urpiainen kirjoitti:Mutta. Kyllä sekin nyt on vähintäänkin omahyväistä, että pahimmatkin Ninnin "avustajat" kieltäytyvät näkemästä toimissaan aika erikoista lyödyn lyömistä ja yleistä mutta yhtä kaikki kummastuttavaa heikkouden vihaa. Lisäksi vaatii aikamoista käsitteiden venyttelyä, että pystyy kirkkain silmin kuvailemaan tätä toimintaa "auttamishaluna" tms. Auttamiskäsitys tässä tuntuu olevan aika lailla sellainen ääriherätysliikkeiden sielunhoitotoiminnan auttamiskäsitys: keskeistä on saada autettava, tai osuvammin syytetty, tunnustamaan vanhat syntinsä ja oman epäkelpoisuutensa menneisyydessä, ja sitten oikein piehtaroimaan ja virumaan tässä synnintunnossa, jonka jälkeen voidaan sitten ehkä puhdistautua ja aloittaa uusi elämä uudelleen syntyneenä yhteisön antamien ohjeiden mukaan. Ei oikein kuulosta mukavalta auttamiselta.
Tässä tohtori nyt unohtaa koko historian, jossa ninniä on yritetty voivotella, tsempata ja sympata. Sekä erilaiset marttyyrikohtaukset siitä huolimatta. Taisi ninni vähän räjähdellä joiden materiaalisesti auttaneiden silmillekin jostain syystä ja lähteä guilt trippailemaan, että hän on nyt uhri kun hän ei ole tarpeeksi kiitellyt tai muuta vastaavaa diipadaapaa.
Piehtarointia synnintunnossa tai virheiden tunnustamista täällä ei kai ole huudeltu muuten kuin siinä, että ne asiat eivät ole vain tapahtuneet ja että ninni on omilla toimillaan rakentanut elämänsä - ja toisenlaisilla valinnoilla voi rakentaa vaikka miten eteenpäin. Toki vähän väliä täällä asiat menevät selkeäksi vittuiluksi ja kuittailuksi, kun keskustelu on jo syrjäytetty yhdessä sivistyneeltä raiteelta.
Gattacaa ja Ninniä yhdistää se piehtarointi ja oman tilanteesa selittäminen sillä, että he eivät ole voineet asioille mitään ja he ovat täysin olosuhteiden uhreja - ja nykytilanne rampauttaa heidän kaikki mahdollisuutensa tehdä enää yhtään mitään. Ja siihen kitinäkuoro on noin miljoona kertaa sanonut, että kummallakin on asiat paljon paremmin kuin biljoonalla muulla.
Ja pään sisäiset asiat, masennukset sekä mielisairaudet ovat toki asioita, jotka vääristävät ihmisen aivotoimintaa ja maailmankuvaa, mutta myös niihin saa apua, kun sitä hakee. Jos taas selittää maailmansa niin, että maailmassa on vika - ei omaa toimintaa ja maailmankuvaa tarvitse koskaan edes korjata.