No niin, nyt te sitten saitte minut hukkaamaan palan nuoruuttani/keski-ikääni lukemalla niin nuijia tekstejä, että ei olisi kannattanut. Halla-aho on tyypillisellä asianvierestäpuhumislinjallaan, mutta eipä tämä kiistakumppaninsakaan, joka oli minulle ennestään tuntematon suuruus, mitään kovin oivaltavaa saa aikaiseksi. En tiedä, olisinko jäänyt paljosta paitsi, jos kummankaan kontribuutioita en olisi lukenut.
Hallis on minusta paitsi oikeassa myös vallan kannatettavalla asialla kahdessa perusteemassaan. Ensinnäkin, toimittajat ovat usein, tai ainakin tässä tapauksessa, vähän laiskoja ja/tai typeriä eivätkä käytä lähdeaineistoja kovin tyylikkäästi, vaan etsivät jotain jonka voivat saada edes näennäisesti tukemaan pointtiaan. Toiseksi, kun kaikenmaailman pelokkaat tuomiopäivänmanaajat lietsovat valheellista hysteriaa siitä, miten päin seiniä kaikki on nyt menossa ja kyllä ennen oli paremmin, on hyvä, että joku muistuttaa, miten tavattoman hyvää kehitys on ollut ja miten ennekuulumattoman hyvä Suomen nykytilanne on historiallisessa tai muussa vertailevassa katsannossa erityisesti vaikka väkivaltarikollisuuden suhteen. Tarpeetonta kai sanoakaan (tai Kitinässä varamsti on tarpeellista), kumpikaan faktuaalinen havainto ei kuitenkana ole paljon sotraveteraani-argumenttia parempi peruste sille, että (enää) ei kannata tehdä mitään parantaaksemme tilannetta entisestään.
Sen sijaan en ymmärrä Halliksen jonkinlaista arvatenkin huonoon itsetuntoon perustuvaa, ylpeän nationalistista pakkomiellettä siitä, että kun suomalaisen kulttuurin ongelmaa X (tässä siis kulttuurimme uusintama ajatus poikien välkivaltaisuuden "normaaliudesta" (sekä tilastollisessa deskriptiivisessä että normatiivisessa mielessä) ja mies-identiteetin älyttömästä eläimellisyydestä) kritisoidaan, Hallis haluaa ennen muuta todistella, että ongelma ei ole poikkeuksellisen iso juuri Suomessa. Ei varmaan ole, mutta mitä toimintasuosituksia siitä halutaan johtaa? Voi olla niin (ja onkin), että meidän kulttuurissamme ongelma on (i) pienempi kuin monessa muussa kulttuurissa ja (ii) silti sellainen, jolle haluamme kovasti tehdä jotain. Vika on tietysti suureksi osaksi Valkaman, kun hän tuo mukaan vääriä vertailuja Suomen ja muiden maiden välillä, mutta kyllä Halliksen sdilti pitäisi kyetä ymmärtämään, että Valkaman pointti (joka ei totta tosiaan ole kovin briljantisti muotoiltu) ei ole vertailu Suomen ja Itä-Euroopan välillä vaan Suomen tilanne ja mitä sille pitäisi tehdä. Vaikka sotaveteraanien asiat ovatkin edelleen rempallaan. Lisäksi minua kyllä hämmästyttää se, mihin Hallis pyrkii osoittaessaan, että näissä asioissa Suomi on merkittävästi Itä-Eurooppaa edellä, mutta peränpitäjänä Länsi-Euroopassa. Ilmeinen johtopäätös tästä Halliksen faktasta olisi, että (a) asiaan voidaan vaikuttaa ja (b) Suomessa kannattaa asialle paljon tehdä, koska olemme lähes pahnan pohjimmaisia relevantissa viiteryhmässämme. Hallis tuntuu kuitenkin esittävän johtopäätöksen olevan, että mitään ei siis tarvitse tehdä, koska Valkama oli väärässä vertailussaan Itä-Eurooppaan.
Oman erityisjuonensa kuvaan antaa Halliksen mukaan tuoma biologisilla taipumuksilla spekuloint, jokai on paitsi perusteiltaan aika tyhjää niin tietysti normatiivisen kysymyksenasettelun kannalta myös aika epärelevanttia. No, koettaa Hallis johtaa biologisista nojatuolispekulaatioistaan jonkinlaisen argumentin sille, että stereotyyppiset sukupuoliroolit nyt vain ovat biologisesti annettuja; emme voi tehdä niille kasvatuksellisesti mitään. Tämä on tietysti roskaa kovin monella tasolla. Ensinnäkin, biologiset taipumuksemme ovat yksi asia ja niille annetut kulttuuriset merkitykset ja ilmenemistavat toinen. Lisäksi Hallishan itse nimenomaan kritisoi toistuvasti vaikkapa islamilaisen maailman (iläänkuin tämä olisi jokin monoliittinen malli) sukupuolirooleja (tai korostaa vaikkapa käsillä olevassa kirjoituksessa kulttuurisia eroja Suomen ja ex-Neuvostoliiton välillä) samaan aikaan, kun hän haluaa sanoutua irti biologispohjaisesta rasismista. Tämä nyt vain ei ole koherenttia.
Lisäksi tämä Halliksen viljelemä analogia aseiden kultturisen roolin ja keittiöveitsien kulttuurisen roolin välillä on samaa tasoa kuin RKP:n vilejelemä analogia pakkoruotsin ja pakkomatematiikan välillä: jos ei tosiaan ymmärrä eroa, kannattaa pitää suu kiinni ja mennä kotiin miettimään kunnes valkenee. Vielä harhaisemmaksi menee Halliksen loppunousu, jossa hän väittää, että missään julkisessa keskustelussa suomalaista väkivaltarikollisuutta ei koskaan käsitellä alkoholi- tai sosiaalipoliittisena ongelmana! Oi hulluutta! Kaikkihan puhuvat kyllästymiseen asti näistä ongelman todellisista syistä; mitä nyt jotkut persumieliset koettavat vaientaa nämä jutut kukkahattutätimäisenä paapomisena. Hallis pilaa lopullisesti kirjoituksensa toistuvasti sillä, että tulee lietsoneeksi itsensä tilaan, joissa kirjoittaa aivan päättömiä väitteitä, kuten nyt vaikkapa tämä loppukaneetti.
Kauniiksi lopuksi lisään vielä ihmekaksosille Elcolle ja exPertille, noille asiallisen keskustelun airueille, ihan henkilökohtaiset vastaukset sillä tasolla, jolla näköjään haluavat tuota asiallista keskusteluaan käydä:
exPertti kirjoitti:millaiseksi ilman puna-vihreitä lasejasi luonnehtisit omaa sotaasi aseita vastaan?
Se on valitettavan tarpeellista, kun sinä ja kaltaisesi ajatte niin innokkaasti kaikkien aseiden rajoituksetonta ja vapaata saatavuutta.
elco kirjoitti:Neuvostoliitossahan, jota punavihreä sivistyneistö sitkeästi edelleen edustaa
Olen itsekin pannut merkille tämän valitettavan uuspolarisoitumisen, joka tyhmentää kaikkia osapuolia. Mutta kyllä liikkeellepanevana voimana on tämä sinun ja hengenheimolaisesi edustama ja ajama vaade siitä, että Suomeen saadaan pystytettyä ensi tilassa jonkinlainen hindujen periytyvän kastijärjestelmän ja viime vuosisadan alkupuolen saksalaisten nationalistisen kansallissosialismin yhdistävä uusi uljas yhteiskuntamalli.
