Lähetetty: 12.11.2010 18:03
EW:n kohdalla perustelu on vaikeampaa, koska hän liitelee sellaisissa sfääreissä, ettei itsekään tiedä missä oikein liikkuu. Räsäsen kohdalla Raamattuun vetoaminen on helppoa, koska ainakin voi olettaa, että Räsänen osaa lukea ja on yhtä mieltä siitä, että jos Jeesuksen ja jonkun muun sanat Raamatussa ovat ristiriidassa, Jeesus aina voittaa.urpiainen kirjoitti:No et sä kyllä ole kovin paljon noista treeneistäsi oppinut: EW/Räsänen ei ole rationaalisen argumentaation tavoitettavissa ja argumentoiden kumottavissa, koska keskittyy vaalimaan dogmaattisesti "pohjaansa".prosessi kirjoitti:Ehkä keskusteluni EW:n kanssa onkin treeniä Räsästä vastaan. Mikä tahansa Räsäsen hirvittävistä arvoista on vaivatta kumottavissa asioilla joita Jeesus sanoi.
Noh, käytännössä saan joko suunnilleen nolla ääntä, tai jos alan aktiivisesti ajaa itseäni läpi, saan kyllä pienelläkin budjetilla aikaiseksi sen kokoluokan mediamylläkän, että myös menen läpi itse. Eli muut eivät oikein voi hyötyä ehdokkuudestani. (Yksijäseninen intelligentsia muuten vastasi minulle, ja totesi vievänsä asiani eteenpäin puheenjohtajalle. Hänelle laitoin viestini vain CC:nä, mutta hän oli se joka vastasi.) Tässä nyt kuitenkin on se tilanne, että koko politiikkaan ryhtyminen ihan tosissaan on sen verran uusi ajatus, etten vielä ole osannut tehdä lopullisia päätöksiä siitä, haluanko realisoida ajatukseni. Kuitenkin jos ehdokkaaksi ryhdyn, valmistelut on pakko tehdä jo nyt.Vielä lisä-ällöttävyyden tuohon kristillisdemokraatteiluusi tuo tämä mainitsemasi idea ryhtyä eduskuntavaaliehdokkaaksi ilman mahdollisuutta tai edes halua läpimenoon: tietoisesti aiot kerätä lisä-ääniä läpimenoa kärkkyville fundamentalistisille aatesiskoillesi ja -veljillesi.
ND:lle sen verran, että sinähän sanoit tässä saman kuin minä edellä:
Tuo H-a:n listasta vetämäsi johtopäätös on kyllä virhepäätelmä. Pikkupuoleet äänestävät hallituksen esitystä vastaan, koska pikkupuoluiden tehtävä on vastustaa hallituksen esityksiä ja kerätä irtopisteitä.
Kyseessä ei siis ole virhepäätelmä, vaan toteamus, että ainoa sopiva paikka minulle on pieni oppositiopuolue. Irtopisteitäkin tulee vain rajatulta piiriltä, Suomen kansan enemmistöhän oli voittaneen kannan puolella.
Mitenköhän lienee. Ottaen huomioon, että kuukaudessa puolueen jäsenistöön on tullut yli 15% kasvu, pääosin Helsingin ja Uudenmaan alueelta, siellä voi tapahtua ihan mitä tahansa. Kun pohjustuksena kuitenkin oli homoilta, missä mm. paikalla oli kirkollisvaaleissa ehdolla ollut homo, en kovin paljon ihmettelisi, vaikka yksi jos toinenkin olisi päättänyt liittyä puolueeseen juuri torpedointitarkoituksessa.Ja koska koko puolue tunnetusti on amerikkalaisen uskonnollisen oikeiston etäispesäke Suomessa, et kuitenkaan koskaan pääse sisäpiiriin, joten koko touhusi pulueessa toteuttaa vain epäsuorasti samaa hirvittävää kaavaa kuin mahdollinen eduskuntaehdokkuus suoremmin ja ilmeisemmin. Oi aikoja, oi tapoja.