Kitinä

Diddley Bow kirjoitti:Kaikkea sitä itsestään oppii kun Internettiin kirjoittaa. Olen parantunut. Kenen jalkoja mä saan suudella?

Et kenenkään, senkin tunteeton kusipää!11

Ajattelin ajaa ketoapinan hallitusti alas, eilen siis illalla yksi nappi. Edelleen lounasaikaankin väsyttää ihan mahdottomasti. Ei toi määrä aikaisemmin ole tämmöistä tehnyt? Mitvit? Pudotetaan vaikka puolikkaaseen ja katsellaan viikon ajan, jos auttaisi. Ihan seinään tota ei viitsis katkaista kun sitä on kohta vuosi napsittu.

Tässähän pitää kohta lähteä kulmille säätämään jotain, kun ei meinaa hereillä pysyä.

Illalla joutuu taas haastamaan sosiaaliset kykynsä - mennä yksin bileisiin josta ei oikeasti tunne ketään, (muutaman naamatuttu sentään pitäisi olla), paikkaan jossa ei ole ikinä käynyt. Mulle äärimmäisen helppoja tällaiset (not!)

kunhan nyt sivusta huutelen että kannattaakohan niitä itsekseen titrailla, oisko hyvä vielä puhua asiasta lekurin kans? Etenki jos niistä ei aiemmin ole tällaisia sivuoireita ollut, se väsyttäminen kun voi johtua muustakin kuin lääkkeistä.

En ole kaikkien alojen asiantuntija, mutta onko kyse ketiapiinista? Joku juuri kirjoitti facebookissa unilääkkeuutiseen liityneessä keskustelussa, että ketiapiini on kaikin puolin erikoinen lääke. Pienellä annoksella käytetään nukkumisen avuksi, ja isommilla annoksilla se vaikutus vähenee. 25 mg toimii univaikeuksiin, kun taas neuroleptina käytetään n. 600 mg.

Ihmettelinkin, miten jotkut kertovat nettipalstoilla rouhivansa tota satoja millgrammoja päivässä. Mä ajan tuon joka tapauksessa itseltäni alas. Mieluummin olen vaikka vähän ahdistunut kuin zombi.

Diddley Bow kirjoitti:

Kottarainen kirjoitti:Joskus paranee vaihtamalla, joskus taas ei.

Ei kai kukaan ollut tarjoamassa vaihtamista? Vaihtamalla ei parane mikään.

En tarkoittanut ns lennosta vaihtamista, vaan oletusta siitä, ettei esim. setä KKK uskoakseni kuitenkaan tule olemaan loppuikäänsä parisuhteeton, vaikka nyt eroaisikin.

Aamut on kyllä paljon helpompia pienemmällä neurolepti-annoksella, mutta yöllä vastaavasti uni levotonta ja katkonaista. No, se oli odotettavissakin. Samalla tiellä silti jatkan, sanoi psyko mitä tahansa.

Mä voisin nukkua koko ajan. Toisaalta jaksan olla hereillä vaikka vuorokauden, jos huvittaa. Yleensä ei huvita. Nyt olen hereillä, kun olen ottanut piristävää eli alkoa. Jos en olis ottanut, niin nukkuisin taas ja taas ja taas.

Nappien vähennys jatkuu.
Vielä kun saisi kotoa kaiken, mitä haluaa / ansaitsee / tarvitsee, niin kaikki olis hyvin.

Viikon verran mietitty, että lähtiskö nostelemaan. Talo myyntiin, yhteishuoltajuus jne. Tää tuntuu enemmän kahden sisaruksen kimppakämpältä kuin avioliitolta.

KKK kirjoitti:Viikon verran mietitty, että lähtiskö nostelemaan. Talo myyntiin, yhteishuoltajuus jne. Tää tuntuu enemmän kahden sisaruksen kimppakämpältä kuin avioliitolta.

Mielestäni isoja muutoksia ei pidä tehdä nopealla aikataululla.

En mä vielä muuttoautoa olekaan soittanut. Olen vaan aika vakuuttunut, että tähän tuhkaan ei liekkiä saa vaikka suihkumoottorilla puhaltaisi.

Enkä mä halua elää jossain vitun sisarusavioliitossa hamaan hautaan saakka. Kutsukaa tätä sitten vaikka keski-iän kirsiksi. Prätkä, mustetta nahassa ja rinkulaa korvissa onkin jo ennestään

Louis CK: Divorced and Best Dad
http://www.youtube.com/watch?v=J1eAfpekWgQ

Oon alkanu toivomaan, että päätyisin vielä aikuiseksi avioerolapseksi. Ainakin vuoden voisivat koittaa erillään asumista, ja sitten palata vanhaan jos erossa oleminen on epämukavampaa kuin yhdessä oleminen. Alkaa mennä käämi tähän ilmapiiriin, enkä tosin ole ainoa. Ja äitini huoli on, että muutokset on isälle niin vaikeita. Niin ovat juu, mutta vittumaisempaa on tämä jatkuva negatiivinen paska, oli tosi lähellä eilen, etten lähtenyt hotelliin. Minusta juuri nyt olisi erinomainen tilanne koittaa asumuseroa ilman sen suurempaa draamaa, kun elinvuosia on kuitenkin vielä oletettavasti jäljellä, mutta ei tuhlattavaksi saakka.

nowaysis kirjoitti:Oon alkanu toivomaan, että päätyisin vielä aikuiseksi avioerolapseksi. Ainakin vuoden voisivat koittaa erillään asumista, ja sitten palata vanhaan jos erossa oleminen on epämukavampaa kuin yhdessä oleminen. Alkaa mennä käämi tähän ilmapiiriin, enkä tosin ole ainoa. Ja äitini huoli on, että muutokset on isälle niin vaikeita. Niin ovat juu, mutta vittumaisempaa on tämä jatkuva negatiivinen paska, oli tosi lähellä eilen, etten lähtenyt hotelliin. Minusta juuri nyt olisi erinomainen tilanne koittaa asumuseroa ilman sen suurempaa draamaa, kun elinvuosia on kuitenkin vielä oletettavasti jäljellä, mutta ei tuhlattavaksi saakka.

Ehdotin äidilleni samaa. Sain vastaukseksi, että ei noin vanhaa ukkoa voi enää pihalle heittää.

Omilla vanhemmilla on ollut soutuhuopaa viimeiset ainakin 15 vuotta. Sellaista usein huonoa ilmapiiriä heilläkin, eikä heillä monasti ole ollut mukava kyläillä. En ole koskaan neuvonut ihmisuhdeasioissa kumpaakaan. Olen mieltänyt, ettei se kyllä minulle kuulu.

^ Toisaalta vanhemmilla voi olla kova syyllisyys aikuistenkin lasten tunteista eroon liittyen. Jos lapsen mielipide on, että ero voisi olla helpotus, niin se ehkä vie sitä syyllisyyttä vähän pois.

Alkaa olemaan ukko niin huonossa hapessa, että olisi mahdollisuus mutsillakin viettää muutama vuosi omillaan rauhassa.

Vesper kirjoitti:

nowaysis kirjoitti:Oon alkanu toivomaan, että päätyisin vielä aikuiseksi avioerolapseksi.

Ehdotin äidilleni samaa. Sain vastaukseksi, että ei noin vanhaa ukkoa voi enää pihalle heittää.

Meillä syy on se, että "se varmasti juo ittensä hengiltä". Oikea syy lienee se, että pitää olla parisuhteessa. Kerrassaan pitää, koska niin pitää olla! Kun meillä (siis mulla ja hellulla) meni tosi huonosti ja sanoin, että ero on vaihtoehto, niin reaktio oli välitön kieltäminen, koska "ei ihmisen ole hyvä olla yksin". Miten tuo nainen on onnistunut kasvattamaan musta täysin erilailla ajattelevan kuin itsestään?

Toisaalta oon ärähtäny isällekin, että jos vaimos on niin hirvee että sille pitää jatkuvasti äristä, niin lähe kuule käveleen.

Ja mitään ei tapahu.

Avioerotilastot olisi uhan toisen näköisiä, jos kaikki onnettomat liitot päätyisivät eroon. Varmaan 75% tjsp. Tottumus/muutosvastarinta rules.

Vanhemmilla tulee ens vuonna 50 vuotta täyteen naikkarissa. Olis kannattanut jättää korkeintaan puoleen.

Ne (miehet) ovat harvassa, jotka eroavat omasta halusta, eikä uutta puolisoa ole kiikarissa tai katiskassa.

Ylermi Ylihankala kirjoitti:Ne (miehet) ovat harvassa, jotka eroavat omasta halusta, eikä uutta puolisoa ole kiikarissa tai katiskassa.

Jaa, että toi olisi sukupuolisidonnaista? En tiedä.

Kevennyksenä: Täti A soitti, että täti B, jonka mies jäi viime keväänä eläkkeelle, oli sanonut täti A:lle kärsivänsä kovasti oman ajan puutteesta. Ennen mies sentään oli töissä 8-16, nyt ovat yhdessä 24/7 ja mies kuulemma "komentelee" koko ajan Tämä pariskunta on aiemmin nähty tosi harmonisena, ja todellakin toistensa seurassa viihtyvinä. Liika on usein liikaa, vaikka kuinka tykkäisi.

Ylermi Ylihankala kirjoitti:Ne (miehet) ovat harvassa, jotka eroavat omasta halusta, eikä uutta puolisoa ole kiikarissa tai katiskassa.

Se on melkoista pelkuruutta tuhlata elämänsä sen pelossa että jää yksin. Yksinolo on miellyttävämpää kuin kurja kaksinolo. Lasten takia yhdessä olon voi vielä ymmärtää, mutta ei aikuisten lasten.