Sivu 6/7

Lähetetty: 11.10.2005 5:59
Kirjoittaja BrianW
Kiintoisa aihe.

Tilanteen mukaan toivon naisen pukeutuvan. Mökillä ollaan eri kuteissa kun bileissä. Lisäksi on toivottavaa, että on itsekrittiikkiä oman kroppansa ja muotojensa suhteen. Inhoan tiukoista vaatteista tursuavaa läskiä todella. Arvostan treenattua ja hyväkuntoista vartaloa.

Onhan täällä jo oikeastaan kaikki toivottavat tyylit maninittu ja sekin että ihailtava naisellisuus kyllä heijastuu läpi lähes missä kuteissa hyvänsä.

Minusta hyvin istuvat farkut ja pieni valkoinen toppi on kesällä mitä mainion vaate tai minihame jos sääret sen kestää.

Toisaalta vastoin, eräitä toisia mielipiteitä hyvä jakkupuku, on mitä eroottisin vaate mielestäni. Vielä kun voi arvailla kuinka hekumalliset alusvaatteet siellä on alla jos oikeastaan mitään. Sellaistakin on onneksi sattunut.

Ja vaikka olen ihaillut noitten turkistarhauskirjoittajien intomielisyyttä, niin mielestäni naiselleni kunnon turkki talvella on oiva vaate. Pari sellaista tuli ostettuakin.

Olen aina varoissa ollessani mielelläni ostanut lahjaksi erilaisia vaatteita. Niinhän sitä tyyliä on saanut mieleisekseen. Tosin tietysti mukavinta on sellainen naisystävä, joka jo itsestään omaa samantyyppisen maun. Lahjoja on silti kiva antaa.

Lähetetty: 11.10.2005 7:24
Kirjoittaja Faghag
Feiz kirjoitti:
nypari kirjoitti: Jessh! *tuulettaa* Mulla on ollut jo vuosia useita pinkkejä paitoja. Sopivat etenkin kesäkäyttöön ja ruskettuneelle iholle, tumma kun muutenkin olen. Chicagossa käydessäni tosin veli opasti jättämään ko. paidat suosiolle kotiin, koska siellä dress code on pink=fag. Muutenkin, kun pidin siellä slimwear-tyyppistä paitaa tuli oudon pitkiä katseita ihan vääriltä ihmisiltä.
FYI myös Suomessa pink=Fag.
Mistä te tiesitte, että pinkki on yksi mun lempiväreistä? :wink:

Lähetetty: 11.10.2005 10:22
Kirjoittaja LillyMunster
Pukeudun ajattelematta muodin valtavirtauksia. Olen aina varma siitä, mitä laitan päälleni. Käytän hyvinkin erityylisiä vaatteita ja voin joka päivä olla aivan eri näköinen kuin edellisenä.
Rakastan rentoja ja käytännöllisiä vaatteita, farkutkin ovat viime aikoina tulleet ohjelmistoon.
Naisellisuus on välillä niin ihanaa, ja joskus tykkään mekoista ja hameistakin, lähinnä kesällä. Ja niiden kanssa tämä nainen laittaa jalkaansa varvassandaalit tai korkeakorkoiset kengät.
Alusvaatteet on minun juttu, ne on aina naiselliset ja ihanat ja kauniit, vaikka ulkoisesti näytän usein varmaan aika lailla äijältä. Äijä käyttää saappaita tai tennareita. Tosin kaverit on sanoneet, että naisellisuutta ei minusta pois saa, ei mitenkään.

Lähetetty: 11.10.2005 10:46
Kirjoittaja safi
BrianW kirjoitti: Olen aina varoissa ollessani mielelläni ostanut lahjaksi erilaisia vaatteita. Niinhän sitä tyyliä on saanut mieleisekseen. Tosin tietysti mukavinta on sellainen naisystävä, joka jo itsestään omaa samantyyppisen maun. Lahjoja on silti kiva antaa.
Uuh! Pelottava ajatus miehestä vaatekaupassa, muka naisen tyyliä muokkaamassa. Onko tämän tyyppisiä naisia muka olemassa? Vahvasti uskallan epäillä. Tosin tässäkin voi olla taustalla ajatus, kenen rahoja käytät, sen lauluja laulat.

Mitä sitten taas tulee mieleisen nais/mieskumppanin valintaan, niin eikö se pukeutuminen ole miellyttänyt silmää jo silloin, kun valintoja on tehty.
Omalta kohdallani arvion pukeutumisen heti ensimmäisellä sekunnilla, kun tapaan uuden mahdollisesti kiinnostavan miehen. Tämän perusteella, joko hyväksyn tai hylkään. Tietysti myös muut syyt painavat, mutta pukeutuminen on valehtelematta yksi tärkeimmistä kriteereistä miestä valittaessa. Oma kiinnostus, kun ei riitä toisen ihmisen tyylin muokkailuun tai vaatekaupoissa makutuomarina toimiseen.
Sama toimii myös toisinpäin, enkä ole onnekseni koskaan törmännyt mieheen joka edes haluaisi tunkea kanssani vaatekauppaan muokkaamaan persoonallisuuttani.
Vaatteiden ostaminen lahjaksi on muutenkin tylsä tusinaratkaisu, kun maailmassa on paljon muitakin mahdollisuuksia osoittaa kiintymystään.
WINK! Naiset rakastavat koruja.

Lähetetty: 11.10.2005 10:52
Kirjoittaja SingleMalt
safi kirjoitti: WINK! Naiset rakastavat koruja.
WINK! Miehet rakastavat urheiluautoja ja moottoripyöriä.

Lähetetty: 11.10.2005 11:13
Kirjoittaja safi
SingleMalt kirjoitti: WINK! Miehet rakastavat urheiluautoja ja moottoripyöriä.
Uskotaan. Onneksi on kuitenkin olemassa miehiä, jotka tyytyvät myös vähäisempiin huomion osoituksiin.

Lähetetty: 11.10.2005 18:07
Kirjoittaja BrianW
safi kirjoitti: Uuh! Pelottava ajatus miehestä vaatekaupassa, muka naisen tyyliä muokkaamassa. Onko tämän tyyppisiä naisia muka olemassa? Vahvasti uskallan epäillä...
Kyllä tämän tyyppisiäkin naisia on. Moniakin. Mielestäni ei ole mitään outoa siinä, että kertoo nähneensä jonkun mukavan kuteen ,joka sopisi toisella ja sitten käydään sovittamassa ja jos se mielyttää, niin hankitaan. Näin on tapahtunut molemmin puolin. Toki muitakin mieluisia juttuja on.

Mitä tutustumisvaiheessa pukeutumisen vaikutuksesta valintaan tuli, niin olihan sillä vaikutusta, ihan positiivista, mutta paljon on se tärkeämpää mitä vaatetuksen lisäksi on.

Lähetetty: 11.10.2005 21:00
Kirjoittaja Aito_Johanna
AJ:n garderobin kulmakivi on kattava valikoima juuri polven alapuolelle ulottuvia hameita: osa suoria ja kapeita, jokin 50-lukuvaikutteisesti levenevä, jokin vinohelmainen; suurin osa yksinkertaisia ja neutraalin värisiä helposti erivärisiin yläosiin yhdisteltäviä, joukossa jokin impulssiostoksena hankittu kiiltelevä ja hulmuileva hörsöke. Hameiden kanssa käytän erilaisia toppeja ja neuleita. Toinen garderobin kulmakivi ovat jakkupuvun casual-versiot, siis sellaiset, joissa on jakku + housut samaa settiä, mutta leikkaus ja materiaali varsinaista jakkupukujakkupukua rennommat. Kengissä suosin siroa ja korkeakorkoista. Vapaa-ajalla viihdyn farkuissa, t-paidassa/mariraitapaidassa/villapaidassa ja mukavissa matalissa kävelykengissä.

Jos kysytään, miten pukISIn naisen, niin olen ihastunut 20-luvun muotiin: suoriin virtaviivaisiin linjoihin, väljiin (mutta silti mun mielestä jotenkin kiehtovan seksikkäisiin - vastareaktio sille, että on nähnyt liikaa liian kireistä lantiofarkuista tursuavia vatsamakkaroita :? ) mekkoihin, lantiolle vedettyihin vyötärölinjoihin, pitkiin helminauhoihin, korkeakorkoisiin, koristeellisiin, siroihin nilkkaremmikenkiin ja pelkistettyihin päänmyötäisiin patahattuihin. Aaaah. Löysin viime kesänä Pariisista yhden 20-lukua henkivän koltun ja kuvailemani kaltaiset naiselliset kengät, ja ostin vielä halvan pitkän feikkihelminauhan. Niissä voin kuvitella olevani aidosti twenties. Toinen, mistä tykkään, on sitten 1950-lukuvaikutteinen tyyli: tyköistuva yläosa, kapea vyötärö, vyötäröltä polviin kellomaisesti levenevä hameenhelma, korkeakorkoiset sirot avokkaat. Kolmas kiva juttu on Nanson nuorten suunnittelijoiden lanseeraama humoristisesti retroa ja Suomi-nostalgiaa käyttävä tyyli. Mulla on esim. sinivalkoisia Suomi-vaatteita oikein kokoelma ja niiden lisäksi punainen kesämekko, jossa on iso Paavo Nurmi -printti, ja punainen paita, jossa on Stadionin torni. Tauno Palon kuvalla varustettu t-paita olisi myös ollut siisti, mutta niitä ei ollut oikein kivanvärisinä.

Lähetetty: 11.10.2005 21:05
Kirjoittaja SingleMalt
safi kirjoitti:Uskotaan. Onneksi on kuitenkin olemassa miehiä, jotka tyytyvät myös vähäisempiin huomion osoituksiin.
Entäs naiset?
safi kirjoitti:WINK! Naiset rakastavat koruja.

Lähetetty: 11.10.2005 21:24
Kirjoittaja Ann
Koruja saa aika halvalla. Urheiluautoja ei taida kahdella kympillä irrota.

Lähetetty: 11.10.2005 21:24
Kirjoittaja safi
SM Eihän koruja voi verrata hinnaltaan moottoripyöriin tai autoon.
Tai voihan niitä, mutta minä ajattelin teksissäni enemmänkin sellaisen tavis palkansaajan mahdollisuuksien rajoissa olevia koruja.
Minä olen ollut siinä onnellisessa asemassa, että olen saanut lahjaksi miehiltäni kultakoruja, koska he tiesivät minun niistä pitävän.
Homma on toiminut samoin myös tosin päin ja olen antanut lahjaksi minulle tärkeille ihmisille kultaketjuja. Osittain kyllä siitä syystä, että pidän esim. paksua kultaketjua miehen kaulassa aikast hottina. :twisted:

Lähetetty: 11.10.2005 21:26
Kirjoittaja SingleMalt
safi kirjoitti:SM Eihän koruja voi verrata hinnaltaan moottoripyöriin tai autoon.:
No ei kai, mutta tuli vaan ekana ja kärjistettynä mieleen Marilyn Monroe ja timantit..

Lähetetty: 11.10.2005 21:28
Kirjoittaja Ann
SingleMalt kirjoitti:..Marilyn Monroe..
..Marilynista tulee mieleen Marilyn Manson..ja siitä taas tämän päiväinen (viihde)uutinen, jonka mukaan MM lanseeraa oman vaatemerkin ja jonkun hajutuoksuttimen. Saattaisin olla kiinnostunut.

Lähetetty: 11.10.2005 21:32
Kirjoittaja Mylwin
Ann kirjoitti:Urheiluautoja ei taida kahdella kympillä irrota.
Miun pökötti ei maksanut mitään ja spoilereineen edustaa urheiluautoutta parhaimmillaan.

Lähetetty: 11.10.2005 21:34
Kirjoittaja Lilo
SingleMalt kirjoitti:
No ei kai, mutta tuli vaan ekana ja kärjistettynä mieleen Marilyn Monroe ja timantit..
No, Marilyn ehkä ansaitsiskin timantteja. Me muut voidaan tyytyä ehkä vähän vähempäänkin. Ehkä. :think:

Lähetetty: 11.10.2005 22:03
Kirjoittaja HellBell
Mylwin kirjoitti:
Ann kirjoitti:Urheiluautoja ei taida kahdella kympillä irrota.
Miun pökötti ei maksanut mitään ja spoilereineen edustaa urheiluautoutta parhaimmillaan.
Kai nyt kun voitit skootterisi siinä laskutoimituskisassa!
Kääntykää hyvät ihmiset minun puoleeni mikäli mielitte itsellenne ilmaisia moottoriajoneuvoja - pinkit mopedit on loppumaan päin, mutta muissa löytyy vielä. Laskutehtävä on tosin saatava ratkaistua oikein sitä ennen.. Pientä kompaa siinä, mutta älköö lannistuko.

Lähetetty: 11.10.2005 22:08
Kirjoittaja Mylwin
HellBell kirjoitti:
Mylwin kirjoitti:
Ann kirjoitti:Urheiluautoja ei taida kahdella kympillä irrota.
Miun pökötti ei maksanut mitään ja spoilereineen edustaa urheiluautoutta parhaimmillaan.
Kai nyt kun voitit skootterisi siinä laskutoimituskisassa!
Kääntykää hyvät ihmiset minun puoleeni mikäli mielitte itsellenne ilmaisia moottoriajoneuvoja - pinkit mopedit on loppumaan päin, mutta muissa löytyy vielä. Laskutehtävä on tosin saatava ratkaistua oikein sitä ennen.. Pientä kompaa siinä, mutta älköö lannistuko.
Se onkin tämän trendikkään citynuoren katukiituri, pökötillä mie kiihdyttelen pitkin Saksan autobahneja, hapankaalia viiksistäni pyyhkien.
Anna lisää laskutehtäviä, jos seuraavaksi voittaisin Miami Vice (c) - hyvänmaunsertifikaatin omaavan muskeliveneen!

Lähetetty: 11.10.2005 22:19
Kirjoittaja Starflare
Mylwin kirjoitti:
HellBell kirjoitti:
Mylwin kirjoitti: Miun pökötti ei maksanut mitään ja spoilereineen edustaa urheiluautoutta parhaimmillaan.
Kai nyt kun voitit skootterisi siinä laskutoimituskisassa!
Kääntykää hyvät ihmiset minun puoleeni mikäli mielitte itsellenne ilmaisia moottoriajoneuvoja - pinkit mopedit on loppumaan päin, mutta muissa löytyy vielä. Laskutehtävä on tosin saatava ratkaistua oikein sitä ennen.. Pientä kompaa siinä, mutta älköö lannistuko.
Se onkin tämän trendikkään citynuoren katukiituri, pökötillä mie kiihdyttelen pitkin Saksan autobahneja, hapankaalia viiksistäni pyyhkien.
Anna lisää laskutehtäviä, jos seuraavaksi voittaisin Miami Vice (c) - hyvänmaunsertifikaatin omaavan muskeliveneen!
Toivottavasti siinä tulee alligaattori mukana :wink: .

Lähetetty: 11.10.2005 22:24
Kirjoittaja SingleMalt
Ann kirjoitti:Marilyn Manson..lanseeraa oman hajutuoksuttimen.
Nimi olis varmastikin eau de rotten unborn baby rats?

Lähetetty: 11.10.2005 22:27
Kirjoittaja Ann
SingleMalt kirjoitti:
Ann kirjoitti:Marilyn Manson..lanseeraa oman hajutuoksuttimen.
Nimi olis varmastikin eau de rotten unborn baby rats?
Ei nimi tuoksua pahenna. Kunhan se vain on unisex-tuoksu, onhan mr.mansonkin hieman androgyyni.

Lähetetty: 11.10.2005 22:28
Kirjoittaja HellBell
Mylwin kirjoitti: Se onkin tämän trendikkään citynuoren katukiituri, pökötillä mie kiihdyttelen pitkin Saksan autobahneja, hapankaalia viiksistäni pyyhkien.
Anna lisää laskutehtäviä, jos seuraavaksi voittaisin Miami Vice (c) - hyvänmaunsertifikaatin omaavan muskeliveneen!
No niin, panokset kovenee! Tästä visaisesta laskutehtävästä voi voittaa vapaavalintaisesti joko seuraavan Miami Vice-urheiluauton :http://www.hollywood-diecast.com/Miami% ... r%20CU.JPG tai sitten itse Sonnyn ja Tubbsin:
Kuva

Lasku pöytään:

Ulli on kähveltänyt Syyriasta 22 munkinkaapua, mutta ei tiedä mitä tehdä niillä kaikilla. Ebba on avulias ja ehdottaa että Ulli lahjottaisi puolet kaavuista Namibiassa sijaitsevaan 11 munkin asuttamaan luostariin, joilla ei ole yllään rihmankiertämää sillä Lirulei-uskonto vaatii mitä ehdottominta luonnonmukaisuutta.. Ulli on kuitenkin uppiniskaisen haluton tekemään mitään sellaista, sillä ei hänellä ole mitään Lirulei-uskontoa vastaankaan. Miten edes osasta munkinkaavuista päästään eroon jos otetaan huomioon, että Ebba on valmis hirvittäviin jäyniin (joista yhteen liittyy muuan nälkäisä alligaattorin ketale), ellei hänen edesottamuksiaan oteta asiassa huomioon?

Edit: pari jutskaa

Lähetetty: 11.10.2005 22:29
Kirjoittaja SingleMalt
Ann kirjoitti:Ei nimi tuoksua pahenna.

Ei toki, mutta miehen tietäen, ei se nimi tulisi olemaan mikään tavanomainen.

Lähetetty: 11.10.2005 23:16
Kirjoittaja 1108
Verkkosukkahousuihin, sukkanauhoihin ja stringeihin.

Lähetetty: 11.10.2005 23:18
Kirjoittaja Exsat
1108 kirjoitti:Verkkosukkahousuihin, sukkanauhoihin ja stringeihin.
Sukkahousut sukkanauhojen kanssa näyttäis kyllä ihan pöljältä.

*nussii kiihkeästi pilkkua ilman sukkanauhoja*

Lähetetty: 11.10.2005 23:19
Kirjoittaja Lolita
1108 kirjoitti:Verkkosukkahousuihin, sukkanauhoihin ja stringeihin.
Miks sekä sukkahousut että sukkanauhat? Eikös se ole vähän hassu yhdistelmä?

Edit: Jäin kakkoseksi pikunnussinnassa
:D