Sivu 7/24
Lähetetty: 03.11.2005 18:47
Kirjoittaja Vaola
Juuri niin...
Ihan kaikkea en ymmärrä, mutta halusinpa kerrankin sanoa jotain. En nähnyt ensimmäistäkään
vitsiä siitä paikalle tulemattomuudesta. Vastaavanlaiset karkelot järjestäneenä tiedän sen olevan täysin tosiasia, että jotkut syystä tahi toisesta saattavat jättää tulematta ja sitten ei enää kännyynkään vastata jne. En tosin ihan kaikkein parhaiten syynännyt ketjua läpi.
Patz muistaakseni totesi että ajatteli porukan täällä olevan sen verran luotettavaa, etteivät tekisi tällaisessa asiassa ohareita. Muttei sitten kuitenkaan niin luotettavaa, että nimi ja tilinumero lähtisi ruokailijoille. Pystyn ymmärtämään tämän, mutta rehellisyyden nimissä on todettava, että harkitsin itsekin tänään ruokailuni peruuttamista. Minulla ei ole minkään sortin intressejä maksaa muiden ruokailusta, ja minulta oli mennyt täysin ohi se tieto (oma vika?), että joutuisin ehkä kenties maksamaan jengipettureiden ruokailukustannuksia. Tämä asia siis vaatii luottamusta myös muilta ruokailijoilta, jos asia todella on näin. Ja silloin mielestäni on myös oikeus antaa palautetta ja ehdotuksia, ennenkaikkea hyviä vaihtoehtoja.
Vaikkakaan muiden paine ei tod. varmasti ole mitään verrattuna Patziin. Muistan itse, kun aikanaan oon vastaavia juhlia järkkäillyt, kuinka hermoja raastavaa se voi olla. Joten arvostan todellakin hänen panostaan ja kovasti. Kiitos Patz.
Joku joskus sanoi, ettei kannata valittaa, jos ei ole esittää vaihtoehtoa. Mutta toisaalta, onpa joku joskus myös kehoittanut olemaan työntämättä nokkaansa muiden asioihin.
Lähetetty: 03.11.2005 19:34
Kirjoittaja 1108
Exsat kirjoitti:Kinkyä lainasin ja myös lähinnä tarkoitin, sinähän PERUIT saapumisesi asiallisesti, siinä ei ole mitään vikaa.
edit. Siis vikaa menettelytavassa. Toki olisi ollut mukava nähdä taas.
No nyt ymmärrän.
Ja samoin olisi ollut mukava nähdä teidätkin (siis sinä ja ukkosi)
EDIT: Ja EN sanonut että en aikoisi heilua Hellsingissä, niin teen mutta eri sakissa. Saattaahan sitä törmätä nyrkk.. eiku tuttuihinkin illan mittaan.
Lähetetty: 04.11.2005 0:12
Kirjoittaja Gina
Patsille iso kiitos järjestelyistä, toivottavasti ruokailu nyt onnistuu kun täältä asti tullaan. Sanon tässä ihan satavarmasti tulevani ja ihan satavarmasti maksavani jos auto hajoaa matkalle tmv. Ja vaikka ei hajoaisikaan. Onko tässä ketjussa oikeasti kukaan muu hankala kuin se sama tyyppi mikä aina? ja 1108, mä en tarkoita sua.
Lähetetty: 04.11.2005 0:16
Kirjoittaja HoundDog
Gina kirjoitti:Sanon tässä ihan satavarmasti tulevani ja ihan satavarmasti maksavani jos auto hajoaa matkalle tmv.
Laittakee se auto junaan ja istukee ravintolavaunuun. Saahan sitä autoa ajaa sitten kotimatkalla. Jos kukaan kykenee. Viikkoon.
Lähetetty: 04.11.2005 0:22
Kirjoittaja ninnithequeen
Gina kirjoitti: Onko tässä ketjussa oikeasti kukaan muu hankala kuin se sama tyyppi mikä aina?
Ei kukaan muu.
Mutta ainakin viihdettä tarjoiltiin ihan kiitettävästi...
Lähetetty: 04.11.2005 0:24
Kirjoittaja Exsat
ninnithequeen kirjoitti:Gina kirjoitti: Onko tässä ketjussa oikeasti kukaan muu hankala kuin se sama tyyppi mikä aina?
Ei kukaan muu.

Mä olin ainakin ilmeisen hankalasti ymmärrettävä, saako siitä pisteitä?
Lähetetty: 04.11.2005 0:33
Kirjoittaja ninnithequeen
Exsat kirjoitti:ninnithequeen kirjoitti:Gina kirjoitti: Onko tässä ketjussa oikeasti kukaan muu hankala kuin se sama tyyppi mikä aina?
Ei kukaan muu.

Mä olin ainakin ilmeisen hankalasti ymmärrettävä, saako siitä pisteitä?
Saat. Kymmenen pistettä ja papukaijamerkin

Lähetetty: 04.11.2005 0:34
Kirjoittaja MarthaFocker
Niin....eli tulette ilmeisemmin tapaamaan minut syöminkien jälkeen.
tai siis jos mua sitten huvittaa tulla... olen katsokaan ainoo lapsi (olenko koskaan maininnut??) niin teen nähkääs niinkuin natsaa. jos ei natsaa ni sit se on sou not ju nou
Päät kii munapäät.
Lähetetty: 04.11.2005 0:35
Kirjoittaja ninnithequeen
Rautavittu kirjoitti:
Päät kii munapäät.
Ugh. Martha on puhunut.
Lähetetty: 04.11.2005 0:36
Kirjoittaja Gina
Exsat kirjoitti:ninnithequeen kirjoitti:Gina kirjoitti: Onko tässä ketjussa oikeasti kukaan muu hankala kuin se sama tyyppi mikä aina?
Ei kukaan muu.

Mä olin ainakin ilmeisen hankalasti ymmärrettävä, saako siitä pisteitä?
Ninni on väärässä, sä et kyllä saa hankaluuspisteitä, esitit ketjun fiksuimman kommentin tuolla pari sivua sitten. Tietty voit vielä editoida sitä jos oikein haluut olla hankala

Lähetetty: 04.11.2005 0:38
Kirjoittaja Gina
HoundDog kirjoitti:Gina kirjoitti:Sanon tässä ihan satavarmasti tulevani ja ihan satavarmasti maksavani jos auto hajoaa matkalle tmv.
Laittakee se auto junaan ja istukee ravintolavaunuun. Saahan sitä autoa ajaa sitten kotimatkalla. Jos kukaan kykenee. Viikkoon.

eiku idea on tulla halvalla. Se on hyvä auto, eka sellainen joka mulla on ollu. Ei oikeasti pitäis olla riskiä sen leviämisestä.
*lesoaa*
Lähetetty: 04.11.2005 0:39
Kirjoittaja Exsat
Gina kirjoitti:HoundDog kirjoitti:Gina kirjoitti:Sanon tässä ihan satavarmasti tulevani ja ihan satavarmasti maksavani jos auto hajoaa matkalle tmv.
Laittakee se auto junaan ja istukee ravintolavaunuun. Saahan sitä autoa ajaa sitten kotimatkalla. Jos kukaan kykenee. Viikkoon.

eiku idea on tulla halvalla. Se on hyvä auto, eka sellainen joka mulla on ollu. Ei oikeasti pitäis olla riskiä sen leviämisestä.
*lesoaa*
Ja sitäpaitsi kuskeja taitaa olla ainakin neljä, joten "ravintolavaunuun" päässee heti oman ajo-osuutensa suoritettuaan.
Lähetetty: 04.11.2005 0:40
Kirjoittaja ninnithequeen
Gina kirjoitti:
Ninni on väärässä, sä et kyllä saa hankaluuspisteitä, esitit ketjun fiksuimman kommentin tuolla pari sivua sitten. Tietty voit vielä editoida sitä jos oikein haluut olla hankala

Höh, mähän oon aina väärässä.
Ja pisteitä annoin vaan pisteiden antamisen ilosta, komppaan Exsattia nääs ihan kypällä. (heruux?)
Ps: Näin sitä taas pysytään itse aiheessa...
Lähetetty: 04.11.2005 0:47
Kirjoittaja Exsat
ninnithequeen kirjoitti:(heruux?)

Lähetetty: 04.11.2005 0:49
Kirjoittaja ninnithequeen
Exsat kirjoitti:ninnithequeen kirjoitti:(heruux?)

Aaahhahaa, mistä sä noi löysit?
(taas pysytään asiassa)
Lähetetty: 04.11.2005 0:50
Kirjoittaja Exsat
ninnithequeen kirjoitti:Exsat kirjoitti:ninnithequeen kirjoitti:(heruux?)

Aaahhahaa, mistä sä noi löysit?
(taas pysytään asiassa)
Mä käyn välillä vieraissa..

Lähetetty: 04.11.2005 0:52
Kirjoittaja ninnithequeen
Exsat kirjoitti:
Mä käyn välillä vieraissa..

OOH!
Ja kehtaat kertoa sen täällä? Beddishän lukee tätä
Lisää pisteitä uskomattomasta rohkeudesta ojentaa hän.
Lähetetty: 04.11.2005 0:52
Kirjoittaja Mojo
Exsat kirjoitti:Ja sitäpaitsi kuskeja taitaa olla ainakin neljä, joten "ravintolavaunuun" päässee heti oman ajo-osuutensa suoritettuaan.
Teilläpä saattaapi tulla sopivalla provolla pienimuotoinen riitake siitä kuka ajaa ensimmäisen erikoiskokeen

Tai toisen jos Gina käyttää veto-oikeuttaan evätä muilta tämän mahdollisuuden.
Konfliktia kansalle!!!

Lähetetty: 04.11.2005 0:53
Kirjoittaja Exsat
M-ojo kirjoitti:Exsat kirjoitti:Ja sitäpaitsi kuskeja taitaa olla ainakin neljä, joten "ravintolavaunuun" päässee heti oman ajo-osuutensa suoritettuaan.
Teilläpä saattaapi tulla sopivalla provolla pienimuotoinen riitake siitä kuka ajaa ensimmäisen erikoiskokeen

Tai toisen jos Gina käyttää veto-oikeuttaan evätä muilta tämän mahdollisuuden.
Gina ehkä haluaa itse ajaa autonsa majoituspaikkansa pihaan, luulen.
Ja Ninni: Se tietää. Tietäisit vaan, kuinka monta sillä on
niitä.
Lähetetty: 04.11.2005 0:58
Kirjoittaja Gina
Exsat kirjoitti:M-ojo kirjoitti:
Teilläpä saattaapi tulla sopivalla provolla pienimuotoinen riitake siitä kuka ajaa ensimmäisen erikoiskokeen

Tai toisen jos Gina käyttää veto-oikeuttaan evätä muilta tämän mahdollisuuden.
Gina ehkä haluaa itse ajaa autonsa majoituspaikkansa pihaan, luulen.
Mojo puhuu asiaa! Ei se haluu, te ootta vaan päättäneet niin ja alistanut minut minulle tyypilliseen juoppokuskin rooliin

Lähetetty: 04.11.2005 0:58
Kirjoittaja ninnithequeen
Exsat kirjoitti:
Ja Ninni: Se tietää. Tietäisit vaan, kuinka monta sillä on niitä.
Jätä se sika!!!11!!1
Lähetetty: 04.11.2005 1:00
Kirjoittaja irmelianneli
Gina kirjoitti:Exsat kirjoitti:M-ojo kirjoitti:
Teilläpä saattaapi tulla sopivalla provolla pienimuotoinen riitake siitä kuka ajaa ensimmäisen erikoiskokeen

Tai toisen jos Gina käyttää veto-oikeuttaan evätä muilta tämän mahdollisuuden.
Gina ehkä haluaa itse ajaa autonsa majoituspaikkansa pihaan, luulen.
Mojo puhuu asiaa! Ei se haluu, te ootta vaan päättäneet niin ja alistanut minut minulle tyypilliseen juoppokuskin rooliin

Emmää ennen Jyväskylää ala mitään ryystään

Lähetetty: 04.11.2005 1:01
Kirjoittaja irmelianneli
...tai no riippuu tietysti monelta ollaan lähössä!

Lähetetty: 04.11.2005 1:05
Kirjoittaja HoundDog
Exsat kirjoitti:Ja sitäpaitsi kuskeja taitaa olla ainakin neljä, joten "ravintolavaunuun" päässee heti oman ajo-osuutensa suoritettuaan.
Kaivanpa äkkiseltään sen Karpelan ex-miehen numeron framille ja tiedotan teidän oletetun "laskeutumisajan". Siinähän puhallatte pilliin.
Aivan! Siis juopuneet laitetaan sinne peräkoukkuun kiinnitettyyn Pellon Traileriin! Way to go! Paukku ravintolavaunussa: Taskulämmin kossu '76 Ford Taunuksen peräkoukkuun kiinnitetyssä kuomullisessa perävaunussa. Laittekee huovat mukaan!
Lähetetty: 04.11.2005 1:08
Kirjoittaja Enthu
Pikkujouluplääni:
1. Käväisen Kallion Etkoilla
2. Käväisen Ytimen Etkoilla
3. Syöpöttelemään&Juopottelemaan Cantinaan (ihmetellään lisää)
4. Jatkoille jonnekkin
5. Yritän "aikuisten oikeesti" iskeä jonkun kityrunkkuböönan
