Sivu 589/1309

Lähetetty: 26.12.2010 12:20
Kirjoittaja Haemaeraemies
Cablegatesta paljastuu uusia hauskuuksia:

Ruotsi heikensi kansalaisoikeuksia USAn käskystä

Rick Falkvinge julkaisi tänään sähkeen WikiLeaksin pinoista, josta käy ilmi miten USAn hallitus on ilmeisesti suoraan tilannut Ruotsilta sarjan kansalaisoikeuksia heikentäviä lakeja, joista jokaisesta on noussut suuri kohu. Joka kerta lain valmistelijatahot keksivät eri perusteluita ja taustoja uusille laeille, vaikka epäiltiinkin että lainsäädäntö koordinoitiin USAsta käsin. Nyt meillä on todisteita tästä poliittisesta korruptiosta. Tässä näemme jälleen, mikä tärkeä rooli Bradley Manningin vuotamilla sähkeillä on – ehkä tärkeämpi kuin Manning osasi ikinä kuvitellakaan.

Ruotsin piraattipuolueen puheenjohtaja Falkvinge kertoi tämänpäiväisessä artikkelissaan “Det kom en julklapp…“ (~”Sain joululahjan”), että hän sai nimettömältä lähteeltä pinon WikiLeaks-sähkeitä – osa näistä oli ennestään tuttuja medioiden julkaisemia, mutta seasta löytyi ennestään julkaisemattomia, jotka osoittautuivat silkaksi dynamiitiksi. Ruotsin Piraattipuolue arveli aiemmin, että aloitteet Ruotsin ankarasti kansalaisoikeuksia heikentäville lainsäädännöille tulivat hieman sieltä ja täältä eri teitä, vaikka taustavaikuttajaksi epäiltiin USAn hallitusta.

Kuten Falkvinge totesi, oli tämä vain hyvänuskoista optimismia; vuodetut sähkeet paljastavat, että jokikinen laki oli suoraan USAn hallituksen tilaama, eikä näissä vuodetuissa sähkeissä asianlaitaa yritetä edes kierrellä. Sähkeissä viitataan toimitettuun listaan poliittisia vaatimuksia Ruotsin hallitukselta ja suoraan todetaan, että kaikki menee suunnitelman mukaisesti.

Todisteet siitä, että Ruotsin hallitus tietoisesti ja aktiivisesti valehteli ja harhaanjohti kansaa, jotta se voisi näennäisen vilpittömästi ulottaa vieraiden tahojen intressit kansalliseen lainsäädäntöön joka heikensi perustavanluonteisia kansalaisoikeuksia ja -vapauksia.

http://liljat.fi/2010/12/ruotsi-heikens ... -kaskysta/

Mjoo-o, katotaan mitä kaikkea tuolta Cableista nousee esiin..

Lähetetty: 26.12.2010 12:26
Kirjoittaja Haemaeraemies
Crowbar kirjoitti:Joo ei mitään. Sitä vastaan on nostettu syyte tai syytteet. Ja se on kuin onkin tutkintavankeudessa.
Voisitko ystävällisesti esittää että mistä vastaan on nostettu syyte? Minun tietolähteiden mukaan mies joutuu syytteeseen vasta ensi kesänä, ja puhetta on ollut että häntä vastaan nostetaan syyte UCMJ A.32 varjolla, mutta syytettä ei ole esitetty vielä.

Joten annapa todistetta pöytään että MIESTÄ VASTAAN ON NOSTETTU SYYTE.

Lähetetty: 26.12.2010 13:33
Kirjoittaja So Hard
Haemaeraemies kirjoitti:Cablegatesta paljastuu uusia hauskuuksia:

Ruotsi heikensi kansalaisoikeuksia USAn käskystä.
Nyt on sen verran "uskottavat" mediat ja tahot asialla, että haisee "vähän" propagandakampanjalta. Ilkeä maa kun uskaltaa vaatia rikoksesta epäiltyä kuultavaksi..

Lähetetty: 26.12.2010 13:38
Kirjoittaja So Hard
Haemaeraemies kirjoitti:
Crowbar kirjoitti:Joo ei mitään. Sitä vastaan on nostettu syyte tai syytteet. Ja se on kuin onkin tutkintavankeudessa.
Voisitko ystävällisesti esittää että mistä vastaan on nostettu syyte? Minun tietolähteiden mukaan mies joutuu syytteeseen vasta ensi kesänä, ja puhetta on ollut että häntä vastaan nostetaan syyte UCMJ A.32 varjolla, mutta syytettä ei ole esitetty vielä.

Joten annapa todistetta pöytään että MIESTÄ VASTAAN ON NOSTETTU SYYTE.
On 5 July 2010, two misconduct charges were brought against him for "transferring classified data onto his personal computer and adding unauthorized software to a classified computer system" and "communicating, transmitting and delivering national defense information to an unauthorized source".

Onhan tuo saanut syytteen jo heinäkuun alussa. Oikeuskäsittely <> syytteen nostaminen. Tiesitkös, että Suomessakin istutaan esitutkinnan ajan linnassa jos tuomioistuin näkee siihen olevan riittävät perusteet? Meillähän syyte nostetaan vasta esitutkinnan ja syyteharkinnan jälkeen ja siihen voi mennä kuukausikaupalla aikaa.

Lähetetty: 26.12.2010 13:39
Kirjoittaja Haemaeraemies
So Hard kirjoitti:
Haemaeraemies kirjoitti:Cablegatesta paljastuu uusia hauskuuksia:

Ruotsi heikensi kansalaisoikeuksia USAn käskystä.
Nyt on sen verran "uskottavat" mediat ja tahot asialla, että haisee "vähän" propagandakampanjalta. Ilkeä maa kun uskaltaa vaatia rikoksesta epäiltyä kuultavaksi..
Haluatko viitteet? Okei.

http://rickfalkvinge.se/2010/12/22/cabl ... retention/

Sieltä löytyy alkuperäinen cable, ja sen viitenumero, joka voidaan kaivaa esiin heti kun saadaan esiin Wikieaksin servereille. Kyseiset 250k cablea on vuodettu jo muutamille lehdille, joista toimitettiin tuolle sällille muutama "joululahja".

Anteeksi mutta kenen kuulemisestä sä selität? Ei tuossa ole assangen hommasta mitään puhetta, vaan siitä kun ruotsia painostamaan tekemään tietynlaisia poliittisia ratkaisuja, kuten se legendaarinen tietoliikenteen kyttäys lakipykälä taitaa olla jenkkien masinoima.

Lähetetty: 26.12.2010 13:39
Kirjoittaja Haemaeraemies
So Hard kirjoitti:
Haemaeraemies kirjoitti:
Crowbar kirjoitti:Joo ei mitään. Sitä vastaan on nostettu syyte tai syytteet. Ja se on kuin onkin tutkintavankeudessa.
Voisitko ystävällisesti esittää että mistä vastaan on nostettu syyte? Minun tietolähteiden mukaan mies joutuu syytteeseen vasta ensi kesänä, ja puhetta on ollut että häntä vastaan nostetaan syyte UCMJ A.32 varjolla, mutta syytettä ei ole esitetty vielä.

Joten annapa todistetta pöytään että MIESTÄ VASTAAN ON NOSTETTU SYYTE.
On 5 July 2010, two misconduct charges were brought against him for "transferring classified data onto his personal computer and adding unauthorized software to a classified computer system" and "communicating, transmitting and delivering national defense information to an unauthorized source".
I stand corrected. Kiitos tästä.

Lähetetty: 26.12.2010 13:40
Kirjoittaja So Hard
Haemaeraemies kirjoitti:Anteeksi ja kenen kuulemisestä sä selität? Ei tuossa ole assangen hommasta mitään puhetta.
Jos susta on sattumaa, että Ruotsia koskevia "jymyjuttuja" "vuodetaan" juuri nyt, niin taidat olla naiivimpi kuin luulenkaan. Se, ettei taustamotiiveja kerrota avoimesti ei tarkoita ettei niitä ole.

Lähetetty: 26.12.2010 13:42
Kirjoittaja Haemaeraemies
So Hard kirjoitti:
Haemaeraemies kirjoitti:Anteeksi ja kenen kuulemisestä sä selität? Ei tuossa ole assangen hommasta mitään puhetta.
Jos susta on sattumaa, että Ruotsia koskevia "jymyjuttuja" "vuodetaan" juuri nyt, niin taidat olla naiivimpi kuin luulenkaan. Se, ettei taustamotiiveja kerrota avoimesti ei tarkoita ettei niitä ole.
En mä niin väitä, vaan sanoin ettei tuo ole Assangea koskeva leak, vaan ihan ruotsin poliittisia linjauksia koskeva. Luitko sitä cablea edes, vai tyydyitkö referoimaa otsikosta?

Lähetetty: 27.12.2010 10:06
Kirjoittaja NuoriD
Ymmärtääkö joku tästä uutisesta jotain?

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/Polii ... 13324.html

Onpa harvinaisen sekavasti kirjoitettu.

Eli Samsungin puhelimessa on siis joku bugi? Sitäkö tässä yritetään sanoa?

Edit: uutisen keskusteluosiosta juttu selvisi. Mutta siis PASKASTI kirjoitettu uutinen.

Lähetetty: 27.12.2010 13:09
Kirjoittaja So Hard
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2010122 ... 7_uu.shtml

Toivottavasti Gattaca ei nuukaillut palovakuutuksen kanssa.

Lähetetty: 27.12.2010 13:18
Kirjoittaja masa
So Hard kirjoitti:http://www.iltalehti.fi/uutiset/2010122 ... 7_uu.shtml

Toivottavasti Gattaca ei nuukaillut palovakuutuksen kanssa.
Vakuutus. Mikä vakuutus? Ei sellaisia ole meillä koskaan ollut. Joku juppien juttu sekin.

Lähetetty: 27.12.2010 16:28
Kirjoittaja Manaaja
Ennenkuulumatonta ylellisyyttä. Jotenkin sairaasti toivon että tuo on Gattiksen pirtti. En siksi että haluaisin vahinkoa ja ikävää, vaan siksi että kaverilla olisi kerrankin motiivi tehdä ja teetättää jotain omaa alusta asti eikä vain tuskailla "kun eno jätti puimurin sinne ja kynttilänjalan tonne, ja nyt en voi tehdä mitään".

Lähetetty: 27.12.2010 23:20
Kirjoittaja Niba
Uutisessa oli vain se failure että palosta pelastui kaksi ilmistä?
Ei jotenkin sovi yhteen Gattiksen valitusten kanssa?
Vai onko joku eri mieltä tästäkin iloisesta tapahtumasta?
No ainakin omatoiminen korjausmies sai hyvän opetuksen?
Niitähän tänne kitinäänkin on pesiytynyt? ;)

Lähetetty: 28.12.2010 0:00
Kirjoittaja Gat
So Hard kirjoitti:http://www.iltalehti.fi/uutiset/2010122 ... 7_uu.shtml

Toivottavasti Gattaca ei nuukaillut palovakuutuksen kanssa.
Nääh, ihan eri kylä. Kaksikerroksinen 2003 uusittu rakennus. En tunne.
Vakuutukset minulla toki on. Rakennuksille ja koneille ja metsille vakuutus ja meidän talikkoväen henkkoht vakuutuskin on niin hyvä, että voisin hypätä benjihypyn ilman köyttä tai yrittää hakata kitinäläisiä, ja silti katkenneet kylkiluuni ja hampaani korvaisi vakuutus.

Lähetetty: 28.12.2010 11:50
Kirjoittaja sivustahuutaja
Olemme kaikki Valittua Kansaa!
http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/Hurj ... 86990.html

"Arkeologi Gopher sanoo, että jos juuri löydetyt jäännökset kytkeytyvät nykyihmisen esi-isiin, ihminen ei olekaan välttämättä peräisin Afrikasta vaan paikasta, joka nykyisin tunnetaan Israelina."

[Lähtee etsimään saksia]

Lähetetty: 28.12.2010 12:49
Kirjoittaja NuoriD
sivustahuutaja kirjoitti: [Lähtee etsimään saksia]
Koska juutalaiset ovat kauppamiehiä, niin he antavat Jumalalle jotain, mitä eivät itse tarvitse.

Lähetetty: 28.12.2010 14:25
Kirjoittaja Riemumieli
http://www.iltalehti.fi/viihde/20101228 ... 1_vi.shtml
Vähän ovat vanhoja (varsinkin Sir Elton isoisäikäisenä) ensivanhemmiksi, ei hyvä.

Lähetetty: 28.12.2010 14:28
Kirjoittaja So Hard
Riemumieli kirjoitti:http://www.iltalehti.fi/viihde/20101228 ... 1_vi.shtml
Vähän ovat vanhoja (varsinkin Sir Elton isoisäikäisenä) ensivanhemmiksi, ei hyvä.
Juu, ei näin.

Lähetetty: 28.12.2010 14:41
Kirjoittaja NuoriD

Lähetetty: 28.12.2010 17:29
Kirjoittaja Ylermi Ylihankala
Dave ja Zeb, ette suinkaan ole kusitolppia.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2010122 ... 0_uu.shtml

Lähetetty: 28.12.2010 17:59
Kirjoittaja SikaMika
^Ooohohohhohhooo!

Hoitsun ja siivoojan palkintopallilla olisin melkein voinut vielä uskoa, mutta insinörtti maailman seitsemänneksi kovimpana jätkänä paljasti kyselyn fuulaksi.

Lähetetty: 28.12.2010 18:09
Kirjoittaja par-sky
SikaMika kirjoitti:^Ooohohohhohhooo!

Hoitsun ja siivoojan palkintopallilla olisin melkein voinut vielä uskoa, mutta insinörtti maailman seitsemänneksi kovimpana jätkänä paljasti kyselyn fuulaksi.
Ingenjör oli kyllä kuudes... ihan hyvä että opiskelet lisää, numerot käsitellään ensi kurssilla :wink:

Lähetetty: 28.12.2010 18:11
Kirjoittaja Gaia
par-sky kirjoitti:
SikaMika kirjoitti:^Ooohohohhohhooo!

Hoitsun ja siivoojan palkintopallilla olisin melkein voinut vielä uskoa, mutta insinörtti maailman seitsemänneksi kovimpana jätkänä paljasti kyselyn fuulaksi.
Ingenjör oli kyllä kuudes... ihan hyvä että opiskelet lisää, numerot käsitellään ensi kurssilla :wink:
Ootko varma? Jos ne opettelevat ensin yhden käden sormet?

Lähetetty: 28.12.2010 18:20
Kirjoittaja Manaaja
Mä vähän repsahdin ton haudankaivajan kohdalla. Ja varastomiehen. What! Pitäiskö tässä nyt ryhtyä varastomieheksi saadakseen piparia? :D