Tuo edullisempi talo Kaskisissa muistuttaa ulkopuolelta isotätini taloa Taivassalossa. Sisäratkaisut ovat kyllä melko erilaisia, sillä osan alakerrasta on valloittanut vanha kyläkauppa, minkä tilat ovat olleet vain säilytyskäytössä, vanhat näyteikkunatkin on peitetty. Eikä kellaritiloja ole, vaan sauna on omassa rakennuksessaan. Se sauna onkin aika hurja, ei lämpiä ihan nopeasti, mutta ei sitten myöskään jäähdy moneen päivään, puhumattakaan vähintään parin tuhannen litran lämminvesisäiliöstä, kun vettä piti riittää viikoksi oman talon väen lisäksi myös mm. kylän bussikuskille, joka silloin joskus viime vuosisadan alkuvuosikymmeninä yöpyi joka toinen yö saunakamarissa. Ja ylälaude on tikapuitten yläpäässä lähellä katonrajaa, pesutilat ovat lauteen alla.urpiainen kirjoitti:Kuten olen Kitinässäkin kertonut, ajelin kesällä tuota minulle aiemmin vieraaksi jäänyttä länsirannikkoa alaspäin, ja ihastuin kovin vanhoihin puukaupunkeihin. Yksi viehättävimpiä oli Kaskinen, ja tulipa tässä mieleen, että tehtaan sulkeuduttua saattaisivat asunnot olla vähän Kuusisaarta huokeampia. Mitäs Onslow tykkäät tästä, tai vielä edullisemmasta?Onslow kirjoitti:Panisin!
http://www.etuovi.com/kohde/187712
Asuntojen hintojen lasku on edessä
No kukapa sitä ei haluaisi kesämökillä asustella ympärivuoden kalastellen. Tai siis minä kyllä hajasijoittaisin itseni tuonne vaikka heti, jos siellä vain olisi kaltaiselleni tyhjäntoimittajalle mitään järkevää työtä. Vaan eipä taida olla.Onslow kirjoitti:No huhhuh mitä hintojaurpiainen kirjoitti:Mitäs Onslow tykkäät tästä, tai vielä dullisemmasta?![]()
Kaskinen on kyllä minulle melkoisen tuttua seutua, koska siellä päin on tullut kalasteltua aikonaan paljonkin, mutta en kyllä osaisi kuvitella itseäni asumaan sinne. "Kesämökkinä" noi kyllä menis :Dk
"Urpiaisen pesintä on epäsäännöllistä ja lento keikkuvaa. Yleisimmät äänet ovat kimeä kutsuhuuto 'djihh!' ja rahiseva 'tssrrt-tssrrt'."
No sepä. Eräs tuttuni osti sieltä talon noin 8 vuotta siten, ehti asua siinä pari vuotta kunnes sai potkut kylän toiselta puujalostusfirmalta. Sille taisi loppujen lopuksi käydä sitten hyvin, kun ehti myymään talonsa pois jo noin 5 vuotta sitten..urpiainen kirjoitti:Vaan eipä taida olla.
Kuolema kyllä korjaa koko Kaskisen. Niin kuollut kylä se oli jo ennen tätä viimeistä kuoliniskua, ettei sitä taida enää mikään pelastaa..
- Pulkannaru
- Kitisijä
- Viestit: 4792
- Liittynyt: 28.07.2008 22:31
- Paikkakunta: Jäässä
Ei siihen tarvita edes 300 neliömetriä..Lolita kirjoitti:...isossa ja tilavassa talossa vois tulla tunne, että pitäis olla enemmän perhettä....

Sonni, porsas sekä apina.
-
Rauno Räsänen:
Olen perehtynyt melkein kaikkiin asioihin ja ymmärrän niitä, jos vain haluan. Ainoastaan omat tekoni, tunteeni ja naisen logiikka ovat jääneet minulle mysteereiksi.
-
Rauno Räsänen:
Olen perehtynyt melkein kaikkiin asioihin ja ymmärrän niitä, jos vain haluan. Ainoastaan omat tekoni, tunteeni ja naisen logiikka ovat jääneet minulle mysteereiksi.
- Frederik Krueger
- Kitisijä
- Viestit: 3760
- Liittynyt: 09.04.2008 10:49
- Paikkakunta: Häslinki
Höh? Nytkö se hinta"romahdus" jo loppui? Onko nyt viime hetket ostaa asunto?
http://www.kauppalehti.fi/5/i/talous/uu ... 9/03/19917
Hypoteekki-mikäliekin myös epäili jotta ei olisi enää välttämättä paljoa laskua luvassa? Huono uutinen tutulleni joka odottaa vuokrakämpässään kieli pitkänä Helsingin kantakaupungin kaksioiden tai kolmioiden hintojen romahtamista, eivät kuulemma ole vielä tarpeeksi alhaalla jotta voisi ostaa.
Aikaisemmin oli myös tämä.
Mutta toisaalta.

Onko joku pissinyt mun muroihin?
Pian taitaa laskea omakotitalojen hinnat
http://www.taloussanomat.fi/politiikka/ ... /12?pos=21
Yhtäkaikki. Kyllä on perseestä moinen korotus.
http://www.taloussanomat.fi/politiikka/ ... /12?pos=21
Yhtäkaikki. Kyllä on perseestä moinen korotus.
- Frederik Krueger
- Kitisijä
- Viestit: 3760
- Liittynyt: 09.04.2008 10:49
- Paikkakunta: Häslinki
Nyt kun kerran yt:eistä selvittiin ja lisätöitä on luvattu ainakin kymmeneksi vuodeksi eteenpäin, viidessä asuntoesittelyssä käyty. Kaksi jäi kiinnostamaan joista parempaan joku jannu olikin juuri tekemässä ostotarjousta. Toisessa oli mukavasti tilaa, mutta sijainti oli perseen kuusessa, jossain vitun Espoon perukoilla. Espoo ja espoolaisethan ovat muutenkin perseestä.
En tiedä johtuiko aurinkoisesta säästä, mutta kaikissa muissa kohteissa kävi kiinnostunutta porukkaa ihan kiitettävästi, paitsi yksi espoolainen kämppä joka tarvitsisi kipeästi pintaremppaa, ja kylppäri oli typerästi suunniteltu ettei sinne tilavuudestaan huolimatta saa välttämättä pesukonetta sopimaan kunnolla.
Kotiin palattua tuntui kuitenkin mukavalta ettei ole mitään kiirettä ostamisen kanssa. Tuli silti sovittua yhden välittäjäshakaalin kanssa että tekevät ilmaisen hinta-arvion nykyisestä asunnostani, mutta hirveää hinkua ei ole myydä. Katsotaan mitä arvioivat (tietenkin yläkanttiin, jotta suostuisin lähtemään asunnonvaihtoon).
Näppituntuma oli etteivät kyseisen kokoluokan ja sijainnin kämpät ole ainakaan hintapyynnöiltään alempana kuin kolme vuotta sitten. Eräässä katsomassani talossa paljon parempikuntoisesta kämpästä pyydettiin v2006 14000€ vähemmän.

Jos vaihto kuitenkin kiinnostaa niin mikset tee kuten Pertti? Eli oma vaan kokeeksi myyntiin ilman tietoa seuraavasta. Kyllä kai niitä seuraaviakin sieltä jostakin putkahtaa ja eihän alle hintapyynnön olevia tarjouksia kannata hyväksyä omastakaan. Ei tässä maassa veneen alle herkästi joudu.Frederik Krueger kirjoitti:Kotiin palattua tuntui kuitenkin mukavalta ettei ole mitään kiirettä ostamisen kanssa. Tuli silti sovittua yhden välittäjäshakaalin kanssa että tekevät ilmaisen hinta-arvion nykyisestä asunnostani, mutta hirveää hinkua ei ole myydä. Katsotaan mitä arvioivat (tietenkin yläkanttiin, jotta suostuisin lähtemään asunnonvaihtoon).
Näppituntuma oli etteivät kyseisen kokoluokan ja sijainnin kämpät ole ainakaan hintapyynnöiltään alempana kuin kolme vuotta sitten. Eräässä katsomassani talossa paljon parempikuntoisesta kämpästä pyydettiin v2006 14000€ vähemmän.
Came here for school, graduated to the high life
- Frederik Krueger
- Kitisijä
- Viestit: 3760
- Liittynyt: 09.04.2008 10:49
- Paikkakunta: Häslinki
En halua jälleen vuokraloukkuun, eikä tekisi enää mieli palata äiteenkään luokse asumaan.exPertti kirjoitti:Eli oma vaan kokeeksi myyntiin ilman tietoa seuraavasta.
Otaksun että välittäjälle pitää kuitenkin maksaa vaikka vain ottaisi tarjouksia vastaan ilman todellista aikomusta myydä?
Vaikka yksi välittäjä väittikin että nykyinen nykyinen kämppäni lienee pitänyt arvonsa ja kyllä se kaupaksi menisi, en tietenkään hankkisi toista ennenkuin myynti olisi varmistunut. Ehkä ostotarjoukseen pykälä että oman kämpän pitää ensin mennä kaupaksi.
Sen verran se yksi kämppä jäi kuitenkin mietityttämään että pitää jäädä seuraamaan menikö sen yhden jannun tarjous läpi vai pysyykö kämppä myynnissä. Ok sijainti, mukavan tuntuinen asuinympäristö, pohjaratkaisu hyvä jne.
Onko joku pissinyt mun muroihin?
Siinähän otaksut. Ellet pistä nimeäsi paperiin, jossa on mainittu jotakin ylimääräisiä kuluja (siis ei pelkkä välitysmaksu asunnon käytyä kaupaksi) niin ei maksa mitään ellei välittäjä saa asuntoa kaupaksi sovitussa ajassa.Frederik Krueger kirjoitti:Otaksun että välittäjälle pitää kuitenkin maksaa vaikka vain ottaisi tarjouksia vastaan ilman todellista aikomusta myydä?
Vaikka yksi välittäjä väittikin että nykyinen nykyinen kämppäni lienee pitänyt arvonsa ja kyllä se kaupaksi menisi, en tietenkään hankkisi toista ennenkuin myynti olisi varmistunut. Ehkä ostotarjoukseen pykälä että oman kämpän pitää ensin mennä kaupaksi.
Sen verran se yksi kämppä jäi kuitenkin mietityttämään että pitää jäädä seuraamaan menikö sen yhden jannun tarjous läpi vai pysyykö kämppä myynnissä. Ok sijainti, mukavan tuntuinen asuinympäristö, pohjaratkaisu hyvä jne.
Came here for school, graduated to the high life
- Frederik Krueger
- Kitisijä
- Viestit: 3760
- Liittynyt: 09.04.2008 10:49
- Paikkakunta: Häslinki
En tiedä voisinko olla noin ilkeä välittäjiä kohtaan, hehän ovat niin mukavia ja välittömiä heppuja.
Katsotaan ensin mitä sovitusti ilmainen hinta-arvio antaa tuomioksi. Ihan jännittää kuin joulunaluspäivinä. No ei sentään, luulen olevani arvailuillani ainakin oikealla tontilla. Pitää muistaa laittaa esittelytilaisuudessa hajukynttilä pönttöön kellumaan ja luomaan tunnelmaa.
Katsotaan ensin mitä sovitusti ilmainen hinta-arvio antaa tuomioksi. Ihan jännittää kuin joulunaluspäivinä. No ei sentään, luulen olevani arvailuillani ainakin oikealla tontilla. Pitää muistaa laittaa esittelytilaisuudessa hajukynttilä pönttöön kellumaan ja luomaan tunnelmaa.
Onko joku pissinyt mun muroihin?
Frederik Krueger kirjoitti:Otaksun että välittäjälle pitää kuitenkin maksaa vaikka vain ottaisi tarjouksia vastaan ilman todellista aikomusta myydä?
exPertti kirjoitti:Siinähän otaksut. Ellet pistä nimeäsi paperiin, jossa on mainittu jotakin ylimääräisiä kuluja (siis ei pelkkä välitysmaksu asunnon käytyä kaupaksi) niin ei maksa mitään ellei välittäjä saa asuntoa kaupaksi sovitussa ajassa.
Luulen, että Pertsa oli vähän epätarkka: joudut maksamaan palkkion, jos/kun välittäjä saa hankittua hintapyynnön suuruisen tarjouksen. Jos et tällöin myy, maksat kuitenkin palkkion. Tämähän on ihan reilu peli: kun sovitte sinua ja välittäjää tyydyttävän hintapyynnön, asia on kunnossa.Frederik Krueger kirjoitti:En tiedä voisinko olla noin ilkeä välittäjiä kohtaan.
"Urpiaisen pesintä on epäsäännöllistä ja lento keikkuvaa. Yleisimmät äänet ovat kimeä kutsuhuuto 'djihh!' ja rahiseva 'tssrrt-tssrrt'."
Eikö tämä muka ole selkeä juttu? Hintapyyntö onkin tärkeä laittaa itseä tyydyttävän / kaupaksi menevän kompromissiksi.urpiainen kirjoitti:Luulen, että Pertsa oli vähän epätarkka: joudut maksamaan palkkion, jos/kun välittäjä saa hankittua hintapyynnön suuruisen tarjouksen. Jos et tällöin myy, maksat kuitenkin palkkion. Tämähän on ihan reilu peli: kun sovitte sinua ja välittäjää tyydyttävän hintapyynnön, asia on kunnossa.
Came here for school, graduated to the high life
No ei se FK:lle tuntunut olevan. Kunhan hintapyyntö on tarpeeksi korkea, niin kokeeksi välittäjälle myyntiin annettavissa tapauksisa olisin huolissani mieluummin siitä, kuinka kauan välityssopimuksen raukeamisen jälkeen välittäjällä on aikomuksia esittää pyyntöjä jos asunnon sittemmin myy muuta kautta. Tästähän on ymmärtääkseni joitain hankalia esimerkkejä puitu erinäisissä oikeusasteissa.exPertti kirjoitti:Eikö tämä muka ole selkeä juttu? Hintapyyntö onkin tärkeä laittaa itseä tyydyttävän / kaupaksi menevän kompromissiksi.
"Urpiaisen pesintä on epäsäännöllistä ja lento keikkuvaa. Yleisimmät äänet ovat kimeä kutsuhuuto 'djihh!' ja rahiseva 'tssrrt-tssrrt'."
Uskaltaiskohan sitä vaihtaa kämppää. Välittäjä kävi tuossa arvioimassa ja surkutteli jo etukäteen hinta-arviota tehdessään että hinnat on tulleet melkolailla paljon alas. No muutamaa tonnia korkeamman hinnan nakkasi kuin mitä itte maksoin muutama vuosi takaperin.
Putkiremontti on talossa vielä tekemättä ja alkas vissiin olla viimeisiä hetkiä koettaa karata paikalta (talo rakennettu '67...).
Putkiremontti on talossa vielä tekemättä ja alkas vissiin olla viimeisiä hetkiä koettaa karata paikalta (talo rakennettu '67...).
Kai se suurin uskallus on laittaa oma myyntiin ja etsiä siihen uusi omistaja. Sitten kun ei omaa ole ymmärtääkseni Oulunkin maisemissa uusia kyllä löytyy ja voi olla jopa neuvotteluhalukkuuttakin ilmassa.bedlam kirjoitti:Uskaltaiskohan sitä vaihtaa kämppää. Välittäjä kävi tuossa arvioimassa ja surkutteli jo etukäteen hinta-arviota tehdessään että hinnat on tulleet melkolailla paljon alas. No muutamaa tonnia korkeamman hinnan nakkasi kuin mitä itte maksoin muutama vuosi takaperin.
Putkiremontti on talossa vielä tekemättä ja alkas vissiin olla viimeisiä hetkiä koettaa karata paikalta (talo rakennettu '67...).
Came here for school, graduated to the high life
No sepäs se pelottaa, vaikka tiiänkin etuoven sivuja muutaman viikon tarkkailtuani että passeleita asuntoja on kyllä ihan tarpeeksi myynnissä. Sadan neliön vastarempattuja saunallisia kämppiä täsä naapuristossakin alle sadan tonnin. Houkuttas kyllä. Pitäs laina vaan ottaa omiin nimiin, kun tuolla avopuolisolla ei ole mitään tuloja tällä hetkellä.exPertti kirjoitti:Kai se suurin uskallus on laittaa oma myyntiin ja etsiä siihen uusi omistaja. Sitten kun ei omaa ole ymmärtääkseni Oulunkin maisemissa uusia kyllä löytyy ja voi olla jopa neuvotteluhalukkuuttakin ilmassa.bedlam kirjoitti:Uskaltaiskohan sitä vaihtaa kämppää. Välittäjä kävi tuossa arvioimassa ja surkutteli jo etukäteen hinta-arviota tehdessään että hinnat on tulleet melkolailla paljon alas. No muutamaa tonnia korkeamman hinnan nakkasi kuin mitä itte maksoin muutama vuosi takaperin.
Putkiremontti on talossa vielä tekemättä ja alkas vissiin olla viimeisiä hetkiä koettaa karata paikalta (talo rakennettu '67...).
- McJanne
- Kitisijä
- Viestit: 8611
- Liittynyt: 13.11.2005 23:14
- Paikkakunta: Suomi Finlandia 40° PERKELEEEH!
Paskat. Kyllä ne laskevat yhteistulot lainahakemuksessa ja ristiintakaukset lainalle tulee jokatapauksessa. Se olisi sinulta äärettömään typerää ottaa laina omaan nimiin, koska luukkut todnäk tulisi kuitenkin suhteella 50/50 molempien nimiin.bedlam kirjoitti:Pitäs laina vaan ottaa omiin nimiin, kun tuolla avopuolisolla ei ole mitään tuloja tällä hetkellä.
Kirjoitan tätä alasti
Nii miten noi nyt sitten menee, kun en tähän ole ollenkaan perehtyny. Siis jos nyt ostetaan uus kämppä, mutta avopuolisolla ei ole tuloja (opiskelija), niin miten tää lainahommeli käytännössä kannattaa hoitaa?McJanne kirjoitti:Paskat. Kyllä ne laskevat yhteistulot lainahakemuksessa ja ristiintakaukset lainalle tulee jokatapauksessa. Se olisi sinulta äärettömään typerää ottaa laina omaan nimiin, koska luukkut todnäk tulisi kuitenkin suhteella 50/50 molempien nimiin.bedlam kirjoitti:Pitäs laina vaan ottaa omiin nimiin, kun tuolla avopuolisolla ei ole mitään tuloja tällä hetkellä.
Jos otat lainan kokonaan omiin nimiisi niin sitten otat koko kämpänkin. Eli laina ja kämppä samassa suhteessa mitä sitten päätätkin.bedlam kirjoitti:Nii miten noi nyt sitten menee, kun en tähän ole ollenkaan perehtyny. Siis jos nyt ostetaan uus kämppä, mutta avopuolisolla ei ole tuloja (opiskelija), niin miten tää lainahommeli käytännössä kannattaa hoitaa?
Huomiona muuten, että jos jomman kumman omistussuhde on alle 50% ei saa korkojen verovähennystä. Siis se jolla on alle 50%.
Came here for school, graduated to the high life
-
- Kitisijä
- Viestit: 7640
- Liittynyt: 15.08.2005 0:29
Kannattaa myös muistaa, että pitkä avoliitto rinnastuu avioliittoon. Tällöin kämppä voi mennä erotessa jakoon, vaikka vain toinen olisi maksanut lainaa. En tiedä muuttaako tuo mitään kenen nimissä kämppä on. Palstan lakimiesosasto tietänee tarkemmin.exPertti kirjoitti:Jos otat lainan kokonaan omiin nimiisi niin sitten otat koko kämpänkin. Eli laina ja kämppä samassa suhteessa mitä sitten päätätkin.bedlam kirjoitti:Nii miten noi nyt sitten menee, kun en tähän ole ollenkaan perehtyny. Siis jos nyt ostetaan uus kämppä, mutta avopuolisolla ei ole tuloja (opiskelija), niin miten tää lainahommeli käytännössä kannattaa hoitaa?
Huomiona muuten, että jos jomman kumman omistussuhde on alle 50% ei saa korkojen verovähennystä. Siis se jolla on alle 50%.
Tämä kuuluu osastoon "muut murheet" parisuhteesta.sivustahuutaja kirjoitti:Kannattaa myös muistaa, että pitkä avoliitto rinnastuu avioliittoon. Tällöin kämppä voi mennä erotessa jakoon, vaikka vain toinen olisi maksanut lainaa. En tiedä muuttaako tuo mitään kenen nimissä kämppä on. Palstan lakimiesosasto tietänee tarkemmin.

Came here for school, graduated to the high life