Naimisiin?

[Filovirus]

Kauhuskenariot kokemusten pohjalta juurtuvat kyllä tehokkaasti ja niiden osalta toivoisi että muutkin ymmärtäisivät että ne ovat täysin mahdollisia, vaikka sattuisi olemaan todella rakastunutkin. Turvallisinta on, jos kykenee ottamaan myös surulliset mahdollisuudet huomioon, itse olen aina välillä miettinyt että henkivakuutus ainakin olisi järkevää ottaa, kuten myös joko tehdä kunnollinen testamentti tai ainakin mennä naimisiin.

Uskon kyllä, että suurin osa ihmisistä ottaa myös ne surulliset mahdollisuudet huomioon, kysymys onkin lähinnä siitä miten asennoituu, vaikka mahdollisuuksia onkin olemassa vaikka mihin.
Onko siis parempi ajatella että "hei, kyllä me onnistutaan vaikka nuo 50 muuta tuossa ei" (oli lopputulos sitten joskus tulevaisuudessa mitä tahansa) vaiko "hei, useimmat eroo, mut koitetaan edes kuitenkin josko me onnistuttaisiin" (oli lopputulos edelleen mikä tahansa tulevaisuudessa).
Kauhuskenarioista kannattaa ottaa oppia, ei ne voi muuta kuin kasvattaa ihmisenä, näin ainakin omalla kohdallani koen, menishän siitä elämästä lopuksi maku, jos junnaisi vanhoissa asioissa ja antaisi niiden radikaalisti vaikuttaa nykyiseen elämäänsä.

[nojoojust]

Uskon kyllä, että suurin osa ihmisistä ottaa myös ne surulliset mahdollisuudet huomioon, kysymys onkin lähinnä siitä miten asennoituu, vaikka mahdollisuuksia onkin olemassa vaikka mihin.

Tässä ketjussa on kyllä ollut parikin kirjoittajaa, joiden mielestä avioliiton _on_oltava_ elinikäinen. Tämä keskustelu itsessään luo tarpeen painottaa elämän ennalta-arvaamattomuutta.

Jos aloittaisin aiheen tyhjältä pöydältä enkä vastaisi aiemmin kommentoineiden viesteihin, toteaisin että naimisiin menolle ei ole olemassa mitään yksiselitteisesti hyviä syitä. Jos menee naimisiin rakkaudesta, on elämää tuntematon romantikko, jos taas järkisyistä, on tunnekylmä sika. Nyky-yhteiskunta rakentuu kuitenkin toistaiseksi niin vahvasti avioliitolle normaalikäytäntönä, että toimimalla toisin jää helposti yhteiskunnan turvaverkon ulkopuolelle, oli kyse sitten rahasta, lapsista tai vaikka omasta turvallisuudesta. Mielestäni on käytännöllisempää mennä naimisiin kuin elää avoliitossa. Säästyy paljolta turhalta byrokratialta, kun noita avioliittoon automaattisesti kuuluvia järjestelyjä ei tarvitse paperisodalla hankkia eri virastoissa yksi kerrallaan.

Onko siis parempi ajatella että "hei, kyllä me onnistutaan vaikka nuo 50 muuta tuossa ei" (oli lopputulos sitten joskus tulevaisuudessa mitä tahansa) vaiko "hei, useimmat eroo, mut koitetaan edes kuitenkin josko me onnistuttaisiin" (oli lopputulos edelleen mikä tahansa tulevaisuudessa).

Mielestäni molemmat tavat ovat aivan yhtä hyviä.

Kauhuskenarioista kannattaa ottaa oppia, ei ne voi muuta kuin kasvattaa ihmisenä, näin ainakin omalla kohdallani koen, menishän siitä elämästä lopuksi maku, jos junnaisi vanhoissa asioissa ja antaisi niiden radikaalisti vaikuttaa nykyiseen elämäänsä.

Ei tarvitse jäädä junnaamaan, enkä itse esim. ole päätynyt pitämään avioliittoa huonona vaihtoehtona, vaikka yksi ero takana onkin. Mutta jos ei anna kokemustensa vaikuttaa nykyiseen elämäänsä, ei todellisuudessa ole oppinut kokemuksistaan mitään.

[Filovirus]

NoJooJust:

Ymmärrän kyllä ihmisiä, jotka ajattelevat, että avioliiton ON kestettävä sinne hautaan asti. Mielestäni sillä periaatteella avioon astutaankin --> valmis loppuelämään aviopuolison kanssa, samoin ajattelen itsekkin ( se ei kuitenkaan poista tosiasiaa siitä, ettenkö tietäisi elämän olevan ennalta-arvaamatonta, mitä tahansa voi koska tahansa tapahtua). Toisaalta ymmärrän myös ihmisiä, jotka haluavat ajatella "ainoastaan" realistisesti. Totuushan on että oma halu/tahto ei riitä, siihen vaaditaan kahden halu/tahto, eikä sekään aina riitä *ironista*.

Minä ottaisin mieluummin "hei, me onnistutaan" - asenteen, toisella asenteella ehkä itseni tuntien voisin ajatella useimminkin, että onistuuko nyt vai ei ---> negatiivinen vaikutus. Jokainen tavallaan, toinen toiselle jne.

Toki kokemukset vaikuttavat elämään, niistä selvittyään ihminen on jo erilainen, siksi puhuinkin radikaalista vaikuttamisesta.

[nojoojust]

NoJooJust:

Ymmärrän kyllä ihmisiä, jotka ajattelevat, että avioliiton ON kestettävä sinne hautaan asti. Mielestäni sillä periaatteella avioon astutaankin --> valmis loppuelämään aviopuolison kanssa, samoin ajattelen itsekkin ( se ei kuitenkaan poista tosiasiaa siitä, ettenkö tietäisi elämän olevan ennalta-arvaamatonta, mitä tahansa voi koska tahansa tapahtua). Toisaalta ymmärrän myös ihmisiä, jotka haluavat ajatella "ainoastaan" realistisesti. Totuushan on että oma halu/tahto ei riitä, siihen vaaditaan kahden halu/tahto, eikä sekään aina riitä *ironista*.

Kyllä minäkin ymmärrän mitä erilaisimmilla ajatusmaailmoilla varustettuja ihmisiä, mutta tietyt tavat huolestuttavat minua. Ajattelemattomuus voi aikaansaada mitä hankalimpia tilanteita, esim. testamentittoman avoliitossa kymmenen vuotta eläneen parin toisen osapuolen kuoleman jälkeen puolet yhteisestä asunnosta kuuluukin vainajan vanhemmille. Tai 15-vuotiaana isäksi päätyneen henkilön kuoleman jälkeen koko perintö avokumppanin sijaan meneekin Etelä-amerikassa asuvalle lapselle, jota isä ei ikinä ole edes nähnyt. Erityisen ikävää on, jos asunto kokonaisuudessaan on ollut vainajan omaisuutta. Kuolemat ovat luonnollisesti se suurin ongelma, ero tulee vasta hyvänä kakkosena. Ja kuolema tulee kaikilla vastaan, vaikka ero ei tulisikaan.

Toki kokemukset vaikuttavat elämään, niistä selvittyään ihminen on jo erilainen, siksi puhuinkin radikaalista vaikuttamisesta.

Ikävien kokemusten kuuluukin vaikuttaa radikaalisti. Ihminen, siinä missä eläimetkin, on tunneohjautuva "järjestelmä". Ikävät asiat tuntuvat ikäviltä, jotta oppisi välttämään niitä tulevaisuudessa, miellyttävät asiat puolestaan yllyttävät toistamaan itseään. Koska ikävien asioiden muistaminen on hengissä selviytymisen kannalta tärkeämpää, ohjaavat ne tulevaisuuden käyttäytymistä huomattavasti voimakkaammin kuin ne miellyttävät.

[Filovirus]

Ikävien kokemusten kuuluukin vaikuttaa radikaalisti. Ihminen, siinä missä eläimetkin, on tunneohjautuva "järjestelmä". Ikävät asiat tuntuvat ikäviltä, jotta oppisi välttämään niitä tulevaisuudessa, miellyttävät asiat puolestaan yllyttävät toistamaan itseään. Koska ikävien asioiden muistaminen on hengissä selviytymisen kannalta tärkeämpää, ohjaavat ne tulevaisuuden käyttäytymistä huomattavasti voimakkaammin kuin ne miellyttävät.

Ehkä mä itse otan kokemuksien tuomat muutokset aina siltä kannalta, että ne muuttaa ja opettaa ihmiselle mikä kannattaa ja mikä ei, ja sekin voi vielä joskus toiseksi muuttua. Koska radikaalina vaikutuksena näkisin esimerkiksi sellaisen että sinä et uskoisi enää avioliittoon taikka itse aina mieheni huutaessa juoksisin vessaan karkuun varmana siitä, että nyrkki heiluu, koska se niin joskus aikaisemmin on ollut toisessa suhteessa. Eli tuosta lainauksesta olen samaa mieltä.

Lisäyksenä:

Ja puhun tässä ainoastaan negatiivisista radikaaleista vaikutuksista, koska lähdin kauhuskenaripohjalta kirjoittamaan.

[RolloTomasi]

Ymmärrän kyllä ihmisiä, jotka ajattelevat, että avioliiton ON kestettävä sinne hautaan asti.

Tiedän kyllä, että maailmassa on paljon ihmisiä, jotka ajattelevat, että avioliiton on kestettävä hautaan asti, osa heistä sitä mieltä uskonnollisista syistä, osa joistain muista.

Minäkin heitä ymmärrän, mutta ymmärrys on eri asia kuin heidän ideologiansa kyseenalaistamaton hyväksyntä.

[Pikku-Akka]

Anoppi (siis tekele vielä) heitti eilen ilmaan kysymyksen: "Menettekö ensi kesänä naimisiin?!" Joskus ollaan puheilla kiusattu sitä, että sitten ensi kesänä, tms.. kun meillä on ne häät... Nyt sitten uskalsi udella aivan suoraan. No, ei me luvattu että meillä olis häät, kun ei olla asiasta vielä itsekään niin tarkasti juteltu. Kihloissa ollaan, mutta että naimisiin? Hmm, sehän on jo vakavaa sitten? No joo, vakavalla mielellähän tässä ollaan liikkeella ja kun ei tuo ukko taida tuosta vaihtamallakaan tulla paremmaksi, niin miksei? Aikaa ensi kesään on enää pikkuriikkisen ja haluaisin kuitenkin suunnitella häät ihan kunnolla. Kesähäät tai elokuussa viimeistään, mielellään vaikka kotona pikkuporukalla.

Suvussa on ollut tapana kutsua kaikki mahdolliset kummit ja kaimat, mutta ikinä en ole tuosta tyylistä tykännyt. Miksi kutsua sellaiset joiden kanssa ei ole ikinä tekemisissä tai joita ei voi edes sietää? Ainoastaan sen takia, ettei tulisi mitään sanomista. Mutta itse aiomme omat häämme maksaa, jos ne jossain vaiheessa tulevat ajankohtaisiksi Ja miksi kestitä sellaiset ihmiset, joille ei lähetä edes joulukorttia? Kaiken kukkuraksi haluan tanssihäät, mielellään rockia ja vähän metallia, niin mitäs ne uskovaiset sukulaistädit siitä sitten tykkäisivät että on boolia ja morsian on ihan kännissä ja tanssii pöydällä?