Sivu 7/11
Lähetetty: 28.02.2011 23:09
Kirjoittaja Stadinarska
Gat kirjoitti:Boner kirjoitti:Gat kirjoitti: Ensin isyyden purku siitä suosiolla mukana olevasta ja enoani syystäkin vihaavasta alkuperäisestä isästään ja sitten enolle haaste DNA-testiin.
Hyvä todiste siitä, että varattujen naisten paneminen on vaarallista ja kallista.
Ei ne isännät vanhaan aikaan tainneet tuota ajatella. Vaarillanikin täällä saattoi olla lehtolapsi, mutta ei siihen aikaan ryhdytty oikeustoimiin. Kun minä kumminkaan kaikkein vähitellen hyväksyn tuollaista elämäntapaa ja ja tämä kuvio rakennettiin kauan ennen syntymääni, niin hieman vituttaa että tämä paska juuri minun niskaani kaatuu.
Ongelmaahan tässä ei ole kuin että enoni otti ja kuoli vähän ennen epämuodollista kolmen vuoden suoja-aikaa myytyään tilan minulle. Sen jälkeen olisin ollut varmasti turvassa. Sitä ennen kuitenkin testamentti minulle v. 1990 ja todisteet sekä papertraili sukupolvenvaihdoksen kymmenvuotisesta suunnittelusta ja venymisestä.
Mielenkiintoista sun kuviosi.
Perintö ja kaikki. Olet upporikas ja kaivat kätesi paskaan.
Mutta kun nyt kuitenkin kaivat, niin minä OLIN IHAN valmis lukemaan, että käytät ne paskapaperit vielä uudelleen ja laitat johonkin narulle kuivumaan. Heh. Taisi olla kamalaa mielikuvitusta.
Mutta siis sulla on aikaajoin hyviä hetkiä. Huhhuh. Alat rakoilla!!!
Mistäs sinä nyt aloitat emännänhaun. Vihje maestrolta, eli älä kerro heti paskasta äläkä ripulistakaan. Tarjoa sisäfilettä ja punaviiniä ravintolassa ja muista olla päästämättä pieruja. leikkaa viikatteella karvat ja ota käsi pois alhaalta niin saat naisen pariksi tunniksi vallattomaksi. Mutta kuinka saisit jatkumaan sen? No osta sille Porsche.
Olenko minä hyvä neuvoja. Mun pitäis tulla sun kanssas naisenmetsästykseen. Minullahan on kiva likkakaveri ja hän saa odottaa kotona kunnes olen auttanut sulle jonkun naikkosen. Raha-asioistahan me kaksi emme puhu, kun ei tarvii. Sinä maksat kaiken. KOSKA me nähdään!!??? Olisi vallan kiva!
RAUHANENKELIMME
Lähetetty: 02.03.2011 21:30
Kirjoittaja Gat
Noh niin.
Kaivon uuden tai siis jo toisen uuden moottorin piti siis olla jo viime perjantaina. Ja vettäkin lupasi perjantaiksi. Ei löytynyt tukusta, selvisi päivää myöhemmin siltä sähköurakoitsijalta. Tällä viikolla kuulemma varmasti!
Kului maanantai tiistai.. keskiviikkona aloin soittelemaan ja sain ukon kiinni vasta iltapäivällä. Ilmeni, ettei yhtään tiedä saako niitä moottoreita maahan edes tällä viikolla. Ilmeni myös, että niitähän olisi toisessa Orimattilalaisessa asennusliikkeessä, mutta kun hän ei voi sieltä ostaa.
Notta perkele, kävin ostaa moottorin itse ja soitin ekalle kekkulille. Lupasi tulla laittaan. Vittuilin syystäkin päälle, että olisit voinut sanoa, ettei maahantuonnista ole tietoa ja kertoa, että itseni pitää hakea.. ja mikä ongelma sulla on ettet naapurista voi itse ostaa. Onko sulla sinne maksuvaikeuksia?
Hää että ei, vaan ihan henkilökohtaista.
Minä jotta paskaako se mulle kuuluu, olisit voinut sanoa heti ettet tiedä milloin saat moottorin ja sanoa että minä haen. Vai niinkö ajattelit olla viikkoja raportoimatta?
Hää että joo sori mutta kun vahinko jo pääsi tapahtumaan..
Minä jotta älä selvitä vaan tule asentamaan.
TULIKIN!!
Kävin moikkaamassakin!
Kotiin palattua laitoin saunankin päälle!!
Soitti sitten, että kas, se itse pumppukin on joko paskana tai vielä jäässä. (Vaikka sulatettu, varmasti lämmitys ja suojakelit nyt. Noh, ehkä vanhempi vaurio.) Moottori pelaa nyt, muttei uskalla käyttää pumppua.
Joten sauna pois päältä (vasta 12 päivää ilman juoksevaa vettä) ja soittelen putkiliikkeeseen huomenna.
Ripuli on sentään jo hellittänyt.
Lähetetty: 02.03.2011 21:41
Kirjoittaja Ylermi Ylihankala
Gat kirjoitti:Ripuli on sentään jo hellittänyt.
Älä nyt, kyllä maailmaan paskaa mahtuu.
Lähetetty: 02.03.2011 21:49
Kirjoittaja Gat
Ylermi Ylihankala kirjoitti:Gat kirjoitti:Ripuli on sentään jo hellittänyt.
Älä nyt, kyllä maailmaan paskaa mahtuu.
Sanonta kuuluu:
"Vielä on maailmassa enemmän vettä kuin paskaa."
Mutta entäs jos ei ole? Vain lunta tässä ei-nussivassa maailmassa..
Lähetetty: 02.03.2011 21:56
Kirjoittaja Ylermi Ylihankala
Gat kirjoitti:"Vielä on maailmassa enemmän vettä kuin paskaa."
Mutta entäs jos ei ole? Vain lunta tässä ei-nussivassa maailmassa..
Valitsen ekologisen tulokulman ja suosittelen, että noinkin merkittävänä paskantuottajana sun pitäisi kanavoida eittämättä laadukas ripulipaskasi maatalouden hyötykäyttöön. Varkaudessakin joku viljelee maata.
Lähetetty: 02.03.2011 22:03
Kirjoittaja Bruce Willisika
Gat kirjoitti:Vain lunta tässä ei-nussivassa maailmassa..
Äijällä ei ole varaa edes lähteä ulkomaille, hahaa!

Lähetetty: 02.03.2011 22:06
Kirjoittaja Vesper
Kaki hankeen ja pyyhi lumella, ei oo niin vaikeeta. Orimattilassa on sitäpaitsi uimahallikin, käy siellä peseytymässä. Samalla voit tiirailla pystytisumisuja altaan puolella.
Lähetetty: 02.03.2011 22:06
Kirjoittaja Boner
Bruce Willisika kirjoitti:
Äijällä ei ole varaa edes lähteä ulkomaille, hahaa!

Jumalauta. Olisiko tuossa sittenkin totuus gatin perinnöistä? Käteen jäi vanha paska mörskä ja toimeentulotuella mennään vieläkin?
gat on ripuloinut kitinikansaa silmille miljoonaperintönsä kanssa alusta lähtien!
Lähetetty: 02.03.2011 22:55
Kirjoittaja Gat
Boner kirjoitti:Bruce Willisika kirjoitti:
Äijällä ei ole varaa edes lähteä ulkomaille, hahaa!

Jumalauta. Olisiko tuossa sittenkin totuus gatin perinnöistä? Käteen jäi vanha paska mörskä ja toimeentulotuella mennään vieläkin?
gat on ripuloinut kitinikansaa silmille miljoonaperintönsä kanssa alusta lähtien!
Ulkomailla käynti tai hotelliin meno ei ole tapana. Ehkä joskus.
Mutta monestiko pitää sanoa, että en ole vielä perinyt yhtään mitään? Vaikka ekasta pesänjakomiitistä on kaksi ja puoli vuotta. Ostin tämän halvalla Kepun kepulikonstilaein. Varsinaisesta perinnöstä eli puolesta enon pankkitilistä (jolla maksan sen kepulihinnan pois) on kiistelty, ja siitä joudunko maksamaan sinne lisäksi puolet heidän arvioimaansa tosihintaa siitä mitä kepulihalvalla ostin. Voitin kahdessa oikeusasteessa jo.
Lähetetty: 02.03.2011 22:57
Kirjoittaja elco
Gat kirjoitti:
Mutta monestiko pitää sanoa, että en ole vielä perinyt yhtään mitään? Vaikka ekasta pesänjakomiitistä on kaksi ja puoli vuotta. Ostin tämän halvalla Kepun kepulikonstilaein. Varsinaisesta perinnöstä eli puolesta enon pankkitilistä (jolla maksan sen kepulihinnan pois) on kiistelty, ja siitä joudunko maksamaan sinne lisäksi puolet heidän arvioimaansa tosihintaa siitä mitä kepulihalvalla ostin. Voitin kahdessa oikeusasteessa jo.
Mitä väliä sillä on voitatko vai häviätkö?
Lähetetty: 02.03.2011 22:57
Kirjoittaja Boner
Gat kirjoitti:
Ulkomailla käynti tai hotelliin meno ei ole tapana. Ehkä joskus.
Veikkaan että kuolema korjaa ennen kuin "joskus" tapahtuu.
Gat kirjoitti:
Mutta monestiko pitää sanoa, että en ole vielä perinyt yhtään mitään? Vaikka ekasta pesänjakomiitistä on kaksi ja puoli vuotta.
Olihan sulla lantaruisku ja kolmellasadallatonnilla ryssien osakkeita?
Lähetetty: 02.03.2011 22:59
Kirjoittaja Dave
Gat kirjoitti:Boner kirjoitti:Bruce Willisika kirjoitti:
Äijällä ei ole varaa edes lähteä ulkomaille, hahaa!

Jumalauta. Olisiko tuossa sittenkin totuus gatin perinnöistä? Käteen jäi vanha paska mörskä ja toimeentulotuella mennään vieläkin?
gat on ripuloinut kitinikansaa silmille miljoonaperintönsä kanssa alusta lähtien!
Ulkomailla käynti tai hotelliin meno ei ole tapana. Ehkä joskus.
Mutta monestiko pitää sanoa, että en ole vielä perinyt yhtään mitään? Vaikka ekasta pesänjakomiitistä on kaksi ja puoli vuotta. Ostin tämän halvalla Kepun kepulikonstilaein. Varsinaisesta perinnöstä eli puolesta enon pankkitilistä (jolla maksan sen kepulihinnan pois) on kiistelty, ja siitä joudunko maksamaan sinne lisäksi puolet heidän arvioimaansa tosihintaa siitä mitä kepulihalvalla ostin. Voitin kahdessa oikeusasteessa jo.
Mistä ne sun arvopaperimarkkinoille sijoittamasi rahat ja käteinen ovat?
Lainaus vuodelta 2007:
Gattaca kirjoitti:
Katoin just että eihän mulla ole tilillä just nyt kuin about 45 donaa ja rahastoissa 50 donaa, ennen kuin tulee ekan puukaupan (snadi tuulenkaatoalue) jälkihäntää 20 donaa ja ekat maataloustukiaiset.
Lähetetty: 02.03.2011 23:11
Kirjoittaja Gat
Dave kirjoitti:
Mistä ne sun arvopaperimarkkinoille sijoittamasi rahat on?
No olen omistanut tämän 2007 alusta asti. Puun hinta oli huipussaan, puolet hakkuukypsää on vieläkin jäljellä. Tunnustettakoon, että ne ei missään suhteessa sukupolvenvaihdosmyyntihintaan. Lisäksi on vähäisiä maataloustuloja ja tukiaisia juuri sinulta, jotka jo ne tukiaiset kattavat kalja- bensa- rööki ja lihapiirakkakuluni
Aikaisempiin että kun ei ole sissikoulutusta paskoa hankeen ja joo, rakennukset ON melko mörskiä jo.
Edit: ja lainauksessasi sanomasi oli vasta hikiset tuulenkaatopuut, rahrah!
Lähetetty: 03.03.2011 15:44
Kirjoittaja Gat
Aamulla soitin sille putkifirmalle. Nää sähköt ja putket on ainoat jotka suhteilla ja rahalla saa paikalle. ja niin nopeesti kuin voi olen itse kommunikoinut. Vasta 13 päivää mennyt ilman vettä.Tosin nuo kaksi on yhteistyössä, huijanneeko minnuu? No, hää sanoi että hankkii uuden pumpun, Soittaa sitten kun tietää onko niitä ja tulee asentamaan. Eipä oo kuulunna.
Mut siis oikeasti harkitsen hotelliin menoa tai siis paremminkin ajoa vanhempieni tykö Varkauteen.
Lähetetty: 03.03.2011 15:51
Kirjoittaja Boner
Gat kirjoitti:
Mut siis oikeasti harkitsen hotelliin menoa tai siis paremminkin ajoa vanhempieni tykö Varkauteen.
No älä nyt helvetti sinne mene. Ota hotellihuone Marskista, käy saunomassa, parturissa, vaatekaupassa, alkossa ja tilaa hotellihuoneeseen pari maksullista naarasta. Sitten nait koko viikonlopun ja elät herroiksi syöden ja juoden hyvin.
Missä kohtaa Varkaus ja kaksi vanhaa kurppaa paheksumisineen voittaa ehdotukseni?
Jos mä olisin sinä, tekisin juurikin noin.
Lähetetty: 03.03.2011 15:56
Kirjoittaja Gat
Bonerin ehdotus on vakavan harkinnan arvoinen.
Tosin minulla se, että yritän minimoida kussakin asiassa kuluja olematta hankkimatta lisäkuluja mokieni päälle edes mukavuudekseni.. mutta Bonerin ehdotus kuulostaa siis hyvältä.
Lähetetty: 03.03.2011 16:01
Kirjoittaja Boner
Gat kirjoitti:
Tosin mulla se, että yritän minimoida kussakin asiassa kuluja olematta hankkimatta lisäkuluja mokieni päälle edes mukavuudekseni.
Miksi ihmeessä? Etkö sä ole jo säästäny ja kituuttanut ihan tarpeeksi? Sitä paitsi, kelle sä meinaat jättää sen omaisuutes kun potkaiset tyhjää?
Ihan ok siis jos meinaat jättää vaikkapa Lastenklinikalle, mutta jos et, niin ala nyt hyvä mies nauttimaan siitä 13 vuoden tuskasi tuloksista.
Tuskin kuitenkaan haluat että säästöön jääneet rahasi menevät Orimattilan kunnalle ja sen kunnanhallituksen keväisen ryyppymatkan kustannuksiin?
Lähetetty: 03.03.2011 16:07
Kirjoittaja Gat
Nääh. Putkimies soitti just ja sanoi, että pumppua ei läheltä löytynyt mutta huomiseksi pitäisi olla ja tulevat asentamaan. En ny mihinkään lähde, on tietty promillejäkin. Mutta eihän ne kumminkaan tuu.
Edit: Mutta koska mun makuun parhaat Helsingin huorat tekee vain koti- ja hotellikäyntejä, ei omassa kotonaan, olen suunnitellut sellaista hotelliviikonloppua. Muuten tarvin VAIMON!
Lähetetty: 03.03.2011 16:11
Kirjoittaja Boner
Gat kirjoitti:Muuten tarvin VAIMON!
No et tarvitse. Se kuitenkin vaan nalkuttaa jatkuvasti. Katso vaikka äitiäsi.
Lähetetty: 04.03.2011 0:27
Kirjoittaja Manaaja
Gat kirjoitti:Muuten tarvin VAIMON!
No et tarvitse. Mutta viagraa kyllä tarvitset. Eihän sulla meinannut seistä sillon viimeksikään kun olit vielä Nuori ja Viriili etkä vielä ennättänyt juoda sisäelimiäsi yhtä sohjoksi. Eli meet lääkäriin nyt sitten etukäteen ja tilaat vähän pompannappia taskuun.
Lähetetty: 04.03.2011 0:37
Kirjoittaja Stadinarska
Gat kirjoitti:Muuten tarvin VAIMON!
No et tarvitse, mutta en mä enää keksi tähän mitään perustetta kun poijaat jo keksi seksi....
--------------------------------------------------------------------------------
Perustin ketjun, jotta kertoisitte onko HYVIN KÄYNYT?
ONKO HYVIN KÄYNYT?
Minulla on, hiphei hurraa!
Kiitän silti mitä suurimmin ja kohteliaimmin ketjuni valtavasta menestyksestä, vaikkakin kertoo paljolti Gatin ripulipaskasta, mutta onhan sekin luonnollista ja luontoon kuuluvaa (ja kun vielä jatkan, oksennan eka kertaa elämässäni!)
SA
ketjun mukava hyväntuulinen ISÄUKKO
Lähetetty: 04.03.2011 23:39
Kirjoittaja Gat
Soitin aamupäivällä putkimiehelle. Pumppu on kuulemma löytynyt ja tulee tänään asentamaan. Arvatkaa tuliko?
Vittu vaikka ne sällit on pystyviä ja ainoita jotka edes saa paikalle, sekä sähkö-että putkimiehen tyyli on ihan piittaamatonta vetkutusta. Itseni pitää taas soitella perään ja kysyä selitystä. Nyt alkaa viikonloppu, ei ne varmaan voi töitä tehdä. Ja minä olen nyt ollut kaksi viikkoa ilman vettä. Vitun mulkut.
Lähetetty: 04.03.2011 23:44
Kirjoittaja RolloTomasi
Kävitkö paskalla vielä samaan pöntölliseen vai kävitkö jossain muualla?
Lähetetty: 05.03.2011 10:12
Kirjoittaja Gat
Putkiäijä tai hänen apumiehensä kävi aamulla laittamassa pumpun! Olin jo ajatellut soitella perään. Hyvä etten ehtinyt, olisin vittuillut hartaasti. Tänne tulee taas vettä! Kurahdus putkista ensin ja sitten soitti varmistuksen pellollta missä kaivo on .
Vasta kaksi viikkoa peseytymättä. Eikun oikeastaan kolme viikkoa, koska olin saunonut edellisen viikon lauantaina. Ja perkele, minähän en hyvää likaisuuttani pilaa! Pyrin ennätykseen! Sitäpaitsi peseminen on vaivalloista. Siinähän kastuukin. Vessan ehkä vedän. Ehkä.
Lähetetty: 05.03.2011 10:16
Kirjoittaja Manaaja
Mene suihkuun nyt siitä.