Sivu 47/243

Lähetetty: 28.07.2006 12:30
Kirjoittaja Clay
THE ARISTOCRATS

Mies menee kykyjenetsijän toimistoon ja kertoo että hänellä olisi aivan mieletön show, perhe-esitys. Kykyjenetsijä sanoo ettei ole kiinnostunut perhejutuista, mutta mies vakuuttelee, että hänellä on tarjota jotain uutta ja erilaista.
Noh, kerro millainen esitys se on?
Mies selvittää kurkkuaan..

Esitykseen kuuluu minä, vaimoni, poikani, tyttäreni ja perheen koira. Aluksi poikani jonglööraa viidellä keilalla. Hän pyörittelee keiloja muutaman minuutin ja kumartaa yleisölle. Minkä jälkeen hän astelee luokseni ja kysyy: "Enkö ollutkin hyvä, isi?". Vastaan: "Poikani - hävettää kutsua sinua edes pojakseni - esityksesi oli aivan paska. Ei yleisö tuollaista halua nähdä.", ja sen sanottuani otan viittani alta pesismailan ja isken poikani kanveesiin. Sotken käteni poikani päästä valuneeseen vereen, kaivan esiin penikseni ja alan hieromaan verta siihen. Kun penikseni on kovana, riisun pojaltani housut ja alan nussimaan häntä perseeseen. Tyttäreni kyykistyy kusemaan poikani verisen pään päälle. Vaimoni pakottaa kirkuvan ja rimpuilevan tyttäreni kontilleen keskelle lavaa ja koiramme, kaunis kultainen noutaja, rientää astumaan tytärtäni. Vaimoni paskantaa lautaselle ja pakottaa tyttären syömään ulostetta. Lopuksi isken koiran hengiltä ja heitän raadon yleisöön.

Pitkän hiljaisuuden jälkeen kykyjenetsijä kysyy: Mikä on esityksenne nimi?
The aristocrats!

*** (kolme tähteä)

Lähetetty: 30.07.2006 14:24
Kirjoittaja Mulli75
Pearl Harbour, kesti n. 184 minuuttia. Vielä olisi kaksi extralevyä jossa elokuvan teko ja haastattelut yms.

Lähetetty: 30.07.2006 16:35
Kirjoittaja RolloTomasi
Mulli75 kirjoitti:Pearl Harbour, kesti n. 184 minuuttia.
:paijaa:

Lähetetty: 30.07.2006 16:47
Kirjoittaja AarneAnkka
No niin, nyt se on vihdoin nähty. Asterix ja Viikingit. Täytyy sanoa että suorastaan tykkäsin. Tämä oli selvästi askel parempaan suuntaan.

Muutamat aiemmat Asterix-piirretyt olivat olleet aika pöhköjä, eikä niissä ollut yhtään semmoista ehtaa Asterix-fiilistä - puhumattakaan nyt siitä viimeisestä alpparista (Taivas putoaa niskaan), saatikka niistä täysin hirveistä ja väärän tuntuisista live action -leffoista. Pelkkiä tyhmiä alakoulugägejä vaan. Jossain vaiheessa, niiden parin ensimmäisen hyvän jälkeen, alettiin mennä vääjäämättä kohti metsää.

Mutta tämä oli varsin mukiinmenevä adaptaatio alkuperäisteoksesta (Asterix ja Normannien Maihinnousu). Siihen oli taiteellisen vapauden nimessä ympätty muutama lisähahmo ja -juonikuvio, mutta ei yhtään hassumpia sellaisia. Animaatiokin oli perinteisen hyvin tehty ja hahmot olivat itsensä näköisiä. Hyvä etten missannut, kannatti käydä katsomassa. Suosittelen kaikille Asterix-faneille. Tosin kaikkein parkkiintuneimmille fundamentalisti-puristeille varauksella.

:) :) :) :)

Lähetetty: 30.07.2006 16:59
Kirjoittaja Mulli75
RolloTomasi kirjoitti:
Mulli75 kirjoitti:Pearl Harbour, kesti n. 184 minuuttia.
:paijaa:
Mitä paijattavaa siinä on jos katsoo tuon ?

Kiinnosti katsoa kun perustuu tositapahtumiin ja onhan tuo suuren luokan elokuva jossa paljon hyviä erikoistehosteita, toimintaa ja jotain vanhan ajan juttuja. Lällyä romantiikkaakin jonkin verran.

Lähetetty: 30.07.2006 17:00
Kirjoittaja Clay
Mulli75 kirjoitti:Pearl Harbour, kesti n. 184 minuuttia. Vielä olisi kaksi extralevyä jossa elokuvan teko ja haastattelut yms.
Katsoin vähän aikaa sitten paremman version Pearl Harbourin hyökkäyksestä: Tora! Tora! Tora! Elokuva valottaa hyvin myös hyökkäykseen johtaneita syitä ja sitä miten japanilaisten oli edes mahdollista suorittaa hyökkäystä amerikkalaisten huomaamatta.

Lähetetty: 30.07.2006 21:17
Kirjoittaja Sinkkumatti
Sopranoksen kuudes tuotantokausi tsekattuna. Olihan melkoisia juonenkäänteitä jsa shokkeja taas.
Sopranos on kyllä ehdottomasti ja ylivoimaisesti parasta, mitä töllöstä on ikinä, koskaan ja missään tullut. :h:

Lähetetty: 31.07.2006 10:58
Kirjoittaja mustakikkeli
Digiboksille joskus otettujen elokuvien poistoprojekti jatkuu:

Free Money (1998)

Olikohan suomenkielinen nimi joku "Piru Mieheksi" tjsp.? Toimintakomedia, ei juurikaan päätä eikä häntää, ei vakuuttanut vaikka sisälsi monia nimekkäitä näyttelijöitä. Ainoa plussa siitä että Hollywood-perinteiden vastaisesti junaryöstön tehnyt kaksikko pääsi kuitenkin lopussa saaliinsa kanssa pakoon nauttimaan leveästä elämästä, eikä loppuun oltu ympätty mitään moraalista opetusta kuinka rikos ei kannata.

Lopussa ollutta Marlon Brandon ja Martin Sheenin dialogia en ihan sisäistänyt. Oliko se mahdollisesti jokin läppä heidän toisesta yhteisestä elokuvastaan, Apocalypse Now?


(I Am) Dina (2002)

Juu-u, oli varsin vaikuttava ja hienosti tehty draamaelokuva, taidan arkistoida ennenkuin poistan digiboksilta. Pikkutytön alun kokemukset meinasivat oikeasti avata tämän körmyn kyynelkanavat. Tytöstä kuitenkin kehittyi yli sadan vuoden takaisessa Norjassa varsinainen menomimmi, joka veti omaa isäänsä pataan että soi, järjesti onnettomuuksia miehille joista ei ollut enää hänelle hyötyä, käytti tallipoikaa seksuaalisesti hyväkseen ja heitti pois käytön jälkeen (elokuvan kaikissa seksikohtauksissa Dina oli aina päällä ratsastamassa, haluttiin ilmeisesti ilmentää hänen kontrolliaan), ja sitä rataa. Ihan normaalia settiä siis, Dina vain oli yli sata vuotta aikaansa edellä.

Lopun "vaihtoehtoisen tapahtumaketjun" tarkoitusta en taaskaan ymmärtänyt, oliko tarkoituksena muuta kuin shokeerata katsojaa? Vai haluttiinko kertoa mitä Dina oikeasti olisi halunnut tehdä, tai aikoi tehdä, tai jotain? Hä? Vesa ei nyt tajuu.

Ihan hieno leffa, ei siinä mitään. Tosin en tiedä jaksanko katsoa uudestaan, niin koukuttava ei sentään ollut, mutta ekalla kerralla jaksoin katsoa koko elokuvan, melkein 2½ tuntia, yhteen menoon.

Lähetetty: 31.07.2006 11:06
Kirjoittaja Mylwin
Karibian piraatit 2:

5/5. Panisin.

Lähetetty: 31.07.2006 16:51
Kirjoittaja Ann
Mylwin kirjoitti:Karibian piraatit 2:

5/5.
4/5. Ottaisin poskeen, mutta en nielis.

Lähetetty: 31.07.2006 17:02
Kirjoittaja isohaara
Ann kirjoitti:
Mylwin kirjoitti:Karibian piraatit 2:

5/5.
4/5. Ottaisin poskeen, mutta en nielis.
2/5. Antaisin kuivan perspanon miestenvessassa.

Lähetetty: 31.07.2006 17:05
Kirjoittaja Ann
isohaara kirjoitti: 2/5. Antaisin kuivan perspanon miestenvessassa.
Pyllistäisit vai tökkäisit? Mitä vikaa piraateissa? Häh?

Lähetetty: 31.07.2006 17:12
Kirjoittaja isohaara
Tökkäisin mieluusti, mutta leffassa tuntui että piraatit hiippaili takaapäin.

Piraatit eivät olleet hauskoja, tyytyivät vaan patsastelemaan. Tyttö oli oikein kaunis, mutta sivujuonirönsyt idioottimaisia.
Meen toki ens kesänä katsomaan kolmosen, olenhan leffalutka.

Lähetetty: 31.07.2006 17:20
Kirjoittaja Ann
isohaara kirjoitti: Piraatit eivät olleet hauskoja, tyytyivät vaan patsastelemaan.
No daa-a. Laivat puuta ja miehet rautaa.

Lähetetty: 01.08.2006 20:39
Kirjoittaja Angita
Koko hoito (2001)
Tuli telkusta tänään. Sopi tän hetkiseen mielentilaan. Paras kohta oli kun päähenkilö päätti tappaa itsensä purkillisella lääkkeitä. Hän asettui rauhallisesti sängylle rukousnauha hienosti käteen aseteltuna. Kuva siirtyy lääkepurkkiin jossa lukee laksatiiveja.

Lähetetty: 02.08.2006 13:22
Kirjoittaja bedlam
Fantastic Voyage

Herttaista scifiseikkailua kuuskytluvulta. Oscarilla palkitut tehosteet ja jännitys on muuttunut tahattomaksi komiikaksi. Tärkeä tiedemies joutuu koomaan, lääkäriryhmä kutistetaan ja lähetetään aluksineen miehen verisuonistoon korjaamaan aivotukosta. Matkalla kohdataan jos minkämoista vaaraa.

**

Lähetetty: 02.08.2006 15:55
Kirjoittaja Dumari
Metal: A Headbanger's Journey elokuvan traileria voi katella tuolta. Itse leffa pyörii statissa Tennarissa, maakunnista ei tietoa.

Lähetetty: 02.08.2006 17:00
Kirjoittaja Angita
Yli rajan (1942)
Mustavalkoinen romanttinen fiilistely rajan eri puolilla asuvista rakastavaisista. Karismaattinen mies pääosassa, väärinkäsityksiä, tyhmiä juoppoja ryssiä ynnä yksi oikeamielinen, joka auttaa rakastunutta paria pakenemaan Suomen puolelle.

Lähetetty: 03.08.2006 1:40
Kirjoittaja RolloTomasi
Cat People (1942)

on se vaan edelleen yksi parhaista kauhuleffoista, mitä olen nähnyt.

Lähetetty: 03.08.2006 8:26
Kirjoittaja Elppis
Karvinen 2 -

Olipas hölmö! Jos on katsonut ensimmäisen Karvinen-elokuvan, niin tätä toista ei tarvitse katsoa. Esko haluaa kosia naisystäväänsä, ja koko poppoo matkustaa "salaa" naisen perässä Lontooseen. Karvinen muistuttaa paikallista "Prinssiä", kissaa joka on perinyt omaisuuden eläinrakkaalta tädiltä, ja omaisuus on uhattuna kun sukulaislordi haluaisi tehdä hienosta linnasta ja eläintäytteisistä maista health spa:n ja luksusasuntolan. Animaatio oli kyllä hienoa, mutta eipä siinä leffassa muuta hienoa ollutkaan.. tai no, Rottweiler, joka sanoi "trousers" englantilaisjuntin äänellä, ja juoksi aina haaroväliin, oli hauska.

:) / :) :) :) :) :)

Lähetetty: 03.08.2006 11:29
Kirjoittaja urpiainen
killkill kirjoitti:Pirates Of The Caribbean: Dead Man's Chest
Mikkihiirimaasta kajahtaa merirosvohubaa oikein kaksoisfilkan verran, jälkimmäinen pätäkkä paukautetaan kankaille vissiin ensi kesänä.
(...) Paras kesäleffa tähän mennessä.
Kävi niin kurjasti, että taskun pohjalle oli jäänyt eilen vanhaksi meneviä Finnkino-lippuja, joten leffaan oli mentävä. Kurjaa tämä on siksi, että pääkaupunkimme elokuvateatteritarjonta on joka tapauksessa kansallinen häpeä - missä pienet, tunnelmalliset kulttuuriteatterit? - ja Finnkinon typerissä multiplekseissä ei varmasti mene yhtään edes aavistuksen verran kiinnostavaa leffaa kesäaikana. No, koska piraattiseikkailun ensimmäinen osa oli Keith Richards -parodioineen edes kelpo hupia, niin ei kun kakkososaan. Uskomattoman tylsää ja tyhjänpäiväistä hölmöilyä! Jos olisin katsellut kotona telkkarista, kanava olisi vaihtunut aika nopeasti. Nyt en sentään kehdannut kävellä ulos teatterista, sen verran täyttä oli. Surkea leffa, jonka ainoana tehtävänä on pohjustaa seuraavaa osaa. Kahden ja puolen tunnin tylsäilyä ei oikein pelasta se, että Johnny Deppillä on pari kelpo kohtausta, jotka ihan naurattavat. Surkein kesäleffa tähän mennessä.

Lähetetty: 03.08.2006 11:31
Kirjoittaja Mylwin
urpiainen kirjoitti:Surkein kesäleffa tähän mennessä.
Mitä sie olet vetänyt?
Paras seikkailuelokuva sitten kuninkaan paluun. Mitä hyvässä elokuvassa täytyy olla?

Lähetetty: 03.08.2006 13:14
Kirjoittaja Lilo
Mylwin kirjoitti: Mitä sie olet vetänyt?
Paras seikkailuelokuva sitten kuninkaan paluun. Mitä hyvässä elokuvassa täytyy olla?
On olemassa ihmisgenre, joka oikeasti katsoo mielellään sellaisia elokuvia kuin Avaruusseikkailu 2000. Mikael Fränti, esimerkiksi. Ja minun setäni.

Lähetetty: 03.08.2006 13:24
Kirjoittaja Bluntly
Mylwin kirjoitti: Mitä hyvässä elokuvassa täytyy olla?
Väkivaltaa, pornoa ja surkea juoni niin voi keskittyä oheistoimintaan.

Lähetetty: 03.08.2006 13:28
Kirjoittaja sanctus
Lilo kirjoitti:Ja minun setäni.
Ja minä! Olen tosin ehkä lupautunut menemään katsomaan tuon Bruckheimer -tuotannon, mutta vain sen tiedon siivittämänä, että elokuva sisältää zombiepornoa, muovailuvahasplatteria ja autenttisennäköistä snuffia.