Kitinä

bedlam kirjoitti:What Ever Happened to Baby Jane?

Tämä on klassikko. Tosin filkkaa katsoessa meni puolet ajasta ihmetellessä, millä ansioilla Bette Davis on muka ollut joskus ns. seksisymboli? Daami ei ole todellakaan ikääntynyt kauniisti, eikä nuoruusajan promokuvissakaan näyttänyt minkään mittapuun mukaan hehkeältä. Enemmänkin vähän omituiselta.

Saw II

Uusia mielenkiintoisia ansoja. Jatko-osaksi yllättävän hyvä. Loppu saattaa yllättää tai olla yllättämättä, riippuu mitä odottaa. Ei kuitenkaan päihitä ensimmäistä osaa, joka tarjosi ainakin itselleni jotain uutta.
Saw III pitänee katsastaa.

New Nightmare

Freddy astuu ulos valkokankaalta. Hieman tökerösti, sanoisin. Ei kuitenkaan huonoin näistä seitsemästä osasta.

Bambi 1
Onhan tuo tullu katottua useasti, mutta kerta vielä kiellon päälle.
Todella ihanat värit, piirrokset ja laulut. Ihaana leffa. Kestää usean, usean katselukerran. Joka kerta tippa linssissä...

Bambi 2
Tän katoin ihka ekaa kertaa. Luulin, että ois ollu huomattavasti erilaisempi, mutta hyvä oli näinki. Passaa jotenki kivasti tähän yksinhuoltajaisien ja -äitien nykymaailmaan. Värit yhä parhautta.

Beerfest

Super Troopersin tekijöiden uusi kalja -ja kakkahuumorileffa. Toimii, suosittelen.

Walking Tall

Pellepainitähti The Rock kokeilee siipiään valkokankaalla. "Tositapahtumien inspiroimassa" tarinakyhäelmässä paikkakunnan oma poika palaa kotiinsa ja siivoa kylänsä korruptoituneista kytistä ja kierosta kasinonpitäjästä.

Kaikin puolin pienen budjetin tekele, mutta ei ollenkaan pahimmasta-päästä-aivot-narikkaan-ajanvietettä. Rock itse on ihan siedettävä "amatöörinäyttelijä", onhan ukolla kokemusta hommasta nyörineliöajoiltaan. Siipimiehenä häärivä Johnny Knoxville pärjää myös, aina kun muistaa pitää jackass-maneerinsa kurissa.

Kuriositeettinä mainittakoon, että WWE-moguli Vince Macmahon on onnistunut tunkemaan ahneet näppinsä tähänkin soppaan executive producerin ominaisuudessa. Luojan kiitos, ettei muita trikoosankareita tungettu mukaan...

Plääh, telkkarin Taru Sormusten Herrasta oli lyhyempi elokuvaversio. Olisivat samantien panostaneet pidempiin extended-versioihin, kun kerran päättivät näyttää kaikki kolme elokuvaa.

Little Miss Sunshine

Aivan ihana leffa! Hauska ja koskettavakin.

Clay kirjoitti:

EveryWoman kirjoitti:En luokittelisi tätä eroottiseksi elokuvaksi, koska pääosassa ovat ihan muut jutut: yksinäisyys, pinnallisuuden pakeneminen, hukassa oleminen ja itsen etsiminen jne.

Eli Levottomat 4?

No öh. Levottomat-trilogian pääosassa ovat epäuskottavan ohuet henkilöhahmot, sanoman pinnallisuus, hukassa oleva ohjaus ja itseään etsivä kerronta. Kai joku voi niissä jotain yhteisiäkin nimittäjiä nähdä, mutta itse en suosittelisi Levottomia varmaan kenellekään (enkä pystynyt itsekään katsomaan ykköstä enempää, vaikka missiona onkin katsoa välillä myös muita kuin hyviä elokuvia). Ja Levottomien "seksi" on juuri sitä mainitsemaani ällöpyllyilyä, jolle en haluaisi turhaan itseäni altistaa.

(Suomessa tehdään kyllä pääasiassa aika paskoja leffoja, mikä nyt tämmöiseltä insinöörivaltiolta ei edes kovasti yllätä.)

Sheetlord kirjoitti:millä ansioilla Bette Davis on muka ollut joskus ns. seksisymboli?

Kauneus on kontekstisidonnaista. Kontekstin muuttuessa kauneuskäsityskin muuttuu, ja kontekstihan (= maailma) muuttuu jatkuvasti. Viidenkymmenen vuoden kuluttua sun kaikkein hoteimpana pitämästä julkkistsubusta joku sen ajan ukonketale ihmettelee ihan samaa.

Over the Hedge

Tekniikka näyttäisi taas ottaneen askeleen etiäpäin. Animaation yksityiskohdat ja maisemat ovat aikamoisia. Ei lajityyppinsä valio Toy Story 2:n tai Monsters Inc:in tapaan, mutta verraten viihdyttävä pläjäys. Lopun orava-kofeiinissa oli likimain yhtä hauska huumeviittaus lastenelokuvassa kuin Madagascarin nukutuspiikkikohtaus.

EveryWoman kirjoitti:Kauneus on kontekstisidonnaista. Kontekstin muuttuessa kauneuskäsityskin muuttuu, ja kontekstihan (= maailma) muuttuu jatkuvasti

Tämän toki tiedän. Enempi ihmettelin sitä, että aikalaisnäyttelijättärissä oli paaljon viehkompia ilmestyksiä. Vähän sama juttu, kun pistäisi lineuppiin Janeane Garofalon ja Julia Robertsin

CandyMan kirjoitti:Plääh, telkkarin Taru Sormusten Herrasta oli lyhyempi elokuvaversio. Olisivat samantien panostaneet pidempiin extended-versioihin, kun kerran päättivät näyttää kaikki kolme elokuvaa.

Ei sitä noin vaan panosteta asioihin, kun elokuvat myydään kanaville paketteina.

EveryWoman kirjoitti: No öh. Levottomat-trilogian pääosassa ovat epäuskottavan ohuet henkilöhahmot, sanoman pinnallisuus, hukassa oleva ohjaus ja itseään etsivä kerronta. Kai joku voi niissä jotain yhteisiäkin nimittäjiä nähdä, mutta itse en suosittelisi Levottomia varmaan kenellekään (enkä pystynyt itsekään katsomaan ykköstä enempää, vaikka missiona onkin katsoa välillä myös muita kuin hyviä elokuvia). Ja Levottomien "seksi" on juuri sitä mainitsemaani ällöpyllyilyä, jolle en haluaisi turhaan itseäni altistaa.

No mutta, jos toi on se Levottomat-sarjan osa, jonka ohjaus, käsikirjoitus ja näyttelijöiden työ oli onnistunutta? Itse en kai ole nähnyt edes sitä ensimmäistä osaa kokonaan, en muista varmaksi.

EveryWoman kirjoitti:(Suomessa tehdään kyllä pääasiassa aika paskoja leffoja, mikä nyt tämmöiseltä insinöörivaltiolta ei edes kovasti yllätä.)

Tämä sama pätee ilmeisesti suomalaiseen vaatesuunnitteluun?

Donnie Darko


Olipas hienoa, etten muistanutkaan juonta läpikotaisin ensimmäiseltä katselukerralta. No, vaikka pääpiirteittäin jutun ymmärsinkin niin siltikin tapahtumien kulku jäi vieläkin joiltakin osin epäselväksi. Director's Cut kuulemma valoittaisi hieman enemmän. Siltikin, tykkään niin näistä elokuvista jotka jäävät pitkäksi aikaa katsomisen jälkeen mietityttämään. Ja loistavaa draaman, scifin, jännityksen ja komedian sekamelskaa. Plussaa myös Patrick Swayzen kipeästä sivuosasta.

Hide and Seek


Yllättävän siedettävä kauhujännäri, jonka twistiä tarkoituksella yritin olla miettimättä. Sen kun olisi helpohkosti varmasti arvannutkin. Lopusta hieman venytetty.

Clay kirjoitti:

EveryWoman kirjoitti:Suomessa tehdään kyllä pääasiassa aika paskoja leffoja, mikä nyt tämmöiseltä insinöörivaltiolta ei edes kovasti yllätä.

Tämä sama pätee ilmeisesti suomalaiseen vaatesuunnitteluun?

Houston, olette oikeilla jäljillä!

bedlam kirjoitti:Donnie Darko

Tuo on kyllä tosiaankin myös viiden EW-pisteen leffa. Jos Coppola onkin poikkeuksellisen lahjakas ajan hengen tavoittamisessa, Kelly kirii perässä hyvänä kakkosena (ja muut läähättävät kaukana perässä). En malta odottaa Kellyn seuraavia projekteja, vaikka Southland Talesille kuulemma Sundancessa Edit: ei kun siis Cannes'ssa(!) jopa ihan buuattiin! Ainakin perin mielenkiintoisesti se näyttäisi olevan castattu.

Hostel

Kaikkea muuta tältä elokuvalta odotin, paitsi tylsyyttä. Taisi mennä tunti kunnes jotain tapahtui. Eikä sekään ollut järin mielenkiintoista. Hyvä ideahan tässä oli ei sen puoleen, vaikka erilaisia tiettyjen ihmisten harrastusmieltymyksiä on eri variaatioilla ennenkin toteutettu.

Syvä Kurkku

Olipas outo noin niin kuin juonen puolesta, välillä näyteltiin huonosti ja välillä elokuva oli kuin mykkäfilmi. Karvaisia ihmiset näyttivät olleen 70-luvulla. Ei nyt niin kovin erikoinen.

The Breakfast Club

Ryhmä yläasteikäisiä lauantaisessa jälki-istunnossa tylsistyy, kapinoi, pössyttelee pilveä, riehuu ja avautuu.
Käsikirjoitus kuulemma raavittiin kokoon muutamassa tunnissa ja se näkyy. Paikoitellen hauska, paikoitellen (teko-?)syvällinen, mutta enimmäkseen kuitenkin hajanainen ja improvisoidun oloinen.
* ½ / * * * * *

Kävimme katsomassa uuden 007:n. Paras uusi bondi, ihanan erilainen.

Kävin katsomassa pikkuveljeni kanssa Boratin. Tykättiin kumpikin kovasti, ja itse onnistuin vieläpä saamaan hillittömän naurukohtauksen vaiheessa, jossa koko muu yleisö istui aivan hiljaa ja katsoi, kun Borat makasi kylpyammeessa. Missä ei siis ollut yhtään mitään hauskaa kenenkään mielestä. Sattumalta juuri sillä hetkellä aloin nimittäin muistella elokuvan aiemmassa vaiheessa ollutta sketsiä kazakstanilaisista laatukarvoista, enkä mitenkään kyennyt pidättelemään nauruani. 13-vuotias pikkuveljeni oli kuulemma ajatellut itsekseen, että olin vain tajunnut jonkin puoli tuntia sitten kerrotun vitsin. Perheeni luonnehdinnan mukaanhan olen "hidasälyinen ja kamala ihminen, jossa on jokin outo vika".

Neljä tähteä Boratille!

Babel

21 Grammaa ja Amores Perros -ohjaajan suitsutettu uutukainen. Julkisuusarvoa muuten ammattitaitoiseen, mutta suht' tuntemattomaan näyttelijäkaartiin tuovat Brad Pitt ja Cate Blanchett.

Elokuvassa seurataan neljää eri tarinaa, jotka lopulta liittyvät kaikki toisiinsa. Kaikkia yhdistää jokin suru tai vastoinkäyminen ja elokuvan yleisvire onkin "positiivisella tavalla masentava".

Pikkuisen pitkä muttei pitkästyttävä, neljän tähden elokuva


Running With Scissors

Augusten Burroughsin omaelämänkerrallinen romaani on ollut myyntimenestys maailmalla. Filmiversio on ladattu laadukkailla näyttelijöillä, mutta itse kyllästyin 20 minuutin jälkeen. Okei, äitisi oli neuroottinen ja isäsi masentunut, mutta mitä vitun sitten? Jotta toisen neurooseja jaksaisi katsoa valkokankaalta, pitää katsojan kyetä välittämään päähenkilöistä. Nyt niin ei käynyt.


Madventures - kausi II

Offtopic, mutta menköön. Rikun ja Tunnan gonzo-travellausta jaksaa katsoa uusintanakin. Muutamassa episodissa kompastellaan, mutta esimerkiksi Papuan ihmissyöjät-jaksossa on todella karheaa realismia. Iso hatunnosto heeboille kahden maailmanympärimatkansa dokumentoinnista.

Katsoin Bergmanin Kesäisen leikin. Hieman tasapainoisempi elokuva, kuin edellinen Bergman-kokemukseni, mutta ehkä sitten myös vähän vaisumpi.

Marie saa käsiinsä Henrikin päiväkirjan kesältä kolmetoista vuotta aiemmin, jolloin Marie ja Henrik elivät rakkauden kesäänsä auringon paistaessa Tukholman ihanassa saaristossa. Nuoren rakkauden kesä päättyi tragediaan, ja Marie on sittemmin kovettanut itsensä unohtaakseen tuskan. Henrikin päiväkirjan lukeminen saa Marien elämään muistot mielessään uudelleen, ja - ehkä - tällä kertaa käsittelemään niitä ilman, että joutuu kylmettämään sydämensä.

Kyllä Bergman osaa. Syvällisyyttä ruotsalaisella kepeydellä. Lapsekkaalle Marielle kesäsuhde Henrikiin on tosiaan kesäinen leikki, mutta kun leikki päättyy vakavasti, ei Marie ole sitten valmis - vielä - käsittelemään ja kantamaan vastuuta ja todellisuutta.

Kypsymättömyyden ja rakkauden teemoja, sekä ennen muuta kesäisen valon ja saaristoluotojen lämpimän meriveden lumoa niin kuin ne vain pohjolan pimeydessä kasvanutta voivat koskettaa.

Ai niin. Näin myös vihdoin Jim Jarmuschin episodielokuvan Coffee and Cigarettes. Oiva. Ja jostain syystä myös kanadalaisdraaman Elämäni ilman minua, josta en osaa lainkaan sanoa, oliko aika kiva pienimuotoinen leffa vai pelkkä tv-leffamainen räpistely. Jotkut kuitenkin tykkäävät varauksettomammin.

Mulholland Drive


Oijoi, edelleenkin niin hieno. Jotenkin yllättäen sain tarinasta vielä enemmän irti, vaikka se tulikin edellisellä kerralla ihan porukassa ylianalysoitua. Pari hämyjuttua tuntui löytävän loogisen vertauskuvallisen olemuksen. Tokkopa kaikkiin yksityiskohtiin selkeää yhtä ja oikeaa tulkintatapaa onkaan. Kyseessähän oli alunperin sarjan pilottijaksoksi suunniteltu tekele, joten pari irralliselta tuntuvaa sivupolkua voi selittyä silläkin. Hieno palapeli ja arvoitus, joka katsomisen jälkeen jää taatusti mieltä kutkuttamaan.

Perhosvaikutus (The Butterfly Effect)
1/2

Katsottiin ohjaajan versio ensin ja kerrankin kävi niin, että se jo alussa ounastelemani loppuratkaisu ei aiheuttanutkaan pettymystä, vaan tunteen siitä että näinhän sen pitikin mennä. Toisaalta, vaikka tuo lopetus olikin kenties traagisempi, oli teatteriversion lopetus jostain syystä tunteisiin vetoavampi. Enpäs osaa arpoa kumpi paree.

Olisin varmasti tykkäillyt enemmänkin, jos ei vasta olisi tullut katsottua osin hyvinkin samankaltaista Donnie Darkoa, joka omaperäisyydessään vie minusta pidemmän korren. Ja jostain ihmeen syystä leffan dramaattisimmat tilanteet aiheuttivat pari kertaa huvitusta. Voi hyvin olla, että toimii paremmin toisella kerralla.

Omen IV: The Awakening


Oletin tämän olevan huono, mutta yksi tähtikin on jo aivan liikaa. Harvoin olen meinannut lopettaa elokuvan seuraamisen vielä puolenvälin jälkeenkin, mutta tämän aikana piti purra huulta kestääkseen loppuun. Kaikilta osa-alueiltaan järkyttävää paskaa, jonka jälkeen tuo Omen III tuntuu jo mestariteokselta. Onneksi näyttelytyön ja käsikirjoituksen surkeus irroitti sentään parit naurut.