Tix kirjoitti:Palkan nostamatta jättäminen voi olla näennäisesti liiketaloudellisesti fiksu veto. Jos se kuitenkin motivaation putoamisen kautta syö tuottavuutta, niin sitten se ei toki ole. Vaikea sanoa, onko yritys saanut esimiehen menettelystä hyötyä vai haittaa. Totta on nimittäin myös se, että palkankorotuksen motivaatiota kohottava vaikutus kestää n. 2 viikkoa.
No minun ei ole tässä tapauksessa vaikea sanoa, että esimiehen menettely (etenkin kokonaisuutena tarkasteltuna) on ollut enemmän haitallista kuin hyödyllistä yritykselle. Hänen esimiehensä oli mitä ilmeisimmin samaa mieltä tilanteen tultua ilmi.
Ihmisten kunnioittaminen olisi mielestäni ihan kannatettava juttu, ja sitä voisi harjoittaa silloinkin kun työntekijä ei sitä verissä päin ja eroamisen uhalla vaadi. Uskon, että kunnioittava suhtautuminen (myös palkakorotuspyyntöjen osalta) merkitsisi paremmin toimivaa työyhteisöä ja sitä kautta myös parempia tuloksia.
Kuitenkin tosiasia on, että työnantaja ottaa itse harvemmin puheeksi palkan korottamisen. Jossain määrin täytyy olla niin, että se frekvenssia ja intensiteetti jolla itse nostaa palkkavaateitaan esiin näkyy palkassa.
Sanoinkin
palkankorotuspyyntöjen osalta, eli silloin kun työntekijä ottaa asian puheeksi. Tarkoitan kunnioittamisella sitä, että kun työntekijän aloitteesta yhdessä todetaan, että palkkaa on aihetta nostaa, niin sitä sitten myös nostetaan jotenkin järkevästi ja perustellusti ilman mitään kolmatta maailmansotaa. Miesten kesken homma näyttäisi toimivan juuri noin (totean avopuolisoni toimintaa läheltä seuranneena). Vaikuttaisi siltä, että miehen ei tarvitse edes esittää niin eksplisiittisiä ja vedenpitäviä puoltoargumentteja, vaan asia saatetaan jättää enemmän vihjailevalle ja implisiittiselle tasolle eräänlaisessa
Kyllähän me kaikki haluamme toimia järkevästi -hengessä. Vai olenko aivan väärässä?
Olen kokemusperäisesti sitä mieltä, että tässä asiassa naiset ovat jäljessä. Palkitseminen ei ole aina kytköksissä työntekijän suoritukseen, varsinkin kun esimiehillä ei välttämättä ole siitä kovin hyvää kuvaa. Röyhkeä itseään kehuva yksilö vs. pyytetön "kyllä mun ansiot huomataan kunhan teen tarpeeksi hyvää työtä" -yksilö.
Tämän uskon kyllä.
Sekä yli- että alimitoitetut pyynnöt ovat työnhakijalle vahingollisia.
Aivan, mutta onko sama palkkapyyntö samasta työstä naiselle kuitenkin ylimitoitetumpi kuin miehelle, jos meriitit ovat suunnilleen samalla tasolla? Osaatko arvioida tätä omien rekrytointikokemustesi valossa?
