Kitinä

Käytiin tänään Porissa sanomassa hyvästit pikkuiselle kummipojalle. Kaikki energia menee hengittämiseen pojalla. Jaksoi kuitenkin hymyillä ja "jutella". Kauheaa katsoa kun pieni kärsii! Vilkuili välillä äitiään ja hymyili ihan kuin olisi koittanut sanoa, että äiti, olen lähdössä, mutta näemme sitten joskus Taivaassa... Itkettää...








Lisäsin sanan...

Äääh.
Panikoin ja kämmäsin työhaastatteluni totaalisesti.
Sanoivat palaavansa asiaan ensi viikolla, mutta taitaa tulla se perinteinen "valitettavasti valintamme ei kohdistunut juuri sinuun, mutta hjaada hjaada..." -vastaus.
Hyvä Minä.

SikaMika kirjoitti: Niin, kai se puheesi siis on tuo ensimmäisellä rivillä esittämäsi ajatelma...?

SikaMika on.