Nasalspray kirjoitti:Anteeksi, mutta sen mielikuvan mikä täällä ihmisille syntyy luot kyllä ihan itse, kirjoittamiesi viestin sävyllä ja sisällöllä. Vastoin noita viestejä ei kukaan voi niitä analysoimalla luoda kenellekään minkäänlaista kuvaa.
Olen osittain kanssasi samaa mieltä (tai siis osasta täysin samaa mieltä), mutta mielestäni tässä sivuuttuu se olennainen pointti että mistään henkilöstä (tai muustakaan objektista) muodostuva käsitys ei toki ole yksiselitteinen vaan on aina subjektin
tulkinta, joka kertoo enemmän subjektista kuin objektista. Olen huomannut, että tätä hyvin harvat ovat miettineet loppuun asti. Hyvänä esimerkkinä kukin voi miettiä vaikkapa viimeisintä kertaa jolloin suuttui (ainakin itse muistan omalla kohdallani

): eikö maailmassa muka ole ihmistä, joka kyseisessä tilanteessa
ei olisi suuttunut? Varmasti on. Suuttumukseni kohde ei siis
aiheuttanut tätä suuttumusta minussa vaan suuttumus nousi minusta itsestäni sen pohjalta, mikä oma tulkintani tästä oli ollut. Kun tämä huomio yhdistetään siihen, että kukaan meistä[*] ei voi tietää miten jokin asia
objektiivisessa todellisuudessa on, niin alkaa ymmärtää että oikeasti tiedämme hyvin, hyvin vähän, ja oikeastaan lähes kaikessa totuudellisuuden käsitteen ympärillä käytävässä puimisessa kyse on olennaisesti siitä, mihin uskomme ja minkälaiseen argumentaatioon nojaten.
Kun tältä pohjalta sitten mietitään sitä hypoteettista skenaariota, jossa George W. ihan tosissaan (tai osuvammin: yhtä tosissaan kuin elco & urpiainen) saapuu tänne ja toteaa näiden olevan terroristeja jonkalaisia on rättipäävaltioissa 13 tusinassa, niin yllä kuvaamani pointti konkretisoitunee jonkin verran. Tilanteen analogisuuden vain täydentää se, että sinä sanot että on tosiasia että sinä et ole mikään terroristi ja minä sanon että minun looginen päättely- ja perustelukykyni eivät ole samalla tasolla kuin 13:lla tusinasta teinejä. Argumentaatio on ihan samalla tasolla.
Toki teidän leimaaminen terroristeiksi voisi johtaa ainakin nähtävästi vakavampiin seuraamuksiin (Guantanamo tms.) kun taas teidän nähdäksenne minun esittämäni asiani dissaaminenhan on aivan harmitonta. Paitsi että ette voi
tietää onko minun asiani bulsaa vai ei (tai mahdollisesti kuinka vahingollista on jos ihmiset eivät sitä tajua). Kukaan ei voi. Ei edes George, joka hänkin varmaan kuvittelee (tai ainakin saattaa kuvitella) omaavansa jumalaisen tiedon siitä kuka on "terroristi" ja kuka ei. Olennaista siis on, millä keinoin eri näkökantojen pitävyyttä punnitaan. Kaikkein härskeintä ja universaalisti toimintana ihmiskunnalle vaarallisinta on se, että ei edes perehdytä toisen osapuolen asiaan vaan leimataan tämä "terroristiksi", "neekeriksi", "uusliberalistiksi", "kommunistiksi" tai miksi ikinä, ja lyödään sitten tällä leimalla päähän ja julistetaan että eivät terroristin/hihhulin kysymykset mitään vastauksia ansaitsekaan. Tällä toiminnalla on ollut aivan keskeinen asema valtaosassa ihmiskunnan historian kamalimpia ja traagisimpia typeryyksiä. Kuten olen aiemmin sanonut, olen ollut pienestä pitäen syystä tai toisesta maailmantuskainen, ja etenkin nykyisin kuvaamani kaltainen toiminta saa minut näkemään punaista (minkä seurauksena sitten vaikkapa ulosantini täällä lienee monien mielestä epärakentavaa, enkä kielläkään etteikö tässä varmasti pointtia olekin).
Yhtä kaikki, on mielestäni kenelle tahansa mitä vakavin virhe kuvitella, että noh se Georgehan nyt on sellanen urpo mutta kyllähän minä tiedän miten asiat ovat -- ja voin täten sivuuttaa totaalisesti "urpojen" (yleisnimitys kaikille kategorioille, joilla yritetään itselle ja muille oikeuttaa ettei näiden kanssa mihinkään dialogiin tarvi edes alentua) hölmöilyt. Kukaan meistä ei vain ole mikään jumalallisen totuuden haltija, ikävä kyllä.
[*] pl. ne jotka kuvittelevat olevansa jumalia ja kykenevänsä ylittämään ne rajoitteet joita meillä universumin sisällä olevina tarkkailijoina on (esim. Heisenbergin epätarkkuusperiaate yhtenä havaintona tästä) puhumattakaan kaikista viettien, hormonien ym. lukemattomien kokonaisuudessaan tuntemattomien faktorien vaikutuksista tulkintaprosessissa
--------
Aihetta sivuten, kun arvaan että kaikkien palstan elcojen sormet alkavat syyhytä tuon "kukaan meistä ei ole jumalallisen tiedon haltija" -toteamuksen kohdalla luullen, että olen muka puhunut jotenkin itseni pussiin: huomatkaa, että niissä teksteissäni joissa tuon esille jotain ehkä korostetun vahvoja näkemyksiäni, niin puhun siitä mikä minun
tulkintani, minun 'totuuteni' on minun universumissani. Tässä näen (ainakin) kaksi merkittävää eroa siihen, mitä yllä kritisoin: 1) en väitä omaavani totuutta 'objektiivisesta todellisuudesta', enkä ylipäätään näe tästä kiistelyä kovin olennaisena saati mielenkiintoisean, koska vallitsevan tiedon valossa on fakta, että meistä kukaan ei siitä suoraan tietoa voi saada, ja 2) olen kaikista vahvoista näkemyksistäni ja kokemuksistani huolimatta
aina avoin ja myös halukas keskustelemaan ja argumentoimaan näistä asioista.
Ei ole olemassa mitään lopullista totuutta (tai siis se on se objektiivinen totuus, johon meillä ei vain ikävä kyllä ole suoraa yhteyttä vaan joudumme yrittämään saada siitä jotain käsitystä universumin sisältä käsin, missä on omat merkittävät rajoitteensa), kuten tieteenkin kehittymisen kautta voidaan todeta. Siten siis johonkin "tämänhetkiseen yleiseen näkemykseen" vetoaminen on ainakin minulle ihan täysi nolla-argumentti, ja lähinnä vain manifestaatio esittäjän omista konformismi-preferensseistä. Läpi ihmiskunnan historian on uskottu milloin mihinkin, ja se on ihan OK -- kuten sanoin, itsekin uskon siihen mitä puoltavat argumentit ovat vahvimpia -- mutta siis jos ei omia näkemyksiään uskalla lähteä altistamaan haastamiselle vaan ennemmin tyytyy kannustamaan toisinajattelijoiden tuomitsemista, niin silloin on olennaisesti vain yksi niistä, jotka äänestivät Sokratesin myrkyttämisen puolesta, määräsivät Galilein kotiarestiin, jne. Minun silmissäni (jotka lienevät moneen kontekstiin, tai ainakin tänne, sopeutumisen kannalta turhan kriittiset, myönnetään) tällainen toiminta lähentelee rikosta ihmisyyttä vastaan.
Jos tämän minusta ymmärtää, valottunee samalla myös se miksi minusta on niin raivostuttavaa, että kaikki asiani (ml. mistä yllä kirjoitin ja minkä ymmärtämistä äärimmäisen tärkeänä ihmisille kollektiivisesti pidän) leimataan "hihhuloinniksi" -- myös niiden taholta jotka itsekin myöntävät etteivät kirjoituksiani edes ajatuksella lue! -- yrittäen välittää muillekin sitä kuvaa, että tämän jampan kirjoituksiin nyt ei juuri aikaa kannata haaskata.