteessa.

Diddley Bow kirjoitti:

Melnais kirjoitti:Tapasin töissä rouvan, jolla oli takanaan 68 vuoden liitto. Kysyin ihaillen neuvoa miten tuohon on tultu ja perusasioiden äärelle päästiin. "Ei se mies ole niin keskusteleva kuin olisin toivonut mutta rauhallinen ja muuten hyvä mies. Lapsiakin siunaantui neljä. Ja hyvässä työssä hän kävi."

Siinäpä se pähkinänkuoressa, lisäksi lapsille tärkeä. Niin, ne lapset. Kaikenlaista jaksaa yrittää jälkikasvun vuoksi, muuten olisin jo luovuttanut.

Mietippä toi toisinpäin.

Kannattaa luovuttaa jälkikasvun vuoksi? Joojoo, miehen kannalta.

Tässä vaiheessa kun ollaan oltu yhdessä yhdeksän vuotta, naimisissa, yhteiset lapset ja velat ja on kaikenlaista jo selätetty, ajatus ei ole heittää hanskoja tiskiin heti. Valinta on tehty ja siinä koitetaan pysyä. Tiedostan kiusallisen hyvin liudan piirteitä, jotka tekevät minusta hankalan puolison, eli en myöskään kivitä tässä pelkästään toista osapuolta. Mutta se m e y h d e s s ä puuttuu, kaikesta. Vain niitä ongelmia löytyy yhdessä. Mitään peruuttamatonta ei ole tapahtunut (paitsi ne lapset!), joten yritetään vielä vaikkei se suinkaan ole helpoin tie.

Kaiken kaikkiaan olen vain hyvin surullinen. Kaipaan sitä henkistä ja fyysistä läheisyyttä joka meillä joskus oli, asioiden jakamista, yhteistä vanhemmuutta ja tunnetta meistä taisteluparina muuta maailmaa vastaan. En osaa/voi (ainakaan nyt) tarjota miehelle sitä mitä hän haluaa ja se mitä yritän tarjota, ei riitä tai kelpaa. Tilanne on siis täynnä pettymystä ja tyytymättömyyttä puolin ja toisin.

Pahoittelut etten enempää valota tilannetta mutta kyllä, tätä on tosiaan mietitty monelta kannalta. Jatkot terapiassa.

Melnais kirjoitti:Kannattaa luovuttaa jälkikasvun vuoksi? Joojoo, miehen kannalta.

Tässä vaiheessa kun ollaan oltu yhdessä yhdeksän vuotta, naimisissa, yhteiset lapset ja velat ja on kaikenlaista jo selätetty, ajatus ei ole heittää hanskoja tiskiin heti. Valinta on tehty ja siinä koitetaan pysyä. Tiedostan kiusallisen hyvin liudan piirteitä, jotka tekevät minusta hankalan puolison, eli en myöskään kivitä tässä pelkästään toista osapuolta. Mutta se m e y h d e s s ä puuttuu, kaikesta. Vain niitä ongelmia löytyy yhdessä. Mitään peruuttamatonta ei ole tapahtunut (paitsi ne lapset!), joten yritetään vielä vaikkei se suinkaan ole helpoin tie.

Kaiken kaikkiaan olen vain hyvin surullinen. Kaipaan sitä henkistä ja fyysistä läheisyyttä joka meillä joskus oli, asioiden jakamista, yhteistä vanhemmuutta ja tunnetta meistä taisteluparina muuta maailmaa vastaan. En osaa/voi (ainakaan nyt) tarjota miehelle sitä mitä hän haluaa ja se mitä yritän tarjota, ei riitä tai kelpaa. Tilanne on siis täynnä pettymystä ja tyytymättömyyttä puolin ja toisin.

Pahoittelut etten enempää valota tilannetta mutta kyllä, tätä on tosiaan mietitty monelta kannalta. Jatkot terapiassa.

Olette olleet sen verran kauan yhdessä, että arvaan näitten läpikäymiesi asioitten ratkaisevan suuntaa jatkolle. Ehkä molemmat alkavat yrittää hieman enemmän (aika pienetkin myönnytykset/lähentymiset voivat toimia kunhan ne tulevat molemmilta) tai sitten oikeasti on keksittävä joku muu tapa viettää iltansa.

Suosittelen kokeilemaan ensimmäisen kortin ensin (kun on niitä lapsiakin) ettei ainakaan tarvitse itsekseen pohtia miksen koettanut.

Jos se ei mitenkään vaan onnistu onhan tässä aikaa vielä rakentaa itselleen uudenlainen elämä.

Pitää myös muistaa oikeastaan joka hetki, että ihmiselo on rajallinen ja ainakin terve ihmisen elinaika. Mutta siitä ajatuksesta ei saa tulla pakkomielle.
Tarkoitan siis, että hyväkuntoisena moni saanee virheellisen kuvitelman, että elämä on ikuista.
Asiaan se liittyy täysin. Pitää elää rohkeasti.

Totesi

STADINARSKA

Voihan Mellu. Ei löydy viisaita neuvoja tuohon tilanteeseen joten lähetän voimia

Vittu, iskä on huonossa kunnossa. En osaa edes puhua sille, kun hän on vähän juro ja ilmeisesti sitten minäkin. Äitini vaan kertoi huonoja uutisia poiketessaan lastenhoidossa. Siitä lähtien, kun isäni sai ekan sydärinsä reilu 20 vuotta sitten, olen aina hänen seurassaan aistinut kuoleman läsnäolon. Se on ikävä ja ahdistava tunne. Mitä lie pelkojani siinä heijastelen. Vittu pitäis varmaan poiketa isällä juttelemassa, ei se nyt niin vaikeaa voi olla.

^ kai se hankalaa on, kun tuntuu sivustaseuraajasta olevan tuo sukusi kuin vuotava vene. Kun yhden reiän saat umpeen toinen ilmaantuu.

Pieni tauko voisi tehdä terää.

Arskalle: itse kuvittelisin kunnon heiketessä olevan merkitystä miten elämäni olen elänyt. Mutta myös miten olen läheisiäni kohdellut. Näitten asioitten välillä kai Melnais käy jaakobinpainiansa. Eikä niinkään mittaa pelkästään elämänlaatuisia loppuelämän päiviä.

Ylermi Ylihankala kirjoitti:Vittu, iskä on huonossa kunnossa. En osaa edes puhua sille, kun hän on vähän juro ja ilmeisesti sitten minäkin. Äitini vaan kertoi huonoja uutisia poiketessaan lastenhoidossa. Siitä lähtien, kun isäni sai ekan sydärinsä reilu 20 vuotta sitten, olen aina hänen seurassaan aistinut kuoleman läsnäolon. Se on ikävä ja ahdistava tunne. Mitä lie pelkojani siinä heijastelen. Vittu pitäis varmaan poiketa isällä juttelemassa, ei se nyt niin vaikeaa voi olla.

Mee iskän luo ja sano sille, että rakastat sitä.

James Potkukelkka kirjoitti:Mee iskän luo ja sano sille, että rakastat sitä.

Eikä tarvitse edes sanoa, jos se on se vaikea asia. Rakkaus on enemmän tekoja kuin sanoja, joten sekin riittää kun menet ja olet läsnä. Keität vaikka kahvit.

Vesper kirjoitti:

James Potkukelkka kirjoitti:Mee iskän luo ja sano sille, että rakastat sitä.

Eikä tarvitse edes sanoa, jos se on se vaikea asia. Rakkaus on enemmän tekoja kuin sanoja, joten sekin riittää kun menet ja olet läsnä. Keität vaikka kahvit.

Itse saatoin tokaista ikääntymistä pohtivalle lähisukulaiselleni, että "kyllä sinulle pikkuisen ylioppilaskahvit vielä keitellään". Eli koetin laajentaa horisonttia 1,5 vuosikymmentä eteenpäin.

Kantsii pitää läheisiin läheiset välit, ettei sitten ota sitäkin raskaasti, mun Manalan majat kutsuvat.