Sivu 44/70

Re: Pappailu 2.0

Lähetetty: 22.11.2012 19:47
Kirjoittaja exsu
Huomasin aiemman keskutelun vasta masan paskakommentin myötä, mutta lapsettomana koen tarvetta osallistua. Nimittäin lasten kotihoito. Itse kuulun vahvasti varhaiseen vuorovaikutukseen uskoviin. Ensimmäiset kolme vuotta lapsen elämässä ovat korvaamattoman tärkeitä, ja heijastavat lapsen koko elämään. Ymmärrän, että kaikissa olosuhteissa äidin ja lapsen välisen vuorovaikutuksen turvaaminen kolmena ensimmäisenä elinvuotena ei ole taloudellisesti tai muista syistä mahdollista, mutta silloin kun on, pidän sitä (lähes) ainoana oikeana vaihtoehtona.

Omalta kohdalta olen vahvasti huolissani kestääkö psyyke kolmen vuoden kotona hengailua, mutta parhaani aion yrittää.

Re: Pappailu 2.0

Lähetetty: 22.11.2012 23:16
Kirjoittaja Kottarainen
^Mäkin olen samoilla linjoilla tuossa alle 3-v päivähoitoasiassa. Me ollaan oltu onnellisessa asemassa kun olen voinut tehdä osa-aikatyötä ja isovanhemmat on hoitaneet lopun aikaa. Tiedän, että isolle osalle tämä ei ole mahdollista, mutta minusta yhteiskunnan tulisi jollain tapaa tukea pienten lasten vanhempien mahdollisuutta olla enemmän kotona.

Osa-aikatyö on itselle ollut toisaalta vielä enemmän henkinen kuin taloudellinen välttämättömyys. Muutoin olisin varmaan kilahtanut yksinäisyyteen ja aivojen käyttämättömyyteen yms, vaikken työtäni nyt mitenkään tunnetusti rakastakaan. Kotiäitinä olo on tosiaan monessa mielessä raskaampaa kuin työssäkäynti, se on vaan eri lailla raskasta. Jokaisen, joka sitä epäilee kandeisi kokeilla. En itsekään olisi etukäteen arvannut.

Kannatan kyllä sinänsä ehdotusta siitä, että äidit pidettäisiin osa-aikatyön voimin työelämässä kiinni myös lasten ollessa aika pieniä. Isien osuutta tässä pienten lasten kotihoidossa voisi myös lisätä. Rahallisten tukien suuruuteen mulla ei oikein ole kantaa, osa-aikatyönkin palkalla saattaa pärjätä, riippuu lainoista jne. Mutta kaikki työpaikat eivät suhtaudu kauhean suopeasti siihen jos vanhempi, varsinkin isä, haluaisi tehdä osa-aikaista osittaisen hoitovapaan vuoksi, eli ainakin tähän puoleen yhteiskunnalta toimenpiteitä lisää, jees.

Re: Pappailu 2.0

Lähetetty: 29.11.2012 13:33
Kirjoittaja Dumiz
masa kirjoitti:Noutajat on kyllä todellisia älyn jättiläisiä.
Juu, totesin mimmilleni että meillä oli kanssa aikoinaan noutaja ja se oli varmasti tyhmin koira ikinä, enkä usko koko rodun olevan juuri kovinkaan viksu. Sain haukut niskaani kun tuomitsen koko rodun yhden yksilön takia.
No nyt niitä yksilöitä on sit kaksi :mrgreen:

Re: Pappailu 2.0

Lähetetty: 19.12.2012 13:04
Kirjoittaja KKK
Rohkaistuin esikoisen kanssa iltamäenlaskuun, vaikka jätkä oli jättänyt päiväunet väliin - tavallisesti ilman päikkäreitä herra muuttuu illalla yhtä vakaaksi kuin lämmin pullo nitroglyseriiniä. Vastoin ennakko-odotuksia meillä olikin helevetin hauskaa, eikä äksymöksy tullut kuin reissun lopulla kotiportilla.

Nuorimmainen sen sijaan on kehittelemässä omaa tahtoa. Ehkä Wolverinen kynnet tuohon pystyisivät, mutta mikään muu ei. Se huutaa ja nillittää tasan tarkkaan siitä asiasta mitä kokee olevansa vailla siiheksi, että saa sen.

Ehkä tässä alkaa olla taisteluväsymystä. Esikoisen kanssa jaksoi olla puskusilla - pisin huutoraivari taisi kestää about tunnin - mutta nuorimmainen taitaa päästä tässä vähän helpommalla. Onneksi nurkka ja noraaminen ovat toistaiseksi toimineet. Molemmat ovat kyllä ihan peruskilttejä, mutta kun niillä on tämmöiset perintötekijät, niin sitä tahtoa ja pitkävihaisuutta piisaa...

Re: Pappailu 2.0

Lähetetty: 21.12.2012 11:48
Kirjoittaja masa
KKK kirjoitti:Rohkaistuin esikoisen kanssa iltamäenlaskuun,
Käytiin brittiveljen ja muksujen kanssa mäenlaskussa ja oli kivaa. Neiti 2 v, istui ekana rattikelkassa ja takana serkku 7 vuotta. Mäki alas ja äkkipyssäys lumikinokseen. 2v oli kaulaa myöten lumikinoksessa ja serkku päällä. Neiti oli sanalla sanoen hieman järkyttynyt, ei sentään itkenyt, mutta ei kyllä suostunut mäkeenkään enää sen jälkeen.


Vagabondon kommentista viisastuneena olen kolannut omaan pihaan kelkkarännin, joka on noin 15 metriä pitkä ja korkeuseroa kolmisen metriä. Pitäisi vielä jäädyttää se, niin siinä ois muksuille kivaa puuhaa pyhiksi. Tosin xboxit ja nintendot saattaa ola pienenä esteenä ulossiirtymiselle.. No sitten lasken siitä itse!

Re: Pappailu 2.0

Lähetetty: 07.01.2013 13:40
Kirjoittaja Ylermi Ylihankala
Neljäs päivä putkeen, kun vaimo töissä. Kiirusta ja tilanteita, mut hyvin on lähtenyt kulkemaan
Rutiinit on tuttuja, aamulla oli eka kerta nuoremman muskarissa, ei äidit edes kiusanneet. Se auttaa kun on joka päivä urheillut.

Re: Pappailu 2.0

Lähetetty: 07.01.2013 13:42
Kirjoittaja masa
Ylermi Ylihankala kirjoitti: nuoremman muskarissa, ei äidit edes kiusanneet. .


Oliks milffejä?

Re: Pappailu 2.0

Lähetetty: 07.01.2013 13:46
Kirjoittaja Ylermi Ylihankala
masa kirjoitti:
Ylermi Ylihankala kirjoitti: nuoremman muskarissa, ei äidit edes kiusanneet. .


Oliks milffejä?
Pari mureeta oli. Ei niin hyviä että olisin änkyttänyt, mut ajatus välillä koukkas asiattomuuksissa.

Re: Pappailu 2.0

Lähetetty: 07.01.2013 13:51
Kirjoittaja NuoriDaavid
Ylermi Ylihankala kirjoitti:
masa kirjoitti:
Ylermi Ylihankala kirjoitti: nuoremman muskarissa, ei äidit edes kiusanneet. .


Oliks milffejä?
Pari mureeta oli. Ei niin hyviä että olisin änkyttänyt, mut ajatus välillä koukkas asiattomuuksissa.
Muistat ensi kerralla laittaa lyhythihaisen t-paidan ja tiukat farkut, jotta kroppasi pääsee oikeuksiinsa!

Poliisimies isyysvapaalla, varmasti kuule mammojen ajatukset karkaa kielletyille teille. Päiväkahvi sumppi pihisemään!1

Re: Pappailu 2.0

Lähetetty: 07.01.2013 13:55
Kirjoittaja masa
Ylermi Ylihankala kirjoitti:
masa kirjoitti: Oliks milffejä?
Pari mureeta oli. Ei niin hyviä että olisin änkyttänyt, mut ajatus välillä koukkas asiattomuuksissa.
Pelimies kävis hoitelemassa milffeja lasten soittotunnilla ko. paikan vessassa!

Re: Pappailu 2.0

Lähetetty: 07.01.2013 15:37
Kirjoittaja Vesper
masa kirjoitti:Pelimies kävis hoitelemassa milffeja lasten soittotunnilla ko. paikan vessassa!
Ja jos se erokin oli jo ovella niin ei muuta kun vettä kiukaalle!

Re: Pappailu 2.0

Lähetetty: 07.01.2013 18:57
Kirjoittaja KKK
NuoriDaavid kirjoitti:Poliisimies isyysvapaalla, varmasti kuule mammojen ajatukset karkaa kielletyille teille. Päiväkahvi sumppi pihisemään!1
Ja tiukan teepaidan päälle Glocki jousitettuun pikaveto-kainalokoteloon ja badge kaulaan roikkumaan *ai miten niin katson liikaa elokuvia*

Re: Pappailu 2.0

Lähetetty: 07.01.2013 21:05
Kirjoittaja Ylermi Ylihankala
Ei siellä muskarissa nyt ihan noin sakea eroottinen jännite vallitse.

Re: Pappailu 2.0

Lähetetty: 07.01.2013 23:56
Kirjoittaja Pulkannaru
^
Vielä ?

Re: Pappailu 2.0

Lähetetty: 08.01.2013 14:20
Kirjoittaja Ylermi Ylihankala
Sitä paitsi se on srk:n eventti, ollaan kaikki jumalan skannerin alla. Ei silloin kuulu olla haurea.

Re: Pappailu 2.0

Lähetetty: 08.01.2013 15:12
Kirjoittaja Riemumieli
Jumala kirjoitetaan toki isolla kirjaimella, koska Jumala.

Re: Pappailu 2.0

Lähetetty: 08.01.2013 15:23
Kirjoittaja masa
Riemumieli kirjoitti:Jumala kirjoitetaan toki isolla kirjaimella, koska Jumala.

Vain niille joille jumala edustaa jotain muuta kuin roskaa.

Re: Pappailu 2.0

Lähetetty: 08.01.2013 15:28
Kirjoittaja Riemumieli
masa kirjoitti:
Riemumieli kirjoitti:Jumala kirjoitetaan toki isolla kirjaimella, koska Jumala.
Vain niille joille jumala edustaa jotain muuta kuin roskaa.
Jos Ylermi kertoo ja kokee olevansa Jumalan skannerin alla, ei kannata joutua Helvettiin muotoseikkojen takia.

Re: Pappailu 2.0

Lähetetty: 08.01.2013 15:44
Kirjoittaja Ylermi Ylihankala
Jumala ei ansaitse turhaa painallusta, koska satu.

Re: Pappailu 2.0

Lähetetty: 08.01.2013 15:54
Kirjoittaja Riemumieli
Allahu akbar vain kaikille.

Re: Pappailu 2.0

Lähetetty: 08.01.2013 17:57
Kirjoittaja Pulkannaru
Ylermi Ylihankala kirjoitti:Sitä paitsi se on srk:n eventti
Ne ne on kaikkein perversseismpiä :paavi: :p: !

Re: Pappailu 2.0

Lähetetty: 08.01.2013 18:06
Kirjoittaja MrM
Ylermi Ylihankala kirjoitti:Jumala ei ansaitse turhaa painallusta, koska satu.
Jokin tässä ei nyt täsmää ton aiemman kerrotun kanssa...

Jos pitää hommaa satuna, miksi raahata kakaraansa koko jeesusjuttuihin?

Re: Pappailu 2.0

Lähetetty: 08.01.2013 18:29
Kirjoittaja Vesper
MrM kirjoitti:Jos pitää hommaa satuna, miksi raahata kakaraansa koko jeesusjuttuihin?
Koska srk:n jutuissa ei jeesustella, vaikka toisin voisikin luulla.

Re: Pappailu 2.0

Lähetetty: 08.01.2013 23:43
Kirjoittaja Kottarainen
^^Siksi ehkä, että aika nihkeesti on muuta kuin seurakunnan järjestämää toimintaa tarjolla, ja pakko jotain kehittää ainakin vähän isommalle jos ei ole päiväkodissa eikä edes ole sisaruksia. Pihalla toisia lapsia ei tapaa kun ne on kaikki päiväkodissa. Liikuntajutskia löytyy toki muiden tahojen järjestämänä, kaupungin puolelta en ole ainakaan itse löytänyt muuta kuin ulkopuistotoimintaa.

Nooh, mä en taida siltikään viedä sinne meidän paikalliseen seurakunnan järjestämään kerhoon. Jotain askartelua ja kaverikontakteja siellä olisi, mikä olisi tosi hyvä juttu, eikä niitä oikein muualla tunnu olevan, mutta hiukan pisti kakomaan ne nettisivut kun oli jotain Mikko ja Martti 5v:n uskonnollissävytteisiä kommentteja sinne kirjattuna. Mulla nousee karvat pystyyn lasten aivopesusta.

Jospa siis vaan äiti yrittää pinnistää itsestään askartelijan esiin ja aletaan tosissaan järkätä sitä päiväkotipaikkaa kesäksi.

Re: Pappailu 2.0

Lähetetty: 09.01.2013 0:10
Kirjoittaja Riemumieli
Kottarainen kirjoitti:Jospa siis vaan äiti yrittää pinnistää itsestään askartelijan esiin ja aletaan tosissaan järkätä sitä päiväkotipaikkaa kesäksi.
Varo vaan, ne aivopesee lapsia myös päiväkodeissa. Siellä on joulujuhlia ja muita juttuja. Sama jatkuu koulussa aina peruskoulun loppuun saakka. Lukiossakin voi olla joulukirkko halukkaille, tai kumartelua Mekkaan päin. Huu, pelottavaa.