Mistä pirusta tämän saa???
Jos ainoastaan netistä, niin mistä?
Katsoin leffan
-
Vihernikki
- Kitinän väärinkäyttäjä
- Viestit: 111
- Liittynyt: 31.01.2006 19:31
Vastahan tuo tuli telkkarista. On minulla videolla kai vieläkin.Vihernikki kirjoitti:Mistä pirusta tämän saa???Rouva Pupu kirjoitti:Secretary
Jos ainoastaan netistä, niin mistä?
Big Lebowski
Olin nähnyt joskus aiemminkin, mutten muistanut mitään juonesta, vain että tykkäsin. Ei ollut niin hyvä kuin olin muistavinani.
“Outside of a dog a book is a man’s best friend, inside of a dog it’s too dark to read” - Groucho Marx
-
Rouva Pupu
Enduring Love
Olemassa on paljon parempia stalkkeri elokuvia, toisista tämän erottaa ainoastaan se, että tässä mies stalkkaa miestä.
Olemassa on paljon parempia stalkkeri elokuvia, toisista tämän erottaa ainoastaan se, että tässä mies stalkkaa miestä.
Viiden minsan sisällä meinasin skipata loppu filmin, mutta katsoin sitten loppuun kuitenkin. En kyllä tiedä mitä Julia Stiles tossa pelasti vaikka leffa ei ehkä ihan niin paska ollutkaan kuin mitä ekan parin minsan perusteella odotin.Suvinen kirjoitti:Save the last dance - ihanaa teinihuttua, Julia Stiles pelasti pätkän.
Katselin tuossa aurinkoiluun kyllästyneenä muutamia eläviä kuvia sisätiloissa ja palan, tietysti, halusta jakaa kokemuksiani kanssanne!
Ensimmäisenä tulee mieleen juuri TV:stä tullut mestariteos Vertigo, josta nyt tuskin täytyy kenellekään mitään sanoa. Mutta sanon kuitenkin sen, että diggailin Hitchcockeja aika pienenä aika puhtaina murhamysteereinä, ja on avartavaa katsella näitä juttuja uudelleen vuosikymmenien jälkeen (toki Vertigo tulee nähtyä muutaman vuoden välein): Tämänkertaisessa katsomiskokemuksessani juonen trilleri ei näytellyt juuri mitään osaa, vaan pikemminkin huumaannuin rakkaustarinasta. Mikä on se mihin rakastumme, ja kehen me oikeastaan rakastumme - menneisyyden haamuihin, omaan mielikuvaamme vai mihin? Ja rakennammeko rakastetuistamme aina jonkun ideaalin näköiskuvia? Ja putoammeko sekä eksymme rakkauteen kuin San Fransiscon sokkeloihin? Huimaa elokuvaa.
Katsoin myös vihdoin Jim Jarmuschin erinomaisen Broken Flowersin. Onhan se hieno, ajatuksia herättävä jne., mutta ennen muuta todella poikkeuksellisen hauska! Oivaa komediaa! Ja kerrankin avoimeksi jäävä loppu ei tunnu mukataiteelliselta antikliimaksilta, vaan sopii elokuvaan mainiosti. Tai onko Don Johnstonin valaistuminen sittenkään missään mielessä avoimeksi jäämistä? Sitäpaitsi, elokuva on sound trackia myöten cool kuin Tarantinon leffat. Mutta eurooppalaisempi.
Vaikeampi tapaus oli Michael Haneken pirusti palkittu Kätketty. Haneke viettelee katsojan odottamaan tutun mallista mysteeritrilleriä, mutta sellaisen ystävä kyllä pettyy. Aika vaikeiden teemojen avaamiseksi kannattanee panna merkille, minkälaisia uutisia elokuvan sisäkuvissa pyörii taustalla televisioissa: etnisiä konflikteja, erityisesti alati ajankohtainen Israel-Palestiina otsaanlyöntikilpailu. Haneken muka-trilleri nousee käsittelemään elämän ja kuoleman kysymyksiä kostonkierteineen, joiden alkuperäiset syyt ovat unohtuneet ja pysyminen pinnallakin on mysteeri, mutta jotka silti siirtyvät jopa seuraavalle sukupolvelle. Kun Daniel Auteuilin hienosti esittämä päähenkilö todistelee itselleen, ettei hänen tarvitse ottaa niskoilleen syyllisyyttä vähäosaisemman lähimmäisen kohtalosta, katsoja ymmärtää ja hyväksyy argumentin, mutta näkee myös, että henkilö on kuitenkin syyllinen. Vähän kuin länsimaat?
Ensimmäisenä tulee mieleen juuri TV:stä tullut mestariteos Vertigo, josta nyt tuskin täytyy kenellekään mitään sanoa. Mutta sanon kuitenkin sen, että diggailin Hitchcockeja aika pienenä aika puhtaina murhamysteereinä, ja on avartavaa katsella näitä juttuja uudelleen vuosikymmenien jälkeen (toki Vertigo tulee nähtyä muutaman vuoden välein): Tämänkertaisessa katsomiskokemuksessani juonen trilleri ei näytellyt juuri mitään osaa, vaan pikemminkin huumaannuin rakkaustarinasta. Mikä on se mihin rakastumme, ja kehen me oikeastaan rakastumme - menneisyyden haamuihin, omaan mielikuvaamme vai mihin? Ja rakennammeko rakastetuistamme aina jonkun ideaalin näköiskuvia? Ja putoammeko sekä eksymme rakkauteen kuin San Fransiscon sokkeloihin? Huimaa elokuvaa.
Katsoin myös vihdoin Jim Jarmuschin erinomaisen Broken Flowersin. Onhan se hieno, ajatuksia herättävä jne., mutta ennen muuta todella poikkeuksellisen hauska! Oivaa komediaa! Ja kerrankin avoimeksi jäävä loppu ei tunnu mukataiteelliselta antikliimaksilta, vaan sopii elokuvaan mainiosti. Tai onko Don Johnstonin valaistuminen sittenkään missään mielessä avoimeksi jäämistä? Sitäpaitsi, elokuva on sound trackia myöten cool kuin Tarantinon leffat. Mutta eurooppalaisempi.
Vaikeampi tapaus oli Michael Haneken pirusti palkittu Kätketty. Haneke viettelee katsojan odottamaan tutun mallista mysteeritrilleriä, mutta sellaisen ystävä kyllä pettyy. Aika vaikeiden teemojen avaamiseksi kannattanee panna merkille, minkälaisia uutisia elokuvan sisäkuvissa pyörii taustalla televisioissa: etnisiä konflikteja, erityisesti alati ajankohtainen Israel-Palestiina otsaanlyöntikilpailu. Haneken muka-trilleri nousee käsittelemään elämän ja kuoleman kysymyksiä kostonkierteineen, joiden alkuperäiset syyt ovat unohtuneet ja pysyminen pinnallakin on mysteeri, mutta jotka silti siirtyvät jopa seuraavalle sukupolvelle. Kun Daniel Auteuilin hienosti esittämä päähenkilö todistelee itselleen, ettei hänen tarvitse ottaa niskoilleen syyllisyyttä vähäosaisemman lähimmäisen kohtalosta, katsoja ymmärtää ja hyväksyy argumentin, mutta näkee myös, että henkilö on kuitenkin syyllinen. Vähän kuin länsimaat?
"Urpiaisen pesintä on epäsäännöllistä ja lento keikkuvaa. Yleisimmät äänet ovat kimeä kutsuhuuto 'djihh!' ja rahiseva 'tssrrt-tssrrt'."
-
isohaara
Green Street Hooligans
Stoori kiltistä pojusta (Elijah Wood) joka saa fudut Harvardista ja muuttaa Englantiin siskonsa luokse haavoja nuoleskelemaan. Siskon lanko on paikallinen jalkapallohuligaanisadanpäämies, ja tuota pikaa Kiltti Poju on tappeluissa mukana kuin vanha tekijä.
Perinteinen "nuorukainen löytää paikkansa maailmassa"-tarina, jossa ei juonen kannalta tarjoilla mitään ennennäkemätöntä.
Suurempi tarjoilu löytyikin leffan tarjoamasta adrenaliinipiikistä. Lukuisat joukkotappelukohtaukset pistivät veren kiertämään ja nyt niin mahdottoman levoton olo.
Stoori kiltistä pojusta (Elijah Wood) joka saa fudut Harvardista ja muuttaa Englantiin siskonsa luokse haavoja nuoleskelemaan. Siskon lanko on paikallinen jalkapallohuligaanisadanpäämies, ja tuota pikaa Kiltti Poju on tappeluissa mukana kuin vanha tekijä.
Perinteinen "nuorukainen löytää paikkansa maailmassa"-tarina, jossa ei juonen kannalta tarjoilla mitään ennennäkemätöntä.
Suurempi tarjoilu löytyikin leffan tarjoamasta adrenaliinipiikistä. Lukuisat joukkotappelukohtaukset pistivät veren kiertämään ja nyt niin mahdottoman levoton olo.
-
Sinkkumatti
-
Sinkkumatti
-
isohaara
-
Sinkkumatti
-
Rouva Pupu
-
Elukka
unohtui.-
Edith
-
Sudenhenki
Chingoo / Friend / Ystävä
Taas Korealainen. Neljän ystävyksen kasvutarina 1970-luvun lopusta 90-luvulle. Ihan katsottava. ***
Taas Korealainen. Neljän ystävyksen kasvutarina 1970-luvun lopusta 90-luvulle. Ihan katsottava. ***
-
Pikku-Akka
-
bedlam
-
isohaara
Aivan samaa mieltä!Dumari kirjoitti:Melkein unohtui!
Clerks 2
Taattua Kevin Smithiä, nauratti ja hymyilytti. Näiden leffojen jäljiltä ei voi olla huonolla tuulella. Kaikki koukut ei ehkä aukea, jos ei ole nähnyt aikasempia Herra Smithin tuotoksia. Rosario Dawson oli håt!!! Musikaalikohtauskin oli hyvä.
Tykkäs! 4/5
Paljon parempi päätös NJ-sarjalle kuin Jay & Silent Bob Strike Back. Tuli vähän tätä ympäri mennään yhteen tullaan -fiilistä.
Ja aivan uskomattoman hervottoman törkeetä läppää! Äijä saa oikeasti tommosen leffan teatterilevitykseen...on se jonkun munaa imenyt. Ja tykännyt siitä, uu juu fägot. Bonggg.
Mä en tiennytkään että Star Wars- ja LotR-faneilla on tommonen sota käynnissä.
"There's only one 'Return...' and it's not 'of the king.'"