Sonni, porsas sekä apina.
-
Rauno Räsänen:
Olen perehtynyt melkein kaikkiin asioihin ja ymmärrän niitä, jos vain haluan. Ainoastaan omat tekoni, tunteeni ja naisen logiikka ovat jääneet minulle mysteereiksi.
Mielestäni ei kannata ostaa valmiiksi umpioituja ulkoisia (USB)-levyjä ainakaan tärkeiden tiedostojen säilytykseen, koska siinä vaiheessa kun se vikaantuu takuuajan aikana, joudut tekemään päätöksen vietkö takuuvaihtoon ja menetät samalla kaikki sillä olevat tiedostosi, vai revitkö härvelin auki jotta saat levyt kiinni koneeseesi muilla tavoin pelastaaksesi tiedostot, mutta samalla takuu raukeaa.
Ostamalla levyn ja kehikon erikseen, takuu ei raukea vaikka joudut ottamaan levyn irti kehikosta.
exPertti kirjoitti:Siis onko kokemuksia/tietoa siitä lisääkö tämä oikeasti pelitehoja ja jos lisää niin miten paljon? Havaittavasti?
Integroidut grafiikkapiirit ovat varsin heikkotehoisia. Saatu hyöty on siis usein varsin marginaalinen ja usein vähäisempi kuin kertaluokkaa paremman näytönohjaimen valitseminen "ainoaksi" ohjaimeksi läppäriin.
Riippuu ihan käytöstäsi, ja että tarvitsetko todella tuota RAID-ominaisuutta. Itse olen käyttänyt ulkoisia kovalevyjä ainoastaan varmuuskopiointiin, jolloin on kyllä riittänyt että tiedostot ovat kahdessa paikassa; koneen kovalevyllä ja ulkoisella levyllä. Toi RAID-ominaisuus on mun mielestä aika turha, ellei ole tosi tärkeää kamaa ja ellei käytä tuota boksia tiedostojen ainoana säilytyspaikkana, ja levyä pidä jatkuvasti kiinni koneessa.
En jaksanut odotella kommentteja. Ostin härpäkkeen. Takuu jutskaa punnitsin aiemmin. Toivottavasti ei tartte takuuta käyttää.
Härpäkkeen käyttö vähän samaan suuntaan kun Monsieur Manala edellä kirjoittaa.
Sonni, porsas sekä apina.
-
Rauno Räsänen:
Olen perehtynyt melkein kaikkiin asioihin ja ymmärrän niitä, jos vain haluan. Ainoastaan omat tekoni, tunteeni ja naisen logiikka ovat jääneet minulle mysteereiksi.
exPertti kirjoitti:Siis onko kokemuksia/tietoa siitä lisääkö tämä oikeasti pelitehoja ja jos lisää niin miten paljon? Havaittavasti?
Integroidut grafiikkapiirit ovat varsin heikkotehoisia. Saatu hyöty on siis usein varsin marginaalinen ja usein vähäisempi kuin kertaluokkaa paremman näytönohjaimen valitseminen "ainoaksi" ohjaimeksi läppäriin.
Olen koettanut hakea tietoa tehonlisäyksestä ko. yhdistelmällä ja puhutaan noin 20% muutoksesta, joka ei ihan tee koneesta vielä superkonetta.
Kameran kuvien tarkkuudesta on kyse. On CIF kamera jolla juuri ja juuri saa kuvan, näitä taitaa olla nykyään lähinnä kakkoskamerana videopuhelukäyttöön.
Sitten seuraava porras on VGA kamera, jolla saattaa saada juuri juuri tunnistettavan kuvan huippuvalaistuksessa. Onko VGA kamera noin 0,5 Mpix kamera.
Nykyään seuraava porras on 1.3Mpix halpapuhelimissa. Ei kummainen sekään.
Sitten 2.0Mpix. 3.2Mpix -> eteenpäin puhelimilla saa ihan albumikuvia jos valaistusolosuhteet eivät ole liian haastavat.
Ah, vastaus omaan kysymykseeni, ihan ekaksi Acer on kuulema paska merkki.. (ei, en tiennyt tätä aikaisemmin), esim ainakaan yski tietty Expert ei ota ko tietokoneita edes valikoimiinsa, kun ne on niin acerin koneet o ovat niin paskoja. Toiseksi, jos valmistaja päättää, ettei takuu tosiaan kestä kuin sen vuoden, niin asialle ei voi tehdä mitään. Ei auta edes soittaminen kuluttajavirastoon.
Integroidun näytönohjaimen ja emolevyn (olikohan ne noi palat, ei voi muistaa) korjaaminen tulisi maksamaan noin 500€!! Hulluutta.
Eli .. voin olla tyytyväinen päätökseen ostaa uusi läppäri, eikä tarvitse harmitella ja pohtia, että heitinkö nyt rahaa roskikseen, kun en vienyt konetta korjattavaksi tms. Uuden koneen hinnaksi tulee minulle loppujenlopuksi vähemmän kuin mitä vanhan koneen korjauttaminen olisi maksanut.
Millä ilmaishärpäkkeillä läppäri kannattaisi suojata, kun se sijaitsee langattoman verkon ja palomuurin takana? Eli mikä viruksentorjunta-ohjelma on nykyisin Paras?
Vista-uutisia: Vista päivitti itsensä, jonka seurauksena kirjautuessani koneelleni sisään esittää käyttis ettei se tunne mua ja heittää herjan 0xC004E002. Tarkistettuani herjan netistä kävi ilmi ensinnäkin että se on Vistalle kovin yleinen ja että siitä pääsee käytännössä eroon vain asentamalla käyttiksen kokonaan uudelleen, eli formatoimalla käyttiksen asennusaseman. Keksin kuitenkin kiertotien, eli pääsen loggautumaan "normaalisti" sisään valitsemalla sisäänkirjautumissivulla vaihtoehdon "asenna päivitykset ja sammuta kone", jonka jälkeen kytkemällä koneeseen virrat tilanne normalisoituu. Toki vain siksi kirjautumiskerraksi, sama manööveri on edessä aina kun koneelta kirjautuu ulos tai sen sammuttaa. Ja lisäksi Vinukka kirjaa mut ulos joka kerta kun laitan koneen lepotilaan. Hieno peli tämä Vista!

En tiedä parhaasta, Avast:n kanssa ei ole ollut viruspulmia ja sen sai tarvittaessa Suomenkielisenäkin.
Se "umbrella-logo" softakin oli aikoinaan ihan ok.
Umbrella-logolla varustettu softa on nimeltään Antivir ja se pyörii vanhalla XP-koneellani. Suhtaudun kuitenkin skeptisesti sen kykyyn torjua viruksia.
Luin ohimennen joltain toiselta saitilta että Microsoftilta olisi mahdollista saada OEM-koneisiin Windows-romppu uudelleenasennusta varten (ilmeisesti puhelimitse). Osaako joku sanoa mistä (numerosta) sellaisen voisi saada? Mikkisoftan omat sivut ovat liian kryptiset jotta sieltä tietoa löytäisin. Tarvitsisin sekä omaan Vista-laitokseeni sekä mutsin XP-koneelle asennuslevyn.
SikaMika kirjoitti:Umbrella-logolla varustettu softa on nimeltään Antivir ja se pyörii vanhalla XP-koneellani. Suhtaudun kuitenkin skeptisesti sen kykyyn torjua viruksia.
Avast on ollut sekä XP:llä, että tietotekniikasta mitään tajuamattomalla Vistassa (jälkimmäinen on ollut wlanilla kiinni ja pelkkä windows defender lisänä ja puhtaana on pysynyt)
SikaMika kirjoitti:Umbrella-logolla varustettu softa on nimeltään Antivir ja se pyörii vanhalla XP-koneellani. Suhtaudun kuitenkin skeptisesti sen kykyyn torjua viruksia.
Miksi? Mullakin edelleen käytössä.
Olen yleensä laittanut Antivir:n myös vähemmän tekniikkaa tunteville kavereilleni juuri sen takia ettei sen päivitettynä pitäminen vaadi heiltä mitään. Eli heidän ei tarvitse hakea rekisteröintiavaimia koskaan mistään, ja Antivir osaa päivittää emo-ohjelmansakin täysin automaattisesti. Ainakaan Nortonin antivirus ei osannut aiemmin.
AVG8 on kevyempi kuin avast ainakin omien kokemuksien perusteella, eikä vaadi rasittavia lisenssien uusimisia. Vistan oma firewall riittää melkoisen pitkälle.
SikaMika kirjoitti:Umbrella-logolla varustettu softa on nimeltään Antivir ja se pyörii vanhalla XP-koneellani. Suhtaudun kuitenkin skeptisesti sen kykyyn torjua viruksia.
Miksi? Mullakin edelleen käytössä.
Siksi, ettei se tunnu koskaan löytävän yhtään mitään epäilyttävää mistään. Kone on kuitenkin hidastunut hidastumistaan ja pyörittää vähintäänkin omituisia prosesseja joiden se kuitenkin väittää olevan välttämättömiä. No, tilannetta ei ainakaan paranna se ettei levyä ole koskaan eheytetty eikä muitakaan siivousohjelmia pahemmin ajeltu läpi. Kai siihen sitten täytyy luottaa koska muutkin niin tekevät. Mennään sitten kaikki saman madon myötä kyykkyyn!
SikaMika kirjoitti:Löytyykö keltään tietämystä siihen OEM-kyssäriin?
Oman kokemukseni mukaan koneen mukana on aina tullut palautus media. Acer taitaa olla ainoa poikkeus. Heidän koneistaan löytyy erillinen partitio palautusta varten. Ainakin Dell, HP ja Fujitsu-Siemens -pohjaisissa koneissa mikä tahansa heidän palautusmedia toimii saman merkin muissa koneissa. Toisilla merkeillä kaivataan laitteen kylkeen teipattuja koodeja, toisilla ei edes sitä. Jos hätä tulee oikeasti käteen, niin omaan palautusmedioiden värisuoran.
SikaMika kirjoitti:Löytyykö keltään tietämystä siihen OEM-kyssäriin?
Oman kokemukseni mukaan koneen mukana on aina tullut palautus media.
Harvinaistumassa tänä päivänä. Lisäksi koneen oma palautusmedia ei kyllä millään tavalla korvaa aitoa Windowsin asennuslevyä. Itse kysymykseen en osaa kuitenkaan vastata, onko sellainen mahdollista Microsoftinta tilata.
Yleensä niissä koneissa joissa ei tule palautusmediaa, on valmiiksi asennettuna joku valmistajan oma backup-softa, joka KÄSKEE ensimmäisten käyttökertojen yhteydessä polttamaan nämä valmistajan omat palautusmediat ko. ohjelmalla.
SikaMika kirjoitti:
Oman kokemukseni mukaan ei ole. Itse en sellaista saanut eikä näemmä äiskäkään. Palailen astialle jollen saa lättyä mistään ongittua.
Oletko kysynyt maahantuojalta? Ibariin nuo levyt sai takuuaikana maahantuojalta ilmaiseksi. Muistaakseni 7:n levyn asennusmediat.. Tsekkaa siis ne faq ja takuulaput. Voipi löytyä tieto noista sieltä..