Sivu 7/8

Lähetetty: 13.11.2005 22:46
Kirjoittaja Herra Manala
1108 kirjoitti:Sinun kaltaisen kusipään takiako?
Ja taidat olla jokin vitun fysioterapeutti pahimmasta päästä, tämä jätkä ei juokse pitkään aikaan. Joten turha lupailla toiveita juoksemisesta, koska en siihen pysty.
Ja mihin vittuun minä juoksisin ja MINKÄ takia? Lyön lujaa mutta harvoin, koska en näe väkivältaa oikeaksi ratkaisuksi ongelmiin. Jos on pakko niin, mikä ettei, aina sitä yhden kusipään voi tipauttaa.

PS: Edelleen yksi sana kuvaa sinua parhaiten: PÄSSI.

Ainiin, sinua kuvasikin parhaiten sana "NEITI".
Voi pientä, mopossa on taas kasikybäsen viilattu pytty, mutta unohdit asentaa keulimisraudat.

Toivoin että sinussa olisi ollut miestä tulla sanomaan ihan kädestä päivää, mutta voithan sinä jatkaa tuolla turpaanlyöntiuholinjallasikin. Turha tulla ainakaan neidiksi ketään kutsumaan sen jälkeen.

Dumari kirjoitti:Sitten tämän vuoden asioihin. Ehdoitan edelleen viimeiseksi paikaksi AMARILLOA, perustelut:
Mun on kyllä myös kompattava. Itseä ei ainakaan kiinnosta enää alkaa mitään pikkujouluvarauksia soittelemaan. Amarillo on tosiaan kohtuu neutraali ja ilmainen. Lisäksi tanssipuolella on tarpeeksi meteliä, mutta se ei häiritse muuta ravintolaa.

Lähetetty: 13.11.2005 23:08
Kirjoittaja 1108
Herra Manala kirjoitti:Voi pientä, mopossa on taas kasikybäsen viilattu pytty, mutta unohdit asentaa keulimisraudat.

Toivoin että sinussa olisi ollut miestä tulla sanomaan ihan kädestä päivää, mutta voithan sinä jatkaa tuolla turpaanlyöntiuholinjallasikin. Turha tulla ainakaan neidiksi ketään kutsumaan sen jälkeen.
Jätän kyllä hammassuojat kotiin.

Ainoa asia mitä tarjoan sinulle on kylmä kolpakko ja sekin suoraan käteen. Tosin ensiksi kättelen, kuten herrasmiesten kuuluukin.

Lähetetty: 13.11.2005 23:35
Kirjoittaja I.M.Weasel
Oletuksena on, että jos tulee tulee seuran takia ei atmosfäärin. Kaikissa mainituissa saa kurkunkostuketta - muulla ei liene väliä, kun on pikkujoulut kyseessä.

Eli kaikki käy. (Ei voi olla ronkeli sen jälkeen, kun on istunut kundien kanssa tuopposella Tampereen Show Timessa.... ) :roll:

Lähetetty: 14.11.2005 0:07
Kirjoittaja Niba
I.M.Weasel kirjoitti:Oletuksena on, että jos tulee tulee seuran takia ei atmosfäärin. Kaikissa mainituissa saa kurkunkostuketta - muulla ei liene väliä, kun on pikkujoulut kyseessä.

Eli kaikki käy. (Ei voi olla ronkeli sen jälkeen, kun on istunut kundien kanssa tuopposella Tampereen Show Timessa.... ) :roll:
Big time?

Lähetetty: 14.11.2005 1:48
Kirjoittaja brona
I.M.Weasel kirjoitti:Oletuksena on, että jos tulee tulee seuran takia ei atmosfäärin. Kaikissa mainituissa saa kurkunkostuketta - muulla ei liene väliä, kun on pikkujoulut kyseessä.
Ah, järjen vieno ääni. Hienoa, jos tuut mukaan, sut mä olenkin halunnut tavata (yhtään dissaamatta muita tuntemattomia tahi jo tavattuja).

Lähetetty: 14.11.2005 1:58
Kirjoittaja Niba
Sitten kun on selvinnyt kaksi eniten ääniä saanutta paikkaa, niin järjestetään vihoviimeinen Idolsiootti äänestys kahden eniten ääniä saaneen kesken?
Näin jos ei saada jotain miracle-paikkaa kiikkii ennen päivää x.12.2005?
Näin että saataisiin vielä sekaannus selville vesille..
Vaikkei kenenkään selvä tarvi ollakaan :P

Lähetetty: 14.11.2005 10:43
Kirjoittaja gullible
Herra Manala kirjoitti:
Dumari kirjoitti:AMARILLOA
Mun on kyllä myös kompattava.
No tulihan se sieltä, kun vähän potkii!
gullible kirjoitti:Mitenkäs se Amarillo?
Muupaikkakuntalaisten riemuksi ehdotan, että manala vetää lonely planetin kanssa pienen Helsinki-sightseeingin vaikka sunnuntaiaamuna.

Lähetetty: 14.11.2005 11:05
Kirjoittaja Niba
gullible kirjoitti:

Mennään kaikki 3T-ratikkaan ja kierretään Helsinki?
Tai puolet porukasta 3B ratikkaan sitten joka kierroksella vilkutellaan?
Manala on ulkopaikkakuntalainen. :shock: :lol: :lol:

Lähetetty: 14.11.2005 13:10
Kirjoittaja Enthu
Niba kirjoitti:
gullible kirjoitti:
Herra Manala kirjoitti: Mun on kyllä myös kompattava.
No tulihan se sieltä, kun vähän potkii!
gullible kirjoitti:Mitenkäs se Amarillo?
Muupaikkakuntalaisten riemuksi ehdotan, että manala vetää lonely planetin kanssa pienen Helsinki-sightseeingin vaikka sunnuntaiaamuna.
Mennään kaikki 3T-ratikkaan ja kierretään Helsinki?
Tai puolet porukasta 3B ratikkaan sitten joka kierroksella vilkutellaan?
Manala on ulkopaikkakuntalainen. :shock: :lol: :lol:
Hyvä Niba :lol: :lol: :lol: kiitos makeista nauruista

Lähetetty: 14.11.2005 14:06
Kirjoittaja Ann
I.M.Weasel kirjoitti:Oletuksena on, että jos tulee tulee seuran takia ei atmosfäärin.
Korjaus: jos tulen, tulen Annan ansiosta.

Lähetetty: 14.11.2005 14:54
Kirjoittaja Exsat
KGrilli kirjoitti: oonks mä nussinut sun miestäs vai mistä nyt oikeen puristaa?
En osaa sanoa varmaksi, mutta olettaisin ettet ole hänen tyyppiään. Mitä nyt ollaan naiskauneidesta keskusteltu, niin on tullut ilmi, että hän pitää lähinnä naisista, jotka ovat pienempiä kuin hän itse.
fine. jos sinäkin olet sitä mieltä että helsinkiläisten mielipiteillä ei ole mitään painoarvoa niin valitse sinä se mesta sieltä oulusta käsin.
Mä olen jo komppaillut niitä, joiden kanssa olen ollut samaa mieltä, se riittäköön. Siihen, onko joku baari hyvä paikka bilettää isolla porukalla ei mielestäni vaikuta pätkääkään se, että monellako muista asiakkaista on jonkun purjehdusseuran jäsenkortti povitaskussa.

Lähetetty: 14.11.2005 15:32
Kirjoittaja KGrilli
Exsat kirjoitti:
KGrilli kirjoitti: oonks mä nussinut sun miestäs vai mistä nyt oikeen puristaa?
En osaa sanoa varmaksi, mutta olettaisin ettet ole hänen tyyppiään. Mitä nyt ollaan naiskauneidesta keskusteltu, niin on tullut ilmi, että hän pitää lähinnä naisista, jotka ovat pienempiä kuin hän itse.
ehkä mä sitten muistan väärin.

Lähetetty: 14.11.2005 15:45
Kirjoittaja Herra Manala
gullible kirjoitti:Äiti osti tänä vuonna suklaakalenterin jossa ei ole kuvioituja suklaanameja ja mulle tuli paha mieli.
Julma äiti, täytyy sanoa! Yhteisen hyvän nimissä, jottei parkumistasi tarvitsisi kuunnella enempää, lupaan ostaa sinulle tikkarin. Mutta vain jos istut loppumatkan kiltisti ja hiljaa mököttäen. :pikkugee:

Lähetetty: 14.11.2005 16:00
Kirjoittaja Hebuli
Kun täällä tuntuu olevan niin paljon enemmän merkitystä sillä kuka jotain paikkaa ehdottaa kuin mitä ehdotetaan, pitäiskö kaikkien palkata itselleen asianajaja tai muu asiamies joka kirjoittaa ehdotukset tänne kaikille arvovapaasti ja ilman henkilökemiajännitteitä? Niin että päästään siitä Amarillosta yhteiseen ymmärrykseen.

Kun kerran Tixi on kadonnut tai vähintään uuden nimimerkin suojissa, mä varaan nexie-santtu voimaparin itselleni avustajiksi. En kirjoita tähän keskusteluun enää mitään ennenkuin olen neuvotellut heidän kanssaan.

Lähetetty: 14.11.2005 16:07
Kirjoittaja Mojo
Hebuli kirjoitti:Kun täällä tuntuu olevan niin paljon enemmän merkitystä sillä kuka jotain paikkaa ehdottaa kuin mitä ehdotetaan, pitäiskö kaikkien palkata itselleen asianajaja tai muu asiamies joka kirjoittaa ehdotukset tänne kaikille arvovapaasti ja ilman henkilökemiajännitteitä? Niin että päästään siitä Amarillosta yhteiseen ymmärrykseen.

Kun kerran Tixi on kadonnut tai vähintään uuden nimimerkin suojissa, mä varaan nexie-santtu voimaparin itselleni avustajiksi. En kirjoita tähän keskusteluun enää mitään ennenkuin olen neuvotellut heidän kanssaan.
Mä taas käytän oikeuteni vaieta. :P

Lähetetty: 14.11.2005 16:14
Kirjoittaja KGrilli
ja minä ilmoitan tässä että jätän väliin ruokailun lisäksi myös etkot, ja jatkot. tajusin juuri, että en halua luopua viinattomuudesta edes yhdeksi illaksi. ainakaan näin riitaisan pikkujoulun kunniaksi.

mutta toivotan kyllä kaikille oikein hauskaa iltaa ja paljon actionia :keskustelu:

Lähetetty: 14.11.2005 16:17
Kirjoittaja SingleMalt
KGrilli kirjoitti: :keskustelu:
Niinpä niin. Tuon kun olisit tajunnut jo aikaisemmin, olisi säästytty monelta kiukuttelulta ja väännöltä. Toivottavasti päätöksesi pitää, meinaan tämä miitti ei kestä enää yhtään kinkyn idioottimaista sekaamista.

Lähetetty: 14.11.2005 16:18
Kirjoittaja KGrilli
SingleMalt kirjoitti:
KGrilli kirjoitti: :keskustelu:
Niinpä niin. Tuon kun olisit tajunnut jo aikaisemmin, olisi säästytty monelta kiukuttelulta ja väännöltä. Toivottavsti päätöksesi pitää, meinaan tämä miitti ei kestä enää yhtään kinkyn sekaamista.
sinähän se itse oletkin ollut varsinainen peace maker! anna mun nauraa.

Lähetetty: 14.11.2005 16:21
Kirjoittaja SingleMalt
KGrilli kirjoitti:anna mun nauraa.
Jos nyt lopettaisit hetkeksi sen nappien käyttämisen, niin voisit sieltä kusen ja paskan seasta kaivaa senkin muiston, että kuka tämän sekasotkun oikein aloittikaan.

Sä vitutat mua ihan kybällä. Toivottavasti suksit vittuun koko palstalta.

Please. Antakaa nyt vittu se ignore-feature jo?

Lähetetty: 14.11.2005 16:23
Kirjoittaja KGrilli
SingleMalt kirjoitti:
KGrilli kirjoitti:anna mun nauraa.
Jos nyt lopettaisit hetkeksi sen nappien käyttämisen, niin voisit sieltä kusen ja paskan seasta kaivaa senkin muiston, että kuka tämän sekasotkun oikein aloittikaan.

Sä vitutat mua ihan kybällä. Toivottavasti suksit vittuun koko palstalta.

Please. Antakaa nyt vittu se ignore-feature jo?

sallit mun muistuttaa että lopulta aika moni oli sitä mieltä että eivät halua maksaa paikalle saapumattomien ruoasta/pöytävarauksesta. ikävää että se olin mikä joka toi asian esille. muutenhan siitä ei moista mekkalaa olisi syntynytkään. piste (minun osaltani, sinä jatkat varmasti).

Lähetetty: 14.11.2005 16:25
Kirjoittaja Niba
Nyt tämä alkaa mennä pelkälle henkilökohtaiselle tasolle..
ilman Metoja ja matoja..
Ken leikkiin ryhtyy..

Lähetetty: 14.11.2005 16:27
Kirjoittaja Mojo
13:50:19 [ninnithequeen] amarillo tai mikä vaan, mä en jaksa lukee koko ketjua enää...
13:57:44 [ninnithequeen] tosin exsatin kommentti oli pakko lukee ja reps
13:59:11 [Mojo_] Hih.. nyt kai Krilli ottaa taas itseensä ja jättää taas tulemati kokonaan ja lähtee kitystä jne jne
14:00:26 [ninnithequeen] aivan

Alkaapi pelottamaan nämä mun ennustajantaitojen esiintuleminen :roll:

Lähetetty: 14.11.2005 16:30
Kirjoittaja ninnithequeen
KGrilli kirjoitti:piste (minun osaltani, sinä jatkat varmasti).
Onko kukaan laskenut, monesto lupaus tämä nyt oli?

Lähetetty: 14.11.2005 16:53
Kirjoittaja KGrilli
M-ojo kirjoitti:13:50:19 [ninnithequeen] amarillo tai mikä vaan, mä en jaksa lukee koko ketjua enää...
13:57:44 [ninnithequeen] tosin exsatin kommentti oli pakko lukee ja reps
13:59:11 [Mojo_] Hih.. nyt kai Krilli ottaa taas itseensä ja jättää taas tulemati kokonaan ja lähtee kitystä jne jne
14:00:26 [ninnithequeen] aivan

Alkaapi pelottamaan nämä mun ennustajantaitojen esiintuleminen :roll:

hehehehehe.... aika hyvä ennustaja oot. mutta kyllä se liittyy aika paljon siihen että en halua juoda viinaa ja tänä viikonloppuna olin selvinpäin baarissa ja se oli kamalaa! oikeesti, tylsää. en halua kokea sitä uudelleen.

mutta toki, syynsä on myös näillä ihmisillä täällä. en mä halua viettää aikaani livenä ihmisten kanssa joista mä en pidä. eiköhän jokainen käyttäydy vaistomaisesti niin? siinä vaiheessa kun hauskuus ja kivat asiat loppuvat, niin miksi jatkaa?

Lähetetty: 14.11.2005 17:02
Kirjoittaja gullible
KGrilli kirjoitti: en halua juoda viinaa
No tuo kyllä tekee elämästä helvettiä. Kitypikkujoulut selvinpäin olisikin jonkinmoinen masokismin huipentuma. Mut hei, älä ny oo tommonen... lähe ny. Muuta mielesi ja lähde mukaan - ainahan voit peruuttaa osllistumisesi myöhemmin!

Avaan gallubin:
1) KG pyörtää kantansa osallistumattomuudesta pikkujouluihin
2) KG pyörtää kantansa osallistumattomuudesta pikkujouluihin vain pyörtääkseen kantansa uudestaan
3) Loppujenlopuksi kenellekään ei ole selvää mikä KG:n lopullinen kanta osallistumisestaan on - ei myöskään KG:lle itselleen
4) KG tulee pikkujouluihin sittenkin, vaikka sanoo olevansa tulematta
5) KG, WP ja WP:n vaimo tulevat yhdessä pikkujouluihin
6) KG, WP ja WP:n vaimo tulevat yhdessä, mutteivät pikkujouluihin