Tekeekö raha onnelliseksi

Yleinen lätinä jä kitinä

Tekeekö raha onnellisemmaksi

Juu
20
74%
Ei
7
26%
 
Ääniä yhteensä: 27

Avatar
urpiainen
Kitisijä
Viestit: 6781
Liittynyt: 27.10.2005 17:37

Viesti Kirjoittaja urpiainen »

EveryWoman kirjoitti:ryntäät paikalle käyttämään hyväksesi oivan tilaisuuden korostaa kuinka paljon enemmän lukeneisuuspointseja sinulla itselläsi oikein olikaan. (...) meistä ainoa joka tuota lukeneisuuden, sivistyneisyyden ja akateemisuuden ylivertaisuusajatukselle perustuvaa röyhentelytanssia tanssii, olet sinä itse. (...) yritit käydä briljeeraamaan ajattelusi akateemisuudella.
Ymmärrän toki, että nettikeskusteluissa perimmäisenä maalina on - johdonmukaisuudesta, perusteluista tai muustakaan tylsästä välittämättä - tyrmätä kanssakeskustelijan kanta mahdollisimman syvälle maanrakoon siten, että kanssakeskustelijan koko persoona ja henkilö, eikä vain yksittäinen mielipide, pyritään saattamaan maksimaalisen naurettavaan ja typerään valoon. Tätä maalia ilkeilysi toki palvelee osuvasti. Olen vain lievästi huolissani puolestasi, ettei vain oma retoriikkasi viettelisi sinua itseäsi jopa uskomaan noihin juttuihisi. Luoja tietää, että todellisuudentajusi on muutenkin kovalla koetuksella altistuttuaan itsensätuntemishömpälle enemmän kuin lääkäri määrää.

Voisiko olla niin, että et tosiaan näe tätä sekä tässä että linkittämässäni ketjussa aika selvänä toistuvaa kuviota: Esität väitteen, jonka joku kyseenalaistaa kysellen perusteluja. Koska perusteluja ei ole muuta kuin oma fiiliksesi, keität kokoon jonkun puolivillaisen sopan viitaten akateemisiin auktoriteetteihin à la Popper tai teknisen vakuuttavilta kuulostaviin termeihin tyyliin "kausaaliväitteiden kumoutumisen" ehdot. Tässä vaiheessa puutun keskusteluun huomauttaen (tässäkin vailla mitään name-droppauksia tai muita teknisempiä asioita), että itse asiassa olet ymmärtänyt auktoriteettisi täysin väärin ja viittaamasi asia tarkalleen ottaen tukee opponenttisi kantaa. Ja tästä seuraa purkaus siitä, kuinka minä haluan briljeerata lukeneisuudella, oppineisuudella, tehdä vaikutuksen kanssakirjoittelijoihin jne.

Siis: Taas kerran, Urpiainen huomauttaa, että EW:n yritys vaientaa erimielisyydet pseudo-akateemisella kikkailulla perustuu alkeelliseen väärinymmärrykseen EW:n taholta. Johtopäätös: Urpiainen haluaa briljeerata akateemisuudella ja lukeneisuudella. Luulen, että moni paatunut, teflon-pintainen poliitikkokin olisi kateellinen tuollaisesta kyvystä sysiä omia syntejään toisten niskoille.
"Urpiaisen pesintä on epäsäännöllistä ja lento keikkuvaa. Yleisimmät äänet ovat kimeä kutsuhuuto 'djihh!' ja rahiseva 'tssrrt-tssrrt'."
EveryWoman
Kitisijä
Viestit: 5729
Liittynyt: 15.08.2005 21:45

Viesti Kirjoittaja EveryWoman »

urpiainen kirjoitti:Olen vain lievästi huolissani puolestasi.
Voisin käsitellä postauksesi läpi kohta kohdalta, mutta kokeilen ensin yksinkertaisempaa tapaa.

Jos elämöintisi tarkoituksena tosiaan on ensisijaisesti huolehtia minusta, miksi et vain yksinkertaisesti sano asiaasi (esim. tässä: kausaliteettia ei voi osoittaa olemattomaksi yhden poikkeaman nojalla)? Miksi näet sen vaivan, että piilottelet huolenpitoasi runsain sanankääntein muotoillun piikittelevän argumentaation sekaan? Olet ujo? Haluat kuitenkin (vastoin edellä implikoimaasi) röyhistellä lukeneisuudellasi? Joku muu, mikä?

Ilmeisesti et ole huomannut, että myönnän kyllä olevani väärässä (Popper) tai käyttäneeni epäselvää terminologiaa (tämä ketju) silloin kun siihen on syytä. Mistä siis tarkalleen ottaen olet huolissasi? Siitäkö, että ylipäänsä otin Popperin puheeksi, tai että ajauduin tässä keskustelussa häthätää puhumaan kausaliteetista Vadimin postausta kommentoidessani? Itse olen siinä uskossa, että jopa minä saisin välillä tehdä virheitä, ja että tärkeintä on ymmärtää myöntää ja korjata virheensä silloin kun niitä tulee. Ehkä sinä yksinkertaisesti odotat minulta liikaa?

Syytät piikittelystä minua, mutta rehellisellä tarkastelulla huomaisit olevasi lähes poikkeuksetta itse se ensimmäisen kiven heittäjä. Tietenkään en voi olla ylpeä siitä, että sorrun joskus (aluksi tosin en, nykyään jo useammin) antamaan samalla mitalla takaisin, mutta menisit nyt hyvä ihminen itseesi, jos katsot muka itselläsi olevan varaa valittaa. Lue vaikka tuo edellinen postauksesi läpi, ja mieti kuvaisiko se kuitenkin enemmän sinulle kuin minulle tunnusomaista käytöstä (vertaa sitä vaikka saman ketjun aiempiin kontribuutioihisi, niin saatat ymmärtää mistä puhun).
Luulen, että moni paatunut, teflon-pintainen poliitikkokin olisi kateellinen tuollaisesta kyvystä sysiä omia syntejään toisten niskoille.
Siltä varalta, että harkitset poliittista uraa, kerron sinulle salaisuuden. Tuo "kyky" toimii vain silloin, kun opponentti projisoi omia ominaisuuksiaan muihin (= luulee muiden tekevän samoin kuin itse tekee, ja pahimmassa tapauksessa ei edes huomaa omaa toimintaansa), eli kun väitetty toisen niskoilla oleva synti myös tosiaan on hänen niskoillaan. Jos yrittäisin väittää sinun olevan itsetuntemususkovainen (oma ominaisuuteni), kukaan ei uskoisi, koska et ole. Ei minulla siis tosiasiassa ole muuta kykyä kuin kenties se, että osaan rajoittaa tällaisten väittämien esittämisen lähinnä niihin tilanteisiin, joissa väite pitää paikkansa.

Em. pohjalta vihjaan, ihan näin sinusta huolehtiakseni, että sinun kannattaisi luopua minun suhteeni ainakin seuraavista väittämistä/implikaatioista: auktoriteettiuskoisuus, pyrkimys tehdä muihin vaikutus ja pyrkimys peitellä omia virheitä. Se auttaisi sinua ainakin askeleen verran kohti tämän maagisen "kyvyn" haltuunottoa!
Avatar
urpiainen
Kitisijä
Viestit: 6781
Liittynyt: 27.10.2005 17:37

Viesti Kirjoittaja urpiainen »

EveryWoman kirjoitti:Olet ujo?
Joo.
"Urpiaisen pesintä on epäsäännöllistä ja lento keikkuvaa. Yleisimmät äänet ovat kimeä kutsuhuuto 'djihh!' ja rahiseva 'tssrrt-tssrrt'."
EveryWoman
Kitisijä
Viestit: 5729
Liittynyt: 15.08.2005 21:45

Viesti Kirjoittaja EveryWoman »

urpiainen kirjoitti:
EveryWoman kirjoitti:Olet ujo?
Joo.
:h: :h: :h: :h: Tule niin halaan sua!!!
Vastaa Viestiin