EveryWoman kirjoitti:Vaola kirjoitti:Pointtini tässä on nyt se, etten ymmärrä miksi minun pitäisi lähteä tutkimaan jotain asiaa syvällisemmin, jos olen ok sen kanssa.
Hyvä että sanoit tuon, koska eipä mullakaan pointtina ollut mikään muu kuin se, että on typerää
väittää tietävänsä ettei traumoja olisi (ja sitten sillä perustella, että kurittaminen on ok). Toki esiintymiskammoa kannattaa hoitaa ensisijaisesti juuri esiintymiskammona - ne juuret tulevat sitten aikanaan esiin jos ovat tullakseen.
No joo, esiintymiskammo oli sikäli ehkä ontuva vertaus, että mulla ei sellaista tervettä jännitystä lukuunottamatta ole esiintymiskammoa.
Voisin vielä oman kasvatuskokemukseni (2x8v.) nojalta jatkaa vielä sen verran, että huonon käytöksen ja ongelmatilanteiden pitkän tähtäimen vaikuttamiseen on kyllä 100% tehonnut ainoastaan suunniteltu ja määrätietoinen, väkivallaton kasvatus. Toki noita huteja on tullut, kuten jo aiemmin kerroin. Mutta jos lapsilla tuntuu olevan meneillään joku pidempiaikainen "kokeilukausi" tai muu hermoja raastava jatkuva ongelma, on paras kikka siihen:
1. Muksu hoitoon, jos mahdollista. Tämän aikana pystyy itse rauhoittumaan ja ottamaan etäisyyttä ongelmaan.
2. Miettiminen mistä lapsen toiminta johtuu & asettuminen lapsen tilalle.
3. Tavoitteen & aikaraamin hahmottaminen - ei pidä odottaa liikoja, eikä tuloksia yleensä saa heti.
4. Miten pääsen tavoitteeseen. Oma toiminta kiistatilanteessa, johdonmukaiset rangaistukset & mitä sitten jos nämäkään eivät riitä.
5. Toteutus.
Tuota kaavaa pystyy soveltamaan lapsen ikätason mukaisesti.
Aikaisemmin nuorempana en vielä ymmärtänyt, kuinka paljon pitkäjänteisyyttä kasvattaminen vaatii. Tuolloin sorruin hoitamaan ongelmatilanteet tilanne kerrallaan, jolloin jotenkin maagisesti ajattelin että kun lapselle vouhkaa ja kouhkaa NYT enemmän kuin tarpeeksi, niin huono käytös loppuu kuin seinään. Ja niin sitä sitten jo muutaman vastaavan tilanteen jälkeen turhautui täysin ja alkoi heittelemään täysin perättömiä uhkauksia ja rangaistuksia, joita oli hankala kohdistaa tehdyn virheen laatuun. Ei ihme ettei tepsinyt. Kun opin ajattelemaan asioita isompina kokonaisuuksina ja hoitamaan niitä myös siten perhe-elämä rauhoittui huomattavasti. Ja kun oli itsensä kanssa sopinut ne tietyt menetelmät, niin niissä pitäytyminen ja sietokyky lapsen pettymyksen purkauksiin oli helpompaa.
Mitä pidempään on ollut vanhempana, sitä helpompaa on hyväksyä se tosiasia, että lapset kiukuttelevat, purnaavat ja koettelevat jatkuvasti. Tottakai tulee myös akuutteja tilanteita, jotka täytyy hoitaa pysyvästi siinä ja heti. Mutta yleensä ottaen ongelmat ovat osia isommista kokonaisuuksista, joskin sana ongelma on ehkä vähän harhaan johtava, koska pulmatilanteet ovat luonnollinen osa lapsen kasvatusta.
On kyllä tullut koettua kaikenlaista - oppia ikä kaikki! Muutama vuosi takaperin pidin aikamoista kuria jälkikasvulle, sillä kahden uhmaikäisen kanssa oli aika hankalaa tarpoa arkea eteenpäin. Se taas johti siihen, että lapsista tuli pidemmässä juoksussa vähän turhan jäykkiä ja arkoja, ja heidän olemuksensa alkoi välillä olla vähän semmoinen "anteeksi, että olen olemassa". Joten sitten piti miettiä tilanne uusiksi, josta sitten muutaman aaltoliikkeen jälkeen normalisoitui. Nyttemmin nuo muutaman vuoden takaiset ongelmat on selätetty ja tilalle ilmestynyt uusia. Tätä se sitten vissiin on vielä seuraavat kymmenen vuotta...