Sivu 53/175

Lähetetty: 17.04.2007 6:38
Kirjoittaja SmartAss
segma kirjoitti:Auttaisi. Ja tilanne ehkä muutenkin kuulostaa samalta kuin mitä kuvailit (rekoista ja muista). Olen tuotakin miettinyt (tosin vasta hetken, etsin paaaljon herkemmin syytä itsestäni kuin muista, sama vielä moninkertaisesti kun "muu" on tyttökaveri), tuntuu tosin vaan vähän awkwardilta, kun nyt en muutenkaan mitenkään hyvä ole puhumaan "asioista niiden oikeilla nimillä". Pitänee yrittää, torstainahan tuota seuraavan kerran pääsee näkemään.

Kiitos. Myös muille.
Ah, HellBell muisti huomioida tämänkin puolen, tosiaan. Voit olla aivan varma että jos sinusta tuntuu epävarmalta, niin samalta tai epävarmemmalta se tuntuu siellä toisellakin puolella.

Muistan törmänneeni erään tytön luona yllättävän hyvään seksiopukseen, josta saattaisi myös olla apua, mikäli toistenne vartaloihin, haluihin ja ajatuksiin tutustuminen ei lähde muuten liikkelle luontevasti. Kirja oli kirjoitettu, kuvitetu ja taitettu hyvin, eli sitä selaillessa pääsi aika kivasti tunnelmaan.

Avainjuttuna ai kuitenkin on löytää aluksi se hellyys ja herkkyys, ja vasta sitten se penetroitavuus.

Lähetetty: 17.04.2007 7:52
Kirjoittaja Haemaeraemies
Geetzu kirjoitti:
nowaysis kirjoitti:Nyt kun aloin tutkia asiaa tarkemmin, en osaa sanoa onko koko juttu urbaania legendaa vai mitä-- :?
Silmätipat drinksua miksaamassa? Minun tietoni mukaan legendaa.

Niinhän sitä tyhmempi kuvittelisi,jos ei paremin tietäisi.Nimittäin:

Aine nimeltä cyclopentolate, jota käytetään silmätipoissa,todellakin pistää tajun kankaalle juomaan sekoitettuna.Joissakin tapauksissa muutakin kuin tajun..

Vuodelta 2005:
Half a dozen Mexico City prostitutes have been arrested for using eye drops containing a sleep-inducing drug to knock out and rob their clients, leaving at least five men dead, a newspaper said on Monday.

One central city district has recorded 17 cases this year including five deaths from the drug cyclopentolate -- a muscle relaxant used in eye examinations to dilate the pupil and blur vision.

Lähetetty: 17.04.2007 8:55
Kirjoittaja ninnithequeen
Geetzu kirjoitti:
nowaysis kirjoitti:Nyt kun aloin tutkia asiaa tarkemmin, en osaa sanoa onko koko juttu urbaania legendaa vai mitä-- :?
Silmätipat drinksua miksaamassa? Minun tietoni mukaan legendaa.
Eipä ole legendaa ei.
Kaverille kävi varsin ikävästi Tallinnassa.

Lähetetty: 17.04.2007 9:11
Kirjoittaja Bliss
Lähes kaikki hajut etoo, ja melko monet ruuat kans.
Jos en olis 100% varma asiasta, vois luulla että olen raskaana. Merkillistä.

Lähetetty: 17.04.2007 9:49
Kirjoittaja Geetzu
ninnithequeen kirjoitti:Eipä ole legendaa ei.
Kaverille kävi varsin ikävästi Tallinnassa.
Mistäs tiesi tippojen laadun ja koostumuksen?

Rohypnol & gamma nyt ainakin on oman miehekkeeni sanojen mukaan ne, mitä suositaan noissa tyrmäyksissä. Duunikaveri kumoskin tosin tän urbaanilegendaoletukseni jo aiemmin kun sanoi saaneensa verikokeen perusteella skopolamiinia sisältäviä silmätippoja Tallinkilla. Ja sitten vielä nyt tuo haemiksen tieto, eihän tässä tarvitse googlettaakaan kun tulee faktat luotettavimmilta tahoilta. :]

Että tyhmempi tosiaan kuvitteli legendaksi vain. ;)

muoks: Meidät on muuten myös miehen kanssa tyrmätty joskus vuosia sit Pariisissa. Tipoista ei mitään tietoa mutta varsin "nukkuvina" ilman asiaan kai yleensä kuuluvia sydämentykytyksiä kavereiden avulla hotelliin mentiin lööbaamaan ja rahat sun muutkin visusti mukana, joten mahdolliset ryöstäaikeet vesitty kyllä tyrmääjällä ihan täysin. Tuskin muut kuin ryöstöaikeet oli silloin...

Lähetetty: 17.04.2007 19:42
Kirjoittaja Ann
Bliss kirjoitti:Lähes kaikki hajut etoo, ja melko monet ruuat kans.
Jos en olis 100% varma asiasta, vois luulla että olen raskaana. Merkillistä.
Mulla toi enteilee migreeniä.

Lähetetty: 18.04.2007 10:59
Kirjoittaja bedlam
Mulla on jo muutaman vuoden ajan ollut silloin tällöin sellasta vaivaa, että iltaisin nukahtamishetkellä alkaa sydän temppuilemaan; tuntuu kuin se jättäisi yhden tai kaksi lyöntiä välistä. Noh, vaikka se tuntuu aina ilmiön esiintyessä siltä että "nyt lähi henki!", ni olen niin monelta tutulta kuullut samasta vaivasta, että ajattelin sen olevan ihan vain geeneissä olevaa harmitonta rytmihäiräisyyttä.

Mut nyt parina yönä on pamauttanut sellaisen pommin, että rintaan koskee samalla ja käsiä pistelee, joten pakko oli lekuri tilata. Mikä ihme siinä sit on, että se just nukahtamisvaiheessa alkaa temppuilemaan, en ymmärrä. Tavallisesti lääkäriajan saa vasta viikon päähän, mutta tuosta käsien puutumisesta kerrottuani varasivat lekuriajan jo parin tunnin päähän. Ahistaa.

Lähetetty: 18.04.2007 11:02
Kirjoittaja Rouva Pupu
bedlam kirjoitti:Ahistaa.
:paijaa:

Lähetetty: 18.04.2007 11:36
Kirjoittaja bedlam
Rouva Pupu kirjoitti:
bedlam kirjoitti:Ahistaa.
:paijaa:
Kiitoksia taputuksesta=) Oikeastaan itse vaivaa enemmän ahistaa tää oma asenne, että lääkäriinhän ei mennä vaikka mikä olis! Kyseinen vaivakin ilmeni ekaa kertaa jo varmaan 5 vuotta sitten, mutta lekuriin voi mennä vasta kun tuntuu että henki lähtee. Ärsyttävä jääräpää!

Lähetetty: 21.04.2007 15:33
Kirjoittaja Razormaid
Argh. Auvoinen kevätflunssa.
Ensin aiheutti sen, että nielu tulehtui/turposi niin ettei pystynyt juomaan syömisestä puhumattakaan. Nyt nenä on täynnä töhnää suihkeista huolimatta. Kaiken komeuden kukkuraksi on vasen korvani mennyt niin täydelliseen solmuun, etten kuule kertakaikkiaan mitään ja sattuu vaan aivan uskomattomasti mm korkeusvaihtelut. Nieleksiminen ym ei auta mitään. Ratkaisukeinoja?

Lähetetty: 21.04.2007 17:28
Kirjoittaja HellBell
Razormaid kirjoitti:Argh. Auvoinen kevätflunssa.
Ensin aiheutti sen, että nielu tulehtui/turposi niin ettei pystynyt juomaan syömisestä puhumattakaan. Nyt nenä on täynnä töhnää suihkeista huolimatta. Kaiken komeuden kukkuraksi on vasen korvani mennyt niin täydelliseen solmuun, etten kuule kertakaikkiaan mitään ja sattuu vaan aivan uskomattomasti mm korkeusvaihtelut. Nieleksiminen ym ei auta mitään. Ratkaisukeinoja?
Jotenkin kuulostaisi siltä, että sun tartvitsisi mennä varuiksi käymään arvauskeskuksessa. Hyvässä lykyssä huomaavat sulla jnk tulehduksen ja saat siihen heti antibiootteja ja ne auttavat sitten oloon. Hyvässä lykyssä.. arpapeliä.

Lähetetty: 21.04.2007 20:27
Kirjoittaja McJanne
Polvet riq, nilkat riq, olkapäät riq, kyynärpäät riq, ranteet riq, selkä riq, niska riq... apuvapapuva.

Lähetetty: 21.04.2007 23:02
Kirjoittaja par-sky
lopetin hormonaalisen ehkäisyn mikä on ollut mulla käytössä nyt pari vuotta. ja tattadaa! nyt tuntuu kroppa menneen sekaisin. ei itketä tai mielialamuutoksia, mutta panettaa ihan perkeleesti koko ajan. toivottavasti tää menee ohi, sillä en jatkuvasti halua ymmärtää täydellisesti teini-ikäisiä poikia.

Lähetetty: 21.04.2007 23:24
Kirjoittaja Chubs
par-sky kirjoitti:lopetin hormonaalisen ehkäisyn mikä on ollut mulla käytössä nyt pari vuotta. ja tattadaa! nyt tuntuu kroppa menneen sekaisin. ei itketä tai mielialamuutoksia, mutta panettaa ihan perkeleesti koko ajan. toivottavasti tää menee ohi, sillä en jatkuvasti halua ymmärtää täydellisesti teini-ikäisiä poikia.
Mulla tasaantui parissa kuukaudessa lopettamisen jälkeen, älä siis huoli :)
Toivottavasti sulla on mahdollisuus viettää aktiiviset pari kuukautta, se teinipoikailu oli ihan mukavaa.

Lähetetty: 21.04.2007 23:50
Kirjoittaja par-sky
Chubs kirjoitti: Mulla tasaantui parissa kuukaudessa lopettamisen jälkeen, älä siis huoli :)
Toivottavasti sulla on mahdollisuus viettää aktiiviset pari kuukautta, se teinipoikailu oli ihan mukavaa.
pitää sitten vaan yrittää saada mieheltä enemmän seksiä (joskin epäilen että se ei auta tähän nymfomaaniseen oloon). olisi vaan niin mukavaa että voisi edes lukea vessassa akkaria miettimättä millaista olisi panna mikki hiirtä :roll:

Lähetetty: 22.04.2007 2:23
Kirjoittaja Tix
Chubs kirjoitti:Mulla tasaantui parissa kuukaudessa lopettamisen jälkeen, älä siis huoli :)
Toivottavasti sulla on mahdollisuus viettää aktiiviset pari kuukautta, se teinipoikailu oli ihan mukavaa.
Kuulinko jostain moniäänisen kolossaalisen kateuden huokaisun?

Lähetetty: 22.04.2007 9:59
Kirjoittaja Rouva Pupu
Korvat lukossa ja kipiät. Nenä tukossa ja kurkku karhea. Hieman lämpöilyä. Kaikki seurausta pienestä lukuhetkestä. Murr.

Lähetetty: 22.04.2007 11:25
Kirjoittaja nowaysis
parsky kirjoitti:en jatkuvasti halua teini-ikäisiä poikia.
No en mäkään ihan jatkuvasti :oops: Mut ehkä toi selittää sen, miksi kuitenkin viihdyn niiden seurassa mainiosti, niin työ- kuin vapaa-aikananikin. Ja mä kuitenkin syön niitä pillereitä. Tosin mietin myös sitä hormonikapselijuttua. Pitää jatkaa pohdintoja ja etsiä lisää tietoa.

Lähetetty: 22.04.2007 13:42
Kirjoittaja Lolita
par-sky kirjoitti:lopetin hormonaalisen ehkäisyn mikä on ollut mulla käytössä nyt pari vuotta. ja tattadaa! nyt tuntuu kroppa menneen sekaisin. ei itketä tai mielialamuutoksia, mutta panettaa ihan perkeleesti koko ajan. toivottavasti tää menee ohi, sillä en jatkuvasti halua ymmärtää täydellisesti teini-ikäisiä poikia.
Tänään meni viimeinen pilleri ja peukut ja varpaat pystyssä jään odottamaan tota samaa oloa!

Lähetetty: 22.04.2007 14:07
Kirjoittaja Bliss
Lolita kirjoitti:Tänään meni viimeinen pilleri
Jäämmekö odottamaan vauvauutisia?? :)

Lähetetty: 22.04.2007 14:14
Kirjoittaja Lolita
Bliss kirjoitti:Jäämmekö odottamaan vauvauutisia?? :)
Juu ei. Mä olen jokseenkin maho.

Lähetetty: 22.04.2007 23:06
Kirjoittaja BettyB.
par-sky kirjoitti:lopetin hormonaalisen ehkäisyn mikä on ollut mulla käytössä nyt pari vuotta. ja tattadaa! nyt tuntuu kroppa menneen sekaisin. ei itketä tai mielialamuutoksia, mutta panettaa ihan perkeleesti koko ajan. toivottavasti tää menee ohi, sillä en jatkuvasti halua ymmärtää täydellisesti teini-ikäisiä poikia.
Muah! Story of my life! Kohta pari kk mennyt ja olo alkaa joko a) pikkuhiljaa tasaantua tai b)alan kyllästyä jatkuvaan vonkaamiseen.

Lähetetty: 23.04.2007 0:48
Kirjoittaja brona
Rouva Pupu kirjoitti:
Vaola kirjoitti: Niin. Omasta mielestäni kyse oli ehkä kuitenkin jostain muusta. Tosin milläs sen sitten selittää, että tuota käy vain nukkumaan mennessä.
Mulla on allergioitten takia semmosia paniikkikohtauksen tyyppisiä kohtauksia tullut. olen niiden kohtausten takia aina ollut sydänfilmissä, koska oireet sopisi ihan siihen sydänkohtaukseenkin. Eli hengenahdistus, happi loppuu pierettää fiilis, käsien turpoaminen, huimaus, kovat rintakehä kivut/käsi kivut. On aina tullut iltaisin ja tilanteissa, jossa olen rauhallinen=sohvalla/sängyllä löhöten.
Nuo oireet voi aiheuttaa myös jumissa oleva selkä, tarkemmin sanottuna rintaranka. Äidillä selvisi syyksi vuosia sitten, kun ensin oli sairaalassa tehty kaikki sydäntestit. Suosittelen käyntiä hyvällä osteopaatilla.

Lähetetty: 23.04.2007 1:02
Kirjoittaja brona
Ann kirjoitti:
Bliss kirjoitti:Lähes kaikki hajut etoo, ja melko monet ruuat kans.
Jos en olis 100% varma asiasta, vois luulla että olen raskaana. Merkillistä.
Mulla toi enteilee migreeniä.
Ja mulla flunssaa.

Lähetetty: 24.04.2007 10:24
Kirjoittaja SaintJohnPerse
Loma on alkanut helvetin hyvin... Viikonloppu meni särkylääkkeiden voimalla niska ja hammassäryn takia. Eilen kiskaistiin tulehtunut viisuri pois, mutta hampaan jomotus ei ole vieläkään kadonnut mihinkään saati sitten niskajumitus. No, onneksi sain tilattua työpaikkalääkäriltä hieman relaxantteja ja vahvempia särkylääkkeitä. Jos sen kivun saisi laukeamaan, että pystyisi keskittymään lomailuun...