Tix kirjoitti:EW:llä menee pointti ohi. Hänen mielestään ilmeisesti on ETU että työnantaja kannustaa lepotiloilla ja piristeillä rikkomaan työntekijän suojaksi säädettyä työaikalakia kaikin mahdollisimman tavoin, työskentelemään sellaisia tuntimääriä joita kenenkään (mielen)terveys tai perhesuhteet eivät voi kestää kovin pitkään. Onkin HYVÄ työnantaja kun pyrkii vain kiskomaan irti työntekijöiden selkänahasta kaiken mitä irti saa mahdollisimman pienillä palkka- ja toimitilakustannuksilla!
Ei kai tässä kukaan väitä että ei ole hyvä että työaikalaki on olemassa -- niiden turvaksi jotka sellaista turvaa tarvitsevat. Mutta jos (ja kun, näemmä) aletaan kitistä siitä, kun vaikka laki- tai konsulttitoimistoissa, investointipankeissa, pääomasijoitusyhtiöissä etc. ei lain ohjeistamissa tuntimäärissä pysytä, niin mennään kyllä puihin ja kovaa. Samoin kuin lain tuki julkijuopottelun kieltämisessä on sitä varten että voidaan puuttua haitallisiin tapauksiin eikä siksi että katsottaisiin tarpeelliseksi pamputtaa vappuna Ulliksella lasin skumppaa nauttivaa proffaa, ei työaikalakiakaan ole järkeä aina ja ihan kaikkeen 100% soveltaa vaan
tarpeen mukaan.
Esim. edellä mainitsemiini hommiin pyrkivillä kun on kaikilla runsaasti vaihtoehtoja eikä kenenkään ole mikään pakko tehdä niitä hommia jos ne eivät ole juuri sitä mitä haluaa sillä hetkellä elämässään tehdä. Monet -- sanoisin jopa että kaikki, joita varten ne hommat oikeasti ovat (vs. ne jotka tulevat vain "kirjainyhdistelmän" takia, vanhempien suoriin tai tiedostamattomiin toiveisiin vastatakseen, tms.) -- kun tekevät niitä intohimolla ja päivät ovat työn luonteen vuoksi väkisinkin pitkiä, niin sehän on vain helvetin hyvä että on tarjolla safkaa, jopa torkkuhuoneita! Vittu, itse olen ollut myös paikassa josta myöhään illalla ei saanut safkaa ja se jos mikä on kypsää. Ostokset kahvilastakin tietysti omasta pussista -- samoin kuin useammat taksimatkat myöhään duunista kotiin (ennen kuin hankin auton). Mun biologia toimii myös niin, että torkut silloin tällöin auttavat tosi paljon, ja luontaisen rytmin seuraaminen on muutenkin paljon parempi kuin kahvin/batteryn kittaaminen.
Täällä sitten jätkä valittaa, kun jotkut firmat tarjoavat safkaa, ilmaiset taksikyydit jos tulee aikaisin tai lähtee myöhään, torkkuhuoneita, etc.! Haloo!
Otetaanpa pari vertailukohtaa: Onko sekin, että isojen firmojen ylimmälle johdolle (jotka tekevät ~100-tuntista työviikkoa) on usein järjestetty autonkuljettajat, yksityiskoneet etc. sekin vain naamioitua riistoa, eikä yksinkertaisesti vain hyvin vaativien työolojen (jotka jokainen näistä on itse valinnut) helpottamista? Entä vaikka huipputason muusikot, tanssijat, suunnittelijat, urheilijat, etc. jotka omistavat asialleen hekin usein 80-100 tuntia viikossa -- ovatko hekin vain "pyramidihuijauksen" uhreja, jotka hölmöyksissään eivät tajua vedota työaikalakiin ja vaatia oikeuksiaan?
Oikeesti.. oikeuksia mihin? Siihen että joku rajoittaisi heidän ajankäyttöään siihen mitä oikeasti haluavat tehdä? Mitä vitun järkeä? Ettei olisi nyt vain niin, että sun kokemukset lakitoimistoista ovat mitä ovat pitkälti siksi, että se ei vain ole sun juttu (sulla ei ollut siihen intohimoa niin että olisit omasta halustasi tehnyt paljon hommia)? Kannattaisko keskittyä siihen että löytäis sen oman jutun ennemmin kuin marmattaa muiden tekemisistä?
Tix kirjoitti:EW, vastaa yhteen kysymykseen - onko konsulttifirma/AA-tsto/Nokia hyvä työnantaja, jos sen mielestä on hyvä, että työntekijät ovat töissä tai ainakin työnantajan käytettävissä mieluiten 24/7, eivät koskaan lomalla, aina tavoitettavissa, eivät ikinä perheensä luona tai pitämässä itsestään huolta? Jos vastauksesi on kyllä, keskustelu aiheesta on turhaa. Jos se on ei, Trainer's house on huono työnantaja.
Vastaan omalta osaltani, etten tunne yhtään firmaa (ml. Nokia ja konsulttitoimistot) jossa todella tuota (100% 24/7) odotettaisiin, joten vastaus on ei. Tosin tiedän että tietyissä paikoissa investointi-/pankkimaailmassa moista jotakuinkin odotetaan, mut kamoon, siellä jätkät tienaa niin saatanasti että olisi aika absurdia valittaa -- siis kun on tasan tarkkaan jokaisen oma valinta, haluaako just sellaiseen paikkaan mennä.
Jos Trainers' House (poikkeuksellisesti) odottaa moista -- mistä en ole kategorisesti vakuuttunut vain siltä pohjalta että joku jonkun joskus tuntema tyyppi oli ollut joskus pettynyt firmaan (mikä oli tyypin oma osuus asiaan, saamme tuskin ikinä tietää) -- mutta kompensaatio ei ole linjassa työn vaatimusten kanssa, niin.. voivoi. Mitä sitten? Sittenhän kaikki järkevät ihmiset lähtevät ja firma kaatuu, kun pelkillä idiooteilla on paha tehdä hyvää bisnestä.
En kyllä pidättäisi hengitystäni moista odotellessa. On nimittäin tullut nähtyä uudestaan ja uudestaan ja uudestaan sitä, että hommista valittavat yleensä eniten juuri ne, jotka eivät niihin parhaiten sovellu (mikä ei tarkoita etteikö parhaillakin tyypeillä voi olla valittamista ja aiheesta, vaan paino sanoilla
yleensä ja
eniten).
Loppuun pieni visailu: Jos on väärällä alalla tai väärässä firmassa, niin onko se..
- a) firman vika?
b) työntekijän oma moka?