Kitinä

KGrilli kirjoitti:päinvastoin, rakastan rokkikeikkoja ja festareita yli kaiken.

yli kaiken? Todellako yli kaiken?

Nämä "jos elo ahistaa, lähe vaikka ulkomaille" -henkiset ratkaisut ovat omasta näkökulmastani monessa tapauksessa enemmän 'relief' kuin 'cure' (de Mellon käyttämiä termejä kompatakseni; tervetuloa ketjuun http://kity.kicks-ass.net/viewtopic.php?t=909).

Vaan eipä silti, moni matka voi aivan hyvin ravistella siinä määrin, että maailmaa ja omaa elämäänsä alkaa todella fundamentaalisti katsoa eri tavalla. Tiedän vain ikävä kyllä lähipiiristänikin tapauksia, joissa "3 kuukauden Aasian-reissu" on jäänyt vain hetken helpotukseksi tarjoamatta sen kokonaisvaltaisempaa ratkaisua.

Itse suosittelisin siis ensisijaisesti pureutumista ahdistuksen ytimeen ennemmin kuin hasardia pakoratkaisua. Pako voi toki auttaa rauhan saamisessa itsetutkiskeluun, mutta ei kuitenkaan ole millään tavoin välttämätöntä. Usein -- edelleen ikäväkseni -- olen havainnut ihmisten hakemiin ratkaisuihin vaikuttavan uskomattoman paljon minkä nyt koetaan milloinkin olevan sosiaalisesti hyväksyttävää, trendikästä etc. Ja sitten aristellaan niinkin naurettavia asioita kuin että mitä jos joku näkee töissä/junassa/wherever minut tämä kirja kädessä.. vähänx noloo!!

SingleMalt kirjoitti:Loppuelämä ei voi olla tällainen oravanpyörä. Eihän?

Herra Manala kirjoitti:..

FEIKKI!

Jussi Asp ei ikinä olisi kuvassa takki päällä!

Ja nyt vasta mä tajusin: Soukan Palvelutalo, Soukankaari 7.

Voi hyvä Jumala sentään.

Hebuli kirjoitti:
Otetaan vastaesimerkiksi vaikka, ööö, ratsastuskoulut (*). Pikkutytöt ovat ihan innoissaan hoitamassa tallin hevosia ilman palkkaa (voisi melkein sanoa että he maksavat siitä ilosta), mikä varmasti vaikuttaa kyseisten tallien haluun ja tarpeeseen palkata (lisää) työvoimaa hyvällä palkalla tekemään samoja hommia. Ehkä lähinnä hommiin joihin kyseiset hevostytöt eivät kykene.

(*) Safit ja Georget voivat korjata jos tuo ei ole totta nykyisissä heppakouluissa. Tuollainen kuva vain minulle on tullut, että heppahöperötyttöjä käytetään surutta ilmaisena työvoimana hevosten hoidossa.

En nyt ole Safi enkä Ykäkään, mutta vastailen silti. Minusta on aika yksisilmäistä nähdä tallityttöjen työ pelkkänä ilmaisena työvoimana. Ratsastuskoulujen ideana on opettaa paitsi ratsastusta, myös hevosten käsittelyä ja hoitamista. Tähän luonnollisesti kuuluu myös tallirutiinit karsinoiden siivouksineen ja tallin siistinä pitäminen. Jos ajatellaan, että nuo pikku enkelit joskus vaikkapa saavat joululahjaksi hevosia yhtään tuntemattomilta vanhemmiltaan ponin, olisi välttämätöntä heidän osaavan ihan käytännön tasolla hoitaa lemmikkiään. Parhaiten jokapäiväisen karsinanputsauksen tarpeellisuuden käsitää, kun on itse elänyt sitä rutiinia. Myös hevosten ruokinnasta syntyy parhaiten käytännön käsitystä olemalla mukana annostelemassa koneille kauraa ja heinää. Puhumattakaan hevosen itsensä puhdistuksesta, laitumelle viennistä, loimituksesta, satuloinnista ja suitsinnasta, varusteiden huoltamisesta. Jos tallinomistaja tekisi kaiken tämän, tallitytöt oppisivat vain ratsastamaan. Ei silti, eivät kaikki harrastajat haluakaan opetella muuta kuin itse ratsastusta, mutta kyllä lähes joka tallilla onkin tuntiratsastajia enemmän kuin tallilikkoja.

Eli se, että tallitytöt tekevät tallitöitä, ei ole pelkästään tallille hyödyksi vaan väittäisin suurimman hyödyn siitä olevan lapsille ja nuorille itselleen käytännön tietotaitona. Ja parasta tytöille (/vanhemmille) on, ettei tämän lisätiedon ja -taidon hankinnasta tarvitse maksaa.

Toki on sitten tallista kiinni kuinka paljon vastuuta tallilikoille annetaan. Esimerkiksi tallilla, jolla itse teinivuosiani vietin, ei tallityttöjen velvollisuuksiin koskaan kuulunut karsinoiden siivous. Tokihan me silti niitä karsinoita siivottiin ja vähän väliä oltiin kyselemässä, että mitä voisi tehdä. Aktiivisimmat tallitytöt palkittiin ilmaisilla tunneilla aina kuun lopussa, eli aivan palkatonta vapaaehtoinen työ ei ollut.

Tokihan nämä järjestelyt yleensä hoituvat niin, ettei synny erillistä tarvetta palkallisen työväen hankintaan. Silti suorastaan inhoan, kun joku asiaa yksipuolisesti katsova kuvailee tallityttöjen työtä suruttomaksi hyväksikäytöksi tallin osalta. Laajempaa näkökulmaa, kiitos.

Ja mitä itse aiheeseen tulee, niin en oikein pidä maiseman vaihtoa onnellisuuden takeena. Aivan sama juttu kuin joku nainen vaihtaa miestä koskei tämän kanssa ollut onnellinen ja uuden miehen kanssa alkuhuuman haihduttua on aivan lähtötilanteessa.

Ei se auta taikka tehoa pitkäaikaisesti, koskei asian ytimelle, eli ihmiselle itselleen ole tehty mitään, on vain etsitty ulkokohtaisia ratkaisuja, jotka ehkä helpottavat hetkeksi, mutta mitään pysyvää onnea eivät tuo.

Tiedän kyllä ihmisiä, jotka eivät hallitse tätä oman itsensä tutkailua ja elämänsä muuttamista sisältäpäin. Äitini esimerkiksi: tupakkaa, viinaa, baarireissuja, että olisi elämässä jotain iloa ja uusi mies valmiiksi ennen kuin vanhasta on irti päästy ettei vain tarvitsisi olla yksin oman itsensä kanssa ja kohdata omia puutteitaan. Helpompihan se on uskotella itselleen, että tällä tavalla olen onnellinen, mutta tyyneys sellaisesta on kaukana, se sisäinen tyytyväisyys, kyky avata elämänsä ulkopuolisille häpeämättä valintojaan, pelkäämättä kritiikkiä, ilman tarvetta puolustella raivokkaasti valintojaan. Ei sellainen onnistu. Iskä joskus totesi, että ainoa yhdistävä tekijä äidin miessuhteissa on äiti itse. Niin totta.

Mitä siis kannattaisi tehdä? Kyseenalaistaa ratkaisunsa. Miksi tein näin? Mitä siitä seuraisi, mitä voisin tehdä toisin, vertailla, suunnitella, katsella isompien kokonaisuuksien kannalta. Uskaltaa muuttaa elämäänsä niin, että se näkyy ulospäin pelkäämättä ulkomaailman kommentteja. Kuunnella kritiikkiä huolella torjumatta se heti kättelyssä, muttei silti kaikkea tarvitse omaksuakaan. Tärkeintä on punnita asiaa huolella mielessään ilman hätäisiä ratkaisuja. Etsiä se oma itse unohtaen yhteiskunnan vaateet, painostus, ihanteet jne. Ole sellainen kuin sinun omasta mielestäsi sinun pitäisi olla, mutta todellakin mieti tarkkaan mikä itsellesi todellakin on parhaaksi. Sinänsä hankala tehtävä, että se vaatii myös hahmottamaan elämän ilmiöitä.

Paljon samaa, mitä ketjussa on jo puhuttu, mutta tässä muodossa myös.

Hebuli kirjoitti: Jos löytyy vittumaista työtä jota harva haluaa tehdä mutta jonkun se on tehtävä, tämä nostaa osaltaa palkkaa. Esimerkkinä ainakin joskus ollut raskaan tai likaisen työn lisä, en tiedä tunnetaanko tuota käsitettä edelleen.

Otetaan vastaesimerkiksi vaikka, ööö, ratsastuskoulut (*). Pikkutytöt ovat ihan innoissaan hoitamassa tallin hevosia ilman palkkaa (voisi melkein sanoa että he maksavat siitä ilosta), mikä varmasti vaikuttaa kyseisten tallien haluun ja tarpeeseen palkata (lisää) työvoimaa hyvällä palkalla tekemään samoja hommia. Ehkä lähinnä hommiin joihin kyseiset hevostytöt eivät kykene.

(*) Safit ja Georget voivat korjata jos tuo ei ole totta nykyisissä heppakouluissa. Tuollainen kuva vain minulle on tullut, että heppahöperötyttöjä käytetään surutta ilmaisena työvoimana hevosten hoidossa.

No korjataanpa. Kyllähän siellä pyörii niitä innokkaita tyttöjä. Mutta käytännössä on kyllä sanottava että monasti niistä on enemmän haittaa kuin hyötyä, ennenkuin saadaan ne opetettua niin että pärjäävät hommissa itsekseen ilman että tarvii perässä kulkea jälkiä korjaamassa. Mutta ratsastuskoulun tehtävä on opettaa oppilaat toimimaan hevosten kanssa. Tottakai joistain ahkerista tytöistä on jossain vaiheessa hyötyäkin kun heille uskaltaa antaa pientä vastuutakin. Tällöin luonnollisesti tytöt saavat palkaksi esim. ilmaisia ratsastustunteja, oikeuksia kisata tallin hevosilla yms. Kyllä meidän tallin arkirutiinit ainakin sujuisivat paljon jouhevammin kun siinä ympärillä ei pyörisi laumaa muksuja jaloissa.

Itse keskustelua en edes lukenut, tämä vaan sattui silmään.

Edit: Ja mä en pidä tallitöitä vittumaisina, tuskin muutkaan niiden tekijät. Tämä on ala jossa ollaan kutsumuksen, ei rahan takia. Ikinä ei muuten vituta muuten mennä töihin

Suvinen kirjoitti:

gullible kirjoitti:Elämä on kompromisseja ja työ huoraamista. Jos minulla olisi riittävästi massia niin en tekisi enää päivääkään töitä.
Elämä on valintoja.

Tämä on ainoa lause ketjussa, jota voin täysin kompata.
En usko, että on olemassa työtä, jota voisin tehdä saamatta siitä palkkaa. En erityisemmin pidä työnteosta, pidän vain siitä tosiasiasta, että siitä saa palkkaa. Työaikana odottelen lomia ja vapaapäiviä, että pääsisin elämään sitä elämääni. En silti vihaa työtäni; valitsin sen jota voin tehdä kivuttomimmin ja jonka suurinpiirtein osaan, niin että se on suht helppoa.

Ketjua selatessa pisti silmään juuri tuo urakeskeisyys. Moni tuntuu olevan onneton juuri työnsä/ työpaikkansa vuoksi. Mistähän se johtuu, onko aina ollut niin maailman sivu, vai onko tämä joku ajan ilmiö? Olen aina tuntenut itseni jotenkin kummalliseksi ja ulkopuoliseksi, kun en välitä liiemmin urasta; olisihan se toki kivaa kun saisi paljon rahaa mutta...
Onneton ja ahdistava olo voi johtua niin monista muistakin asioista: huonosta parisuhteesta, vapauden kaipuusta, peloista ja estoista joita ei uskalla kohdata. Juttuja lukiessani muistin oman edellisen masennukseni, se kesti monta vuotta tuolla opiskelujen, niitä seuranneen työttömyyden ja erittäin huonon parisuhteen ajan. En silloin osannut nähdä syitä ja seurauksia, olin liian lähellä. Tunsin vain jatkuvaa hiljaista ahdistusta ja masennusta koko tylsää elämää kohtaan. No, luonteeltani olen kuitenkin selviytyjä. Pikkuhiljaa murtauduin ulos niistä kuvioista, sain töitä, jätin huonon suhteen ja muutin. Otin lainaa, löysin pari uutta ystävää ja jossain vaiheessa tutustuin nykyiseen mieheeni. En muista ratkaisevaa hetkeä, mutta nyt kun katson taaksepäin, oikein hämmästyn miten onneton olinkaan. Tämänhetkisessä tilanteessa tunnen itseni.. onnelliseksi. Niin että kaipa se klisee pitää paikkaansa; tärkeintä ei ole raha vaan rakkaus. Kun on kumppanina oikea ihminen, onnistuu kyllä kaikki muukin. Se että on toisen ihmisen varaukseton, vankka tuki teet sitten mitä tahansa, on uskomaton voimavara.

Aamen! Niiiiin totta.