Sivu 61/147

Lähetetty: 13.04.2012 14:22
Kirjoittaja NuoriDaavid
sivustahuutaja kirjoitti:
NuoriDaavid kirjoitti:Puhe tuli 1Q2011 ja Symbianin kulmakerroin ei siitä muuttunut.
Elop ei ollut sattumaa, joten isot linjat oli aavisteltu jo keväällä 2010.

Ja kulmakerroin itse asiassa muuttuu 2010 aikana: lasku lähes tuplaantui. Vähänkään järkevämpi mies olisi pitänyt sympparin elossa kunnes WP kasvu on valmis korvaamaan sympparin menetetyn myynnin.
Mahdotonta tietää, olisiko Symbiania saatu pidettyä paremmin hengissä millään realistisella efortilla. Kuollutta hevosta ei kannata piiskata.

Joka tapauksessa oleelliset virheet tehtiin ennen Elopia.

2010 kulmakertoimen muuttumisen entistä negatiivisemmaksi uskon johtuvan samaan aikaan ylös ampuvasta Androidista eikä toisin päin.

Lähetetty: 13.04.2012 14:38
Kirjoittaja sivustahuutaja
NuoriDaavid kirjoitti:Joka tapauksessa oleelliset virheet tehtiin ennen Elopia.
No shit? Meinaat että windows veto oli kiinnitetty siinä kohtaa kun elop palkattiin? Minä luulin, että elop keksi koko homman itse.
NuoriDaavid kirjoitti:2010 kulmakertoimen muuttumisen entistä negatiivisemmaksi uskon johtuvan samaan aikaan ylös ampuvasta Androidista eikä toisin päin.
Markkinaosuus on nollasummapeliä. Sympparin laskeva käyrä tarkoitti, että kilpailu oli jo raakaa. Jos tuollaisessa tilanteessa herpaantuu, nin laskuhan vain kiihtyy. Vertaus: jos lätkämatsissa on 2-0 häviöllä, niin seuraavaan peliin keskittyminen tekee matsista aivan turpasaunan. Ilmeisesti johto jäi venailemaan winkkaria ja rivi-symppari-inssit tajusivat lopun häämöttävän ja tekivät sen mitä pystyivät.

Sympparin olisi pitänyt kaivaa kaikki takataskusta ja unohtaa esim. differointi. Kylmästi vaan kaikki herkut kehiin sopuhintaan. Uusi nimi vaan alustalle ja vaikka ikonit vaihtoon. Väitän, että symppari olisi myynyt nyt tuplasti sen mitä nyt.

Lähetetty: 13.04.2012 14:45
Kirjoittaja NuoriDaavid
sivustahuutaja kirjoitti:
NuoriDaavid kirjoitti:Joka tapauksessa oleelliset virheet tehtiin ennen Elopia.
No shit? Meinaat että windows veto oli kiinnitetty siinä kohtaa kun elop palkattiin? Minä luulin, että elop keksi koko homman itse.
Kuva

Moni itkee, että kun markkinaosuus putosi Elopin aikana. Samalla logiikalla palokunta on syyllinen, kun talo palaa monesti samaan aikaan kun se on pihassa.

Lähetetty: 13.04.2012 14:50
Kirjoittaja sivustahuutaja
^ Olihan se silti idiootti puheineen. Paitsi tietysti jos hallitus käskemällä käski upottamaan laivan.

Fiksu mies olisi sanonut hallitukselle, että töllöt symppariäijät kehittävät sympparia apinan raivolla sillä aikaa kun terävämmät kynät pistävät WP:n nousuun.

Lähetetty: 13.04.2012 15:03
Kirjoittaja So Hard
Elop haukkui sympparin aika kriittisenä aikana. Vasta ulos tulevan systeemin haukkuminen parannnuslupausten sijaan on kulmakertoimen kannalta merkittävä asia. Anna ja Belle ovat osoittaneet, että ytyä riittää. Meegon osalta kyse oli pitkälti tahdon asiasta. Nopeammin uusia Meego-laitteita olisi saatu ulos kuin Lumioita.

Lähetetty: 13.04.2012 15:07
Kirjoittaja NuoriDaavid
Toisaalta Elopin PHB-tyylinen motivaatiopuhe saattoi liikauttaa organisaatiota WP asentoon nopeammin. Toisaalta se kyllä tietysti oli antimotivaatiopuhe Symbian koodareille.

Joo. Kyllä se olisi pitänyt ehkä hoitaa hiukan toisin. Vaikea sanoa, olisko Symbianin kulmakerroin siitä kuitenkaan muuttunut.

Lähetetty: 14.04.2012 23:42
Kirjoittaja sivustahuutaja
Nokia ei ole Microsoftin ainoa pano. Tässä niiden entisten kuulumisia:
http://www.asymco.com/2011/02/11/in-mem ... -partners/

Lähetetty: 14.04.2012 23:53
Kirjoittaja sivustahuutaja
Microsoft 1991:

Kuva

Lähetetty: 17.04.2012 13:57
Kirjoittaja exPertti
http://www.iltasanomat.fi/digi/operaatt ... 27240.html

Kas, Pertti ei näköjään harrasta yksityisajattelua.

Jos joku noksusta lukee näitä ketjuja niin laittakaa vaan minulle, "tulevaisuuden visionäärille", palkkatarjouksia yv:nä. :)

"- Kukaan ei tule kauppaan ja kysy Windows-puhelinta, sanoi ison operaattorin edustaja Reutersin haastattelussa.

- Jos Lumia tulisi samalla laitteistolla mutta Androidilla Windowsin sijasta, se olisi paljon helpompi myydä."

Lähetetty: 17.04.2012 14:00
Kirjoittaja Haemaeraemies
exPertti kirjoitti:http://www.iltasanomat.fi/digi/operaatt ... 27240.html

Kas, Pertti ei näköjään harrasta yksityisajattelua.

Jos joku noksusta lukee näitä ketjuja niin laittakaa vaan minulle, "tulevaisuuden visionäärille", palkkatarjouksia yv:nä. :)

"- Kukaan ei tule kauppaan ja kysy Windows-puhelinta, sanoi ison operaattorin edustaja Reutersin haastattelussa.

- Jos Lumia tulisi samalla laitteistolla mutta Androidilla Windowsin sijasta, se olisi paljon helpompi myydä."
En viittinyt pilata Dave-sedän päivää tuolla linkillä :P

Lähetetty: 17.04.2012 14:25
Kirjoittaja NuoriDaavid
Kiitoksia huomaavaisuudesta :)

Luin jo alkuperäisen Baltimore Sunin uutisen

Kun ekalla kvartaalilla meni vähän yli 2 miljoonaa Lumiaa, niin ei se mikään valtava suksee voi olla. Toivottavasti 900 myy paremmin.

Lähetetty: 17.04.2012 14:37
Kirjoittaja Bluntly
Ei se iUskovaisten kulttikaan hirmu hyvin pörise juuri tällä hetkellä.

Lähetetty: 17.04.2012 14:49
Kirjoittaja Johnny Winter
Bluntly kirjoitti:Ei se iUskovaisten kulttikaan hirmu hyvin pörise juuri tällä hetkellä.
"Applen arvosta katosi parissa päivässä kolme Nokiaa"

Raflaavaan otsikkoon vastine; Eli ei vielä yhtään mitään.

Lähetetty: 20.04.2012 12:36
Kirjoittaja Bhven
Eau de Apple – hajuvesi, joka tuoksuu upouudelta MacBook Prolta

19.4.2012 19:40

Australialaistaiteilijaryhmä Greatest Hits ja tuoksukehitysyhtiö Air Aroma ovat kehittäneet Apple-hajuveden, kertoo Business Insider.

Hajuvesi tuoksuu samalta kuin avaisi uuden MacBook Pro -kannettavan tietokoneen laatikon.

Air Aroman blogin mukaan hajuveden tuoksuun on saatu sisällytettyä musteen, paperin, muovin ja Applen MacBook Pron alumiiniset tuoksut. Läppärin tuoksu on yhtiön mukaan ”kuin suoraan kokoonpanotehtaalta Kiinasta”.

Apple-hajuvesi on osa taidenäyttelyä Melbournessa, Australiassa. Tuotetta ei valmisteta myyntiin.

Talouselämä

Lähetetty: 20.04.2012 12:51
Kirjoittaja NuoriDaavid
Bhven kirjoitti:Tuotetta ei valmisteta myyntiin.
:think:

Lähetetty: 20.04.2012 12:57
Kirjoittaja exPertti
NuoriDaavid kirjoitti:
Bhven kirjoitti:Tuotetta ei valmisteta myyntiin.
:think:
Sitä saa vain tosihomot.

Lähetetty: 20.04.2012 13:03
Kirjoittaja NuoriDaavid
Kuten tarkkaavainen lukija muistaa, oli suunnitelmana laittaa kevään osingot Nokiaan, mutta siinä on nyt sellainen vapaapudotus kurssissa, että täytyy odottaa.

Jos nousee joskus 3:n juuron päälle niin ostan sitten, ja sen jälkeen ei enempää siihen puljuun. Jos teen ko. oston, niin salkustani on sitten n 7.5% Nokiaa.

Lähetetty: 20.04.2012 13:20
Kirjoittaja exPertti
NuoriDaavid kirjoitti:Kuten tarkkaavainen lukija muistaa, oli suunnitelmana laittaa kevään osingot Nokiaan, mutta siinä on nyt sellainen vapaapudotus kurssissa, että täytyy odottaa.

Jos nousee joskus 3:n juuron päälle niin ostan sitten, ja sen jälkeen ei enempää siihen puljuun. Jos teen ko. oston, niin salkustani on sitten n 7.5% Nokiaa.
Arvaanko oikein prosenteista, että sillä osakkeella olet tehnyt isoimmat tappiot tähän mennessä?

Winkkarilla voi pyyhkiä persettä. Jos S40n korvaajaksi puhuttua mystistä meltemiä olisi tulossa osake voisi tuplaantua peruspuhelimen tekijänä. Tai no kai moinen platform voisi taipua kalliimpiinkiin luureihin ja se mikä-se-nyt-oli-joka-ostettiin-norjasta halvempiin. Se on oikeasti ainut oljenkorsi tuolla lafkalle, mutta se voi olla vahvempi oljenkorsi kuin moni ajatteleekaan. Pitää vaan päästä tuosta mikkisoftasta eroon.

http://en.wikipedia.org/wiki/Meltemi_(operating_system)

http://www.tietoviikko.fi/msareena/msuu ... en/a751851

Jos pääsisivät mikkisoftasta eroon ja saisivat tehtyä high endiin androidia alkuun olisi heillä sitten aika linux voittoinen kattaus high end + mid price ja ehkä se nousisikin vielä siitä.

Sen verran ennustan, että wp9:ä ei ikinä tule. Kasi kai on pakko koettaa.

Lähetetty: 20.04.2012 13:22
Kirjoittaja NuoriDaavid
exPertti kirjoitti:
NuoriDaavid kirjoitti:Kuten tarkkaavainen lukija muistaa, oli suunnitelmana laittaa kevään osingot Nokiaan, mutta siinä on nyt sellainen vapaapudotus kurssissa, että täytyy odottaa.

Jos nousee joskus 3:n juuron päälle niin ostan sitten, ja sen jälkeen ei enempää siihen puljuun. Jos teen ko. oston, niin salkustani on sitten n 7.5% Nokiaa.
Arvaanko oikein prosenteista, että sillä osakkeella olet tehnyt isoimmat tappiot tähän mennessä?
Nokialaiset on 52% miinuksella. Muut on onneksi plussalla ja kokonaissalkku samoin.

Lähetetty: 20.04.2012 13:24
Kirjoittaja NuoriDaavid
^^ MS:n on pakko päästää mobiililaitteisiin. PC on kuoleva alusta. Näin ollen en usko, että MS heittää mobiilaitteissa pyyhettä kehään koskaan.

Lähetetty: 20.04.2012 13:37
Kirjoittaja exPertti
NuoriDaavid kirjoitti:^^ MS:n on pakko päästää mobiililaitteisiin. PC on kuoleva alusta. Näin ollen en usko, että MS heittää mobiilaitteissa pyyhettä kehään koskaan.
Siksi he ovatkin niin epätoivoisia, että ovat vetäneet siihen kuraan jo vaikka kenet. Heistä on päästävä.

Lähetetty: 20.04.2012 13:46
Kirjoittaja NuoriDaavid
exPertti kirjoitti:
NuoriDaavid kirjoitti:^^ MS:n on pakko päästää mobiililaitteisiin. PC on kuoleva alusta. Näin ollen en usko, että MS heittää mobiilaitteissa pyyhettä kehään koskaan.
Siksi he ovatkin niin epätoivoisia, että ovat vetäneet siihen kuraan jo vaikka kenet. Heistä on päästävä.
Mä taas näen, että MS:n pakkotilanne + vahva kassa takaa sen, että WP:een laitetaan paukkuja niin kauan, että se menee läpi.

Lähetetty: 20.04.2012 14:12
Kirjoittaja exPertti
^ eivät ne saaneet noksulle edes officea kahdessa vuodessa kun olivat viimeksi "strateginen partneri". Eikä onnistunut motorolan, Ericssonin, Palmin eikä nortelin kanssa. Jokainen noista on kyllä ajautunut joko konkurssiin tai jonkun toisen syliin.

Toisaalta noksu on niin halpa, että mikkisofta voi ostaa älypuhelimet ja noksu rupeaa tekemään s40, smarterphonea ja meltemiä.

Lähetetty: 20.04.2012 14:22
Kirjoittaja NuoriDaavid
Kun juttu on nyt niin, että MS:n on PAKKO päästä mobiilipuolelle. Toki se voi tapahtua niinkin, että Noksu ostetaan MS:n kännydivisioonaksi. Mikäs siinä.

Lähetetty: 20.04.2012 14:37
Kirjoittaja Manaaja
NuoriDaavid kirjoitti:Kun juttu on nyt niin, että MS:n on PAKKO päästä mobiilipuolelle. Toki se voi tapahtua niinkin, että Noksu ostetaan MS:n kännydivisioonaksi. Mikäs siinä.
No melkosta paskaahan siinä.