Nyt on taas paljon raportoitavaa, kun en oikein ole ehtinyt kitinöidä viime päivinä. Lauantai oli loistava päivä, paras aikoihin. Sain päähäni, että haluan ehdottomasti burleskifestareille. Elukan auto-ongelman takia minun täytyi pyytää omaa äitiäni lapsenvahdiksi mukelolle, ja äiti huomasi tilaisuutensa tulleen. Hän on mukelon syntymästä lähtien puhunut pinnasängyn puolesta ja vastustanut täysillä sitä, että mukelo nukkuu minun kanssani. Minä en ole taipunut, mutta nyt äiti totesi, ettei hän voi missään nimessä vahtia mukeloa, kun se putoaisi yöllä sängystä jos minä en ole siellä barrikadina, joten voin syyttää pinnasängyttömyyttäni siitä, että burleskit menevät sivu suun. No, kiristys toimi ja minä lähdin välittömästi mukelon ja pikkuveljeni kanssa Ikeaan vauvavankilaostoksille. Mukaan eksyi myös ruokapöytä ja matto uuteen asuntoon.
Illasta tuli äärimmäisen hauska. Koska en hoitajakysymyksen takia ollut voinut varata lippuja, lähdin liikkeelle hyvissä ajoin. Ovet oli tarkoitus avata yhdeksältä, joten minä olin paikalla jo kahdeksalta... Ovella tupakalla ollut henkilökunta kertoi minulle jo tietämäni asian ovien aukeamisesta, johon totesin rauhallusesti "ei mahda mitään, sitten odotellaan", avasin sateenvarjoni ja asetuin nojailemaan kaiteeseen mahdollisimman mukavasti. Herrasmiehet kestivät katsoa rauhallista nojailuani noin minuutin, minkä jälkeen he päättivät laskea minut sisään vakoilemaan valmisteluja.
Sisällä minut ohjattiin ostamaan lippu herralta, joka lähinnä näytti valkopukuiselta Blues Brotherilta, Elwoodilta. Homma hoitui suvereenisti vaikka herra aterioi siinä sivussa, ja sain yhden kuudesta jäljellä olleesta lipusta, joten hyvä oli olla ajoissa. Minä katselin kuinka myyntipöytä järjesteltiin, vaatteita vaihdettiin ja hampaita pestiin, kinasteltiin siitä, miten paljon tilaa narikan tilapäislaajennukselle voi antaa, ja patsaille kiinniteltiin rintamerkkejä. Narikkataiston hävinnyt nainen yritti vähän kiukutella minullekin, ja oli sitä mieltä ettei edes oven takana olisi saanut seisoskella ennen yhdeksää, mutta kun kerroin minulle olleen elintärkeää päästä näkemään illan ohjelma, leppyi hän ja alkoi loistaa, eikä kukaan enää muistanut narikkaongelmaa. Ja samainen henkilö myös huolehti siitä, että minä yhtenä illan 20 ensimmäisestä naisvieraasta varmasti sain luvatut ikiomat tissirusetit, eiku pastiesit.
Ensimmäisenä vieraana minun oli helppoa havainnoida muiden saapujien vaatteita. Huomasi, että itse asiassa liioittelu ja huumori ovat hyvinkin vaikeita lajeja, sillä mauton voi aivan yhtä helposti olla joko hauskaa, tai sitten vain...mautonta. Melko suuri osa näyttäviin alusasuihin pukeutuneista vieraista näyttikin loppujen lopuksi vain siltä, että he olivat unohtaneet pukea juhlavaatteet päälleen, kun taas esimerkiksi eräs lyhyeen, yksinkertaiseen puuvillahameeseen ja kahteen jostain kasvista leikattuun lehteen, joiden varret oli sidottu toisiinsa niskan takana ja lehdet teipattu kiinni tisseihin, pukeutunut tyttö näytti hyvinkin viimeistellyltä juhlijalta, jolla oli aivan tarpeeksi vaatetta päällään tuohon tilaisuuteen. Myös illan parhaiten pukeutuneeksi naiseksi valittu henkilö oli vakuuttava: pelkkä helmillä kirjailtu lohenpunainen korsetti, joka kävi täydestä juhlapukuna. Transvestiitteja löytyi moneen lähtöön, eniten minun silmääni miellytti tapaus, jolla riemunkirjavan kukkamekon ja räikeänpunaisen huulipunan lisäksi oli kipparinlakki päässään, lopputulos oli suorastaan hämmentävän maskuliininen.
Itse esitys oli loistava. Mieleen tuli se Vadimin jossain vaiheessa syksyllä postaama linkki artikkeliin, jonka mukaan naisilla ei ole huumorintajua. Kyseisen kirjoittajan olisi pitänyt olla tuolla, minkä jälkeen olisin kysynyt siltä, että mikäköhän voima se mahtaa olla, joka saa nuo naiset lavalle pyörittämään pyllyä, tissejä ja tissitupsuja, eiku pastieseja. Esitys ei ollut pätkääkään pornografinen, mutta eroottinen se oli, ehdottomasti. Itse asiassa, yksi erotiikan tärkeimmistä elementeistä taitaa juuri olla huumori.
Esitysten välillä ja musiikin aikana kiertelin ympäriinsä tarkkailemassa ihmisiä. Satuin jossain vaiheessa istuutumaan pöytään, jossa aikaansa vietti eräs Kaisaniemi-safarilla ollut pariskunta pantterinsa kanssa. (Heistä miespuolinen osapuoli tuli myöhemmin valituksi illan parhaiten pukeutuneeksi mieheksi, joten tunnen melkein melkein-julkkiksen...) Kyseinen pantteri oli istuessaan lähes metrin korkuinen, mutta onneksi se oli hyvin koulutettu ja istui koko illan paikoillaan, melkein kuin patsas. Tiedustelin minkälaiset häkkijärjestelyt heillä oli sille kotona, mutta kuulemma se vietti aikaansa ihan vapaana heidän olohuoneessaan. Kuulemma se oli koulutettu käyttäytymään jossain myymälässä, jonka näyteikkunassa se oli viettänyt aktiiviuransa. Huomasin myös, että sen suussa oli reikä, josta kuulemma oli roikkunut jokin kammottava kultainen rengas. He olivat kuitenkin poistaneet moisen ja korvanneet sen milloin milläkin, välillä sillä on ruusu suussa, välillä tupakka. Ehdotin, että sille olisi pitänyt tilata juoma ja laittaa pilli suuhun, mutta kuulemma alkoholi häiritsisi sen vartiointitehtäviä.
Myöhemmin löysin naisen, joka oli tullut paikalle suorittamaan kulttuuriantropologista tutkimusta. Hän oli liikkeellä yksin samasta syystä kuin minäkin, havainnointi on paljon helpompaa kun seura ei vie liikaa huomiota. Hän kertoi olevansa hyvin tarkka sen suhteen, ettei hän ikinä jätä juomiaan valvomatta, joten vessassakäyntinsä ajaksi hän jätti minut valvomaan juomaansa. Takaisin palattuaan hän tiedusteli, josko olin lisännyt juomaan tyrmäystippoja, ja kun totesin, että "ihan vähän vaan", uskalsi hän rauhallisin mielin jatkaa juomista.
Illan aikana huomasin tuntevani suunnatonta vetoa miehiin, joilla on isokoisella lestillä varustetut sikafiinit kengät ja rusetti kaulassa, hienosta puvusta ja mielenkiintoisista kasvonpiirteistä nyt puhumattakaan. Varsinkin jos ne pukeutumisestaan huolimatta kiipeilevät pöydille nähdäkseen paremmin lavalla tissitupsujaan pyöritteleviä tyttöjä.
Kontrastit ovat minun juttuni. Myönnettäköön, että itsekin kiipeilin ikkunalaudalle seisomaan ja keikuttelin esitykseen eläytyessäni pyllyäni satunnaisille räntäsateessa ohikulkijoille, mutta sitä ei lasketa. Jossain vaiheessa iltaa mieltäni alkoi kiusata ärsyttävä päähänpisto, olisin halunnut hiippailla ikkunalautaa pitkin kyseisen herrasmiehen selän taakse ja puhaltaa häntä niskaan, mikä olisi temppuna hyvinkin sopinut illan henkeen. En kuitenkaan tehnyt sitä, sillä en ollut juonut lähes ollenkaan alkoholia, joten siinä vaiheessa kun olisi pitänyt alkaa selitellä toimintani syitä, en olisi voinut vedota känniin. Olisin tietenkin voinut väittää hänen kenkiensä lumonneen minut, mutta johdonmukaisuuden nimissä minun kyllä silloin olisi pitänyt puhaltaa kenkiä niskaan, eikä henkilöä joka niissä seisoi. Enkä tiedä missä kenkien niska edes on!
Toisaalta, minun tuurillani tilanne olisi kuitenkin edennyt niin, että kyseinen herrasmies olisi osoittautunut Vadimiksi, joka jo valmiiksi pelkää minua, joten kun hän olisi tunnistanut minut valepuvustani huolimatta (joka siis oli valkoinen röyhelöpaita, niin ohutta kangasta, että valkoisten rintsikoiden pastellisävyiset kirjailutkin näkyivät läpi, mustilla palloilla kuvioitu valkopohjainen hame, valkoiset kuviosukat ja tummanruskeat nilkkapituiset nappikengät, sinisellä verkolla sidottu nuttura ja kiharrettu otsatukka, olen näetsen kyllästynyt aina esiintymään vain Bruce Waynena), ja mennyt paniikkiin kun kauhea prosessi-stalkkeri hönkii niskaan. Sitten hän olisi kimeästi kirkuen lähtenyt loikkimaan karkuun pöytiä pitkin ja aiheuttanut valtaisan sekasorron, enkä minä olisi saanut häntä taltutettua, koska olin unohtanut pyykkinar...eiku lepakkoköyden kotiin. Alkuillasta niin mukavat järjestyksenvalvojat olisivat heittäneet minut pihalle ja olisin saanut elinikäisen porttikiellon, eikä kenelläkään olisi ollut enää kivaa. Paitsi ehkä lehdistöllä...
Kotimatkakin oli harvinaisen mukava, vaikka missasinkin viimeisen Palloheinänbussin ja jouduin tunnin taksijonoon. Vähän edessäni oli jonon ainoa riidanhaastaja, joka olisi väenvängällä halunnut tapella kaverinsa kanssa. Kaveri onnistui kuitenkin rauhoittamaan hänet niin hyvin, että kun paikalle myöhemmin ilmaantui pari riidanhaastajaa, jotka suorastaan kuudennen aistin avulla onnistuivat aloittamaan keskustelun juuri tuon jo rauhoittuneen riitapukarin kanssa, ei siitäkään syntynyt tappelua.
Sen sijaan minut kiilattiin jonossa hyvin röyhkeästi, mutta onneksi en edes yrittänyt pitää puoliani, sillä korvauksena parin minuutin lisäodotuksesta sain maailman parhaan taksikuskin. Matka sujui sanaakaan vaihtamatta, ja tunnelma oli niin leppoisa, ettei paremmasta väliä. Oli kuin olisimme tunteneet toisemme aina, ja kuski vaikutti lähinnä siltä, kuin minä olisin ollut kaivattu tauko työstä. En ajatellut oikeastaan mitään koko matkan aikana, nautin vain olemassaolosta. Perillä kuski katsoi minua syvälle silmiin korttiani vastaanottaessaan, toistamiseen kuittausta pyytäessään, ja lopulta vielä kolmannen kerran ilman mitään varsinaista syytä, toivottaen samalla hyvää yötä. Kiitin ja toivotin samaa hänellekin, ja hän kiitti. Siitä tuli hyvin lämmin olo.
Kotona mukeloa ei löytynyt pinnasängystä, ja jossain vaiheessa äitini sitten hipsikin tuomaan sen huoneeseeni, väitti ettei se ollut suostunut nukkumaan omillaan, mutta laittoi sen nukkuvana silti pinnasänkyyn, ei minun sänkyyni, ja palasi sitten itsekin nukkumaan. Minä olin vielä jalkeilla, ja testailin jopa jossain vaiheessa josko osaisin pyörittää tissejäni, mutta se ei oikein onnistunut, edes rusettien avulla. Ruseteista vain levisi huoneeseen sellainen määrä glitteriä, että moiset treenit salatakseni jouduin nyppimään sitä matosta oikein urakalla. Yöllä näin hyvin levotonta unta, jossa äiti näytti miten tissejä kuuluu pyörittää, ja heräsin siihen, että nauroin ääneen. (Aamulla muuten osasin, uniäiti oli hyvä neuvomaan. Asiassa auttoi oikeanlainen musiikki, minun tapauksessani M.A.Nummisen Valtava jänis -levy ja etenkin Kookospähkinä- ja Eläimellinen jatsilaulu-kappaleet.)
Aamulla isä myös paljasti, että äiti oli huijannut minua yöllä. Ei mukeloa oltu edes yritetty nukuttaa omassa sängyssään, vaan se oli heti otettu heidän väliinsä, missä se oli nukkunut poikittain, jalat isän vatsan päällä ja liimautuneena äidin kylkeen. Saatan huomauttaa asiasta äidille jonain päivänä, tämä on niitä asioita, jotka on hyvä tietää...