Kitinä

Mäkin kattelin alelaarista viikolla poimimani Constantinen, ihan hyvä lauantain pizzan kaveri oli. Rachel Weiszista tuli välil oma tyttis mieleen, ei voi siis olla huono ( Enkä tarkoita niitä kohtia kun oli "possessed")

Katsoin juuri Supersize Me -pätkän. Ihan viihdyttävä. Ei tee mieli Mäkkäriin. Leffan aikana rupesi tekemään mieli parsakaalia.

The Adventures of Mark Twain
Legendaaristen Wintonin studioiden 80-luvulla väsäämä claymation-klassikko kesti uudelleenkatsomisen vielä näin aikuisellakin iällä. (Vaikka eipä kai tuota varsinaisesti ole lapsille suunnattukaan.)
Omalaatuisessa tarinassa kaverukset Huckleberry Finn ja Tom Sawyer sekä nokkansa joka paikkaan tunkeva Peggy Thatcher päätyvät - salamatkustajina, Tomin ikävystyttyä lautalla makoiluun - salaperäisen herra Twainin mukaan ilmalaivamatkalle Halleyn komeettaa jahtaamaan.
Matkalla tutustutaan Twainin kirjalliseen tuotantoon joko kirjailijan itsensä kertomien tarinoiden tai kummallisen hissi/sisällysluettelohuoneen kautta.
Sekä Twainin tarinat että elokuvan harvinaisen komea animointi (TJEU: Salaperäisen Muukalaisen ilmeet) riittäisivät kumpikin jo yksistään syyksi katsomiselle.
Nostalgiahaikailuni ei ollut ollenkaan aiheetonta, tämä leffa on Parhautta(tm).

/ * * * * *

United 93. Hyvä ja mielenkiintoinen.

Don't Bother to Knock (1952)

Marilyn Monroen ehdottomasti paras elokuva. Kiinnostavasti etenevä juonenkuljetus, hyvin kirjoitettua dialogia ja 50-lukulainen kokonaisuus. Mielenvikaisen lastenhoitajan näytteleminen on Monroelta intuitiivista, uskottavaa ja koskettavaa. Love it.

Kärpänen (1986)1/2

Cronenbergia taas. Leffa toimisi huomattavasti paremmin jos Geena osaisi näytellä. Muutenkin...en tiedä. Tykkään melkein alkuperäisestä enemmän, vaikka toki tämä hienosti koskettavaksi rakkauselokuvaksi aiheen käänsikin.

Amityville 2 (1982)

Alkuperäisen Amityvillen klassikkoasemaa en ole koskaan ymmärtänyt. Eihän siinä ollut mitään pelottavaa. Onneksi jatko-osa oli huomattavasti parempi ja jännempi, vaikka lopussa mentiinkin taas naurettavuuden puolelle.

Monty Python Live at the Hollywood Bowl (1982)

Nauratti väsynyttä ja humalaista ihmistä välillä kovinkin.

Matti

Ihme kyllä, ihan tykkäsin. Ehkä se että odotin niin vähän, nostikin niin kirkkaasti riman yli. Mielestäni Jasper suoriutui Mattina ihan hyvin, ja elokuva onnistui naurattamaan tämän tästä. Sekin jo aika hyvin suomileffaksi, vaikka noin muuten kyllä aika perinteisillä eineksillä tässä mentiin.

Spider (2002)

No voihan hitto. Ajattelin sunnuntai-illan ratoksi katsastaa taas erään ennaltanäkemättömäni Cronenbergin, leffan joka ennalta tuntui jostain käsittämättömästä syystä sellaiselle, etten siitä kuitenkaan pidä. En tiedä mistä noin päättelin, dvd-kansistako lie.

Ja voehan vinetto, että sainkin yllättyä. Videodromen katsottuani sanoin, että viimeinen tähti jää puuttumaan siitä syystä, että Cronenbergin ohjaustyylillä ei nähdä koskaan kauniita kuvia ja otoksia. Onneksi tiesin väärin. Spider oli nimittäin tarinan lisäksi sekä visuaalisesti, että musiikillisesti mahdottoman kaunis kokemus. Ja kerrankin kaikki näyttelytyökin oli aivan täydellistä.

Itse tarinahan ei periaatteessa sisällä ollenkaan tuttuja Cronenberg-elementtejä. Kaikki syöpä/sukupuolitautiallegoriat saatikka äklö-öklöt örkkimatoset ja loiset loistavat kaikki tässä draamassa poissaolollaan. Mutta se mielen sairastuminen ja todellisuuden rajojen hälveneminen on kuitenkin jälleen mukana. Oikeastaan lähes Lynchmäisessä muodossa tällä kertaa.

Elokuva on kovin hiljainen ja hitaasti etenevä hämyinen näytelmä mielisairaalasta vapautuvasta miehestä, joka alkaa pienin ja toistuvin flashbackein muistella lapsuutensa traagisia tapahtumia. Paljon muuta ei voi kertoa spoilaamatta.

Aivan liian harvoin on ollut tuollainen olo leffan jälkeen.

Ilsa, She Wolf of the SS

Ilsa on aikamoinen sadisti. Luvassa siis ihmiskokeita, verta, kiljuntaa, tissejä ja nussuttelua. Jokaisella kuitenkin on heikot kohtansa, tässä tapauksessa läpi yön kestävä kikkeli.
Nojoo, ymmärrän kyllä miksi tämäkin kulttileffan maineen saanut, se kun ei automaattisesti aina tarkoita hyvää.

Rouva Pupu kirjoitti:Ilsa, She Wolf of the SS

Ilsa on aikamoinen sadisti. Luvassa siis ihmiskokeita, verta, kiljuntaa, tissejä ja nussuttelua. Jokaisella kuitenkin on heikot kohtansa, tässä tapauksessa läpi yön kestävä kikkeli.
Nojoo, ymmärrän kyllä miksi tämäkin kulttileffan maineen saanut, se kun ei automaattisesti aina tarkoita hyvää.

Hm. Something Awfulin arvostelu oli ainakin allekirjoittaneelle ihan riittävä referaatti ko. elokuvataiteen helmestä.

The New World

Sikatylsä.

*½

Gothika

Tuttu menumusiikki jäi riivaamaan, kun en muista mistä kappaleesta se on. Muuten kliseinen kummitustarina. Plussaa leffalle selkeästä omankädenoikeuden kannatuksesta.

**½

Lucky Number Sl7vin

Ihan hauska komediallinen gansterileffa. Näppärää dialogia, mutta turhan ilmava juoni.

***

Elukka kirjoitti: Hm. Something Awfulin arvostelu

Kiitti vaan, mun näköni tuskin palaa kovin pian tuon linkin jälkeen. Ei ollut kyllä leffa-arvostelu.

Nelkytveejaneitsyt alkoi lupaavan Konttorirotat-tyyppisesti, mutta lässähti lopussa, kun piti väenvängällä väsätä spektaakkelille happyhollywoodend. Pitikö ne actionukkelit myydä, häh? Annan kolmasti.

Sitten oli tämä Hellraiser-saagan neljäs osa katsannassa. Jopa edellistä komediaakin paremmat naurut ryimme tästä, vaikka se alienilta kulissit lainassa scifeily sai aikaan rankkaa myötähäpeilyä. Annan tällekin kolmasti, pinheadiä panisin aina.

Ann kirjoitti:Sitten oli tämä Hellraiser-saagan neljäs osa katsannassa.

Ei! EI!! Pois! Pois!

Ainoa elokuva, jonka näkemistä olen pitänyt menetyksenä. Onhan se muutenkin vetänyt alamäkeä, mutta vasta neljännessä meni oikeesti miinuksen puolelle.

AarneAnkka kirjoitti:Onhan se muutenkin vetänyt alamäkeä, mutta vasta neljännessä meni oikeesti miinuksen puolelle.

Älä nyt. Jengi juoksi Pinistä karkuun, ja se raukka joutui laahustamaan perässä. Tais vähän ne nahkabyysat hiertää peputzkia. Siinä oli se kärsimyksen ja kivun ydin!

Vielä ois kaksi osaa näkemättä. En odottele paljoa.. Kakkonen kaikista parhain.

Lolita kirjoitti:

Elukka kirjoitti: Hm. Something Awfulin arvostelu

Kiitti vaan, mun näköni tuskin palaa kovin pian tuon linkin jälkeen. Ei ollut kyllä leffa-arvostelu.

Mitä siellä sitten oli? Mä näin vaan arvostelun ja juonen kerrontaa, jotain kuvia siinä oli, mutta mulla vaan ruksit niiden päällä.

Nyt se linkki toimi! Onneksi ei tarvinnut enää uudelleen katsoa ylipainoisen downin syndroomaa sairastavan pojan raskausarpia.

AarneAnkka kirjoitti:

Ann kirjoitti:Sitten oli tämä Hellraiser-saagan neljäs osa katsannassa.

Ainoa elokuva, jonka näkemistä olen pitänyt menetyksenä. Onhan se muutenkin vetänyt alamäkeä, mutta vasta neljännessä meni oikeesti miinuksen puolelle.

Mitä? Minä itkin jo kolmosen kohdalla, jossa Pinheadista oli tullut onelinereita heittelevä väsynyt koomikko. Onko niitä vielä huonompiakin?

bedlam kirjoitti:Mitä? Minä itkin jo kolmosen kohdalla. Onko niitä vielä huonompiakin?

On.

AarneAnkka kirjoitti:

bedlam kirjoitti:Mitä? Minä itkin jo kolmosen kohdalla. Onko niitä vielä huonompiakin?

On.

Miun elokuvarkistokirjanpitoni (sanahirviö) mukaan itseltäni löytyy Hellraisereita seitsemänteen asti ja muistaakseni en kuitenkaan omista kaikkia. Ja kyllä, paskemmaksi muuttuu numero numerolta.

Silent Hill
Olipas epämiellyttävän pelottava elokuva. Onneksi sain kaivautua avokin kainaloon aina pelottavan kohtauksen tullessa.

Phone Booth. Ihan jees välipalajännäri, piti oikein hyvin otteessaan. Eip kai tosta paljoa enempää sanottavaa.

Silent Hill

Ei niin paska kuin olisin haukuista ja tyhmästä haahuilu-alusta voinut kuvitella. Ei millään tapaa omaperäinen, mutta halvetilliset ja painajaismaiset näkymät ja hahmot olivat ihan ok (varsinkin se isoa "miekkaa" kanniskellut pyramidipää), ja "loppuratkaisu" oli mielestäni myös ihan ok. Siis se miten sankarin tyttärineen lopulta kävi.

AarneAnkka kirjoitti:Phone Booth

Semmonen keski-kohtalaisen viihdyttävä. ½ / * * * * *

Fahrenheit 451. Francois Truffaut'n ohjaama, Ray Bradburyn kehuttuun klassikko-opukseen pohjaava ylistetty dystooppinen scifi, jossa ihmiset asuvat kirkasvärisessä 60-luvun muovitulevaisuudessa, lääkittyinä lyhytmuistisiksi "emmä tiiä, emmä muista" -pissixixi jotka tuijottavat vaan telkkaria ja osallistuvat "interaktiivisiin" saippuaoopperoihin. Eletään totalitäärisessä yhteiskunnassa, jossa jostain kumman syystä kaikki paperille painettu sana (kirjat) on kiellettyä ja poltetaan liekinheittimillä, ja jostain kumman syystä ihmiset kätkevät kirjoja kämppiinsä ja palomiehet, nuo nykyisin liekinheitintä eikä letkuaan heiluttelevat miehet mainiot, jahtaavat niitä.

Oikeastaan aika pöhkö leffa. Jo alkuteos oli minusta asetelmineen aika pöhkö, ja 60-lukulaisille leffoille tyypillinen kankeantönkkö ohjaus, leikkkaus ja näytteleminen vain korosti sen kaiken pöhköyttä. Ei tuollaisessa maailmassa ole mitään järkeä, koko touhu tuntui tarkoitushakuiselta - ja tarpeettomalta - ylistyslaululta kirjoille. Päälle heitetty vähän Orwellin 1984losta mausteex. Päch. Osoitan tuhahduksellani olevani pissis joka ei osaa nähdä kirjoja oman aikansa valossa.

Olen lukenut kyseisen kirjan sekä kasan Ray Bradburyn novelleja, mutta ei vaan ole hänen tuotoksensa oikein iskeneet. Paasasi ihan liikaa meksikolaishautajaisista, ilmeisesti oli lapsena saanut niistä jonkun trauman. No makuasia.

Kaksi tähteä, koska Clarisse oli söpis.

**