Tässä on ihan hevosen eikun tamman suusta vaimon kokemus uskoon hurahtaneesta miehestä.
"Noin se monesti vaan on. Oma kokemukseni on juuri paljolti tuollainen. Lasteni isä jonka kanssa olin kymmenen vuotta naimisissa alkoi alkoholisoitumaan melko pian naimisiin menon jälkeen. Totta kait yritin hänelle puhua avun hakemisesta, tuin ja ymmärsin palkaksi sain haukkumista ja lopulta ihan fyysisestikkin turpiini. Siinä sitten yritin elää normaali elämää, itse en juonnut, vaan kasvatin lapsiamme ja kävin töissä. Tuota menoa kesti vuosikausia ja niitä kertoja kun "turvasin"hänen selustaansa ja selittelin mustelmiani kaikenmaailman meriselityksillä, niitä oli liikaa.
Lopulta uskalsin ottaa eron ja tuossa vaiheessa olimme käytännössä karkulaisia lapsiemme kanssa. Hän soitteli ja uhkaili milloin milläkin. Sitten tuli haimatulehdus joka oli viedä häneltä hengen. Pitkän sairaalajakson jälkeen hänet ohjattiin päihdeongelmaisten yksikköön jossa hän sitten tapasi kaltaisensa ja sitä kautta löysi tiensä helluntai seurakuntaan.
Tästä alkoi uusi aamunkoi. Tuossa vaiheessa hän olisi kovasti halunnut ryhtyä isäksi lapsilleen mutta lapset eivät halunneet pitää häneen yhteyttä. Sanottakoon nyt tähän sekin, etten minä suinkaan heitä puhunnut vastahakoisiksi vaan molemmat ovat sanoneet, etteivät halua tekemisissä koska muistavat ne riidat ja joutuneet todistamaan lukemattomat kun hän aikoinaan minua löi.
Mies ei ymmärrä tätä laisinkaan. Hänen ajatusmaailmansa on se, että kun Herra on anteeksi antanut niin synnit ovat poispyyhityt. Kertaakaan hän ei ole esimerkiksi minulta tai lapsiltamme anteeksi pyytänyt vaan pitää aivan selviönä, että meidän tulisi jälleen joustaa hänen edessään. Olen joskus katkeruuden hetkellä ajatellut tuota poispyyhkimistä, että todellakin hän pyyhkäisi lapsiltammekin osittain lapsuudeen ja noita tuhoja olen vimmatusti yrittänyt paikkailla. Nyt lapsemme alkavat olla jo aikuisia ja yritän katsoa positiivisesti elämään eteenpäin, eli ei täällä suinkaan mikään katkera vanha kaakki kirjoittele;) "
Krööh... näköjään itse aloittamastani ketjusta. Ei ole tervettä minultakaan että olen vaivautunut
http://keskustelu.suomi24.fi/node/11555452
Tää siis meitsin henkevää Sanomaa. Arvioni
"Miten tullaan uskovaiseksi".
"Lievennyksenä alkuun, että "uskovaisella" en tässä tarkoita tavallista kirkkoon kuuluvaa lapsensuskoista tavisssuomalaista, enkä myöskään papeista niitä liberaalimpia muuten kuin osittain.
Minä en ole laskenut itseäni ateistiksi, vaikka sitä taidan nykyään olla sekä uskovaisten että ateistien näkökulmasta. Uskovainen en ole koskaan ollut sillä tapaa kuin tosiuskovaiset vaatisivat. Uskoon hurahtaminen taas vaatisi minulta lobotomiaa jolla unohtaisin yleissivistyksen ja tiedonhalun, sekä tämän vähäisenkin moraalintajun kemiallista turruttamista. Että oppisin sulkemaan silmäni muilta ylivertaisen paljoilta jo yleistiedon todisteilta ja oppisin nautiskelemaan surrealistisen pahasta maailmanselityksestä. Ja sitten halulla nautiskelisin kuvitelmasta, että maailmankaikkeutta kaikkine galakseineen hallitsee massamurhannut heimojumala, ja että muut kuin minun uskooni tulevat joutuvat ikuiseen kidutukseen. Ja vielä valehdella tietäväni nuo, kuten uskovaiset.
Ehkä typerämmät uskovaiset ovat tuossa syyntakeettomia. Ehkä heiltä ei voi vaatiakaan rehellisyyttä ja moraalin tajua. Mutta minulle sellainen uskoontulo olisi sen luokan petos, että tuskin ne mahdolliset jumaluudetkaan hyvällä katsoisivat
Minulla ei ole uskovaiseksi tulosta omia kokemuksia, eikä niitä ole tavallisen suomalaisilla suvullani tai tutuillanikaan. Spekuloin kumminkin näin jaoitellen:
1.) Olen 51-vuotias, ja kasvuvuosinanikin tuntemani tavalliset ihmiset pitivät "tosiuskovaisuutta" marginaalihörhöilynä. Mitä lie hihhuleita ruppasissa saarnateltoissaan ja vähä-älyisiä jehovantodistajia lapsellisia lehtiään tyrkyttämässä. Säälittäviä reppanoita.
Vasta myöhemmin olen huomannut, että on vielä laajoja uskovaissukuja ja -piirejä. Lestadiolaisia, helluntailaisia, herätysliikkeeläisiä, jehovia ym. Ja ilmeisesti ne ovat sittenkin niin laajoja, että on mahdollista kasvaa siellä lapsesta asti, ilman että edes tulee mieleen suhteellistaa sitä uskoa ja vähääkään epäillä. Luulisi käyvän vaikeaksi nykymaailmassa. Silti on paljon porukkaa, jotka vaikka muuten järkeviä olisivat, uskonasioissa elävät mielikuvitusmaailmassa kuin Liisa ihmemaassa.
Joissakin niistä, kuten amerikkalaistyylin lahkoissa, kulttuuriin kuuluu myös ilmoittaa erillisestä uskoontulokokemuksesta. Että vaikka on lapsesta asti uskonut niihin oppeihin, sääntöön kuuluu vielä todistaa varsinaisesta uskoontulosta esim. aikuiskasteessa tai suggestiivisessa tunneliikutuksessa.
2.) Luulisin, että toinen uskoontulijatyyppi päinvastoin ei olekaan kasvanut missään uskisyhteisössä. Hän on pinnallinen huithaipeli, jota tieteet, taiteet, filosofiat ja uskonnot eivät ole kiinnostaneet. Nuoruus on mennyt bilettäessä, viinaa ja sitä toista v-alkuista. Joillakin päihteiden käyttö on päässyt pahaksi, ja jotkut sekaantuvat rikoksiin.
Tulee henkilökohtainen kriisi. Elämä on umpikujassa ja syyllisyydentunto vaivaa. Tuo sivistymätön tyhmä juntti ei ole koskaan syntyjä syviä ajatellut, ja ainoana ratkaisuna hänelle tulee mieleen vain joskus kuulemansa fundisusko. Mikä tarjoaakin teknistä ratkaisua: mielikuvitusjeesus antaa synnit anteeksi (entäs uhrit ja tekeekö se tekoja tekemättömiksi, haloo?) Ratkaisukristillisyys myös lupaa taata äkillisen elämäntapojen muutoksen, ja rappiomiehen kahden jäljelläolevan aivosolun simppeliin binäärisysteemiin tuo todella toimii.
3.)
Kolmas tyyppi ei myöskään ole kasvanut uskispiireissä eikä ole ollut uskovainen. Mutta hänellä ei tarvitse olla takana rappioelämää, rötöksiä eikä muita traumoja. Hän on voinut olla hyvinkin kiinnostunut tiedosta. Mutta se on ollut arvostelukyvyttömällä Seiskatasolla, ja tuollainen ihminen saattaa innostua yhtä lailla vaikka astrologiasta, homeopatiasta, ufologiasta, keijukaisista tai harekrisnalaisuudesta. Heistä kristinuskoon päätyneet usein kertovatkin kokeilleensa tuollaista muutakin, ja sitten ovat järkeilyllä vakuuttuneet kristinuskosta ja vielä jonkun lahkon mukaisena. Kamoon, ei heillä alun alkaenkaan ollut välineitä järkeilyyn eikä arvostelukykyä. Oleellista, että he ovat auktoriteettiuskoisia. Käsittävät, että heidän täytyy valita joku "viisaampien" valmiista malleista.
Heitä on koulutetuissakin. Tylsänä anekdoottina tunsin intissä silloin vielä ei-uskovaisen tupakaverin. Puhuttiin yo-ainekirjoituksesta, joka siihen aikaan tehtiin pelkän otsikon perusteella. Minun laudaturini aiheesta "Eläimetkin viestivät". Tämä kaveri kysymään minulta "mihin oppiaineeseen vastauksesi perustui" Minä että öö eihän se mikään vastaus ollut vaan ainekirjoitus ja tiedot oli omista kiinnostuksistani eikä koulukirjoista. Kaveri vain intti, että aijaa, mutta mihin oppiaineeseen se Vastaus perustui. Pikkujuttu, mutta jäi kummana mieleen.
Vuosia myöhemmin törmäsin siihen kaveriin Yliopiston kahvilajonossa. Opiskeli kielenkääntäjäksi tai tulkiksi. Oli tullut uskoon ja liittynyt cityseurakunta "Kristuksen Seurakuntaan". Perusteli: "Koska siellä opetetaan oikein. Tärkeintähän on, että opetetaan oikein eikä väärin" Opetetaan oikein? Sama auktoriteettiusko ja pedanttisuus kuin jo inttiaikaan. Tuon tyypin ihmisillä saattaa olla laskentatehoakin, mutta mielestäni he ovat enemmän ohjelmoitavia koneita kuin eläviä ihmisiä.
On myös porukkaa kaikissa noissa, jotka väittävät tulleensa uskoon spontaanisti.
On rukoiltu tai alettu lukea Raamattua ja sitten Pyhä Henki on täyttänyt jne.
Spontaanisuus tuossa ei ole totta. Miten heille olisi tullut mieleen rukoilla kristinuskon Jumalaa tai lukea Raamattua, jos eivät jo valmiiksi olisi sen kulttuurin vaikutuksessa? Sitten kun pää höyryten näitä mietivät, niin johan alkaa vaikutuksille altis ihminen näkemään näkyjä ja kuulemaan ääniä.
Noissa karismatodisteluissa on muutenkin ongelmana, että ne kuinka sattuukaan johtavat erilaisiin teologioihin, aina siihen mihin hihhuli on ajautunut. Eikä siinä "Pyhän Hengen" tiedossa koskaan ole mitään uutta informaatiota, vaan aina pelkkää ihmisiltä opittua kliseistä "kaanaankieltä".
Tuo jaotteluni on karkea ja varmaan puutteellinen. Yhdistelmiä ja välimuotoja ja ihan muutakin on. Silti stereotypioihinkin sopivia löytyy aina ja paljon. Yhteistä luettelemilleni on, että ovat tyhmiä ja moraalisesti vajaita. Tosin se ei välttämättä ole niiden rassukoiden oma vika. Silti parempi yrittää rajoittaa heidän vaikutustaan maailmaan."